Petri Vartiainen: Kuolemanlahti (Mahdollisesti Päivittyvä Postaus)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Petri Vartiainen - Kuolemanlahti 

 

Basam Books 2022 

ISBN 978-952-379-295-1
Kirja saatu arvostelukappaleena.

 

 

Petri Vartiaisen moniulotteinen kasvuromaani Kuolemanlahti on selviytymistarina, joka kertoo äidistä ja pojasta, jotka yrittävät pyristellä irti perhetaustansa aiheuttamista traumoista.

Ritvan lapsuus lestadiolaisperheessä 1950-luvulla on pelkkää uurastusta ja nuorempien sisarusten hoitamista. Hänen isänsä on ahdasmielinen, julma ja kylmä. Aikuistuttuaan Ritva lähtee töihin autotehtaalle Ruotsiin, missä hän itsenäistyy ja vapautuu menneisyydestään. Kun Ritva synnyttää pojan, hän päättää hankkia tämän kasvattajiksi monta isää, jotta tällä olisi vaihtoehtoisia miehen malleja. Mikalle esikuviksi hankituilla isähahmoilla on kuitenkin kaikilla omat mörkönsä.

Petri Vartiainen on aiemmin julkaissut teokset Isäasentoja, Miehen ryhti ja Isän linnoitus.

Teksti on hyvää. Aihe raskas. 

Kirjan luku on yhä kesken, koska e-kirjan sivuille tulee jatkuvasti aina muutaman lauseen jälkeen tämä seuraava teksti. 

Kuolemanlahti.indd 5 25/01/2022 8.00

Tämä teksti esiintyy kirjassa niin usein, että haittaa aivan äärettömästi lukemista. Tai siis käyttämääni ruudunlukuohjelmaa. 

Olen kokeillut kirjaa useammalla pdf-tiedoston lukuun tarjolla olevalla vaihtoehdolla, sekä myös usealla eri ruudunlukuohjelmalla, mutta sama toistuu. 

Olen lukenut julkaisusta nyt noin 41 %, että vielä olisi tekstiä jäljellä. 

Koetan saada kirjan luetuksi ja kirjoitan siitä tähän sittemmin lisää. 

Aikamoista tahkoamista tämä kyllä on. 

Minun piti julkaista tämä arvio jo ajat sitten - vaan kuinkas kävikään? 

Elämässä tapahtuu ennakoimattomia ja se vaikuttaa kaikkeen. Pahoittelut. 

Rästikirjoja on pino tai pitäisikö sanoa useampi kirjava tiedosto. Koetan saada tätä sumaa purettua ennen syksyä. 

Kirjan taustoista voi lukea tästä.

PRIDE, Pride ja pride!

 

    

 

 

 

Aamulehdessä oli artikkeli, jossa luki näin: "Seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti ei näy ulospäin, ja vähemmistöön kuuluva joutuu usein jännittämään sitä, miten tulee vastaanotetuksi. *** katsoo, että lakien myötä yhteiskunnalla on velvollisuus varmistaa, että kaikilla on tervetullut olo." Koko jutun pääsee lukemaan tästä.

 

 

Jaoin artikkelin henkilökohtaiseen Facebook profiiliini ja kirjoitin saatteeksi: 

 

"Mitä helvettiä! Miten vaikkapa kirjaston työntekijä kohtaa asian, jota ei voi mistään tietää, jotta käynti olisi vähemmistöön kuuluvalle turvallinen? Tää joka vuotinen pride vouhkaus ja uutisointi ei auta kenenkää asiaa. Jos sanon, että julkisissa tiloissa pitäs olla enempi vaikka pistekirjoitusta tai jos sanon, että mulle myönnetyt palvelut ei toimi. Niin ei niistä asioista järjestetä kuukauden kestävää karnevaalia, eikä ketään kiinnosta, koska vaatimani asiat maksavattälle yhteiskunnalle ja samaan aikaan seksuaalivähemmistöt saa vitusti näkyvyyttä! Saan tästä varmaan leiman, etten hyväksy ihmisiä. Ajattele mitä ajattelet!"

Mikä tahansa asia kääntyy itteensä vastaan kun siitä uutisoidaan jatkuvasti! 

Tästä pridestä vouhkataan joka helvetin kesä ja yleensä en lue niitä juttuja. 

En jaksa tätä showta yhtään! 

Seksuaalivähemmistöt huutaa oikeuksistaan kun samaan aikaan esim. vammaisten ihmisten elämä on sietämätöntä, arki vaikeaa ja palvelut kiven alla. 

Vammaisena ihmisenä joudut selittämään milloin kenellekin olemassaolosi oikeutusta, jotta saat arkeesi ne tarvitsemasi asiat ja palvelut. 

Se ei riitä, että teet sen kerran, vaan joudut vuodesta toiseen todistelemaan tarpeitasi ja oikeutusta olla olemassa. 

Et jaksaisi samaa rumbaa aina kun jossain instanssissa vaihtuu työntekijä ja sinun tulee tehdä oma itsesi, olemisesi, elämäsi, arkesi ja tarpeesi tiettäväksi. 

Et jaksaisi jälleen kerran perehdyttää uutta itse valitsemaasi avustajaa ns. "talon tavoille". 

Eli siihen miten tahdot, että sinua autetaan, miten kodissasi toimitaan yms. 

Kun etsit uutta työntekijää itsellesi niin sinua ja tarjoamaasi työtä ei kohdata. 

Saat hakemuksia, jotka eivät lainkaan vastaa huolella laatimaasi työpaikkailmoitusta, jossa olet lyhyesti, ytimekkäästi ja äärimmäisen  seikkaperäisesti kertonut minkälaisiin työtehtäviin  haet työntekijää, minkälaiset työajat ovat ja niin edelleen. 

Moni luulee, että vammaisen ihmisen elämä tapahtuu arkisin virka-aikaan! 

Näin ei ole kellään! 

Avustaja mahdollistaa toimivan elämän, arjen, juhlan ja kaiken mahollisen vuorokauden ajasta ja riippumatta onko arki, pyhä vai arkipyhä! 

Taksimatkojen ja avustajatuntien määrä on rajattu! 

Jos kerron julkisesti, ettei näiden palvelujen määrä riitä mahdollistamaan minulle normaalin elämän edellytyksiä. 

Niin ei tästä aiheesta järjestetä kuukauden mittaista karnevaalia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. 

Tämä kun nähkääs ei kiinnosta ketään, koska vammaiset tulee yhteiskunnalle kalliiksi ja vallalla on yhä ajattelu siitä, että esim. taksimatkat ja avustajat ovat vammaisille henkilöille luxusta! 

Ei kyetä yhteiskuntana ajattelemaan, että ne ja monet muut palvelut mahdollistavat vammaisen henkilön täysipainoisen oman näköisen elämän ja tukevat osallisuutta yhteiskunnassa! 

VAMMAISET EIVÄT NÄY! 

Samaan aikaan seksuaalivähemmistöt vouhkaa ja vouhottaa milloin mistäkin ja saavat muutoksia aikaan. 

Tämä ei ole vammaisblogi eikä tästä sellaista tule. Välillä on kuitenkin pakko jyrähtää! 

Facebook päivitykseni aiheutti valtavasti hyvää pöhinää ja erityisesti tämä kommenttini ja sen saamat vastaukset ja reaktiot auttoi siinä, että tein päätöksen blogata asiasta. 

Kiitos Jokaiselle reaktioista ja kommenteista ja etenkin sanoistanne!

Laitan sen kommentin tähän loppuun, mutta sitä ennen: 

Prideilkää vaan, mutta miksi teidän tulisi olla näkyvämmin esillä kuin vammaisten ihmisten ja miksi teidän tulisi saada enemmän oikeutta? 

Vammainen ihminen kohtaa vähättelyä jatkuvasti niin lääkärissä, kirjastossa, työnhaussa kuin ihmissuhteissaan vaan ei siitä meuhkata ja vouhkata joka vuosi karnevalistisesti, koska se on arkipäivää! 

 

Kirjastoissa on esim. hylly, jossa on sateenkaari aiheisia kirjoja. 

 

Eipä oo hyllyä, jossa olisi vammaisuutta käsitteleviä kirjoja tai vammaisten henkilöiden kirjoittamia teoksia! 

Oli pakko laittaa kuvituskuvaksi luonnonilmiö sateenkaari, etten vaan loukkaa ketään. 

Sateenkaariperhe on termi jonka on keksinyt eräs yhteisö, jossa useita satoja ihmisiä kuoli joukkomurhan seurauksena. Yle esitti joitain vuosia sitten järkyttävän dokumentin aiheesta. 

Tässä mun kommentti yksityiseltä fb-tililtä: 

"Itse koen että en ole erillainen. Olen tämänlainen ja tällainen. Maailma haluaa määrittää minut diagnoosien kautta erillaiseks ja erityisryhmään kuuluvaksi, koska ei halua nähdä minua minuna, Kokonaisuutena, Kokonaisena."

Céline Dion: The Colour Of My Love

 

 

 

Tällä kertaa pääsemmekin jo vuoteen 1993, jolloin marraskuussa Pohjois-Amerikassa julkaistiin tämä The Colour Of My Love. 

Joulukuussa -93 oli julkaisuvuorossa Japani, helmikuussa 1994 Eurooppa ja maaliskuussa -94 Australia. 

 

Singleinä julkaistiin kappaleet When I Fall in Love, The Power of Love, Misled, Think Twice, Only One Road, sekä vuonna 1995 Australiassa Next Plane Out, Espanjassa Just Walk Away ja Japanissa To Love You More. 

 

 

 

 

 

Singlet on myyneet aivan käsittämättömiä määriä. 

Think Twice myi Englannissa 1.3 miljoonaa ja The Power of Love Amerikassa 1.1 miljoonaa. 

 

 

Céline Dion: The Colour Of My Love

℗ 1993 Sony Music Entertainment (Canada) Inc.

Spotify,

 Youtube.

 

 

Tracklist:

 

1.

The Power of Love
Gunther Mende · Candy DeRouge · Jennifer Rush · Mary Susan Applegate
David Foster
5:42

 

 

 

 

 

 

 

Tämä soi suomalaisilla radiokanavilla verrattaen usein. 

Tästä soitetaan myös Jennifer Rushin versiota. 

Itse pidän tästä Célinen  versiosta enemmän, vaikka olen kuullutkin tätä liiaksi.

Löysin aivan järkyttävän version, jonka linkitän tähän. Luulin tämän artistin tehneen vain yhden hitin, mutta tuotanto näyttäs olevan melko laaja. En vain voi sietää tapaa, jolla tässä lauletaan. 

Laura Branigan - Power of Love. 

2.

Misled
Peter Zizzo · Jimmy Bralower
Ric Wake
3:30

 

 

 

 

Laulun äänimaisema on ajalleen tyypillinen ja periaatteessa tämä voisi olla vaikkapa Mariah Careyn biisi. 

Luulin pitkään, että kappaleen nimi on Page In My History. Sillä tuo kohta jää päähän soimaan. 

Hyvä popveisu!

3.

Think Twice
Andy Hill · Peter Sinfield
Christopher Neil · Aldo Nova[a]
4:47

 

 

 

 

Tämä on singlejulkaisu ja iso hitti ympäri maailmaa. Erityisesti Englannissa. 

Muistan tämän soineen valtavasti 90-luvun lopulla Suomessa. 

Tämä on aivan upea laulu ja kestää kuuntelua hyvin vielä näin vuonna 2022. 

Powerballad! Ehkä.

4.

Only One Road
Zizzo
Wake
4:48

 

 

 

 

Kappaleen ensisekunneista tulee mieleen Whitney Houston, koska samaa soundia on käytetty esim. I Will Always Love You, Run To You ja vaikkapa All At Once biiseissä. 

Minä en tiedä mikä tuon soittimen tai syntetisaattoriäänen nimi on, mutta se on merkittävässä osassa tosi suurissa hiteissä. 

5.

Everybody's Talkin' My Baby Down
Arnie Roman · Russ DeSalvo
Wake
4:01

Tässä ja levyn aiemmassa kappaleessa Misled on mielestäni tosi paljon samaa äänimaailmallisesti ja rakenteellisesti, mutta olen varmaan ainut ihminen, joka kokee niin.

6. 

Next Plane Out
Diane Warren
Guy Roche
4:57

 

 

 

 

Tämä on osiensa summa. Kyseessä tietenkin Warren tuotanto. Tämä raita ei ole noussut omien favorittien joukkoon. 

Tyypillistä ja tunnistettavaa tuotantoa.

7.

Real Emotion
Warren
Wake
4:26

 

Kylläpä nämä Emotionit on 90-luvulla olleet kovassa huudossa. Mariah Careylla on se joku Emotions biisi. 

8.

When I Fall in Love (duet with Clive Griffin) from the TriStar film, Sleepless In Seattle
Edward Heyman · Victor Young
Foster
4:20

 

En ole nähnyt Uneton Seattlessa leffaa, josta biisi on. Upea duetto jokatapauksessa ja enteilee tulevaa uralla tapahtuvaa asiaa. 

9.

Love Doesn't Ask Why
Barry Mann · Cynthia Weil · Phil Galdston
Walter Afanasieff
4:08

Tätä olen kuunnellut paljon repeatilla. Kaunis rakkauslaulu. 

10.

Refuse to Dance
Charlie Dore · Danny Schogger
Neil
4:22

Kaihoisa biisi. En tunnista soitinta, jota tässä käytetään, mutta biisi edustaa levyn ja ehkäpä Dionin parhaimmistoa. 

11.

I Remember L.A.
Tony Colton · Richard Wold
Neil
4:12

Olen usein sotkenut keskenään äänimaisemallisesti tämän, sekä levyn nimiraidan. Nämä on jotenkin niin saman kuuloisia. 

12.

No Living Without Loving You
Warren
Roche
4:22

Tässä on menemisen meininkiä, mutta tuntuu myös siltä, että on ollut pakko saada levylle täytettä!

13.

Lovin' Proof
Warren
Wake
4:11

Tää ei oikein herätä fiiliksiä puolesta eikä vastaan. 

14.

Just Walk Away (non-US bonus track)
Marti Sharron · Albert Hammond
Steve Lindsey · Humberto Gatica[a]
4:58

 

 

 

 

Tämä on riipaiseva rakkauslaulu, jossa Célinen upea ääni pääsee oikeuksiinsa. Olen kuunnellut tätä repeatilla erinäisissä elämänkäänteissä. 

"Just walk away and close the door and let my life be as it was before. There's nothing left to say. Just walk away." 

15.

The Colour of My Love
Foster · Arthur Janov
Foster
3:25

Tämä olisi hyvin voinut olla myös seuraavaksi julkaistulla Falling Into You albumilla. Tässäkin on käytetty samaa soundimaailmaa kuin levyn neljännellä raidalla.
Total length:
65:39

Annan tähtiä 5/5. 

Mahtava levy pienistä epätasaisuuksista huolimatta! Niin paljon muistoja tulvii kuunnellessa.

Christian Rönnbacka: Henna Björk: Isku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Christian Rönnbacka - Henna Björk: Isku 

Bazar 2022

 

E-kirjan sivumäärä
252

ISBN
9789523765443

 

Uutta timanttista dekkariviihdettä suositun Antti Hautalehto -sarjan luojalta
Christian Rönnbackan uuden dekkarisarjan avausosa Henna Björk: Isku lyö kansainvälisen rikollisjärjestön rumiin rattaisiin kovan kapulan, Henna Björkin.
Abdul, Emmanuel ja Ismael olivat tuskin kymmenvuotiaita, kun heidät pakotettiin tappajiksi pahamaineisen, Toojayksi kutsutun komentajan alaisuudessa Sierra Leonessa. Parikymmentä vuotta myöhemmin Abdulin runneltu ruumis löytyy Suomesta. Poliisi poimii tutkimuksissaan johtolangaksi Abdulin varoitusviestin Ruotsissa asuville Emmanuelille ja Ismaelille. Toojay ei kaihtaisi mitään keinoja vaientaakseen heidät lopullisesti.
Supon ylitarkastaja Jarmo Rautiainen seuraa johtolankaa Göteborgiin ja rekrytoi avukseen paikallisen virkavallan riveistä nuoren irakilaissuomalaisen poliisin Henna Björkin. Hän on ongelmalähiöiden kasvatti, jengiväkivallan asiantuntija, otteissaan nopea ja Suomen poliisille entuudestaan tuttu.
Toiminnantäyteisen Henna Björk -sarjan ensimmäisessä osassa helpolta kuulostava tehtävä tuoda entinen lapsisotilas Suomeen kansanmurhan todistajaksi kiihtyy silmänräpäyksessä hengästyttäväksi pakomatkaksi.  

Christian Rönnbacka (s. 1969) on työskennellyt poliisina ja vakuutusetsivänä, ja noussut suosituilla Antti Hautalehto -dekkareillaan vauhdilla kotimaisen dekkarikirjallisuuden kärkeen. Dekkarit ovat tunnettuja omaleimaisesta huumoristaan ja poliisityön asiantuntemuksesta, jonka Rönnbacka on hankkinut keskusrikospoliisissa pääkaupunkiseudulla.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

Luin kirjan yhden iltapäivän aikana kun tiesin tekstin olevan taatusti hyvää ja vetävää. 

En pettynyt tekstin suhteen. 

Kirja itsessään ei valitettavasti kuitenkaan tuottanut suurta wow elämystä. 

Nopeasti vaihtuvia tilanteita, aseiden kanssa rymistelyä ja ehkä hieman epäuskottavuuksia, joiden kohdalla mietin että kun en itse ole poliisi niin en voi tietää mitä rikollismaailmassa voi todella tapahtua ja minkälainen tapahtumien eteneminen tällaisiin pakomatkoihin reaalimaailmassa liittyykään. 

Juoni lyhykäisyydessään: Poliisi pakenee Ruotsista mukanaan isä ja tytär, joilla maahanmuuttajatausta. Pakomatkalla sattuu ja tapahtuu, suunnitelmat muuttuu ja Suomeen kuitenkin päästään. 

Käytössä on kaikenlaista teknistä härpäkettä. Hieman jäi itseä ihmetyttämään tämä seuraava kohta. Mietin voiko olla niin ettei poliisikoulutuksen saanut ihminen tiiä mitä tämä tarkoittaa. Vai oliko oleellista juonen rakennuksen kannalta toimia näin. Ote tekstistä: 

"Bemarin ajotietokoneessa välähti, ja sen ruutuun tuli teksti ”Positioning”. Henna katsoi sitä hetken ymmärtämättä mitään ja painoi näyttöä, kunnes teksti hävisi." 

Lukiessa mietin miksi suomalainen kirjoittaa Ruotsiin sijoittuvan dekkarin? Kun ruotsalaisia dekkareita tulee kuin sieniä sateella. 

Omia suosikkeja on Åsa Larsson, Liza Marklund, Anna Jansson, Mats Strandberg,  Kristina Ohlsson, Mattias Edwardsson, Lars Kepler, Ann Rosman, Johan Theorin, Viveca Sten ja ehkä Camilla Läckberg, jonka kirjallinen tuotanto on kyllä vaihtunut johonkin muuhun kuin dekkareihin. 

Kun selaa Storyteliä niin välillä miettii, että taas yks uusi ruotsalainen dekkaristi tuli löydettyä. On ainakin joku Uumajaan sijoittuva sarjan avaus ja joku sarja, joka sijottuu johonkin Korkearannikko-nimiseen paikkaan.

En ole näitä ehtinyt lukea. En ole halunnut käyttää aikaani niihin, koska mielestäni ruotsalaisia dekkareita riittää!

 

Uumajaan sijottuvan sarjan eka osa on nimeltään Lumienkeli ja kirjoittaja Anki Edvinsson. 

 

Korkearannikolle sijoittuvan sarjan nimi on Ulvönin murhat, kirjailija Lina Areklew ja ensimmäinen osa nimeltään Juhannusruusut.

Tässä myös liuta kirjailijoita Ruotsista, joihin en ole ehtinyt tutustua: Emelie Schepp, Inger Frimansson, Åke Edwardsson, Sofie Sarenbrant, Christina Wahldén, Camilla Grebe, Anna Ihrén, Johanna Mo, Christina Larsson, sekä Ninni Schulman.

Minulle selvisi, että jos tämä Rönnbackan kirja menestyy Ruotsissa niin silloin se menestyisi missä tahansa. 

Tämä käy ilmi Mesta.netin haastattelusta, joka on luettavissa tästä.

En oikein tiedä mitä ajatella. Toki se on ihmiselle itselle hyvä, että osaa brändäämisen. 

Suruikseni pakko antaa tälle kirjalle kaksi tähteä. 

Toivon kirjalle menestystä Ruotsissa ja maailmalla! 

Eiköhän se seuraava osakin tule luetuksi.

 

Kannattaa myös tsekata syksyn Dekkarifestivaalin ohjelma.

 

Tästä kirjasta on blogannut ainakin Kirjoja hyllystäni. 

 

Rönnbacka on haastattelussa Sadun sunnuntaivieras-podcastissa, jonka saa soimaan tästä.

Osallistun tällä tekstillä blogeissa 6.–12.6.2022.  vietettävään Dekkariviikkoon, jota tänä vuonna emännöi KIRSIN KIRJANURKKA.

Ylva Haru: Surun kaupunki (18 vuotta aiemmin)

 

 

 

Tämä laulu tuli Spotifyssä vastaan heti julkaisupäivänään. Olen siitä asti kuunnellut tätä ja tästä taisi tulla tämän kevään/kesän voimabiisi. Luulen laulun olevan Top 10 listalla kun Spotify listaa osaltani Vuoden 2022 kuunnelluimmat biisit. 

Ajattelin heti kappaleen nimestä, että täähän sopii nykyiseen kotikaupunkiini. Lyriikoita kuunnellessa löysin valtavasti omakohtaisuutta. 

Tässä kaksi tärkeintä: 

"Otin suunnaksi etelän

Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa". 

Välimatka on siitä metka että kun sitä on tarpeeksi luulee sen auttavan. Petyttyäni ihmissuhteessa joku vuosi sitten, kissani menehdyttyä ja muutenkin kun elämä oli ehkä vähempi eläväistä kuin nyt. Niin mietin, että en voi olla enää nykyisessä kotikaupungissa vaan voisin aloittaa elämän alusta jossain muualla. 

Onneks jäin!

Tampereelle muuttamiseni täysi-ikäistyy just tänään! 

Siksi halusin tämän Surun kaupunki singlen arvioida vasta nyt. 

Aika vierähtellöö. 

Näihin vuosiin on mahtunut paljon. On myös aikoja, joita en halua muistaa, sekä myös hetkiä, joita en muista, enkä haluakaan muistaa. 

Aistirajoitteeni ei vaikeuta elämää itsessään. Ajattelen, että ne on mielen diagnoosit, jotka enempi vaikuttaa. Nekään eivät määritä elämää, vaaan ovat osa sitä. 

Jatkan kohta biisin lyriikoista. Ennen sitä yksi muisto siltä ensimmäiseltä kesältä Tampereella. 

Olin asunut täällä puolitoista viikkoa. Oli maanantai. Sain kaverilta autokyydin kyläpaikkaan. Autoileva kaveri läks siitä sitten ja sovittiin, että se hakee mut seuraavana päivänä, koska mulla ei ollut vielä mitään palveluja käytössä. 

Oltiin kahestaan ja tehtiin sitä mitä nainen ja mies tekee. Suljettiin puhelimet, jotta saadaan olla rauhassa. 

Seuraavana päivänä kun kaveri tuli hakee mua, jotta pääsen takas kotiin niin etittiin sitte kissojen ja koirien kanssa toisen osapuolen puhelimeen PUK-koodia. Siihen aikaan kun ei vielä ollut mitään kamerapuhelimia niin ei voitu ottaa kuvaa liittymän mukana tulleista papereista, jotta oltas keskenämme saatu se koodi selville. 

Omalta kohaltani tuo on omanlaisensa saavutus, että toisella ihmisellä on niin hyvä mun kanssa, että siinä unohtuu puhelimen pääsykoodi. 

Tämä kaikki siis vuonna 2004. 

Sitte biisistä se toinen kohta, josta löysin tarttumapintaa. 

"Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin

Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti

Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki". 

En osannut päättää lyhyempää tekstin kohtaa. 

Tuosta "Kun istun itkuni ensin". tulee mieleen Kalevala. En siis ole edelleenkään sitä lukenut. 

Olen kyllä elämässäni itkenyt varmaan määräämättömän määrän. 

En kaipaa elämääni ohjeita siitä miten pitäisi irti päästää. En vain voi tai osaa. 

Kokonaisuus syntyy siitä miten käytän sitä. Eli kuinka suhtaudun niihin itselle vaikeisiin asioihin ja miten käyttäydyn niissä hetkissä jolloin asiat saa suuret mittasuhteet ja tuska on fyysistä. 

Viha ja suru ei auta, mutta ne auttaa, koska ovat primitiivireaktioita ja oikeutettuja tunteita. 

 

Ja vielä tää: 

 

"Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki". 

 

Kivut pinnan alla. Se on niin hyvin sanottu. Lisäksi tuo "Toin tänne tullessani kaipauksen ja suruni". On kans tosi hyvä. 

 

Tampereelle muuttaessa toin mukanani kaiken ja olin vahvasti sitä mitä olin. 

Nykyajassa en kykene hallitsemaan kaipauksiani, eikä mun tarvitse kyetä. Olen lakannut olemasta sille Ystäväpiirille, joka minulla oli silloin ja koska niin on niin voin antaa heidän rauhassa "Seikkaillla" blogissani. Kun en ole olemassa niin en joudu teksteistäni tilille. 

 

 

Tamperelaisuus täysi-ikäistyy! Kuohuviini maistuu ja elämä on tietyin osin tasapainoisempaa kuin silloin aikoinaan. On uudet ihmiset ja kuviot. Joskus hetkittäin mietin onko sittenkään hyvä näin? 

Toin tähän kaupunkiin tullessani mukanani kaiken mitä olen. Kaipaus on suuri & pohjaton. Se on myös pysyvää ja jos ymmärtää sen niin voi ehkä tulla toimeen kanssani ja kun ymmärtää ettei voi itse vaikuttaa mun fiiliksiin, etten kaipaa sitä että lohdutettas, vaan vaan, että saan rauhassa kohkata, kunnes olot tasaantuu ja on hetken auvoa. 

Annan tälle biisille viisi tähteä. 

Kappaleen saa soimaan tästä.

 

Löysin kesän 2019 Uusi Tampere taltioinnin ja se löytyy tästä.

 

En tiedä onko tekijänoikeudellisesti oikein laittaa linkki tuohon taltiointiin. 

Poistan linkin jos joku niin tahtoo. 

Tässä käytän Tampere aiheista kuvaa, koska ehkä enempi puhun omasta suhteestani kaupunkiin kuin biisistä.  

Bio 

Ylva Haru on suomenkielistä folk/rock-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, joka on luonut nahkansa juurevan soundin ja lauluharmonian ympärille.
Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.
Livenä keikkoja kuullaan niin soolona kuin isommillakin kokoonpanoilla.
Tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian syksyllä 2012. Hän kuuli siellä jotain, mistä kaksi vuotta myöhemmin syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.
Ensijulkaisut Tuulensuoja-EP (2018) ja Linnut-debyyttialbumi (2019) saivat hyvän vastaanoton sekä runsaasti radiosoittoa maanlaajuisesti erityisesti YLE Radio Suomen taajuuksilla, mikä saa jatkuakseen edelleen. Linnut-albumin Elämä kantaa -single on parhaimmillaan yltänyt Radio Suomen vuoden 11. soitetuimmaksi kappaleeksi, Tähän hetkeksi jään -avausraita huomioitiin kunniakkaalla ”maailmanluokan indiefolk-helmi” -tittelillä Aleksi Pahkalan Päivän biisit -sivustolla ja esiteltiin myös tv-taajuuksilla Arto Nybergin ohjelmassa.
Toinen kokopitkä Perhosten valtakunta -albumi julkaistaan syksyllä 2022. Levyn ensimmäinen Matkalla itseeni -singlejulkaisu näki päivänvalon suoratoistopalveluissa 15.4.2022.
Kyseessä on ensimmäinen Ylva Harun täysin oma tuotanto sekä myös ensimmäinen äänitys- ja miksaustyö.
Yksitoista uutta laulua sisältävä levykokonaisuus on kirjoitettu matkalaukkuelämää viettäen ja matkan tuotos äänitettiin lauluntekijän juurilla Raahessa, missä pandemia-aika mahdollisti studiotilan rakentamisen paikalliseen Raahesali-konserttisaliin viiden viikon ajaksi. Saliin rakentui musiikillinen leikkikenttä eli lukuisia eri soittimia, joilla Ylva Haru loi oman soivan maailmansa; instrumentteina hän käytti ääntään, akustisia kitaroita, sähkökitaroita, banjoa, ukulelea, huuliharppua, akustista pianoa, rhodesia, rumpuja ja erilaisia perkussioita vanhasta pyykkilaudasta lähtien.  
Levyn päällekkäisäänitysvaihe työstettiin paikallisella SoundKitchen-studiolla, missä lisävärejä ja rytmejä toivat Ylva Harun alusta asti toiminut bändikokoonpano.
Levyn viimeistely tehtiin miksausten osalta Hollywood Housella ja masterointi Finnvoxilla Helsingissä.  
Levykokonaisuus tarjoaa kirjon erittäin pelkistetystä maailmasta paikoitellen massiivisiinkin bändisovituksiin.
Musiikillisiin maisemiin ovat vaikuttaneet niin unohtumaton matka Portugalissa, Raahen vanha kaupunginosa, erinäiset seikkailut Helsingin kommuuneista Kilpiän tilan kautta Fiskarsin taiteilijaresidenssiin.
Tarinallisesti levy alkaa tarpeesta lähteä tutkimaan tuntematonta ja on lopulta matka sisimpään – mistä ja mihin kaikki heijastuu.
Kaikkiaan lauluntekijän kaksi vuotta kestäneen tutkimusmatkan lopputuloksena syntynyt Perhosten valtakunta-albumi julkaistaan Lotta Roots -levymerkin kautta syksyllä 2022.
”Perhosten valtakunta on jotakin sellaista, mikä saa ihmisen valon syttymään.”  – Ylva Haru
Tervetuloa tarinoiden matkaan!

 

 

Ylva Haru: Surun kaupunki (Perhosten valtakunta -albumi/Lotta Roots)

Tuotanto: Ylva Haru
Äänitys: Ylva Haru/Raahesali
Äänitys: Juho Ilkko/SoundKitchen
Miksaus: Ylva Haru/Lotta Roots
Miksaus: Matias Kiiveri/Hollywood House
Masterointi: Pauli Saastamoinen/Finnvox
Kuva: Tuomas Aro
Julkaisu: Lotta Roots (2022)

Ylva Haru: Säv./san./laulu/taustalaulu/akustinen kitara/sähkökitara/rummut/perkussiot
Matias Kiiveri: Sähkökitara
Arttu Aalto: Akustinen kitara
Riikka Keränen: Basso
Anssi Tirkkonen: Rummut/perkussiot

www.ylvaharu.fi
www.facebook.com/ylvaharu
IG: @ylvaharu

SURUN KAUPUNKI (säv./san. Ylva Haru)

"Loppuun kuljetun polkuni päästä
Päätin lähteä jonnekin
Mikä veisi mut kauas siitä
Missä sua vain kaipasin

Toivoin riittävän välimatkan
Kaiken taakse jättävän
Värien ja lämmön mua hengittävän
Otin suunnaksi etelän

Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin

Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti

Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla

Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni

Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin

Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki".

Lucinda Riley: Orkideatarha

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lucinda Riley - Orkideatarha

 

Bazar 2022

Alkuteos 

Hothouse Flower

Suomentaja

Tuukka Pekkanen

E-kirjan sivumäärä
628 

ISBN
9789523763586

Meillä on vain tämä hetki. Suloisen haikea tarina rakkaudesta ja menneisyyden varjoista vapautumisesta
Taianomainen kertoja Lucinda Riley avaa oven upean sukukartanon elämään toisen maailmansodan alkuhetkistä nykypäivään. Se punoo yhteen ihmiskohtaloita täynnä intohimoa, salaisuuksia ja valheita, joiden verkkoon vain rakkaus voi meidät ajaa.
Pikkutyttönä Julia Forrester viihtyi Wharton Parkin kasvihuoneessa, jossa hänen isoisänsä Billy hoiti sukukartanon hienoa orkideakokoelmaa ja soitti radiosta musiikkia kukkasilleen. Aikuisena Julia on konserttipianisti ja elää onnellista elämää, kunnes kokee musertavan menetyksen. Surussaan hän hakeutuu takaisin lapsuusmaisemiinsa Wharton Parkiin ja kohtaa siellä kartanon perijän Kit Crawfordin.
Mutta elämä jatkuu. Kartanon rapistuvien rakennusten korjaustöiden yhteydessä löytyneen vanhan päiväkirjan merkinnät herättävät Julian ja Kitin uteliaisuuden. Mitä Crawfordin suvussa oikeastaan tapahtui sodan aikana? Menneisyydestä nousee esiin salattu rakkaustarina, joka voi tuhota koko Wharton Parkin ja jonka kauaskantoiset seuraukset mullistavat myös Julian ja Kitin elämän.
Lucinda Rileyn Orkideatarha on suloisen haikea tarina rakkaudesta, menneisyyden varjoista vapautumisesta, toivosta ja katoavaisista hetkistä, joiden muistoa vaalimme kalleimpina aarteinamme.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Kiitos myös kirjailijalle kirjasta ja suomentajalle käännöksestä! 

Kirja luettu vuorokauden aikana. En oikein tiennyt mitä odottaa, paitsi sen ettei Rileyn yksittäiset kirjat ole oikein viehättäneet ja että käännösteksti on varmasti laadukas!

Tämä kirja ei ole huono. En vain enää jaksa tällaista ja silti tulevat julkaisut tulee luettua ja arvosteltua. 

Tämä teos sisälsi paljon epäuskottavuuksia ja minua alkoi ärsyttää tapa, jolla kuvailtiin naisten ulkonäköä. 

Tässä pari esimerkkiä. 

 

"Vaikka Lidia oli vain vähän yli sataviisikymmentä senttiä pitkä, hänen vartalonsa oli täysin sopusuhtainen: yläruumis oli lyhyt, ja kapeat lanteet kaartuivat kevyesti ja johtivat pitkiin hunajanvärisiin sääriin ja täydellisiin pieniin varpaisiin, jotka mahtuivat Harryn käteen."

 

 

"Vaikka lady Adrienne oli ehtinyt jo kypsään ikään, ainakin yli neljännenkymmenennen ikävuoden, hänellä oli hoikan nuoren naisen vartalo, virheetön norsunluunvärinen iho ja kauniinmuotoiset kasvot korkeine veistoksellisine poskipäineen. Hänen naisellisuutensa toi Olivian mieleen pikemminkin sulokkaan intialaisen maharanin kuin tavallisen englantilaisen ylhäisönaisen, jolla oli leveät lanteet suuren lapsikatraan synnyttämistä varten niin kuin sukulinjan jatkajalla pitikin olla ja joka oli karaistunut kestämään Britannian ankaria sääoloja.

Adrienne oli niin tyylikäs ja niin hauras, että hän olisi Olivian mielestä sopinut paremmin johonkin Pariisin salonkiin kuin vetoiseen englantilaiseen maakartanoon. Olivian äiti olikin sanonut, että hän oli ranskalainen. Päätellen hyvin koruttomasta mustasta cocktailpuvusta, jota koristi pelkästään kermanvärisistä helmistä koottu helminauha, Adrienneen oli iskostunut synnyinmaansa asukkaille ominainen kyky näyttää mutkattoman tyylikkäältä."

 

 

Tällainen  samanmoinen täydellisen ihon ja ulkonäön kuvaus vaivaa myös Nora Robertsin ja Danielle Steelin kirjoja. 

 

Orkideatarhan päähenkilö Julia on menestyvä pianisti, joka on menettänyt aviomiehensä Xavierin ja heidän poikansa Gabrielin onnettomuudessa. 

 

Julia palaa kotiseudulleen Englantiin ja kohtaa vuosien jälkeen Christopher Crawfordin. 

He ovat kohdanneet Julian ollessa 11-vuotias ja jo silloin hän soitti pianoa.

 

Varmaan vaikeaa arvata mitä näiden kahden välillä tapahtuu. 

 

Kirjassa ollaan nykyisyydessä, sekä päiväkirjan ansiosta 1940-luvun Thaimaassa. 

On englantilainen rapistuva maatila / kartano, vuosikymmeniä sitten ollut suuri rakkaus, petetyksi tuleminen, useampia adoptiokuvioita ja myös epäuskottavuuksia. 

Julia saa tietää Xavierinajaneen päihtyneenä autoa onnettomuushetkellä. Xavier ei olekaan kuollut vaan palaa vuoden jälkeen kuvioihin... 

 

Tietenkin kaikki päättyy onnellisesti ja Julia saa Christopher Crawfordin ja heidän elämänsä jatkuu erään sattumankaupan ansiosta siinä rapistuneessa talossa, jossa kohtasivat vuosia aiemmin. 

 

Orkideat ja niiden kasvatus on vaan sivuseikka tässä. 

Kasvihuoneissa soi musiikki ja muistelin joskus lukeneeni, että viiniköynnöksille soitetaan myös musiikkia. 

Kirja kertoo suuresta rakkauden voimasta ja sukusalaisuuksista. 

Annan kirjalle vain yhden tähden. 

 

Tässä linkki vuonna 2012 julkaistuun videoon, jossa Lucinda kertoo kirjasta. 

Tämä kirja on kait julkaistu eri nimellä aiemmin. 

 

The Orchid House 

Lisäilen linkkejä kirjavideoihin myös aiempiin Riley postauksiini, jotka on löydettävissä tunnisteella Lucinda Riley. 

Tällä hetkellä blogin luetuin postaus 461 näyttökerralla on tasan kahden vuoden takaa Kuukauden kirjasarja: Lucinda Riley - Seitsemän sisarta.

 

 

Tämä alku vuosi ei vain ole ollut otollista lukuaikaa. 

Siihen on useita syitä, joita en ala tässä ruotimaan. 

Ehkä jossain eri hetkessä olisin viehättynyt Orkideatarhasta toisella tavoin.

Orkideatarhassa oli viihdytty ainakin Literally, Darling-blogin arviossa, joka on luettavissa täällä.

 

Youtubessa seikkaillessa tuli myös tällainen video vastaan. Kuvauksessa lukee näin: 

"Richard and Judy talk to Lucinda Riley about her Richard and Judy Book Club Title - Hothouse Flower". 

Tämä on vuodelta 2011 ja videoon pääsee klikkaamalla taasen tätä englanninkielistä nimeä. 

Lucinda Riley - Hothouse Flower.

 

Kiitos Bazarille kutsusta 20-vuotisjuhliin Mansikoita ja Bazarin taikaa, joihin en valitettavasti pääse, koska vielä ei voi olla kahdessa paikkaa samaan aikaan. 

 

Onnea Bazar & Kiitos Nautinnollisista Lukuhetkistä! 

Kutsu oli iloinen yllätys. Omalta osaltaan kannustaa jatkaa tätä raapustelua!