.png)
"Annoin sulle rakkauden
Jonka otit pettäen
Viime tippaan viini juodaan
Rööki ainut palaa tuhkaan
Kyynel ensimmäinen kaiken sammuttaa
Epäilykseen kaikki loppuu
Vaikka aloin sinuun tottuu
Tää on sairaanfuckingkipeenraastavaa"
Biisi josta lyriikka on lähtee soimaan tästä.
Vuoden kuluttua Meistä on jo neljännesvuosisata. Vaan koska en tiedä miten maailma makaa lokakuussa -23 niin kirjoitan nyt myös.
Kesällä oli luokkakokous. Kerroin elämästäni sen minkä katsoin tarpeelliseksi. Kerroin etten ole päivätöissä ja että diagnooseja löytyy enempikin. Jätin kertomatta, että peruskouluaikoien viimeisten vuosien aikana tapahtuneet asiat ovat tuoneet mut siihen missä elän yhä. Kokous oli siis yläaste luokkalaisten kesken. Minun sosiaalinen elämäni ja Rakkaani oli jo silloin aivan muualla kuin Paltamo Cityssä.
Kokoukseen osallistuminen herätti paljon tunteita ja kaipauksen kaikkeen siihen mitä oli. Jätin juomat juomatta, ettei kenenkään tartte nähdä tuskaa. Kotonani siis Tampereen kodissani voin olla niin kipeä ja tuskainen kuin ikinä tuntuu, mutta kotikotona en. Se johtuu siitä, että ihmiset vaan höösäis liikaa ja kun ei mua voi auttaa.
Lisäksi halusin nauttia kokouksesta ja reissusta ja myös siksi jätin juomat juomatta ja koska jottei sähköpostia lähtisi erääseen osoitteeseen.
Lokakuussa 1998 olin onnellinen. Mitään vastaavaa en ollut tuntenut ennen ja seuraavan kerran koin vastaavaa vasta vuonna 2012.
Tässä hetkessä siis nyt vuonna 2022 kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla.
Vuosipäivän kohdalle osuessa vaan tuska aina suurenee.
Pidän vaan niin käsittämättömänä asiana sitä, että olen lakannut olemasta. Pystyn ajattelemaan asiasta vaan niin, että normaali ihminen ei toimisi noin. Normaali ihminen kykenisi olemaan menneisyytensä ja menneisyyteensä kuuluvien ihmisten kanssa tekemisissä.
Uskonto sairastuttaa ihmisiä. Joukkonarsismi on Pohjois-Suomessa voimissaan.
Uskon, että syksyllä -98 molemmat uskoimme Meihin.
Vaan mikä meni vikaan!?
Monogaamiset suhteet ei ole olleet koskaan mun juttu. Mä niin toivon, että olisin silloin tiennyt polyamoriasta sen minkä nyt tiiän.
Minä en ollut se osapuoli, joka jätti. Oon myös miettinyt ettei se ollut sen arvoista ja ymmärtänyt, että se jonka vuoksi mut jätettiin oli mukana kuviossa vaan jotta minusta päästiin eroon, koska heidän suhteensa tai mikä olikaan kestikin kait vain viikon.
Eromme tapahtui kesällä 1999.
Syksyllä 2000 oltiin taas enempi tekemisissä. Soiteltiin ja kirjoteltiin ja oli myös mahollista nähä ja sekstailla.
Pari vuotta myöhemmin aloinkin sitten viettää aikaani nykyisessä kotikaupungissani ja loppu on historiaa.
Olen kuullut paljon arvostelua meistä kahdesta, etenkin toisesta osapuolesta, hänen sopimisesta minuun tai minulle, ja kaikkee.
Ihmettelen kahta asiaa:
1. Jos hän on niin ikävä ihminen niin miks samaan aikaan kun häntä mulle on arvosteltu on kuitenkin itekin nää arvostelijat ollut hänelle kavereita?
2. Mikä tarve on ollut puuttua mun elämään ja kertoa kuka sopii mulle ja kuka ei?
Nimittäin, teen niinkun sydän sanoo. Vähät muiden mielipiteistä.
Minulla on oikeus prosessoida tätä ihmissuhdettani täällä.
Päätalo ei päätynyt käräjille vaikka kirjoitti seksistä kirjoihinsa ja myös tunnistettavasti ihmisistä. Niin en minäkään päädy.
Tiedän myös muutamia muitakin asioita:
1. Olen Kaunis.
2. Olen kielellisesti lahjakas.
3. Ärsytän Ärsyttääkseni!
Katotaan miten kaunista tekstiä saan ens vuonna tästä aiheesta aikaan.
Useat ihmiset avautuu mulle parisuhde ongelmistaan. Oon huono antaa neuvoja kun itellä on niin vähän kokemusta. Silti mulle avaudutaan.
Jotenkin piti tää vuosipäivä saaha järkevästi paketoituu.
