Viitisen vuotta sitten näin syksyllä kirjoiteltiin. Kysyin kuulumisia ja vaiheltiin viestejä kuin taukoa minkään suhteen ei olisikaan ollut. Tätä aiemmasta yhteyksissä olosta saatikka kohtaamisesta oli siinä vaiheessa jo niin kauan, etten jaksa muistaa.
Kirjoiteltiin tutuista aiheista ja asioista. Niistä, jotka oli meitä aina yhdistäneet. Se oli ihan normaalia kahden kauan ja syvästi tunteneen ihmisen viestintää.
Siinä päivän aikana kulki sähköposti jos toinenkin. Kunnes sain kuulla, ettei kanssani voisi yhteyttä pitää, koska siitä ei tykätä.
En ymmärtänyt asiaa miltään kantilta ja kävimme joltiseenkin kiivastahtisen keskustelun tai siis kirjoittelun asiasta. Lopputulema oli hyvä ja joitain päiviä myöhemmin istuin pitkälle iltaan koneella ja valvoin vain koska kirjoiteltiin.
Seuraavan kerran otin yhteyttä kesällä. Syy siihen oli ilmeinen. Minulle oli tullut vastaan menneisyyden tilanne, jossa hän aikoinaan auttoi. Uskoin, että näin vuosienkin jälkeen minua autettais ja voisin purkaa tilannetta sellaiselle joka tietää asiat ja aiemmat tapahtumat kokonaisuudessaan. Tuossa hetkessä tarvitsin luotto ihmistä aivan todella todella paljon.
Kävi kuitenkin niin, etten koskaan saanut vastausta sähköpostiini, jossa pyysin apua ja kerroin mitä oli tapahtunut.
Usko ihmiseen oli kovalla koetuksella ja totesin jälleen, ettei usko kannata.
Loppu kesä meni siinä jotenkuten. Koetin keräillä palasia kasaan. Syksy saapui enkä juurikaan ehtinyt miettiä tapahtunutta, koska olin todella kiireinen.
Tuli seuraava kesä, jolloin jälleen kerrran kuulin tästä ihmisestä, jolta apua olin pyytänyt.
Kävi ilmi, että läheisenäni pitämäni ihminen olikin kaikessa hiljaisuudessa tutustunut tähän.
Minä en halunnut tietää tätä. En ymmärtänyt asiaa. En vain ymmärtänyt tapahtunutta.
Erityisesti siksi, koska itse en ollut tullut vuotta aiemmin kuulluksi, mutta kyllä sitten taas täysin toinen ihminen saa kaiken tuen, välittämisen ja mitä kaikkee: Mutta ei Annukka.
Annukka on paha, koska Annukan kanssa on eletty elämää. Annukka herättää kiellettyjä ajatuksia ja tunteita. Niin siksi pitää olla kuin Annukkaa ei olisi koskaan ollutkaan, koska vain ja ainoastaan Annukan täysin ignooraamalla ja mitätöimällä kykenee elämään.
Ja mitä sanoo itse Annukka? Tähän kaikkeen?
Mä sanon tähän, että koska olen alunperin Pohjois-Suomesta niin tiän kuinka siä eletään. Tiedän ne sanat, jotka sanomalla kaikki korjaantuisi ja olisin olemassa.
Tässä tulee ajatusmaailmojen ja arvopohjien Crash! Boom! Bang!-ilmiö.
En asu enää pohjoisessa. Olen yli puolet tähän astisesta elämästäni jo asunut muualla. Olen oppinut tämän nykyisen kotikaupunkini tavoille. Elän ja hengitän tätä kaupunkia: kulttuuria, ihmisiä, koskimaisemaa yms.
Ajatukseni on moderneja ja vapaita. En kaipaa enkä tarvi mitään mikä kahlitsee. En tartte parisuhdetta, fyysistä läheisyyttä ja vastaan vain omasta itsestä. Perhe-elämää en tule koskaan elämään.
Se mitä kaipaan on, että tilit olis selviä.
Se on ihmeellinen asia, että vuosikausia useampi henkilö, jota oon pitänyt itselle tärkeänä niin kaava on ollut tämä: Annukalle kerrotaan minkälainen hänen tulisi olla. Jos Annukka puolestaan kertoo minkälainen jonkun tai joidenkin muiden pitäisi Annukan mielestä olla niin tämä ei ole sallittua, vaan tämän johdosta suututaan ja kuitenkin jatketaan myös tulevina vuosina Annukan olemassaolon mitätöintiä.
Olen jo joitain vuosia ollut tilanteessa, jossa en enää salli tuollaista käytöstä keltään.
Oon vaan sellaisten kanssa, jotka kykenee olemaan aidosti mun kanssa muiden edessä.
Palataas taas aiheeseen eli kesään kolmisen vuotta sitten kun kuulin kahden ihmisen tutustuneen.
En todellakaan halunnut tietää tätä. Se kerrottiin varovasti. Otin sen rauhassa kun en tienny mitä se todella tarkoitti. Kun olin tajunnut asian niin oloni muuttui. Sain myös kuulla, ettei minusta oltu sanottu keskenään sanaakaan. Oikeasti kun ihminen välittää Annukasta niin se uskaltaa kertoa minusta elämäänsä tuleville uusille henkilöille. Jos näin ei uskalla tehdä niin sehän kertoo minulle todella paljon siitä arvostetaanko mua aidosti vai ei.
Tuona kesänä koin sen taas: hylkäämisen, yksin jäämisen ja että minua vastaan ollaan enempi kuin koskaan.
Meni vuosi ja tuli tilanne josta kerroin jo aikaisemmassa.
Sen parin vuoden takaisen elokuisen päivän jälkeen olen ollut. Olen keskittynyt ihmisiin, joita mulla on. Miettinyt välillä kuinka kykenen jatkamaan kun jotakin puuttuu. Ja siis tietenkään ei puutu jos sitä joku sattuisi kysymään, mutta sitäpä ei kysytä.
Oon myös ajatellut, että nää pari ihmistä elelee miten kumpinenkin nyt sitte ikinä eleleekään. Ainuttakaan ajatusta Annukalle ei suoda.
Jaaa-aaa. Että miksikö kirjoitan henkilökohtaisesta elämästäni jälleen kerran? Noh. Eikös se oo päivänselvää. Tai huomispäivänselvää?
Vastaus: Koska mä voin.
Ja jos mielesi tekisi sanoa jotakin siitä mitä kannattaa ja ei kannata blogissa kertoa. Niin jätä sanomatta. En kuuntele kuitenkaan. Ei kannata koettaa mahduttaa mua mihinkään muottiin. Kellään ei ole oikeutta kertoa minkälainen minun tulisi olla.
Muutamia asioita, joilla minun olemassaoloa on mitätöity vuosien aikana.
Rakastan Vivaldin Vuodenaikoja ja jokunen vuosi sitten kävin kuuntelemassa ne livenä. Se on upea teos. En kuitenkaan ymmärrä miten siihen on kirjoitettu luontoa kuvaavat osuudet ja näin ollen minua pidetään suurinpiirtein idioottina, musiikista mitäään ymmärtämättömänä ihmisenä. Se on se arvon mitta, että osaa tulkita musiikkia oikein. Minä en osaa. En ihmisenä riitä kun mulla ei ole tätä taitoa.
Eräiden järjestämieni juhlien jälkeen sain kuulla ikäviä kommentteja juhlavieraistani. Ihmissuhteita on erilaisia ja kaikilla muilla oli kyllä hauskaa, paitsi tällä jälkeenpäin kommentteja esittäneellä.
Eräissä toisissa juhlissa, joissa olin vieraana meni ilta siihen, että juhlien järjestäjä murehti koko illan pöytäliinalle kaatunutta punaviiniä ja kantoi siitä huolta. Sekö se oli sitte parempi?
Aikoinaan kuuntelin 90-luvulla julkaistua musaa. Se oli väärin kun olis täytynyt pitää ja ymmärtää jotain aivan muuta.
Mulle on myös kerrottu, etten ole ns. vammaispiireissä mikään tai mitään kun mulla ei ole tiettyjä taitoja. Ihmettelen miksi se osaaminen tai osaamattomuus on se arvonmitta? Mulle on sanottu, ettei minua arvosteta, koska en osaa tiettyjä asioita.
Tuossa jokin aika sitten hain rahaa erästä tarvitsemaani esinettä varten, josta olis myös hyötyä tään blogin teossa. En saanut rahaa. Perusteita en oikein ymmärtänyt. Kertoo joko siitä, ettei minua arvosteta tai minua ja työtäni bloggaajana ei arvosteta. Toisille ihmisille sitä kyllä myönnetään tuhansia euroja esim. levyn tekoon. Näin olen kuullut kerrottavan. Vammaiset eivät ole missään niin epätasa-arvoisia kuin omissa yhdistyksissään.
Takaisin tekstin aiheeseen:
Vuosipäivien aikaan tuskasta tulee käsinkosketeltavaa ja johonkin se energia täytyy saada voida purkaa.
Muutenhan elämä on oikein mallillaan. Vuosipäivät syö energiaa ja saa mut käyttäytymään tavalla, jolla nykyisin en yleensä käyttäydy.
Ainiin: Mulla ei oo hätää. Oon se sama kuin aina: nauran paljon ja kovaa. Rakastan.
Vielä muutama biisi tähän loppuun.
Tämän biisin kuuntelemisen aikana päätin, että julkaisen tämän tekstin.
Sanat kannattaa kuunnella oikein tarkasti.
Tuossa sanotaan että: "se ei ole mun vika. Silkka ominaisuus".
Ajattelen, että se miten käyttäydyn ja miten olen ei ole mun vika tai virhe vaan ominaisuus. Vaikka vuosia olen saanut kuulla miten virheellinen ihminen olen ja että mun pitäs olla erilainen. Rikon yhteisönormeja, rasitan läheisten hermoja, koska muistan tasan tarkkaan mitä kukanenkin minäkin hetkenä sanoi ja voin palata niihin vuosien päästä jos on joku jäänyt vaivaamaan. Tosin en ole joka ihmiselle sellainen.
Tässä siis biisi, jonka sanoitukseen viittasin jo useampi lause sitten.
Rosita Luu - Prinsessa
Seuraavaksi kappale, josta minulle tulee aina mieleen kesä 2001. On heinäkuu ja viimeiset hetket olla kahden ennen kotiin palaamista ja ilman tietoa seuraavasta näkemisestä. On helppo olla ja jutella, vaikka edellisen illan valvominen väsyttää. Olen joskus miettinyt mitä olisikaan tapahtunut jos tuolloin olisi ollut enempi aikaa.
Seuraavan kerran juttelemme vasta keväällä 2002 kauniina keväisenä päivänä ja saman vuoden syksyllä alkaa kaikki se mikä vaikuttaa omiin valintoihini vielä tänäänkin vuonna 21.
Tässä se kappale, josta aina tulee mieleen tuo vuoden -01 heinäkuinen hetki.
Meredith Brooks - Bitch
Vuosisadan viimeisenä kesänä heinäkuussa kun minut jätettiin niin koko systeemi oli perin outoa. En ole vielä tänä päivänäkään toipunut siitä. Ihminen, jonka vuoksi mut heitettiin syrjään olikin mukana kuviossa vain sen sitä seuranneen viikon, jonka pakosta jouduimme samassa paikassa viettämään. Heidän keskinäinen suhteensa oli niin outo. Muija ei halunnu olla tään mun rakkauden kanssa oikeasti, mutta oli valmis siihen näytelmään, jota mulle sen kesän aikana esitettiin. Muutamaa vuotta myöhemmin kun minulla ja rakastamallani ihmisellä alkoi fyysinen suhde niin tää muija ei ois sallinut sitä. Vuosia myöhemmin kun näin rakkaani viimeisen kerran niin hän sanoi, ettei kanssani ollut koskaan vaikeaa, mutta että tää muija teki hänen elämästään helvettiä.
Ne vuodet, jolloin meillä oli fyysinen suhde niin se oli erikoista, ettei koskaan puhuttu siitä mitä meiän välillä on. Oltiin joka päivä tekemisissä ja ramppasin opiskelujen ohessa viettämässä viikonloppuja hänen kanssaan. Ikäänkuin oisin ollut itsestäänselvää ja myös se, että kaikki aina päättyy tai päätyy välillämme fyysiseen olemiseen.
Kannoin meistä ison vastuun huolehtimalla siitä etten tuu raskaaks. Yks pahimpia riitoja käsitteli sitä, että jos lopetan pilsujen syömisen niin mitä meille sitte tapahtuu. Se oli vähän niinkun sellasta, että niin kauan meiän välillä on seksiä kuin minä ikäänkuin mahdollistan sen. Tiesin hänen olleen toisen kanssa ainakin kerran juuri vähän ennen sitä riitaa.
Nykyinen tilanne ei tuosta vuosien takaisesta sinäänsä poikkea mitenkään. Annukan kaa ei voi olla missään tekemisissä, koska Annukka aiheuttaa tunteita, joiden olemassaolo sais pettämään nykyistä kumppania. Tässä on vaan sellanen juttu, että luuleeko tyyppi tosiaan, että minä oisin hänen kanssaan jos tilaisuus olisi?
Jos ihmisen ongelma on ettei hän oikeen tiiä miten ihmissuhteissa ollaan ja ongelmaksi muodostuu se, että olisi useampi nainen, jonka kanssa olla, eikä näin ollen kyetä käsittelemään omia tunteita, koska ehkä ei olla opittu niitä koskaan käsittelemäänkään siksi koska on ollut mahdollista lakaista ikävät asiat maton alle, pois elämää ja mieltä painamasta aina yhdellä tietyllä kysymyksellä ja siihen saatavalla vastauksella. Ni se ei tarkota sitä, että ne asiat ois saatu tekemättömiksi. Eikä myöskään sitäkään, että se tekisi kanssa ihmisiä kohtaan tuohon aikaan harjoitetusta käyttäytymisestä yhtään sen hyväksyttävämpää. Ne ongelmat kun ei tosiaan olleet meissä ns. seksikumppaneissa vaan jossain aivan muussa.
Itse olen kulkenut pitkän tien tähän pisteeseen ja elämänvaiheeseen saakka. Siis tähän hetkeen, jossa nyt kirjoitan näistä asioista.
Kärsin yhä siitä hylätyksi tulemisen tunteesta, jonka koin vuosisadan viimeisenä kesänä.
Olen rakentanut aikuisen naisen elämän viimeisten kymmenen, viidentoista vuoden aikana. Meiän ensitapaamisen vuosipäivä oli hiljattain. Tää on paras teksti, jonka olen ikinä milloinkaan kirjoittanut ja parempaa lahjaa tähän päivään en kykenisi edes antamaan.
Tiiän tasan tarkkaan, että ne jotka ittensä vois tästä tekstistä tunnistaa niin ne ei lue mun blogia, koska olen lakannut olemasta heille, joten jatkan samaa linjaa.
Vuosipäivien aikaan voi teksti olla häilyväistä ja puran oloani. Kaikkina muina aikoina keskityn blogini pääasialliseen teemaan ja yhteistyökuvioihin, joten se siitä ja loput kirjeessä. Kaikki on oikein loistavasti lähes 360 päivää vuodessa.
Mun ei enää tarvii peitellä jätetyksi tulemista ja sitä, että elän sen aiheuttamaa tuskaa vielä nykyhetkessä.
Viimeisen kerran on puhuttu noin 12 vuotta sitten. Se tapahtui eräänä surullisen ikävänä viikonloppuna, jolloin olin kyläilemässä ns. Kaverilla. Se viikonloppu oli täynnä valheita, epäkunnioittavaa käytöstä minua kohtaan, tietojen salailua ja ehkä jonkinlaista riitaa. Jos he joiden kanssa tuon weekendin vietin olisivat oikeasti halunneet mulle hyvää niin he olisivat kohdelleet mua avoimen rehellisesti ja hyvin. Joka tapauksessa kun oma oloni oli tuskaisa sen viikonlopun aikana niin soitin about aamu kolmen aikaan siihen ainoaan puhelinnumeroon, jonka omistajan tiesin suhtautuvan minuun hyvin aina, vaikka mitä olisi tapahtunut. Numero ei siihen aikaan vastannut, mutta myöhemmin päivällä kylläkin. Se puhelu oli tuttua ja turvallista. Tuntui, että vaikka sillä hetkellä fyysisesti läsnä olleet ihmiset eivät mua arvostaneet niin siellä puhelimen toisessa päässä olevan ihmisen kanssa oli kaikki hyvin. Sain valtavasti voimia siitä puhelusta siihen loppu aikaan, jonka vietin kyläilemässä ja siedin sen skeidan mitä oli tulossa. Tästä puhelusta seuraava yhteys olikin sitten tosiaan tästä nykyhetkestä katsottuna viisi vuotta aiemmin.
Oisin siinä viimesessä puhelussa ehkä halunnut kysyä kysymyksen. Olisin kait saanut tutun vastauksen sekä vastakysymyksen. En ollut yksin siinä hetkessä niin jäi kysymättä.
Toiset käyttää elämässä kysymys ja vastaus menetelmää, jotta asiat saa pyyhittyä pois. Mä kirjoitan ja teen tuskasta julkista. Minulla on oikeus toimia näin. Jos tutut lukisi niin voisi tulla oikeustoimia. Tällasii sanaleikkejä. Tää saattaa osoittaa kielellistä lahjakkuutta.
Elän aikuista, hyvää ja turvallista elämää. Vuosipäivinä menneisyys muistuttelee ja tuska saapuu.
Tähän loppuun vielä melko tuore kappale, josta löydän niin valtavasti samaistuttavaa. Laitan sen tarkoituksella ilman artistin nimeä.
Amorin siivet
.jpeg)
.png)
