Liisa Rauhakoski - Tekno! Saksa! Elämä!: Ysärinuoren päiväkirjat

 

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Tekno! Saksa! Elämä!: Ysärinuoren päiväkirjat

 

Kannen kuva ja suunnittelu: Liisa Rauhakoski

© 2024 Rauhakoski, Liisa

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-7371-0
 

Sivumäärä 

336 

Päiväkirjaromaani aikuistumisesta. 90-luvun ajankuva teknoraveineen. Lukiolaisen maailma avartuu ja avautuu.

"En kestä tätä, en tajua yhtään mitään, tämä on aivan sekava moniulotteinen paikka ilman yhtä tai edes seitsemäätoista ainoaa oikeaa tapaa nähdä ja käsittää. Tämä on myös uskomattoman mielenkiintoinen paikka enkä ymmärrä miten joku, tai minä, voi enää koskaan olla kyllästynyt tai ettei ole muka mitään tekemistä tai kaikki vaan samaa vanhaa? Hullu paikka, maailma. Ihan liikaa kaikkea."

"Ihan hurjaa jo sekin, että voin keskustella jonkun kanssa saksaksi, oikean saksalaisen, joka asuu jossain, mihin ei silmällä näe eikä polkupyörällä pääse, jossain saman pallon pintakerroksessa, sittenkin niin naurettavan lähellä."

 

 

Oli ihanaa lukea tämä kirja. Neuvostoliiton hajoaminen, Estonian uppoaminen. Hämärästi muistan nuo tapahtumat, vaikka kirjan aikakausi tosiaan on sellainen, että olen silloin ollut aika pieni ihmisotus. Ihmisotus on muutens Rölliltä lainattu sana. Niitä kasetteja kuuntelin ihan hirveesti sillon pienempänä ollessani. 

 

Tässä teoksessa on kaikkee ihanaa nostalgiaa: lankapuhelimet, kirjeet, kasetit, MTV siis se musiikkikanava - ja muutenkin kaikki se mitä oli ennenkuin internet valtasi maailman ja ennenkuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi. 

 

Mieleen kirjasta jäi erityisesti tämä: 

 

"Aina on ajatellut, että olisi älytöntä tuhlausta ostaa joku seedee vain yhden biisin takia, joka sillä on hyvä. Mutta miten niin? Musiikki on tärkeää. Kyllä se maksaa hintansa.

Musiikki on hassun abstraktia. Ei siitä saa kiinni. Näkymätöntä. Leijuu vain jossain. Silti siinä on rakenteet. Miten sitä on voitu suunnitella ilman mitään konkreettista? No onhan nuotit, mutta eivät nekään näytä piirrettynä äänen vaihteluiden kolmiulotteista tilaaika-rakennetta. Ne ovat vain merkkejä eivätkä kerro kaikkea.

Olen ulkona naisellisuuden kulttuurista. Vihaan kaikkea, minkä yhteiskunta määrää kuuluvaksi naisen elämään ja ajatusmaailmaan. Sitä oikeaa pelkkää lähtökohtaa, että on nainen, en vihaa, vaan siitä voi repiä ihan omaa huumoria ja kehittää vaihtoehtoisen kulttuurin. Nyt tajuan ja hyväksyn sen käsityksen, että sukupuolia on vähintään kaksisataa. Jokaisella on oma tapansa ja eri asenteensa olla omansa edustaja."

Itsehän olen mennyt siis keikalle tai keikoille vaan yhen hyvän biisin takia, joten ymmärrän hyvin tuon levyhomman. Elokuussa minut löytää Charonin keikalta ja niiltä tiiän vaan käytännössä yhen biisin. 

En osaa nuotteja. En ymmärrä niistä mitään. Aikoinaan mulla oli joku kirja, jossa oli pistenuotit ja varmaan kerrottu niistä enemmänkin. Mutta ne oli kyllä niin käsittämättömiä merkkejä, että jos nyt tulisi pistekirjoituksella nuotit vastaan niin en tunnistaisi niitä nuoteiksi.
Jos pistekirjoitusnuotit kiinnostaa niin aiheesta voi lukea vaikka tästä . 

Kirjassa mainitaan tuttuja artisteja. En tiennyt, että Marusha esiinty Suomessa syksyllä -94. En muistanutkaan miten hyvä biisi on It Takes Me Away . 

Jos haluat nostalgiselle matkalle 90-luvun alkuun niin suosittelen tätä kirja.. 

Tähtiä 3/5.

Liisa Rauhakoski: Vakosamettia ja karkkisadetta

 

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Vakosamettia ja karkkisadetta

 

© 2022 Liisa Rauhakoski

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-4034-7
Sivumäärä 

 

264 

 

Kirjailijan kotisivu 

Kirjaesittely Vakosamettia ja karkkisadetta 

Hyvinkää 70- ja 80-luvulla. Sohva on verhoiltu ruskealla vakosametilla. Puhelin on oliivinvihreä ja sen valintalevy raskas pyörittää. Oksasen kioskilta ostetaan kymmenen pennin irtokarkkeja. Kevään ensimmäinen jäätelö syödään Anttilan kulmaa vastapäätä Donnerin obeliskin puistossa suihkulähteen ruikkiessa auringon säteissä kimmeltävää vettä turkoosiin altaaseen.

Muistatko, kun kierrettiin jonossa fluorihuuhtelunestettä suussa purskutellen siinä juhlasalin pukuhuoneessa, jossa oli jääkylmää aina jumppatunnille mennessä? Ja kynnet murskaantuivat ja hampaat järsittiin pilalle, kun yritettiin irrottaa Lego-palikoita toisistaan? Radiossa soi Katri Helena, Baccara ja Abba ja telkkarissa pyörii Rosvo Rudolf, Kössi Kenguru, Kivikasvot ja Parempi myöhään?

Turvallinen lapsuus. Missä ovat meidän vaaramme? Suurin vaara taitaa olla se, että jos puhaltaa purkkapallon ja tuuli käy, pitkät hiukset takertuvat siihen ja haivenien päät tulevat purkan mukana suuhun. Parin puraisun jälkeen tukkaa on vaikea irrottaa purkkaköntistä.

 

 

 

Oma ostos. 

 

Viihdyttävää tekstiä. Nyt ollaan aikakaudessa, jota en itse tunne - sillä olenhan syntynyt vasta 80-luvulla. Lisäksi en ole asunut kaupungissa kuin vasta aikuisena. 

Piti netistä tarkistaa milloin Uri Geller 

vierailikaan Suomessa kun kirjassa tämä mainitaan. 

Jos haluat nostalgisoida menneillä vuosikymmenillä niin lue tää. 

Tähtiä 3/5.

Liisa Rauhakoski: Niin vahva kuin olen

 

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Niin vahva kuin olen 

 

© 2021 Liisa Rauhakoski

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-9265-0
Sivumäärä 

 

276  

Kirjailijan kotisivu

 

Kirjaesittely: Niin vahva kuin olen 

Eroa puiva romaani suoraan dramaattisen tunnemyrskyn silmästä kuvattuna.

Suomalainen nainen Hollannissa naimisissa saksalaisen kanssa. Aviomiehen päihteidenkäyttö riistäytyy käsistä. Ystävät ja arjen huumori pitävät toivoa yllä, kunnes kotiolojen synkkyys uhkaa sammuttaa viimeisetkin tähdet. "Keski-Eurooppa, mitä sinä annat minulle? Jonas, mitä sinä annat minulle?" On kohdattava kipeä ratkaisu silmästä silmään.

Kehityksen katalysaattorina toimii ystävä Osman ja samalla ihmissuhteiden pakka sekoittuu moneen kertaan. Kuka auttaa, kuka hylkää, kuka lohduttaa? Missä moraali?

"Tämä kriisijakso on erityisen väkivaltainen tai siis opetusrikas tai siis priorisoiva ja kaiken turhan karsiva ja syvälle käyvä ja tajuntaan iskevä. On pidettävä kiinni siitä viimeisestä elämän liekistä ja huudettava apua. Tämän enempää ei oikein pohjalle pääse."

On olemassa globaaleja tarinoita. Ja kaikkiin tilanteisiin on kohtalotovereita.

"Tulevaisuudelle. Malja tulevaisuudelle."

 

 

Kirja on oma ostos. 

 

Riipaisevan raadollista luettavaa! Löysin tästä PALJON samaistuttavaa. Vaikka kirjan aiheet on raskaita niin toivoa on ja kirjan teksti on todella vetävää. 

Kirjan nimestä tuli erityisesti mieleen tämä biisi 

Cher - Strong Enough . 

Kirjassa aviomiehen päihteiden käyttö pääsee valloilleen, uusi ystävyys tulee ja tuottaa vaikeuksia. Ero riipii, mutta lopussa on onnellisuutta ja uusi ihminen elämässä. 

Kirjassa tuodaan esiin se, jota itsekin koen eli että ystävyyssuhteet on vaikeita. 

Lainaus tekstistä: 

"Joo, kenen on syy mihinkin ja minkälainen syy. Heitä syytän siitä, että he jättivät minut kommunikaation ulkopuolelle eivätkä koskaan kertoneet minulle, mikä heitä kalvaa, jotta olisin voinut tajuta edes jotain. Se oli epäreilua. Osmanin suorasta kommunikaatiosta minulle ei nähnyt, että kaikki olisi pielessä.

Mutta koska itse kuitenkin tein kaikenlaista väärin ja ehdin vittuilla heille jo, en voi enää jälkeenpäin isotella enkä syyttää heitä, vaan rukoilen maailmankaikkeuden anteeksiantoa itselleni.

Luulin kaiken olevan vapaata peliä. Ei kukaan ilmoittanut haluavansa omistaa minua sitä hetkeä pidempään, joten luulin saavani kokeilla paria eri miestä, kun kerran tämän yhden kerran päästän irti kaikista rajoista. Luulin, että saisin oikeasti pitää hauskaa eikä kukaan välittäisi.

Mutta miehistä tulikin katkeria heti kun he eivät olleetkaan minun ainoitani. Silloin he käänsivät minulle selkänsä, kaikki, totaalisesti.

Koko ajan Osman petti Mirjamia jonkun aachenilaisen pimun kanssa ja Mirjamin naapurin kanssa eikä itse ollut omasta mielestään tuomittava. Mirjam luulee Osmanin olleen uskollinen, vaikka hänellä on ollut yhtaikaa vähintään neljä naista. Pidän silti suuni. Ei minulla ole tarvetta pilata heidän suhdettaan.

Sülilläkin saa olla tyttöystävä, vaikka hän tapailee minua. Mutta sinkkunainen ei saa harrastaa seksiä kenenkään muun kanssa kuin korkeintaan yhden? Näköjään. Mies saa ottaa vaikka joka yö eri naisen, mutta pysyy sankarina, kun taas nainen on halveksuttava, jos ei pysy uskollisena heti ensimmäiselle yhden yön kaverille. Näin tylsiä ja sekavia ovat nämä pelit.

Olen ollut täysin moraaliton ja omatunnoton. Olen sallinut itselleni kaiken. Teot ovat hevit ja seuraukset ovat hevit. Olen ihan äimän käkenä nyt, miten kaikki voikin mennä niin pieleen.

On se vaan omituista, kuinka käyn läpi erokriisini ihan kokonaan muiden suhteiden kautta enkä tuhlaa ajatustakaan entiseen avioliittooni. Toisaalta ne aviokriisit kävin pitkälti läpi jo etukäteen. Asiat olivat lopulta niin pielessä, ettei siitä ollut mitään jäljellä.

Vaikka se onkin erityisen rajua, ettemme puhu sanaakaan enää. Yksitoista vuotta kadonneet tuosta vain.
".

 

 

Löysin tuosta niin paljon samaistuttavaa. En tulisi onnelliseks vaikka muutamat tietyt ihmiset elämässäni olisivat. He on tehneet osansa siitä, että minusta on tullut Minä. En nykyään mieti sitä miksi asiat on niinkuin ne on. Jos miettisin eli siis jos pysähtyisin miettimään niin ei musta olis yhtään mihinkään, koska vaan lamaantuisin. Elän haluamanlaistani elämää. Mun elämässä on ne jotka siinä haluaa olla. Kohta on taas kesä ja mun pitää koettaa selvitä siitä. Pelkään sitä joka vuosi ja tähän asti oon aina selvinnyt. Erityisesti tänä vuonna ja kesänä olen ja muistan olla kiitollinen siitä, että saan olla, värjätä hiukset, käydä festareilla, juoda kuplivaa ja mitä näitä nyt onkaan! 

 

Pakko lainata kirjasta vielä tämä kohta: 

 

"Vittujen kevät, tämä sujuu taas niin hienosti, nämä minun ihmissuhteeni. Perseen suti. En tiedä, onko mitään pelastettavissa. Minun on yritettävä asennoitua siihen, että Osman on menetetty.

Voi saatanan vittu, että minulla on kariutunut avioliitto ja kariutuvat ystävyyssuhteet ja kariutunut rakkaus-ystävyyssuhde. Missä hirttosilmukka?"  

 

 

Kirjalle tähtiä 4/5. 

Liisa Rauhakoski: Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia 

© 2020 Liisa Rauhakoski

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-95-2803-157-4

 

Sivumäärä 

 

260 

 

 

Kirjailijan kotisivu 

 

 

Kirjatraileri: Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia 

 

 

 

Vähän erilainen maantietopaketti. Tästä kirjasta selviää muutama totuus belgialaisista, Hollannin rumimmasta kaivoskaupungista, Saksan byrokratiasta ja Maastrichtin mongerruksesta. Suorat sanat lauotaan hollantilaisten elämälle vieraista etunimistä, rakennusten laadusta ja humppahiteistä. Mutta löytyy myös paratiisimainen laakso, jonka hiljaisuudessa kuuluu vain se ääni, kun lehmä riipii turvallaan ruohoa maasta. Kaiken ohessa henkilökohtaista tilitystä, pätkätyöläisen arkea, hulvatonta huumoria ja huomioita popmusiikista.

Tapahtumapaikkana on rajaseutu, Hollannin kauimmainen kaakkoisnurkka, jossa on mäkimaastoa ja jossa todella puhutaan vuori-ilmastosta, koska siellä on jopa 300-metrinen kukkula.

Kirja käsittelee Hollannissa asumisen ensimmäisiä vuosia ja sitä, miltä Hollanti tuntuu edelliseen asuinpaikkaan Saksaan verrattuna. Kertoja on muuttanut kolmekymppisenä Hollantiin saksalaisen avomiehensä kanssa.

Pirskahteleva tarina esittelee runsaasti erilaisia aiheita ja piirtää aikajanalla kuvan vuosien etenemisestä ja Hollannissa olemiseen tottumisesta.

 

 

Kirja on oma ostos. 

 

Hollanti on kiehtova paikka. Tulppaanit ja tuulimyllyt tulee mieleen. Aikoinaan 2000-luvun alussa kaikki suurimmat musiikilliset vaikutteeni tulivat juurikin Keski-Euroopasta. Esim. Ian van Dahl, Tiesto, Armin van Buuren ja Lasgo. 

Ainuttakaan hollantilaista kirjaa en tiedä. Yksi parhaimmista koskaan lukemistani teoksista on 1600-luvun Hollantiin sijoittuva Tulppaanikuume , jonka on kirjoittanut Deborah Moggach. Tästä on näköjään elokuvakin olemassa. 

Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia on elämän makuinen kuvaus elämästä tuossa mielenkiintoisessa maassa. Ollaan niin kansainvälisiäkin kun asutaan kolmen maan eli Hollannin, Belgian ja Saksan rajalla. Mietin että pääseeköhän Suomessa vastaavaan jossain pohjoisimmassa kolkassa. Koetin muistella mieleeni viime vuosituhannella tunnustelemaani kohokuvakarttaa, että mitenkä siihen oli merkattu vaikkapa Suomen, Ruotsin ja Norjan rajaa, mutta en saa mieleeni. Nykyään on sokean ihmisen opiskelukin niiiiiin paljon helpompaa kun ei tarvi kantaa mukana raskaita pistekirjoituskirjoja. Kun kaikki hoituu näiden kaiken maailman teknisten vekottimien avulla - ainakin suurimmaksi osaksi. 

Kirjassa ollaan 2000-luvun alussa ainakin mainitaan Suomen voitto Euroviisuissa. Oli ihana sukeltaa tuohon aikaan, josta on kauan, mutta tavallaan ei silti ole. Töiden haku ulkomailla on varmasti ihan yhtä hermoja repivää vielä tänäänkin kuin mitä se oli tuolloin. 

Pystyn hyvin myös uskomaan kirjassa kerrotut ihmetykset siitä voiko Suomessa ajaa autolla kun lunta on niin paljon ja että miten pakkasta voi olla -20. 

Itse saan paljon ihmettelyä - toki se ei riipu siitä oonko Suomessa vai jossain muualla. Joillekin ihmisille se on niiiin ylitsepääsemätöntä että minä sokeana ihmisenä elän aktiivista elämää. Pitäiskö mun sitte niinkun muka vaan istuu kotona ja tuijottaa seinää? 

Mun tekstitkin on mitä on juuri siksi, ettei kukaan ole tässä välissä suodattamassa näitä mitenkään. Jos joku toinen ihminen kirjottas näitä ni se poistais näistä kaiken suoruuden eikä se olis enää sitte oman näköistäni millään tavalla. En muuten tiiä miten Hollannissa suhtaudutaan vammaisiin ihmisiin. Tosin Hollantihan sallii sen mitä Suomi ei salli vielä - elikä eutanasian. 

Ainiin tuosta ihmettelystä vielä, että tiiän kyllä, että blogissa ja Instassa on osa kuvista miten sattuu, koska tiedoston liittäminen paikasta tämä paikkaan tuo ei aina tarkota sitä, että minä pystyisin tietämään, että onko kuva oikeinpäin tai rajautuuko se oikein. Niin ne jotkut kuvat on kaameita vaan ajattelen, että se semmonenkin niinkun kuuluu tähän juttuun. Nythän tää koko homma on niin sanotusti "AMMATTIMAISEMPAA". Tarkotan että näkevän kanssa aina katsotaan valmiiksi pitääkö kuvaa rajata tai muokata. Viime viikolta on yks postaus Instassa, jossa kuva luultavasti ei ole rajautunut oikein. Oli tarkoitus julkaista se paljon myöhemmin, mutta välillä tulee tällasia. 

Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia on kirja sinulle joka haluat matkustaa ajassa ja paikassa ja jota kiinnostaa suomalaisen elämä ulukomailla. 

Tähtiä 4/5.

Heidi Mattila: Täyskaarto pimeydestä 2

 

 

 

 

 

Heidi Mattila - Täyskaarto pimeydestä 2 

 

© 2025 Heidi Mattila

Kansi: toteutettu Canvalla, Heidi Mattila

Nimen ideointi: Jenny Ruotsalainen

Kustantaja: BoD · Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD · Books on Demand GmbH, In de Tarpen 42, 22848 Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-7467-0

BoD 

Täyskaarto pimeydestä 2 jatkaa Danielan tarinaa. Dissosiatiivinen identiteettihäiriö tuo omat haasteensa kaikkeen, mitä elämä Danielan eteen heittää. Onneksi hevosavusteinen toiminta tukee toimintakykyä ja auttaa häntä sopeutumaan elämän haasteisiin. Kirjassa pureudutaan myös parisuhdepohdintoihin ja seksuaalisuuteen. Voiko traumatisoitunut koskaan saada osakseen turvallista, eheyttävää parisuhdetta?

 

 

Tarina jatkuu tässä teoksessa! Elämä tuo Danielan eteen kaikkee ihanaa, kamalaa ja kamalan ihanaa! 

 

Persoonallisuuksista vai pitääköhän sanoa persoonista tulee esiin uusia puolia ja eräs aivan täysin uusi - vaarallinenkin persoona kohdataan. 

Äärimmäisen mielenkiintoista on lukea tilanteista, vastaanotolla jolloin aina yksi kerrallaan ikäänkuin tuodaan esiin ja heille kerrotaan miten olisi hyvä toimia nyt ja miksi pitäs toimia just niin ja että mitä Daniela on tarvinnut ennen ja mitä ei nyt aikuisena enää tarvitse. 

Se onkin jännää seurata kuinka he ovat osa häntä ja tavallaan kuitenkin niinkun omiansa. 

 

Äärimmäisen vaikeaa selittää sitä mitä tarkoitan. Kirjassa se on kerrottu ymmärrettävämmin kuin itse osaisin sanottaa.  

Yks persoonista haluaa toteuttaa itteensä fyysisesti. Daniela ei halua "tehä sitä" niinkun Danielana. 

Persoonan kanssa sovitaan säännöt, vaan kuinkas sitten tapahtuukaan? 

Kirja jää tietyiltä osin ikäänkuin kesken. En tiedä onko jatkoa tulossa. 

Olen itse sanonut usein, että enempi minun elämää haastaa nää mun mielen haasteet kuin tää sokeus. Kuka sen määrittelee että en saisi ajatella näitä ikäänkuin erillisinä asioina, vaikka ne minussa onkin molemmat. Jos ei oo henkisiä voimavaroja tehä asioita niin ei se auta, että oot opetellut tekemään ne niin, että pärjäät sokean ihmisen taidoilla niissä. Oon saanut mitätöiviä kommentteja esim. tavastani tehdä tai olla tekemättä ruokaa. Minulle itselleni kun ei se joka asiassa ilman apua pärjääminen nosta toisen ihmisen statusta. Ei näkeviltäkään kysytä, että teetkö ruokaa niin minkä ihmeen takia minun pitäisi omaa tekemistäni tai tekemättömyyttäni selitellä - tai saada koko vammaisyhteisöjen vihat päälleni, kun elän vain ja ainoastaan niinkuin Minusta Hyvältä Tuntuu! 

Täyskaarto pimeydestä 2 tulee niin taidokkaasti, että toivon lukijoiden löytävän sen! 

Tähtiä 5/5.

Heidi Mattila: Täyskaarto pimeydestä

 

 

 

 

Heidi Mattila - Täyskaarto pimeydestä 

 

© 2024 Heidi Mattila

 

Kannen kuva: Päivi Karttunen
 

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-1023-4
BoD   

Täyskaarto pimeydestä on raaka ja julma kuvaus omien vanhempien aiheuttamista traumoista, jotka saavat Danielan mielen rakenteet hajoamaan palasiksi. Hän tarrautuu viimeisenä oljenkortenaan hevosavusteiseen toimintaan osana kuntoutumispolkua. Hevonen, Kettu, tuo tarinaan lempeyttä, hyväksymistä, turvallisuutta ja hyvää oloa. Tarina pohjautuu tositapahtumiin, mutta sitä on muutettu niin, ettei(vät) päähenkilö(t) ole tunnistettavissa.

 

 

Parasta ja karmivinta mitä oon vähään aikaan lukenut! Elämä voi myös täyttyä näistä kahdesta adjektiivista. Vai olikohan se adjektiivi, joka vastaa kysymykseen millainen jokin on? 

 

Hevoset on upeita ja viisaita otuksia. 

 

Daniela saa mahdollisuuden hevosavusteiseen toimintaan osana kuntoutusta. 

Hänelle on lapsuudessa tehty pahoja asioita. Elämä on vaikeeta - päivästä toiseen selviytymistä. 

Tallilla eläinystävien ja uusien ihmisotusten myötä asiat alkaa pikku hiljaa muuttuu! Päiviin tulee sisältöä ja tekemistä ja vähä vähältä usko ihmisten hyvyyteenkin alkaa tulla. 

 

Dissosiatiivinen tarkoittaa vanhalta nimeltään sivupersoonaa. Sikäli mikäli osasin nyt kirjoittaa asian oikein. 

Danielan sivupresoonat aktivoituu tietynlaisissa tilanteissa ja jokaisella persoonalla on ikäänkuin oma tehtävä ja tarkoitus. 

Daniela itse ei muista niitä asioita, joita tapahtuu sivupersoonan ollessa aktiivinen - jos nyt tällaista ilmaisua voi käyttää.

Hän ajattelee myös, ettei kukaan voi välittää hänestä, koska hänellä on nää persoonat. Ihmiset ei koe asiaa sillä tavoin vaikeana kuin Daniela luulee. 

 

Dissosiaatio on tuttu termi itselle vaan en avaa syytä siihen paitsi kirjallisuuden kautta. 

 

Sidney Sheldonin Kerro minulle unesi-kirjassa on päähenkilö, joka tekee vaikka mitä rikoksia sivupersoonien aktivoituessa. 

Oon myös miettinyt, että jos minulla itsellä olisi tämä kyseinen mielenterveyden haaste niin mitenkähän se käytännössä olisi? Voisko joku mun sivupersoona olla näkevä? Tai voisko mun sivupersoonalla olla kykyjä, joita mulla ei ole? Esim. hahmottaminen. Tai voiko sokealla ihmisellä ylipäätään olla dissosiatiivisuutta? 

Kirja oli sellanen, että olin ostanut kakkos osan jo ennenkuin eka osa oli luettu loppuun. Luin nämä ihan parissa päivässä. Kakkos osan arvio tulee huomenna. 

Kirja on paperisena ja e-kirjana. 

Teksti on valtavan vetävää rankasta aiheesta huolimatta. Lukisin mielellään vielä kolmannenkin osan! 

Tähtiä 5/5.

 

 

Kiitos kustantajalle avusta kansikuvan kanssa!

Susanna Salminen: Oheneminen

 

 

 

 

 

Susanna Salminen - Oheneminen 

© 2023 Susanna Salminen

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-5945-5

Sisuksen taitto: Tuija Metsäaho

BoD

 

BoD 

 

Ellibs 

 

Storytel 

Suomalainen

Oheneminen on ihon alle menevä pienoisromaani. Se kertoo elämänmuutoksesta, sopeutumisesta ja joustamisesta, mikä voi viedä mielen rajamaille asti. Se kuvaa, miten nuori perhe yrittää selviytyä, kun arki muuttuu isosti.

Kirja tarkastelee ihmisen kykyä tasapainoilla järjettömältä tuntuvien tosiasioiden keskellä ja nostaa esille monesti äänettömän osapuolen, omaishoitajan, näkökulman.

Kiitos arvostelukappaleesta kirjailijalle! Pahoittelut, että tekstini on kestänyt. Jospa nyt olisi hieman tasaisempaa elämää eikä hautajaisia ihan heti tulossa, mutta koska elämästähän ei voi ikinä tietää. 

Yritän saada nyt kevään aikana kaikki parin vuoden aikana kertyneet arvostelukappaleet arvioitua. 

Tämä teos on 140 sivuaan suurempi lukukokemus. 

Kirjan kertoja on Teemu. Mari esiintyy kirjassa takaumien kautta ja on vahvasti läsnä ja myös heidän pieni poikansa on osana tarinaa. Mari joutui onnettomuuteen ja sen seurauksena pyörätuoliin. Onnettomuutta edeltävät tapahtumat käydään kirjassa läpi ja ymmärrän hyvin Teemun vastuuntunnon ja ehkä syyllisyydenkin.

Lukiessani kuvausta pyörätuolin ja lapsen kuljettamisista tuli mieleeni opiskeluaika ja eräs talvinen ilta. Ulkona oli liukasta ja pyörätuolihan kyllä kulkee kun työntämään auttaa ihminen ja sen lisäks vielä meitsi kulkee opastuksessa vieressä. Kumpikaan ihmisistä ei ole mun elämässä enää. En haluaisikaan! Oon paremmassa kunnossa kun seurassa ei ole ketään, joka voisi sanoillaan tai ajattelemattomilla muistoillaan vetää mua alaspäin, koettaa pienentää mua naisena, väheksyä mun rakkaita, ja ajatella mua yhä sellaisena kuin olin silloin, eikä nykyhetken minuna. He, ne, tai se mitä kaipaan on aivan jotain muuta kuin tuossa äsken mainitsemassani talvihetkessä mukana olleet ihmiset. 

Takas kirjaan! 

Löysin yhden ainoan arvion ja sen voi lukea tästä . 

Tuossa arviossa mainitaan kirjassa oleva siivouskuvaus. Itsekin kiinnitin siihen huomiota, mutta eri tavalla tai pitäiskö sanoa, että eri näkökulmasta. 

Nimittäin! Näinhän sitä ohjeistetaan myös esim. avustajaa tekemään halutunlaista jälkeä vaikkapa vammaisen ihmisen kotona. Toki se miten kukakin ohjeistaa on yksilöllistä. Tässä teoksessa puhutaan omaishoitajuudesta. Henkilökohtainen avustaja ja omaishoitaja on kaksi eri asiaa, mutta avustaminen on kuitenkin avustamista. 

Oheneminen tarttuu upeasti myös vammaisten ihmisten kohtaamaan ennakkoluuloon. 

 

Pari lainausta tekstistä. 

 

"Äidillä oli ilmiselviä vaikeuksia sopeutua heidän tilanteeseensa, hän ei juuri kysynyt muusta kuin pojasta, miten poika oli nukkunut, miten syönyt ja leikkinyt. Ei mitään Marista, ei siitä, miten he kaikki pärjäsivät. Äiti halusi puhua vain tavallisista asioista ja viittasi kaikkeen siihen muuhun vain empivällä äänensävyllä varovaisesti esittämällään kysymyksellä: “Miten muuten?”

Sillä tavoin esitettyyn kysymykseen Teemu ei halunnut alkaa purkamaan mitään todellisia ongelmia – miten ylettää puhelimeen, kun syöttää lasta, miten kipata puoliso sänkyyn niin, ettei yöpaita kierry tiukaksi paketiksi vartalon ympärille, miten pysytellä tyynenä, jos puoliso – onneksi harvoin – makasi koko päivän sängyssä lamaantuneena, ei noussut eikä puhunut mitään. Sellaisesta äiti ei halunnut kuulla mitään – kuten eivät ihmiset yleensäkään. Tilanne oli siinä suhteessa muuttunut enemmän kuin Teemu olisi halunnut myöntää." 

Tämä seuraava on kauppareissusta ja voin sanoa, että nykyään kun ihmisillä on tärkeintä vaan MINÄMINÄMINÄMINÄ ja puhelimen katsominen ikäänkuin kaupassa tai kadulla liikkuessa vastaan ei voisi tulla henkilöitä, joita olisi hyvä väistää niin sitä itekin joutuu kaikenlaisiin tilanteisiin. 

"ALIMMAN HYLLYRIVIN etummaiset hernekeittosäilykepurkit kolahtelivat lähimarketin lattialle ja vierivät eri suuntiin sen jälkeen, kun Teemu oli tehnyt liian tiukan käännöksen säilykekäytävältä kylmätiskeille. Teemu alkoi nostelemaan purkkeja takaisin hyllyyn toisella kädellä ja tuki toisella kädellä rintarepussa kantamaansa pojan selkää niin, että tämä pysyisi turvallisesti mukana hankalassa asennossa.

Myyjä tuli paikalle, huokaisi ja alkoi nostella purkkeja hitaasti kädessä olevaan koriin ja arvioi jokaista purkkia käännellen, oliko se kelvollinen hyllyyn takaisin laitettavaksi.

“Anteeksi”, Mari sanoi myyjälle.

Myyjä jatkoi purkkien tarkastelua, eikä vastannut mitään. Teemu nousi lattialta myyjän korkeuteen ja sanoi:

“Hei, kuulitko, vaimoni pyysi anteeksi.”

Myyjä katsoi Teemua kuin muita ei olisi paikalla.

“En kuullut, mutta ei teidän tarvitse pyytää anteeksi. Jatkakaa vaan ostoksianne.”

Myyjä katsoi Teemua edelleen silmiin ja vilkaisi Teemun leuan alapuolelle poikaa ja näytti odottavan, että he lähtisivät eteenpäin.

“Älä minua katso, on täällä muitakin. On vammaisetkin ihmisiä.”

Teemu tarttui Marin pyörätuolin kahvoista ja kääntyi kohti kassoja.

“Me jatketaan ostoksiamme muualla”, hän sanoi kyykistyneen myyjän selälle.

Teemu jätti siihen paikkaan keräämänsä ostokset, joista olisi saanut aikaiseksi hyvän sieniaterian jälkiruokineen ja alkupaloineen, työnsi Marin myymälän läpi, ohi kassajonon, pyysi jokaista jonossa seisovaa vuorollaan antamaan tilaa ja kiitti korostuneen ystävällisesti muutamien senttien kehon hilaamisesta sivummalle.

“Kiitos, anteeksi, voisitteko hieman väistää, kiitos oikein paljon, kiitos, anteeksi. Erittäin paljon kiitoksia. Anteeksi.”

Teemua ärsytti entisestään, aivan kuin ihmiset olisivat vältelleet katsomasta Mariin, kun he pusertuivat kassajonon tiivistymästä läpi ja hän toivoi, ettei Mari huomannut samaa."

Kirjassa mainittiin muutamaan kertaan sana implementointi. En tiedä mitä se tarkoittaa ja se ei tee minusta huonoa lukijaa. 

Kirja herättää ajatuksia ja kysymyksiä esim. Miksi vielä vuonna 2025 ei osata kohdata ihmistä sellaisena kun se on? Milloin oikeasti aletaan puhumaan ihmisistä, eikä erottavilla sanoilla kuten vammainen, osatyökykyinen yms? 

Kirja jätti myös asioita avoimeksi. Kuulisin mielelläni lisää Teemun ja pojan ajasta Hollannissa. Mari ei ole enää mukana. Erään kirjekuoren arvoitus ei selvinnyt, koska se heitettiin lähtöselvityksessä pois. Toivon, ettei sen sisältö ollut Teemun pelkojen mukainen. 

Suosittelen kirjaa jos kaipaat ajatuksia herättävää lukemista. 

Annan kirjalle tähtiä 3/5. 

Päättäjien olisi hyvä lukea tämä!

Tänä vuonna pistekirjoitus täyttää 200 vuotta! Se onkin maailman paras keksintö! Sillä vain ja ainoastaan siksi minunkin oli mahdollista lukea tämä teos. Ilman pistekirjoitusta en kirjoittaisi ja lukisi ja olisi myös jäänyt saamatta paikka Rusetin hallitukseen . 

Oheneminen on saatavilla painettuna ja e-kirjana.

Jukka Sariola: Konehengittäjä ja assistentti

 

 

 

 

 

 

Jukka Sariola - Konehengittäjä ja assistentti 

© 2023 Sariola, Jukka

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-165-40

Kannen ulkoasu: Jukka Sariola

Kannen valokuva: Kerkko Sariola

Taitto: Jukka Sariola

Tekstin stilisointi: Aune-Inkeri Björkström

www.jukkasariola.info/konehengittaja/

 

 

"Elämäsi potilaana on vain raapaisu oikeasta elämästä!", kiteyttää toimittaja Sakarias Nousiainen tunnelmansa oltuaan pari vuoroa harjoittelemassa avustamistani. En pysty hengittämään ilman konetta ja lihasvoimani riittävät hyvin vähään. Tarvitsen apua vuorokauden ympäri, mutta en ole suinkaan potilas.

Toimittaja Nousiainen, tässä kirjassa Saku, on mielikuvituksen tuotetta, mutta kirjan tapahtumat ovat todellisia kohtauksia valitulta ajanjaksolta. Niin ikään Sakun asennoituminen on minulle moneen kertaan koettua elämäni varrella.

Saku haluaisi kirjoittaa paljastavan juttusarjan vammaisen ihmisen arvottomasta elämästä. Siksi hän jää vajaaksi vuodeksi tekemään avustajieni sijaisvuoroja. Tänä aikana hän näkee elämäni erilaisia mahdollisuuksia ja haasteita, jotka eivät suinkaan vähene koronapandemian seurauksena. Herää monenlaisia keskusteluja vaikeavammaisen asemasta ja itsemääräämisoikeudesta.

Tässä kirjassa avaan elämääni arjen kuvauksen kautta ja samalla näkymän henkilökohtaisen avustajan työhön. Lukijan ratkaistavaksi jää, millainen raapaisu tämä on oikeasta elämästä.

 

 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta, jonka pyysin ja sain! 

Sain kustantajalta myös kansikuvan sähköpostitse, josta myös kiitokset. Tekstissä on tuo kyseinen kuva sellaisenaan. Blogin somejulkaisuissa kuitenkin on hieman muokattu versio, koska kuva rajautui alkuperäisyydessään hyvin erikoisesti. Ja KYLLÄ! Avustaja auttoi tässä kuvajutussa. En edelleenkään nää kuvia; ja KYLLÄ! Avustaja avustaa myös tällaisissa jutuissa.

 

Tämä on kokoansa ja sivumääräänsä suurempi teos! 

Soisin, että hyvinvointialueiden päättäjät ja terveydenhuollon ihmiset lukisi tämän, jotta tietäisivät mitä se on kun puhutaan ELÄMÄSTÄ! 

Vaikka et olisi päättäjä tai terveydenhuollon ihminen, niin lue silti; se nimittäin saattaa muuttaa sun suhtautumista ja laajentaa maailmaasi. 

 

Itse olen kyllä sitä mieltä, että jos joku kysyy miten teihin vammaisiin pitäs suhtautuu niin minä vastaisin, että parasta on kun lakkaat suhtautumasta!

 

Kirja alkaa kesästä ennen Koronaa ja jatkuu Koronakesälle -20. 

 

Kirjan alussa Saku saapuu Jukalle ja kohtaaminen on täynnä ihmettelyä, asennetta ja kysymyksiä, joista osa on itsellekin tuttuja. 

Saku on toimittaja ja pestautuu avustajahommiin, jotta osais kirjoittaa vammaisen elämästä laajan artikkelin. 

Avustaminen alkaa sujua joltiseenkin, mutta asenteen muuttuminen, oikeiden termien oppiminen ja suhtautumisen muuttuminen ottaa oman aikansa. 

Sakun ajatukset on alussa sellaiset, että Jukka on potilas ja avustajat eivät ole avustajia vaan hoitajia. Kirjan edetessä selviää miksi näin ei ole. 

Potilas on potilas, jonka hoidosta päättää se, jolla on valtaa. Vammainen ihminen itse päättää kuka häntä avustaa, miten häntä avustetaan, missä häntä avustetaan, milloin häntä avustetaan jne. On äärimmäisen tärkeää saada ITSE PÄÄTTÄÄ NÄISTÄ ASIOISTA!

 

Kirjassa yhdessä kohdassa Jukka kysyy Sakulta, että - "Haluaisitko elää jatkuvasti alisteisessa suhteessa toiseen ihmiseen, vaikka mielestäsi pystyisit hallitsemaan elämääsi?" Vastaus on tietenkin "EN".

Mietin, että jos itse olisin hengityskoneessa ja koska en näe, niin olisin ehkäpä kuollut jo ajat sitten, koska en näe miten avustaja, etenkin uusi sellainen, toimenpidettä tekee. 

Tuosta alisteisuudesta; en tiedä miksi tapahtuu tätä, että pidetäänkö mua jotenkin vajaavaltaisena vai mitäkä, mut jos ollaan paikassa x ja kerron, että tien toisella puolen on paikka y, että se on lähin paikka missä asian Q voi hoitaa ja että mennään siihen. Niin sanomaani ei uskota, koska itse ei olla kyseistä paikkaa koskaan nähty, vaikka mekin ollaan ohi kuljettu. 

Eli minä siis en sokeana ihmisenä ole oikeutettu tällaista ohjetta antamaan, ja minua ei uskota, koska en voi tietää, koska en näe. Sitten kun mentiin paikan luo, niin ihmetyshän olikin valtaisa kun kertomani olikin totta. 

Miksi minä siis joudun vänkäämään tämän tyyppisistä jutuista vuodesta toiseen? 

 

Halusin havainnollistaa tämän. En riko vaitioloa, koska tosta ei kukaan pysty itteensä yksilöimään mitenkään! 

 

 

Kirjalle tähtiä 4/5.