Tänään esittelen radiosarjan, johon törmäsin Facebookin Kuuntelijaklubi-ryhmässä.
Sarja on nimeltään Kaupunkikulttuurin käsikirja.
Kiinnostuin itse tästä sarjasta heti jo pelkän nimen perusteella. Oma identiteettini on kaupunkilainen. Tämän vuoden alussa kun suosikki kanavani Radio Helsinki alkoi kuulua myös Tampereella ihan radiosta eikä vain netin kautta toistettuna. Niin ajattelin, että tämän lähemmäs hipsteriyttä en enää pääse. Opiskeluaikoina Espoossa Ystäväporukan kanssa kokoonnuimme perjantaisin yleensä minun silloiselle kämpälleni ja kuuntelimme ohjelmaa nimeltä Paskalista. Kahvin juonnin ja internet selailun lomassa kommentoimme yhteisvoimin Paskiksen biisejä ja Ari Peltosen tapaa ilmaista itseään. Oi aikoja, oi tapoja.
Tätäkin kirjoittaessa taustalla soipi mikäpä muukaan kuin radio Helsinki. Se soipi sekä keittiössä, että tässä yhdistetyn olo-, & makuuhuoneen puolella. Välillähän kodissani tosiaan raikaa useita eri musiikkeja samaan aikaan. Keittiössä soi lähes poikkeuksetta radio Helsinki, olohuoneen stereoista saattaa samaan aikaan soida Yle radio 1, puhelimesta voi olla soimassa soittolista Spotifyn, Youtuben, Youtube Musicin, Deezerin, Napsterin, Tidalin tai omien iTunes ostojen kautta.
Yleisin tilanne kuitenkin se, että langattomissa kuulokkeissani pyörii kirja tietokoneelta, samaan aikaan seurailen radiosta puheohjelmaa, puhelimesta saattaa soida joku uusi albumi julkaisu ja keittiössä soida hiljaisella radio.
Näin kauas päästiin pelkästään vuosituhannen alun muistoista, sekä omasta kaupunkilaisuus määritelmästä.
Kaupunki on jännä sana. Aikoinaan kaupungissa käyminen tarkoitti itselle Kajaania. Paltamo Citystä sinne on sen verran matkaa, että omanlaisiaan reissuja nekin. Itsehän viihdyin Kajaanissa myös pitkiäkin aikoja tai pitäskö sanoa, että Kajjjaanissa. Siellä olikin aikoinaan kaikenlaista viihdykettä ja viihdettä.
Tampereelle muutettuani sanasta kaupunki tuli tarkoittamaan lähipiirissä sitä, että tullaan kaupunkiin kauempaa. Itsehän olen asunut tässä keskustassa tai sen tuntumassa lähes kaikki nämä vuodet. Se on muuten iskelmä. Siis Kaikki nämä vuodet.
Parhaita puolia kaupunki asumisessa on myös se, että on esim. Foodora ja Wolt, jotka tuovat ravintolaruuan kotiisi. Se on kyllä niin mahtavaa kun voi kesken intensiivisen kirjoitussession tilata haluamansa lounaan suosikki raflasta tai kahvilasta. Ei tarte lähteä mihinkään ja ruokailtua voi jatkaa kirjoittamista.
Tokihan kirjoittaa voi missä vaan, mutta ainakin tällaiseen pidempään tekstiin tarviin pöytäkoneen ja muutenkin rauhaa.
Tällä viikolla vietetään asunnottomien yötä. Olen etuoikeutettu koska minulla on kaunis koti urbaanissa kaupunkiympäristössä.
Josko nyt esittelisin sen radiosarjan
Miten skeittari tarkastelee kaupunkiarkkitehtuuria ja mistä skeittitemput opitaan? Entä miksi yleisiä korttelisaunoja alettiin rakentaa 1800-luvun lopulla, ja mitä yhteistä on kaupunkiviljelyllä ja tuberkuloosilla? Sarja ottaa selvää, minkälaisia kulttuuri-ilmiöitä urbaani ympäristö on vuosien saatossa synnyttänyt, ja mitä luovaa kaupunkien kaduilla kehittyy nykyään. Toimittaja Emma Vainio, äänisuunnittelija Laura Koso ja Emma Vainio, tuottaja Sari Siekkinen.
Sarja kuunneltavissa areenassa ja itseäni viehättää se että jaksot ovat alle 20 minuuttisia. Sopivan mittaisia nyky kuuntelijalle.
Sarjaan pääsee tästä .
Esittelen tässä osan sarjan jaksoista.
Uusi urbaani kulttuuri venyttää sääntöjä – ja koko kaupunki on ravintola!
Nykyisin kaupunkien kaduille ilmestyy säännöllisin väliajoin loppumattomia kirpputoripöytämeriä ja kotitekoisia muffinssikioskeja. Vielä vuosituhannen alussa yhteisöllinen, urbaani toiminta oli paljon pienimuotoisempaa. 2010-luvulla syntyneet Ravintolapäivä, Siivouspäivä ja Illallinen taivaan alla -tapahtuma ovat saaneet alkunsa nuorten kaupunkilaisten ideoimana, sääntöjä hienovaraisesti venyttäen. Ohjelmassa ovat mukana tuottaja ja kaupunkiaktivisti Jaakko Blomberg, kaupunkisosiologi Pasi Mäenpää sekä tuottaja Tanja Jänicke. Toimittajana on Emma Vainio.
Nämä tapahtumat ovat tuttuja itselleni. Illallinen taivaan alla on herättänyt enemmänkin kiinnostusta. Ravintolapäivästä olen kuullut positiivisia kokemuksia, mutta tapahtuman ollessa aktiivisimmillaan elämäni täyttivät muut asiat kuin se, että oisin käyttänyt aikaani vierailemalla vain hetken auki olevissa paikoissa.
Siivouspäivästä on kokemus, että toissa vuonna olisi lähistöllä jotain siihen liittyvää ollut, mutta jotenkin meni ohi.
Illallinen taivaan alla vaikuttaa mielenkiintoiselta ja onhan tässä Koronan riehuessa kyllä tullut erinäisiäkin illallisia virtuaalisesti vietettyä.
Bravo! Kadulla yleisö syntyy hetkessä
Reilut sata vuotta sitten Suomessa elettiin katusoittajien ja -esiintyjien kulta-aikaa. Pohjois-Eurooppaan vaeltaneet italialaiset posetiivarit ja haitarinsoittajat toivat kansainvälistä väriä isoimpien kaupunkien kadunkulmiin. Miksi kadulla esiintyvä taikuri asettaa esiintymisalueensa ympärille maahan ketjun? Mistä katusoittaja liikuttuu? Miten korona on vaikuttanut katuesiintyjiin?
Emma Vainion haastateltavana taikuri Markus Tervon, sirkustaiteilija Pekka Laamasen sekä katusoittaja Timo Päivänsalon.
Kuka tahansa voi soittaa missä tahansa mitä tahansa. Tästä jaksosta tuli mieleeni vuosien takainen tilanne. Oltiin kirjastossa ystäväporukalla ja siellä joku soitti flyygeliä tai pianoa. Yksi meistä meni keskeyttämään soiton ja soitti itse. Se oli pysäyttävä hetki.
Suomea taisi vuosia sitten Euroviisuissa edustaa Pihasoittajat. En muista heidän kappaleensa nimeä. Tuli vaan mieleen tuosta katusoitosta.
Posetiivista tulee mieleen Kiljusen herrasväki. Taisivat pojat seurailla posetiivaria tai tavalla tai toisella päästä itse sitä soittamaan. Posetiivia en ole koskaan päässyt tutkiskelemaan eli en oikein tiedä minkälainen kapistus se on. Kauko Helovirta lukee hyvin Kiljusia.
Kun kulkutauti uhkaa, puhdasta ilmaa haetaan puistosta
Keskiajan kaupungeissa ei ollut vielä lainkaan puistoja. 1800-luvulta alkaen viheralueiden rooli kaupungeissa on saanut lukuisia uusia merkityksiä. Miten puistojen raikas ilma liittyy koleraan, ja miksi puistoissa ei aluksi saanut urheilla? Voiko kaatopaikka muuttua lumovoimaiseksi luontoretkeilykohteeksi? Kysymme tätä luontopuutarhuri Jukka Toivoselta. Entä miten korona on vaikuttanut puistojen merkitykseen kaupungissa? Toimittajana on Emma Vainio.
Itselleni tulee puistoista mieleen kartano ja niiden hoidetut puistot. Lisäksi tulee mieleen Maria Eräsen Ratsulomalla Ranskassa kirjan kohtaus, jossa tytöt menevät majatalon vanhaan puistoon ja löytävät sieltä poni patsaan. Kyseinen kirja jatko-osineen teki aikoinaan niin suuren vaikutuksen, että yhä edelleen tahtoisin asua Bretagnessa. Siis ei, en ole koskaan siellä asunut, mutta ratsumajatalo teki niin vahvan vaikutelman, että luen kyseiset kirjat kerran vuodessa vähintäänkin ja haaveilen Bretagnesta ja erityisesti niistä parantavista kivistä, joilla on oma roolinsa sarjassa, kuten myös sillä jo mainitsemallani patsaalla. Sellainen suojelusponi olisi kyllä mahtavaa olla olemassa.
Tampereella kun ollaan niin tietty Hämeenpuisto on tuttu, kuin myös Emil Aaltosen puisto. Tässä kotini lähistöllähän on tuo Aleksanterin kirkko ja sen puisto, joka siis on hautausmaa, mutta josta kuitenkin kuljeskellaan ihan päivittäin. Haudat ovat vanhoja siis 1800-luvulta. Aiemman kotini ikkunasta kyseinen paikka näkyikin. Joltiseenkin kolkkoa kulkea tuon hautausmaan läpi, mutta sehän sijaitsee tuossa, koska aiemmin oli kaupunki niin toisenlainen.
Hyvä kun ihmiset on näin Korona aikaan liikuskelleet enempi luonnossa ja ehkä myös se on saanut ajatuksia siihen suuntaan kuinka tärkeää luonnon säilyttäminen onkaan.
Hermostuttaako - mene siirtolapuutarhaan!
Tämäkin on yksi sarjan jaksoista. Jostain syystä osan kuvailevaa tekstiä en löydä mistään.
Siirtolapuutarhat ovat itselleni vieras asia. Tässä ehkä tulee esille se, etten alunperin ole kaupungista. Ilman Googlettamista ajatukseni on, että sulla on se puutarha ja jonkinlainen asumus siellä ja olet osa yhteisöä. Vähän niinkun mökillä olisi, mutta ei sinnepäinkään.
Nämä ajatukset siis ilman Googlea.
Tulee mieleeni kirja nimeltä Siirtolapuutarhan varjoissa. Taisi olla dekkari, mutta ilmeisen vaisu lukukokemus kun ei herätä muistikuvia nimen lisäksi.
Miksi kollektiivinen hikoilu kiehtoo taas kaupunkilaisia?
Suomen ensimmäiset korttelisaunat perustettiin 1800-luvun lopulla, sillä kaupunkilaiskodeissa ei ollut kylpyhuoneita. Käymme sahaamassa polttopuita Helsingin Sompasaunassa, jonka ulkokatoksessa on piano kenen tahansa soitettavaksi, muttei pukuhuoneita eikä yhtään varsinaista työntekijää. Lisäksi käydään Tampereella Rajaportin saunassa, joka on Suomen vanhin yleinen sauna. Haastattelussa Sompasaunan pitkäaikainen aktiivi ja rahastonhoitaja Wilhelm Björkqvist sekä Pispalan saunayhdistyksen puheenjohtaja Ari Johansson. Toimittajana on Emma Vainio.
Täytyy myöntää, etten ole kaupunkisaunoissa saati yleisissä saunoissa vieraillut. En maksa saunasta, haluan päästä saunomisen yhteydessä myös järveen ja mieluummin rennosti läheisten kanssa saunottelen. Yhdessäkään asunnossa ei ole ollut saunaa. Siis sen jälkeen kun muutin omilleni. En maksa saunasta tosiaankaan.
Jaksojen kuvaukset on areenasta. En jaksanut yksitellen linkittää joka jaksoa, koska se on melko iso töistä. Käytännössä vain maalaa, kopioi, liitä, käytä, mutta näppäimistöä käyttävälle siinä menee paljon aikaa.
En tähänkään tekstiin saa haluamanlaisiani otsikoita, joten olen koettanut hoitaa saman asian rivivälejä tehostamalla.
Nyt ei muuta kuin Kulttuuripainotteisia kuunteluhetkiä!
Blogi löytyy myös näistä kanavista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti