Tällä kertaa esittelen teille taas yhden suosikki sarjoistani, jonka kanssa matka on ollut monivaiheinen ja jota olen lukenut mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa.
Ensimmäinen osa nimeltä Operaatio Troijalainen julkaistiin vuonna 2012.
Olin huomannut, että tällainen kirja on, mutta siihen aikaan kun ei vielä ollut näitä loistavia äänikirjojen suoratoistopalveluja nykyisessä laajuudessaan niin jouduin joko odottamaan, että kirja tulee Celia-kirjaston valikoimaan ja että se postitetaan minulle. Tai toisena vaihtoehtona oli nuihin aikoihin ostaa teos Elisakirjasta.
Tästä on aikaa se kahdeksan vuotta ja tuntuu, että vois olla enemmänkin. En itse kaipaa takaisin aikaan, jossa odottelin Celiasta cd-kirjojen postitusta ja jännitin, että ehtiikö vaikkapa keskiviikkona postitettu kauan odotettu suosikki kirja perjantaiksi ja voisinko viikonloppuna palata tuttuihin maisemiin.
Äänikirjojen lainaaminen lataus mahdollisuutena omalle koneelle tuli käyttöön seuraavana keväänä eli vuonna 2013. Nyt ei tarvitse sitäkään enää tehdä vaan kirjat saa puhelimeen Celian kuuntelusovellukseen, joka on kyllä valitettavasti mielestäni huonoin äänikirjasovellus, johon olen törmännyt koskaan, mutta ehkä se vaikuttaa ettei kyseessä ole kaupallinen toimija..
Eksyin jaarittelemaan äänikirjoista, joten palataanpa nyt Operaatio Troijalaiseen.
Oli elokuu 2012 ja Tampereella järjestettiin Tapahtumien yö. Vaikka haluaisin niin en muista missä kävimme alku illasta, joka tapauksessa myöhäis illassa esiintyivät Alivaltiosihteerit Tietokirjakaupassa ja menimme sinne hyvissä ajoin ja näin ollen kuulin osan Christian Rönnbackan haastattelusta ja ajattelin, että tämäpä vaikuttaa kiintoisalta kirjalta ja että pitääkin lukea. Alivaltiosihteerit esiintyivät hauskasti myöhäiseen torstai-iltaan ja palasin kotiin kuuntelemaan Madonnaa, koska vain muutaman päivän kuluttua oli Madonnan Helsingin keikka ja keikkakuume oli huippulukemissa.
Kuuntelin kirjan myöhemmin syksyllä, mutta täytyisi kuunnella uudestaan. Celian version lukijakaan ei ollut itselleni mieluinen.
1. Operaatio Troijalainen
Rikosylikonstaapeli Antti Hautalehto on yksinäinen susi. Pohjalaismies on muuttanut Etelä-Suomeen työn perässä, mutta pohjalaisuus ei ole vuosien aikana miehestä kulunut. Hiukan alle 40-vuotias ryhdikäs jääräpää ottaa työnsä henkilökohtaisesti, jopa yksityiselämänsä kustannuksella. Aikaisempi työ Keskusrikospoliisin tiedusteluosastolla ja vuoden virkamiesvaihto Tukholmassa söivät Antin parisuhteen.
Saadakseen kansainvälisen huumeliigan tilille poliisi soluttaa Antin vaaralliseen peitetehtävään. Hänestä tulee pikkurikollinen Harri Kvick, joka värvätään huumeliigan juoksupojaksi Helsingissä.
Operaatio Troijalainen kertoo aiemmin vähän kuvatusta Suomen poliisin peitetoiminnasta. Teos aloittaa rikosylikonstaapeli Antti Hautalehdosta kertovan dekkarisarjan.
Toinen osa nimeltä Julma ilmestyi 2013. Kuuntelin sen myös Celian valikoimista ja kirjallisessa seurassani oli tuolloin sittemmin edesmennyt kissani. Hänen seurassaan uskalsin lukea rankemmistakin asioista. Kirjasta muistan ahdistavan tunnelman.
2. Julma
Pyykkituvasta katoaa pienen tytön alushousut. Pian ensimmäinen tyttö kaapataan, ja peloista pahin tunkeutuu perheen arkeen. Asialla on ammattilainen, joka ei jätä jälkiä, ei tapahtumapaikalle eikä uhreihin, jotka hän palauttaa saatuaan haluamansa. Rikosvyyhti aiheuttaa kauhua ja herättää median mielenkiinnon, ja poliisia painostetaan ministeritasoa myöten.
Porvoolainen ylikonstaapeli Antti Hautalehto toipuu vielä edellisestä rankasta tehtävästään kansainvälisen huumeliigan kätyrinä sekä tapauksen ratkaisuun johtaneista viimeisistä käänteistä. Hän saa kuulla luotettavasta lähteestä, että palkkamurhaajat ovat hänen perässään. Rikollisliigan pomo ei ole antanut anteeksi petturuutta ja miestensä kohtaloa.
Kaikilla meillä on menneisyytemme, jonka kohtaamme aina uudelleen ja uudelleen. Mutta millaisiin ratkaisuihin Antti tällä kertaa päätyy, kun vastassa on julma ja joku vielä julmempi?
Kolmas osa eli Rakennus 31 ilmestyi vuonna 2014. Aihe kiinnosti valtavasti mielisairaala osuuksineen ja itselle on jäänyt mieleen kirjan loppu osan tapahtumat mielisairaalassa. Tämä taitaa olla itsellä Elisasta ostettuna. Lukija on mitä parhain.
3. Rakennus 31
Marraskuu. Porvoon lähimaastosta löytyy hauta. Poliisille se ei ole uutta, paitsi että kuoppa komeilee tyhjänä. Kun hautoja sitten löytyy lisää, poliisi joutuu selvittämään mistä on kyse, vaikkei varsinaista rikosta olekaan tapahtunut. Kunnes Hinthaarasta löydetään hautakuopasta alaston mies, jonka käsissä ja jaloissa on naulanjäljet. Ristiinnaulittu ruumis saa tutkijat ymmälleen. Tutkinta mutkistuu entisestään, kun ilmaantuu lisää henkilöitä jotka jotenkin liittyvät tapaukseen. Kaikki jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan Rakennus 31:een. Sen vaiettu historia on jättänyt ihmisiin arpia, jotka näkyvät vielä tänäkin päivänä. Rakennus 31 on Antti Hautalehto -sarjan kolmas osa. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla ovat vastassaan paitsi vaitonaiset todistajat myös menneisyyden haamut.
Neljäs osa Kylmä syli julkaistiin vuonna 2015. Tämän olen ostanut Elisakirjasta ja kuunnellut toipilaana ollessani ennen joulua. Hukkumista käsittelevää aineistoa luen tietystä syystä ja tässä kirjassa oli hienosti jos niin voidaan sanoa kuvattu asiaa. Itse olen paljon pohtinut miltä hukkuminen tuntuu, mutta ei mennä siihen taustaan sen enempää tässä blogissa.
Tässä kirjassa tuodaan myös hyvin esille Porvoota ja lukiessa tulee mieleen, että olisi hienoa joskus käydä siellä ja myös vanha merkonomi minussa herää ja tulee ajatelleeksi hyödyntääköhän Porvoo näitä kirjoja markkinoidessaan matkailua.
Porvoosta näiden kirjojen lisäksi itselle tulee mieleen kun kirjoissa mainitaan vaikka, että Porvoo 1985. Lisäksi tulee mieleen Porvoon valtiopäivät, Runeberg, Ilkka Remeksen kirjat, vanha kaupunki ja se suklaatehdas.
4. Kylmä syli
Öinen Porvoo pikkujouluaikaan. Parikymppinen mies hoipertelee hilpeänä juhlista kotiinpäin. Aamulla tyttöystävä ilmoittaa hänet kadonneeksi. Jäljet loppuvat Porvoonjoen rantaan, ja tapaus kirjataan komisario Antti Hautalehdon poliisiasemalla tavanomaiseksi katoamiseksi. Muutama yö myöhemmin ohikulkijat kuulevat Porvoonjoesta avunhuutoja. Paikalta pakenee outo huppariin pukeutunut mies, ja uhri löytyy henkitoreissaan vedestä. Komisario Hautalehto alkaa epäillä, ettei aiempi katoaminen ollut sittenkään rutiinitapaus. Seurattavia jälkiä on kovin vähän, sillä virta vie omansa. Eräällä tapauksella on silminnäkijä, mutta ehtiikö tämä ajoissa poliisin puheille?
Viides osa Kaikki mikä kiiltää oli luettava yhdeltä istumalta. Rikolliset elää niin kaukana todellisuudesta, jossa itse elän. Siis tämän teoksen.
5. Kaikki mikä kiiltää
Komisasario Hautalehto ihmettelee, kuinka porvoolaisilla tyhjätaskuilla on yht'äkkiä varaa elää huumehöyryistä jetset-elämää.
Christian Rönnbacka (s. 1969) on pohjalaissyntyinen dekkaristi, jonka luoma porvoolainen tutkinnanjohtaja Antti Hautalehto on nopeasti voittanut niin lukijat kuin kriitikot puolelleen omaleimaisella huumorillaan ja poliisityön asiantuntemuksellaan. Vankkana pohjana tarinoilleen Rönnbackalla on vuosien kokemus poliisityöstä mm. Keskusrikospoliisissa.
Olen lukenut kuudennen osan Tuonen korpin, mutta koska siitä on aikaa niin vaikeaa kommentoida.
6. Tuonen korppi
Sipoon metsissä, Talman kalkkilouhoksen yli kaikuu korpin käheä huuto. Nuoret pojat tekevät synkän löydön. Syvällä kallioiden välissä louhoksen pohjalla pilkottaa miehen irtonainen käsivarsi.
Komisario Antti Hautalehto ryhtyy tutkintaryhmänsä kanssa kokoamaan kuoleman palapeliä. Tumman veden uhri ei kuitenkaan suo vastausta. Miksi mies on surmattu ja kuinka ja minkä vuoksi hänet on louhokseen toimitettu? Minkäänlaista järkevää motiivia järkyttävälle teolle ei tunnu löytyvän. Tutkinta vaikuttaa toivottomalta, eikä sitä lainkaan helpota omaisten ja julkisuuden paineet.
Poliisina ja vakuutusetsivänä työskennellyt Christian Rönnbacka on noussut vauhdilla kotimaisen dekkarikirjallisuuden kärkeen. Hänen porvoolaistuneesta pohjalaispoliisista Antti Hautalehdosta kirjoittamansa jännitysromaanit ovat saavuttaneet sekä lukijoiden että kriitikoiden suursuosion.
Seitsemäs osa eli Majakka ilmestyi viime vuonna ja tämän tiimoilta kävin Helsingissä Akateemisen tapahtumassa, jossa oli muutamia kirjailijoita haastateltavana. Helsinki ei sinäänsä ole kaikkkein tutuimpia paikkoja ja näin ollen hieman haahuilimme ja näin ollen tulimme paikalle hieman myöhässä. Ostin kuitenkin valmiiksi signeeratun kirjan. Se jäi harmittamaan, ettei kirjailijoiden kanssa päässyt jutustelemaan.
Syksyllä 2018 olin Pirkkalan kirjastossa Christianin ollessa siellä kirjailijavieraana. Tilaisuuden jälkeen juttelimme hetken ja kerroin Kylmä syli-kirjan merkityksestä. Se oli mieleenjäävä, lämmin kohtaaminen.
Majakka löytyy itseltä sekä painettuna kirjana, että Elisasta ostettuna äänikirjana. Harmi ettei enää ole majakanvartijoita. Kyseiseen ammattikuntaan kuuluminen sopisi minulle mainiosti. Saisin olla kaukana kaikesta ja olisi vain minä ja meri
7. Majakka
Antti Hautalehdon odotettu comeback!
Porvoon ulkosaaristossa karulla kalliosaarella on jäljellä vain muutama punainen rakennus, joita ylväänä vahtii 150 vuotta vanha Söderskärin majakka. Majakan valo sammui lopullisesti kolmekymmentä vuotta sitten.
Porvoolainen komisario Antti Hautalehto ottaa pari päivää vapaata hektisestä työstään ja lähtee saunomaan ystävänsä Larsin kanssa Bodön saareen.
Yllättäen pimeänä ja autiona vellovan meren ylle syttyy valo. Söderskärin majakka on jälleen päällä. Majakan valokeila paljastaa meressä kelluvan kasvottoman ruumiin.
Kuolema on jättänyt kylmäävän käyntikorttinsa, jonka suolaisia jälkiä porvoolaiset poliisit seuraavat rantaan ja sieltä takaisin hyytävälle merelle.
Sarjan kahdeksas osa on nimeltään Ruska ja sen kuuntelin elokuussa Storytelistä. Tässä herää ikuisuuskysymys pitäisikö kirja myös ostaa jossakin muodossa vai ei. Kun joka tapauksessa maksan lukuaikapalveluun kuukausittain.
Kirjassa ollaan Lapissa, ruumiita tulee ja loppu vaiheessa päähenkilöllä on todella vaikeaa ja loppu jätti avoimia kysymyksiä, joihin vastauksia saadaan seuraavassa osassa ensi vuonna. Aikamoista rymistelyä läpi kirjan, joka oli kuunneltava heti siinä aamuyön hetkessä kun se Storytelistä löytyi.
8. Ruska
Antti Hautalehto -sarjan kahdeksannessa osassa veri virtaa tunturipuroissa
Terävästä tyylistään tuttu Christian Rönnbacka nostaa kierroksia uudessa Antti Hautalehto -dekkarissaan, joka iskee kuin hakku kivikovaan maaperään.
Porvoolaiskomisario Antti Hautalehto on suunnitellut jo pitkään vaellusretkeä Lappiin ystävänsä Larsin kanssa. Loma saa yllättävän käänteen, kun hänet määrätään työtehtäviin kaitsemaan kiinalaismiljardööriä seurueineen Pohjois-Suomen jylhissä maisemissa.
Kalastaessaan ja huuhtoessaan kultaa kiinalaisten kanssa Hautalehto ei osaa aavistaa, että ryhmää seuraa joukko palkkasotureita, jotka suunnittelevat kidnappausta. Hautalehto joutuu laittamaan peliin kaikki taitonsa selviytyäkseen hengissä karussa erämaassa raskaasti aseistettu vihollinen kintereillään.
Christian Rönnbackan kahdeksas rikosromaani Ruska repäisee lukijan Antti Hautalehdon lailla kauas tutuista ympyröistä keskelle Lapin koskematonta luontoa.
Törmäsin tällaiseen lauluun nimeltä Ruska.
Hauska yhteensattuma kirjan nimeen liittyen.
Christianin Facebook-sivu löytyy tästä.
Kirjojen esittelyt on Kirjasammon sivuilta.
Vaikka kuuntelen paljon äänikirjoja niin puhun silti lukemisesta. Olen ymmärtänyt, että äänikirjojen kuuntelua halveksitaan eikä pidetä lainkaan lukemisena. Tällaisten keskustelujen lukeminen raivostuttaa. Olen opiskellessani saanut oppikirjat äänikirjoina ja siihen aikaan muuten olivat C-kaseteilla. Yksi juttu johon vedotaan on, ettei äänikirjassa pysty palaamaan tekstissä taaksepäin kun haluaisi tarkistaa jonkun kohdan. En ymmärrä tätäkään väitettä. Joka ainoassa äänikirjoja toistavassa sovelluksessa on mahdollista kelata kirjaa taaksepäin ja eteenpäin, joten aivan hyvin voi palata haluamaansa kohtaan. Vai onko mukamas niin, ettei näkevät henkilöt huomaa sovelluksesta tai sovelluksista tällaisia toimintoja? Ala-asteella esim. historian kokeeseen lukiessani mulla oli pistekirja sekä äänikirjaksi luettu oppikirjan C-kasettiversio, jossa myös luonnollisestikin pystyi nauhaa kelaamaan taaksepäin jos tarve oli.
Olen myös törmännyt mielipiteisiin, jotta että kun painetussa tai painetusta kirjasta teksti välittyy silmillä ja voi näin itsenäisesti kokea kirjan ja että painettu kirja on se ainoa oikea.
Tulisiko minun siis ajatella, että koska minä en näe painettua tekstiä niin minä en mitenkään voi ymmärtää kirjaa, koska sen voi ymmärtää vain ja ainoastaan ja ainoastaan vain itse lukemalla? Eli: jos minulla olisi yliopistotason tutkinto niin minä en olisi samalla viivalla muiden saman tutkinnon suorittaneiden kanssa, koska opiskelussani olisin oppimateriaaleja joko kuunnellut äänikirjana tai tietokoneen tai puhelimen ruudunlukijan lukemana tekstinä. Eli olisinko siis näin ollen muita ihmisiä tyhmempi, koska en itse silmäile kirjoitettua oppikirjaa?
Tätäkö siis haluavat kertoa he, jotka eivät pidä äänikirjojen kuuntelua lukemisena tai muutenkaan arvosta äänikirjaa? Näinkö se on nähtävä?
Minulla on ajatuksena koota postaus, jossa linkitän äänikirja aiheisiin artikkeleihin ja kommentoin niiden väitteitä, joten tällaista ainakin luvassa vielä tämän vuoden puolella.
Olen löytänyt ainakin yhden blogin, jossa aiheena äänikirjat. Blogi nimeltään Kuunnellut äänikirjat löytyy tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti