Kuplivassa maailmassani on oltu nyt olemassa kaks ja puol vuotta. Maailma on tänä aikana muuttunut täysin. Siis tämä ympäröivä.
Vuosi 2022 on ollut omassa elämässä haastava ja kirjojen lukeminen ei ole maistunut, jonka johdosta arvostelukappaleiden arvostelujen julkaisut on siirtyneet keväältä ja kesältä syksyyn valitettavasti.
Pari sattumusta valokuvien kanssa on tänä vuonna käynyt. Pahoittelut niistä ja viivästyneistä teksteistä.
Muistutan, että minäkin olen vain ihminen ja ihminen on erehtyväinen otus.
Arvostelukappaleiden osalta aletaan olla voiton puolella.
Kovin montaa postausta ei tänä vuonna enää muutenkaan tule.
Muutenkin näyttää siltä, että tehokasta blogiaikaa on syys-toukokuu ja kesällä on sitten parempi, etten kirjoita, koska jos kesä -23 on samanmoinen kuin tämä -22 niin se on enempi sitä, että selviää päivästä seuraavaan.
En ole kesäihminen. Sitä ei vaan saa Suomessa sanoa, koska leimaantuu negatiiviseks heti.
Helle vie voimat ja lisäksi heinäkuu on ollut elämässäni hirvein kuukausi aina muutenkin. Traumaattisia kokemuksia usealta vuodelta ja niin edelleen.
Ens vuonna teen loppuun Dion levy postaukset. Muuten en ole hirveästi suunnitellut blogijuttuja.
Äänikirjoista voisin jauhaa loputtomiin. Tietenkin sama e-kirjojen kohdalla.
Kuluvalla viikolla sain taas huomata, ettei lukijuuttani arvosteta.
Sain kommentin, ettei e-kirjojen lukeminen ole lukemista vaan kuuntelemista.
Se on lukemista niinkuin kaikki muukin. Teksti ei vain ole fyysisenä kirjana ja se ei tee lukemisesta yhtään huonompaa vaan on saman arvoista, samanlaista, saavutettavaa ja tasavertaista ja tasa-arvoista!
On todella ikävää kun lukijuuttani ei pidetä minään, kun en lue painettua tekstiä.
Minua ei siis arvosteta eikä pidetä lukevana ihmisenä siksi että en lue painettua tekstiä.
Tällaiset kommentoijat siis ajattelevat, että olen todella typerä ja aivan täysi moukka, KOSKA SESE NYT VAAN ON SILLÄ LAILLA, ETTÄ SE PAINETTU TEKSTI ON SE AINUT OIKEE JA MIKÄÄN MUU EI OLE LUKEMISTA!
Niin. Näinkö se on? Kysyy jo vuosikymmeniä itselle sopivilla lukemisella lukenut.
Olen tähän mennessä muutaman viime vuoden aikana kuunnellut eräästä äänikirjapalvelusta 799 kirjaa ja 10594 tuntia.
Voin keskustella näistä kirjoista vaan sitä ei pidetä arvossa, koska en ole fyysisesti lukenut ja kokenut tekstiä.
Olen ikäänkuin alempaa kastia ja muutenkin eri luokkaa kun en lue paperilta.
Tämä on syrjivää kirjakeskusteluissa. Siellä on jotenkin sellanen ajatus, että voi voi kun on hyvä, että äänikirjojen ja e-kirjojen kautta pääset edes vähän osalliseksi kirjamaailmaa, mutta et kuitenkaan oikeasti lue kun et lue paperilta.
Mikä oikeus paperilta silmillä lukevalla kansanosalla on väheksyä minua ja tehdä olemassaolostani pienempää? Kysyn vaan!
Ja aina kun kerron tästä niin se ymmärretään niin, että loukkaannun ja koen, että ihmiset on äänikirjoja vastaan. Kysymys ei ole mistään loukkaantumisesta vaan siitä että tuon esille sen ettei lukemistani arvosteta ja minua nähdä lukijana!
Se että ihmiset aivan avoimesti kertoo väheksyvänsä kaikkia jotka ei lue fyysisiä kirjoja kertoo todella paljon heidän maailman katsomuksestaan, koulutustasosta, erilaisuuden peloista yms.
En myöskään ole lukemisesteinen. Vammani ei estä minua lukemasta. En vain lue fyysistä kirjaa. Se ei kuitenkaan tee minusta lukemisesteistä.
Meillä on eräs ymmärtääkseni valtion kirjasto, joka on tarkoitettu lukemisesteisille.
En ole lukemisesteinen ja olen kirjaston asiakas.
Mikä tarve on luokitella ihmiset kuuluvaksi johonkin ryhmään kun he eivät sinne kuitenkaan kuulu?
En ole lukemisesteinen. Luen vaan muuta kuin paperilta.
En myöskään kuulu erityisryhmään vammani vuoksi.
Ihmiset vaan haluaa katekorisoida toisiaan päättämällä, että toi nyt on tollanen ja kuuluu tuohon.
Minä en edusta näkövammaisia, sokeita, lukemisesteisiä, mielenterveydenhäiriöistä sairastuneita tai mitään muutakaan ryhmää.
Olen oma itteni ja edustan vain sitä!
Milloin ihmisistä aletaan puhua ihmisinä ja jätetään pois kaikki katekorisoinnit?
Kait se on niin, että niin kauan kuin valkoisella heteromiehellä on ylivaltaa niin niin kauan kaikki muut saa taistella olemassaolostaan!
Äänikirjoista voit lukea tulevasta Kirjamessupostauksesta.
Olen tänä syksynä poikkeuksellisesti katsonut Vain elämää-sarjaa muutaman jakson verran.
Eiks ookin kauheeta kun puhun katsomisesta ja en näe?
Siellä tuli vastaan tämä versio, josta en yhtään tykkää, mutta jonka uusi sanoitus on sellanen, että on pakko lainata sitä tähän.
"Kun päätin päästää irti siit
Mä aloin uskoo ihmeisiin
Sen hetken jälkeen muutuin niin
Et melkein hukuin mun sinisiin kyyneliin
Tahdon olla mulle joku jota en oo unohtanut
Liekki jota valvon toivon ettei liikaa haavoittunut
Aion olla mulle joku ketä olen rakastanut
(Rakastanut)
Muistot mitä kannan
Niistä pahimmatkin sulattanut
En luovuttanut
*
Se tunne kun saan olla mä
Ja mennyt mitään ei tuu puolest päättämään
Tää ääni luotu on lentämään
Ei kuolemakaan sen lentoo saa pysähtymään
Ei ollut toivoo, ei uskoo
Ja helppoo aikaa erolle ei oo
Ei tarvi pyytää anteeksi
Kun voin vaan olla oma itseni
*
Tahdon olla mulle joku jota en oo unohtanut
Liekki jota valvon toivon ettei liikaa haavoittunut
Aion olla mulle joku ketä olen rakastanut
Se jonka päästin ois ollu loppuun asti liikaa"
Biisin voi kuunnella täällä ja Yonan alkuperäinen lähtee soimaan tästä.
Eilen myös suosikki bändini Aino & Hajonneet julkaisi uuden biisin nimeltä Tänään täällä.
Siinä on osuvat sanoitukset ja virallisen videon voi katsoa tästä.
Näin tänään. Katotaan minkälaista on sitten huhtikuussa -23. Että kuinka Kupliva maailmani pyörii kun kolme vuotta tulee täyteen.
