Matti Laine - Kuolemanloukku
Bazar 2022
E-kirja
ISBN
9789523762190
Takuuvarmaa dekkariviihdettä palkitun Paratiisi-tv-sarjan käsikirjoittajalta
Matti Laineen koukuttavan Vitikka-rikosromaanisarjan kuudes osa antaa jännityksestä tinkimättä lukijalle jälleen myös pohdittavaa: kumpi on pienempi paha, tutuiksi tulleet uhat vai sokea sukellus tuntemattomaan?
Elias Vitikka istuu Suomenlinnan avovankilassa vuoden kakkua talousrikoksesta ja tuntee olonsa paremmaksi kuin pitkään aikaan. Etäisyyden ottaminen on tehnyt hyvää, mutta syy istua kiven sisällä ei ole niinkään hyvä. Vitikan niskassa on alamaailman langettama tappotuomio, ja majoitus Suomenlinnassa on järjestelty juttu.
Mutta turvasäilö on vain väliaikainen. Jo ennen kuin Vitikka raottaa ovea vapauteen, hänen entinen suojattinsa jääkiekkoilija Veeti Poranen löydetään kuolleena, ja itsemurhaksi kuitattu kuolema herättää Vitikan epäilykset. Koko entinen elämä näyttää muutenkin murenevan pala palalta miehen jalkojen alta. Vain tappotuomio on ja pysyy. Vapaudesta on tullut Vitikalle kuolemanloukku.
Nopeakäänteisen ja monikerroksisen dekkarisarjan kuudennessa osassa Elias Vitikka seisoo yksin pettävällä pohjalla. Nyt jos koskaan on aika tehdä hyppy tuntemattomaan.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Luin tämän(kin) yhdeltä istumalta.
Tiesin tekstin olevan vetävää, joten onneksi oli mahdollista uppoutua tarinaan kerralla.
Kirja on tiheätunnelmainen, eikä aseiden kanssa rymistelyltä vältytä tässäkään.
Kirjan juonikuvioista tuli paikoin mieleen edellinen arvioimani kirja; Sebastian Fitzekin Terapia. Tekstini pääsee lukemaan täältä.
Kuolemanloukussa oli myös henkilöitä ja tapahtumia, jotka eivät olleet sitä miltä näyttää.
Ihailen kirjailijan taitoa ikäänkuin lavastaa tapahtuma ja sitten keriä se auki uskottavasti toden tullessa ilmi lukijalle.
Tekstin kautta pääsee hyvin irtautumaan arjesta ja sitä totisesti kaipaa näinä epävarmoina maailman myrskyisinä hetkinä.
Kirjaa lukiessa jäin miettimään miten paljon taustatyötä se vaatiikaan, että voi kirjoittaa alamaailmasta.
Kirja on mielestäni uskottava, mutta olisiko se sitä sellaisten henkilöiden mielestä, jotka tuntevat alamaailmaa?
Olen myös miettinyt ennenkin sitä saako dekkareista aidosti vinkkejä rikoksien tekoon, vaikka niitä ei siksi kirjoitetakaan?
Jipun elämäkertaa lukiessa mietin, etten itse olisi kokeillut huumeita, koska lehdessä kerrottiin niiden vaikutuksista. Kyseistä lehtijuttua ei varmaankaan oltu kirjoitettu siksi, että joku innostuu kokeileen.
Arvioni Jipun elämäkerrasta on tässä.
Onko eettisesti oikein kirjoittaa rikoksista ja mahdollisesti antaa vinkkejä niiden toteutustapoihin?
Se minkä ite ajattelen viihteeksi voi joissain saada aikaan täysin toisenlaisia reaktioita.
Kirja alkaa mielestäni varsin idyllisellä kohtauksella.
"Vesi iskeytyi kiukaalle, tulikuumat kivet alkoivat sihistä, ja pienen löylyhuoneen täytti ihoa pistelevä vesihöyry. Mies otti pitkän huikan lasipullosta, irvisti ja heitti sitten kiuaskiville lisää polttoainetta. Seinälle kiinnitetty ruosteinen mittari näytti sataakymmentä. Hän painoi hampaansa yhteen ja hengitteli niiden välistä samalla hiljaa itsekseen sähisten. Löylyn raaka puraisu oli tuskin helpottanut, kun mies jo tarttui uudestaan kauhaan, ja seuraava lasti lensi perään. Kiuas poksui ja valitti. Miehestä tuntui kuin joku olisi hakannut hänen harteitaan tulisena hehkuvana tatuointineulalla. Lämpötila kohosi lähelle sietämätöntä, ja hengittäminen kävi yhä vaikeammaksi.
Mutta miestä se ei haitannut.
Juuri tätä hän kaipasi.
Oman piilopirtin rauha, hirsistä rakennetun saunan härkämäiset löylyt ja kirkasta viinaa kurkusta alas. Tämä pyhä kolminaisuus auttoi tekemään isoja ratkaisuja.
Mies äityi muistelemaan kaikkia saunoja, joissa oli elämänsä aika kylpenyt: puusaunoja, sähkösaunoja, savusaunoja, turkkilaisia saunoja, venäläisiä banjoja ja naurettavan haaleita infrapunasaunoja. Ihmisten mökeillä ja kodeissa, jäähallien pukutiloissa, monenkirjavissa hotelleissa, kylpylöissä, ties missä. Mies muisteli, kuinka eräänä vaiherikkaana kesänä hän oli päässyt Dakotasta kotoisin olevan joukkuetoverinsa opastamana käymään Lakota-intiaanien inipiissä eli hikimajassa. Sieltä matka oli jatkunut intiaanien kasinoon, jossa oli vierähtänyt useampi vuorokausi olutta kitaten ja rauhanpiippua tuprutellen. Muistona matkalta hänen vasemman olkavartensa ihoa koristi edelleen tatuointi, johon oli kuvattu kuunsirppi ja sen päälle jousipyssy. Se tarkoitti intiaanien merkkikielllä syyskuuta, metsästyskuukautta, joka oli myös hänen syntymäkuukautensa.
Mies naukkasi pitkän siivun viinaa suoraan pullosta, heitti jälleen lisää löylyä ja kirosi hiljaa. Muisteluista viis, hänellä oli päätös tehtävänä.
Päätös, joka määrittäisi koko hänen loppuelämänsä suunnan."
Mitäpä sitä suomalainen muuta tarvii kuin syrjäisen rauhan, viinaa ja saunan?
Tuosta intiaanien maininnasta tuli mieleen hiljattain Yle areenasta katsomani Gaialand-dokumentti, joka on aivan todella järkyttävä.
Minua häiritsee tässä kirjassa tämä kohta.
”Mä menestyin liian hyvin! Mut haluttiin ampua alas, koska musta oli tullut uhka. Kun se kiinalaisessa tutkimuslaboratoriossa kehitetty virus päästettiin globaalin eliitin yhteisellä päätöksellä irti, niin ne jotka näki valemedian uutisoinnin taakse, otettiin saman tien tarkkailuun. Mä arvasin heti, että jotain on tekeillä, kun mulle luvattu paikka julkkis- Big Brotherissa peruttiin. Mä menin tuotantotiimin juttusille ja sanoin et niin ei voi tehdä, että mä nostan vittu oikeusjutun.”
En oikein tiedä kuinka tarkoituksellista oli tämä väite kirjan juonen kannalta. Eikö olisi vain voinut kirjoittaa, että Korona saapui keskuuteemme yms.
Itseäni myös suunnattomasti häiritsi koodinimi Coltrane.
Ei tuossa nimessä mitään vikaa ole, mutta itselleni se toi mieleen liudan kaikenlaisia tapahtumia ja musaa, jota en ole kuunnellut tiettyjen aikojen jälkeen.
Kesällä 2004 kun muut juhli Tammerfesteillä oltiin me jossain päin Pirkanmaata kuuntelemassa jazzia ja viettämässä kesäiltaa.
Tämä on Elias Vitikka-sarjan kuudes osa.
Ekan kerran törmäsin tähän kirjasarjaan syksyllä 2014. Lainasin silloin kirjastosta cd-äänikirjana Pahojen miesten seuran. Siinä oli useampi cd ja yhdessä silloisen nyt jo edesmenneen Kissakaverin kanssa sitä kuunneltiin.
Kun oli jännittävä kohta niin silittelin kisumisua ja kuuntelin kehräystä.
Semmosta meillä oli. Kissi sai kuunnella monipuolista kirjavalikoimaa.
Olen lukenut sarjan kaikki osat ja myös muun Laineen tuotannon, sekä katsonut Paratiisin.
Annan kirjalle kolme tähteä.
Suosittelen kirjaa jos haluaa katsoa maailmaa hieman toisesta näkökulmasta.
