Aino & Hajonneet: Hullui unelmii

 

 

 

Aino & Hajonneet - Hullui unelmii 

 

Svart Records 2021 

 

 

Aino & Hajonneet julkaisee debyyttialbuminsa lokakuussa!
Aino & Hajonneet on 2020 perustettu voimapop/punkrockia soittava yhtye, jonka musiikilliset juuret ovat jossain melodisen suomipunkin ja indierockin risteyksessä, missä aamun ensimmäistä dösää odotellessa sydänsurut, mustelmat ja unelmat tarjoillaan suoraan pullosta, juuri sellaisenaan. Lokakuussa ilmestyvä debyyttilevyn ensimmäinen single on kuin vuoristorata, joka on valeltu bensalla ja nyt on tullut aika raapaista ensimmäinen tulitikku. Yhtyeen mukaan kappale on kuin tiivistelmä tulevasta albumista, josta välittyy bändin perustamisen perimmäinen syy.
– Tervetuloa mun vuoristorataan on ensimmäisiä, ellei ensimmäinen biisi, joka Ainon kanssa tehtiin. Se on yhtyeen stoorissa tavallaan alku ja lähtölaukaus. Kappaleesta kuuluu hyvin koko bändin perustamisen perimmäinen syy ja idea. Haluttiin vaan soittaa rokkia. Täysin ilman turhia koukeroita ja älytöntä kelailua. Suoraviivaista menoa, jossa energia välittyy samalla tavalla, mihin keikoilla on totuttu. Ensimmäinen single Tervetuloa mun vuoristorataan ilmestyy 28.5.2021. 

Kuva ja teksti on Svart Recordsin sivuilta. 

Singlet ostettu omakustanteisesti ja levy kuunneltu Soundin ennakkokuuntelu mahdollisuuden kautta, sekä virallisen julkaisun jälkeen Spotifystä tätä arviota varten. 

 

Törmäsin tähän bändiin ihan vahingossa, koska seuraan Svart Recordsin Youtube kanavaa. 

Yhdentekevää -biisi ilmestyi sinne loppu kesästä ja olin aivan myyty ja vielä enemmän kun löysin Tervetuloa mun vuoristorataan kappaleen. Se soi repeatilla loppu kesän illoissa. 

Hullui unelmii -sinkku ilmestyi syyskuun alussa samoihin aikoihin ABBAN uusien biisien kanssa ja jäi siinä ABBA kuumeessa jotenkin vähälle huomiolle, mutta kun kuuntelin sen sitten tarkemmin; on siitä tullut viime viikkojen jatkuva repeat biisi. 

Löydän näistä biiseistä, etenkin sinkku julkaisuista niin paljon samaistuttavaa. 

Käyn levyn läpi kappale kappaleelta myös muuten kuin musiikin osalta, joten jos et välttämättä halua lukea ihmissuhteistani niin artikkelin luku kannattaa siinä tapauksessa lopettaa tähän ja laitta levy kuitenkin soimaan. 

 

Tracklist & Comments: 

1. Hullui unelmii

Biisi alkaa vauhdikkaalla introlla ja oikeastaan ssamanmoisella menemisen meiningillä mennään läpi koko albumin. 

"Sinä kesänä aurinko poltti kuumemmin ja kirkkaasti roihus makasiinitkin. Ei meistä koskaan tuu niinkuin muut. Puistonpenkillä juotii punaviiniä, sammuttiin. Ei oltu niinkuin muut. 

Muistatko vielä miltä se tuntuu kun et oo missään kii? Kun on vain ilta aikaa rakastuu? Muistatko vielä sen kesän 96? Me ei oltu niinkuin kaikki muut." 

Rakastan vokalistin ääntä ja niin upeat lyriikat. Ne johdatti mut kesään vuonna 2000. Kesäinen Stadi. Kesäilta, kävellään käsi toisessa ja juoma toisessa kädessä pitkin kuumaa kesäkatua ja nautitaan elämästä. Uskoin Ystävyyden, kahden Tytön Ystävyyden olevan Ikuista. Juoma maistui ja saman illan aikana sain lainata puhelinta ja soitettiin yhdessä mun rakastamalleni ihmiselle. Oli niin upeeta olla olemassa, tulla välitetyksi ja kuulluksi. Oli turvallista olla. 

Kaipaan sitä aikaa tai siihen aikaan ja niihin hetkiin. Siihen tunteeseen kun joka päivä tuntee ja tietää olevansa rakastettu ja tärkeä. 

Pari vuotta myöhemmin tuon kesän Ystävä hädin tuskin tervehti kun nähtiin. En tiedä mitä meille tapahtui. Yhteydenpito vain jäi. 

Ehkä en ollut niin tärkeä kuin mitä tää Tyttö oli mulle. 

Takaisin lyriikkaan ja jälleen osuvasti: 

"Viestissä luki vain; Mä en takas enää tuu. P.S. I LOVE YOU."

Sitäpä juuri. On niin tyhjä olo kun viestintävälineet on hiljenneet. 

Niin muistan oikein hyvin sen miltä tuntui ajelehtia elämän virrassa. Ei ollut huolta mistään. Mua odotti loistava tulevaisuus ja kasa hullui unelmii. Ja itsehän en ole koskaan mahtunut mihinkään valmiiseen muottiin.

 

2. Tervetuloa mun vuoristorataan 

Biisin nimestä tulee mieleen kappale nimeltä Life Is A Rollercoaster. En muista esittäjää. Vuoristorata aiheisia biisejä varmaan on aika lailla. 

Tämä vuoristoradan tervetulotoivotus on vaan yksinkertaisesti mun voimabiisi. 

Välillä elämä on kuin kiihtyvällä tahdilla etenevä vuoristorata. 

3. Yhdentekevää

"Ei mun ei tarvii selittää loppunutta näytelmää. Yhdentekevää." "Se mikä alkoi kauniisti suljettiin mielisairaalaan." 

"Mietin mikä teki elämästä musertavan helvetin. Vuodet juoksee nopeaa. Jos sanoisin sen kauniisti. Sä et uskoisi puoliakaan." 

On taas niin omakohtaista sanomaa noissa lyriikoissa. 

Tänäänhän on perjantai 15. päivä ja lokakuu. Muistan vuosituhannen viimeisen lokakuun. Silloinkin oli perjantai 15. päivä. Puhelin soi ilta yhdeksän jälkeen. Onneksi se olin minä joka siihen ehdin vastaamaan. Puhelu kesti ihan vaan pari minuuttia. Minulta kysyttiin miten menee ja kerrottiin sen tyttöystävän lähteneen, jonka vuoksi minut piti jättää. Aloin itkeä. Ehkä jo puhelimessa, mutta välittömästi sen jälkeen. Tunsin niin viiltävää surua ja kaipausta ja olin aivan murskana jälleen kerran. 

Itkin loppu illan ja yön. Oli aivan hirveää. Ajattelin, etten toivu tästä koskaan ja enpä näytä toipuneen kun vielä näin 22 vuotta myöhemmin muistan sen hetken ja tunteen. 

En tiennyt vielä silloin, että aikuisilla ihmisillä on tapana soitella humalassa exilleen. Kun selvänä ei ole rohkeutta soittaa minulle ja että tulisin vuosien vieriessä saamaan useita tämänlaisia soittoja. 

Tuossa vaiheessa minun jättämisestäni oli kulunut kolme kuukautta ja 13 päivää. 

En tiennyt vielä silloin, että muutamaa vuotta myöhemmin tapaisimme joka viikko ja olisimme tekemisissä 24/7. 

Koetin vain jaksaa päivästä seuraavaan. 

 

4. Luulets’ et mua kiinnostaa 

 

Tässä kappaleessa on kyllä asenne kohillaan niinkun on koko levyssä. Tässä on aivan mahtava menemisen meininki ja punk rämistys. Mietin, että onks tää cover biisi, mutta vaikka oon välillisesti lähipiirin kuunteluttamana paljonkin punkkia kuunnellut niin ei tullu mieleen, että jos tää on niin mikä tää ois. 

Punk ihmiset on jees kavereita. 

 

5. Kaikki kääntyy parhain päin 

Tää biisi kannattaa kuunnella. Viihdyn sanoituksissa luoduissa fiiliksissä. 

6. Lähtö

7. Jos en jaksa pidemmälle

Lähtö on instrumentaali, lyhyt biisi, jonka soundeista tulee mieleen avaruus. Lähtö ilmeisemmin pohjustaa Jos en jaksa pidemmälle - biisiä, josta taitaa tulla seuraava mun powersong. 

"me ei nähdä enää koskaan ikinä. Jos en jaksa pidemmälle painan terää syvemmälle." 

Mulle tuli mieleen monenlaisia tilanteita, joissa olen lähtenyt sillä ajatuksella, että kun en nää teitä enää ikinä. Lisäksi tuli mieleen suosikki henkilöni Elsa siinä Katja Kärjen Jumalan huone kirjassa, josta löytyy mun kirjoittama teksti. 

Tää biisi on joka tapauksessa aivan huippu ja tästä löytää ittensä. 

Rakastan vokalistin soundia. Omaa ääntäni oon aina vihannut. Toisaalta olen kyllä opetellut käyttämään sitä ja haluisin opetella lisää. 

Jos ei oo koskaan nähnyt kun lauleskelen, sekä samaan aikaan elän, hengitän ja koen niin vahvasti ne lyriikat, joita lauleskelen, niin sen vierestä seuraaminen ekaa kertaa saattaa olla vahva kokemus. Onneks ei ole enää lähipiirissä ihmisiä, jotka tuomitsis mun soundia siitä näkökulmasta kuinka oikein se menee musiikillisesti. 

Meitsissä kuulee eletyn elämän ja sen hetkisen fiiliksen. Mut ne ei oo yleensä tärkeintä, vaan tärkeintä on musiikillisesti oikeanlainen suoritus. 

Tästä biisistä saattaa tulla seuraava illanistujaisten lauleskelu tai yhteislaulu biisi. 

Siellä missä kuohuviini virtaa niin musaa ja naurua riittää. Jos se on musta kiinni. 

8. Fresitaa & tupakkaa

On upea biisin nimi. Fresita näet oli jossain kohtaa mun suosikki kuplivaa. En oo juonu sitä aikoihin. Halusin kuulla tän biisin heti kun luin nimen, mut tää on toistaiseksi jäänyt jotenkin hieman vieraammaksi. Upea toteutus kuitenkin. 

 

9. Päivänsäde ja menninkäinen 

Luulin tämämän olevan versio siitä vanhasta laulusta, mutta eipäs ollutkaan. Tosin sen kappale mainitaan tässä kyllä. Lyriikasta on pakko sanoa, että hämärillä poluillahan meitsi on kulkenu koko elämän. 

10. Tummaan veteen

Levyn viimeinen raita. Varsin menevä biisi ja tykkään pianosoundeista tai mitkä koskettimet sitte onkaan mahdollisesti. Tykkään myös virtaavasta vedestä ja vesi on muutenkin mun elementti. 

Tää laulu vois hyvin soida radioissa. 

Annan levylle viisi tähteä. Tää on vuoden levy siis kotimaisista levyistä. 

 

Levyn saapi soimaan  tästä

 

 

Keskiviikko: Kaupunkikulttuurin käsikirja

Tänään esittelen radiosarjan, johon törmäsin Facebookin Kuuntelijaklubi-ryhmässä. 

Sarja on nimeltään Kaupunkikulttuurin käsikirja. 

Kiinnostuin itse tästä sarjasta heti jo pelkän nimen perusteella. Oma identiteettini on kaupunkilainen. Tämän vuoden alussa kun suosikki kanavani Radio Helsinki alkoi kuulua myös Tampereella ihan radiosta eikä vain netin kautta toistettuna. Niin ajattelin, että tämän lähemmäs hipsteriyttä en enää pääse. Opiskeluaikoina Espoossa Ystäväporukan kanssa kokoonnuimme perjantaisin yleensä minun silloiselle kämpälleni ja kuuntelimme ohjelmaa nimeltä Paskalista. Kahvin juonnin ja internet selailun lomassa kommentoimme yhteisvoimin Paskiksen biisejä ja Ari Peltosen tapaa ilmaista itseään. Oi aikoja, oi tapoja. 

Tätäkin kirjoittaessa taustalla soipi mikäpä muukaan kuin radio Helsinki. Se soipi sekä keittiössä, että tässä yhdistetyn olo-, & makuuhuoneen puolella. Välillähän kodissani tosiaan raikaa useita eri musiikkeja samaan aikaan. Keittiössä soi lähes poikkeuksetta radio Helsinki, olohuoneen stereoista saattaa samaan aikaan soida Yle radio 1, puhelimesta voi olla soimassa soittolista Spotifyn, Youtuben, Youtube Musicin, Deezerin, Napsterin, Tidalin tai omien iTunes ostojen kautta. 

Yleisin tilanne kuitenkin se, että langattomissa kuulokkeissani pyörii kirja tietokoneelta, samaan aikaan seurailen radiosta puheohjelmaa, puhelimesta saattaa soida joku uusi albumi julkaisu ja keittiössä soida hiljaisella radio. 

Näin kauas päästiin pelkästään vuosituhannen alun muistoista, sekä omasta kaupunkilaisuus määritelmästä. 

Kaupunki on jännä sana. Aikoinaan kaupungissa käyminen tarkoitti itselle Kajaania. Paltamo Citystä sinne on sen verran matkaa, että omanlaisiaan reissuja nekin. Itsehän viihdyin Kajaanissa myös pitkiäkin aikoja tai pitäskö sanoa, että Kajjjaanissa. Siellä olikin aikoinaan kaikenlaista viihdykettä ja viihdettä. 

Tampereelle muutettuani sanasta kaupunki tuli tarkoittamaan lähipiirissä sitä, että tullaan kaupunkiin kauempaa. Itsehän olen asunut tässä keskustassa tai sen tuntumassa lähes kaikki nämä vuodet. Se on muuten iskelmä. Siis Kaikki nämä vuodet. 

Parhaita puolia kaupunki asumisessa on myös se, että on esim. Foodora ja Wolt, jotka tuovat ravintolaruuan kotiisi. Se on kyllä niin mahtavaa kun voi kesken intensiivisen kirjoitussession tilata haluamansa lounaan suosikki raflasta tai kahvilasta. Ei tarte lähteä mihinkään ja ruokailtua voi jatkaa kirjoittamista. 

Tokihan kirjoittaa voi missä vaan, mutta ainakin tällaiseen pidempään tekstiin tarviin pöytäkoneen ja muutenkin rauhaa. 

Tällä viikolla vietetään asunnottomien yötä. Olen etuoikeutettu koska minulla on kaunis koti urbaanissa kaupunkiympäristössä. 

Josko nyt esittelisin sen radiosarjan 

Miten skeittari tarkastelee kaupunkiarkkitehtuuria ja mistä skeittitemput opitaan? Entä miksi yleisiä korttelisaunoja alettiin rakentaa 1800-luvun lopulla, ja mitä yhteistä on kaupunkiviljelyllä ja tuberkuloosilla? Sarja ottaa selvää, minkälaisia kulttuuri-ilmiöitä urbaani ympäristö on vuosien saatossa synnyttänyt, ja mitä luovaa kaupunkien kaduilla kehittyy nykyään. Toimittaja Emma Vainio, äänisuunnittelija Laura Koso ja Emma Vainio, tuottaja Sari Siekkinen.

Sarja kuunneltavissa areenassa ja itseäni viehättää se että jaksot ovat alle 20 minuuttisia. Sopivan mittaisia nyky kuuntelijalle. 

Sarjaan pääsee tästä .

Esittelen tässä osan sarjan jaksoista. 

Uusi urbaani kulttuuri venyttää sääntöjä – ja koko kaupunki on ravintola!

Nykyisin kaupunkien kaduille ilmestyy säännöllisin väliajoin loppumattomia kirpputoripöytämeriä ja kotitekoisia muffinssikioskeja. Vielä vuosituhannen alussa yhteisöllinen, urbaani toiminta oli paljon pienimuotoisempaa. 2010-luvulla syntyneet Ravintolapäivä, Siivouspäivä ja Illallinen taivaan alla -tapahtuma ovat saaneet alkunsa nuorten kaupunkilaisten ideoimana, sääntöjä hienovaraisesti venyttäen. Ohjelmassa ovat mukana tuottaja ja kaupunkiaktivisti Jaakko Blomberg, kaupunkisosiologi Pasi Mäenpää sekä tuottaja Tanja Jänicke. Toimittajana on Emma Vainio.

Nämä tapahtumat ovat tuttuja itselleni. Illallinen taivaan alla on herättänyt enemmänkin kiinnostusta. Ravintolapäivästä olen kuullut positiivisia kokemuksia, mutta tapahtuman ollessa aktiivisimmillaan elämäni täyttivät muut asiat kuin se, että oisin käyttänyt aikaani vierailemalla vain hetken auki olevissa paikoissa. 

Siivouspäivästä on kokemus, että toissa vuonna olisi lähistöllä jotain siihen liittyvää ollut, mutta jotenkin meni ohi. 

Illallinen taivaan alla vaikuttaa mielenkiintoiselta ja onhan tässä Koronan riehuessa kyllä tullut erinäisiäkin illallisia virtuaalisesti vietettyä. 

Bravo! Kadulla yleisö syntyy hetkessä

Reilut sata vuotta sitten Suomessa elettiin katusoittajien ja -esiintyjien kulta-aikaa. Pohjois-Eurooppaan vaeltaneet italialaiset posetiivarit ja haitarinsoittajat toivat kansainvälistä väriä isoimpien kaupunkien kadunkulmiin. Miksi kadulla esiintyvä taikuri asettaa esiintymisalueensa ympärille maahan ketjun? Mistä katusoittaja liikuttuu? Miten korona on vaikuttanut katuesiintyjiin?
Emma Vainion haastateltavana taikuri Markus Tervon, sirkustaiteilija Pekka Laamasen sekä katusoittaja Timo Päivänsalon.

Kuka tahansa voi soittaa missä tahansa mitä tahansa. Tästä jaksosta tuli mieleeni vuosien takainen tilanne. Oltiin kirjastossa ystäväporukalla ja siellä joku soitti flyygeliä tai pianoa. Yksi meistä meni keskeyttämään soiton ja soitti itse. Se oli pysäyttävä hetki. 

Suomea taisi vuosia sitten Euroviisuissa edustaa Pihasoittajat. En muista heidän kappaleensa nimeä. Tuli vaan mieleen tuosta katusoitosta. 

Posetiivista tulee mieleen Kiljusen herrasväki. Taisivat pojat seurailla posetiivaria tai tavalla tai toisella päästä itse sitä soittamaan. Posetiivia en ole koskaan päässyt tutkiskelemaan eli en oikein tiedä minkälainen kapistus se on. Kauko Helovirta lukee hyvin Kiljusia. 

 

 

 

Kun kulkutauti uhkaa, puhdasta ilmaa haetaan puistosta 

Keskiajan kaupungeissa ei ollut vielä lainkaan puistoja. 1800-luvulta alkaen viheralueiden rooli kaupungeissa on saanut lukuisia uusia merkityksiä. Miten puistojen raikas ilma liittyy koleraan, ja miksi puistoissa ei aluksi saanut urheilla? Voiko kaatopaikka muuttua lumovoimaiseksi luontoretkeilykohteeksi? Kysymme tätä luontopuutarhuri Jukka Toivoselta. Entä miten korona on vaikuttanut puistojen merkitykseen kaupungissa? Toimittajana on Emma Vainio.

Itselleni tulee puistoista mieleen kartano ja niiden hoidetut puistot. Lisäksi tulee mieleen Maria Eräsen Ratsulomalla Ranskassa kirjan kohtaus, jossa tytöt menevät majatalon vanhaan puistoon ja löytävät sieltä poni patsaan. Kyseinen kirja jatko-osineen teki aikoinaan niin suuren vaikutuksen, että yhä edelleen tahtoisin asua Bretagnessa. Siis ei, en ole koskaan siellä asunut, mutta ratsumajatalo teki niin vahvan vaikutelman, että luen kyseiset kirjat kerran vuodessa vähintäänkin ja haaveilen Bretagnesta ja erityisesti niistä parantavista kivistä, joilla on oma roolinsa sarjassa, kuten myös sillä jo mainitsemallani patsaalla. Sellainen suojelusponi olisi kyllä mahtavaa olla olemassa. 

Tampereella kun ollaan niin tietty Hämeenpuisto on tuttu, kuin myös Emil Aaltosen puisto. Tässä kotini lähistöllähän on tuo Aleksanterin kirkko ja sen puisto, joka siis on hautausmaa, mutta josta kuitenkin kuljeskellaan ihan päivittäin. Haudat ovat vanhoja siis 1800-luvulta. Aiemman kotini ikkunasta kyseinen paikka näkyikin. Joltiseenkin kolkkoa kulkea tuon hautausmaan läpi, mutta sehän sijaitsee tuossa, koska aiemmin oli kaupunki niin toisenlainen. 

Hyvä kun ihmiset on näin Korona aikaan liikuskelleet enempi luonnossa ja ehkä myös se on saanut ajatuksia siihen suuntaan kuinka tärkeää luonnon säilyttäminen onkaan. 

 

 

 

Hermostuttaako - mene siirtolapuutarhaan!

Tämäkin on yksi sarjan jaksoista. Jostain syystä osan kuvailevaa tekstiä en löydä mistään. 

 

 

Siirtolapuutarhat ovat itselleni vieras asia. Tässä ehkä tulee esille se, etten alunperin ole kaupungista. Ilman Googlettamista ajatukseni on, että sulla on se puutarha ja jonkinlainen asumus siellä ja olet osa yhteisöä. Vähän niinkun mökillä olisi, mutta ei sinnepäinkään. 

Nämä ajatukset siis ilman Googlea. 

Tulee mieleeni kirja nimeltä Siirtolapuutarhan varjoissa. Taisi olla dekkari, mutta ilmeisen vaisu lukukokemus kun ei herätä muistikuvia nimen lisäksi. 

 

 

 

Miksi kollektiivinen hikoilu kiehtoo taas kaupunkilaisia? 

Suomen ensimmäiset korttelisaunat perustettiin 1800-luvun lopulla, sillä kaupunkilaiskodeissa ei ollut kylpyhuoneita. Käymme sahaamassa polttopuita Helsingin Sompasaunassa, jonka ulkokatoksessa on piano kenen tahansa soitettavaksi, muttei pukuhuoneita eikä yhtään varsinaista työntekijää. Lisäksi käydään Tampereella Rajaportin saunassa, joka on Suomen vanhin yleinen sauna. Haastattelussa Sompasaunan pitkäaikainen aktiivi ja rahastonhoitaja Wilhelm Björkqvist sekä Pispalan saunayhdistyksen puheenjohtaja Ari Johansson. Toimittajana on Emma Vainio.

Täytyy myöntää, etten ole kaupunkisaunoissa saati yleisissä saunoissa vieraillut. En maksa saunasta, haluan päästä saunomisen yhteydessä myös järveen ja mieluummin rennosti läheisten kanssa saunottelen. Yhdessäkään asunnossa ei ole ollut saunaa. Siis sen jälkeen kun muutin omilleni. En maksa saunasta tosiaankaan. 

Jaksojen kuvaukset on areenasta. En jaksanut yksitellen linkittää joka jaksoa, koska se on melko iso töistä. Käytännössä vain maalaa, kopioi, liitä, käytä, mutta näppäimistöä käyttävälle siinä menee paljon aikaa. 

En tähänkään tekstiin saa haluamanlaisiani otsikoita, joten olen koettanut hoitaa saman asian rivivälejä tehostamalla. 

Nyt ei muuta kuin Kulttuuripainotteisia kuunteluhetkiä!

Blogi löytyy myös näistä kanavista: 

Blogit.fi

Bloglovin 

Facebook

Instagram

Twitter

Christian Rönnbacka: Antti Hautalehto-sarja

Tällä kertaa esittelen teille taas yhden suosikki sarjoistani, jonka kanssa matka on ollut monivaiheinen ja jota olen lukenut mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa.

Ensimmäinen osa nimeltä Operaatio Troijalainen julkaistiin vuonna 2012.
Olin huomannut, että tällainen kirja on, mutta siihen aikaan kun ei vielä ollut näitä loistavia äänikirjojen suoratoistopalveluja nykyisessä laajuudessaan niin jouduin joko odottamaan, että kirja tulee Celia-kirjaston valikoimaan ja että se postitetaan minulle. Tai toisena vaihtoehtona oli nuihin aikoihin ostaa teos Elisakirjasta.
Tästä on aikaa se kahdeksan vuotta ja tuntuu, että vois olla enemmänkin. En itse kaipaa takaisin aikaan, jossa odottelin Celiasta cd-kirjojen postitusta ja jännitin, että ehtiikö vaikkapa keskiviikkona postitettu kauan odotettu suosikki kirja perjantaiksi ja voisinko viikonloppuna palata tuttuihin maisemiin.
Äänikirjojen lainaaminen lataus mahdollisuutena omalle koneelle tuli käyttöön seuraavana keväänä eli vuonna 2013. Nyt ei tarvitse sitäkään enää tehdä vaan kirjat saa puhelimeen Celian kuuntelusovellukseen, joka on kyllä valitettavasti mielestäni huonoin äänikirjasovellus, johon olen törmännyt koskaan, mutta ehkä se vaikuttaa ettei kyseessä ole kaupallinen toimija..

Eksyin jaarittelemaan äänikirjoista, joten palataanpa nyt Operaatio Troijalaiseen.

Oli elokuu 2012 ja Tampereella järjestettiin Tapahtumien yö. Vaikka haluaisin niin en muista missä kävimme alku illasta, joka tapauksessa myöhäis illassa esiintyivät Alivaltiosihteerit Tietokirjakaupassa ja menimme sinne hyvissä ajoin ja näin ollen kuulin osan Christian Rönnbackan haastattelusta ja ajattelin, että tämäpä vaikuttaa kiintoisalta kirjalta ja että pitääkin lukea. Alivaltiosihteerit esiintyivät hauskasti myöhäiseen torstai-iltaan ja palasin kotiin kuuntelemaan Madonnaa, koska vain muutaman päivän kuluttua oli Madonnan Helsingin keikka ja keikkakuume oli huippulukemissa.

Kuuntelin kirjan myöhemmin syksyllä, mutta täytyisi kuunnella uudestaan. Celian version lukijakaan ei ollut itselleni mieluinen.

1. Operaatio Troijalainen

Rikosylikonstaapeli Antti Hautalehto on yksinäinen susi. Pohjalaismies on muuttanut Etelä-Suomeen työn perässä, mutta pohjalaisuus ei ole vuosien aikana miehestä kulunut. Hiukan alle 40-vuotias ryhdikäs jääräpää ottaa työnsä henkilökohtaisesti, jopa yksityiselämänsä kustannuksella. Aikaisempi työ Keskusrikospoliisin tiedusteluosastolla ja vuoden virkamiesvaihto Tukholmassa söivät Antin parisuhteen.

Saadakseen kansainvälisen huumeliigan tilille poliisi soluttaa Antin vaaralliseen peitetehtävään. Hänestä tulee pikkurikollinen Harri Kvick, joka värvätään huumeliigan juoksupojaksi Helsingissä.

Operaatio Troijalainen kertoo aiemmin vähän kuvatusta Suomen poliisin peitetoiminnasta. Teos aloittaa rikosylikonstaapeli Antti Hautalehdosta kertovan dekkarisarjan.

Toinen osa nimeltä Julma ilmestyi 2013. Kuuntelin sen myös Celian valikoimista ja kirjallisessa seurassani oli tuolloin sittemmin edesmennyt kissani. Hänen seurassaan uskalsin lukea rankemmistakin asioista. Kirjasta muistan ahdistavan tunnelman.

2. Julma 

 Pyykkituvasta katoaa pienen tytön alushousut. Pian ensimmäinen tyttö kaapataan, ja peloista pahin tunkeutuu perheen arkeen. Asialla on ammattilainen, joka ei jätä jälkiä, ei tapahtumapaikalle eikä uhreihin, jotka hän palauttaa saatuaan haluamansa. Rikosvyyhti aiheuttaa kauhua ja herättää median mielenkiinnon, ja poliisia painostetaan ministeritasoa myöten.

Porvoolainen ylikonstaapeli Antti Hautalehto toipuu vielä edellisestä rankasta tehtävästään kansainvälisen huumeliigan kätyrinä sekä tapauksen ratkaisuun johtaneista viimeisistä käänteistä. Hän saa kuulla luotettavasta lähteestä, että palkkamurhaajat ovat hänen perässään. Rikollisliigan pomo ei ole antanut anteeksi petturuutta ja miestensä kohtaloa.

Kaikilla meillä on menneisyytemme, jonka kohtaamme aina uudelleen ja uudelleen. Mutta millaisiin ratkaisuihin Antti tällä kertaa päätyy, kun vastassa on julma ja joku vielä julmempi?

Kolmas osa eli Rakennus 31 ilmestyi vuonna 2014. Aihe kiinnosti valtavasti mielisairaala osuuksineen ja itselle on jäänyt mieleen kirjan loppu osan tapahtumat mielisairaalassa. Tämä taitaa olla itsellä Elisasta ostettuna. Lukija on mitä parhain.

3. Rakennus 31

Marraskuu. Porvoon lähimaastosta löytyy hauta. Poliisille se ei ole uutta, paitsi että kuoppa komeilee tyhjänä. Kun hautoja sitten löytyy lisää, poliisi joutuu selvittämään mistä on kyse, vaikkei varsinaista rikosta olekaan tapahtunut. Kunnes Hinthaarasta löydetään hautakuopasta alaston mies, jonka käsissä ja jaloissa on naulanjäljet. Ristiinnaulittu ruumis saa tutkijat ymmälleen. Tutkinta mutkistuu entisestään, kun ilmaantuu lisää henkilöitä jotka jotenkin liittyvät tapaukseen. Kaikki jäljet johtavat Nikkilän vanhan mielisairaalan Rakennus 31:een. Sen vaiettu historia on jättänyt ihmisiin arpia, jotka näkyvät vielä tänäkin päivänä. Rakennus 31 on Antti Hautalehto -sarjan kolmas osa. Tutkinnanjohtaja Antti Hautalehdolla ovat vastassaan paitsi vaitonaiset todistajat myös menneisyyden haamut.

Neljäs osa Kylmä syli julkaistiin vuonna 2015. Tämän olen ostanut Elisakirjasta ja kuunnellut toipilaana ollessani ennen joulua. Hukkumista käsittelevää aineistoa luen tietystä syystä ja tässä kirjassa oli hienosti jos niin voidaan sanoa kuvattu asiaa. Itse olen paljon pohtinut miltä hukkuminen tuntuu, mutta ei mennä siihen taustaan sen enempää tässä blogissa.
Tässä kirjassa tuodaan myös hyvin esille Porvoota ja lukiessa tulee mieleen, että olisi hienoa joskus käydä siellä ja myös vanha merkonomi minussa herää ja tulee ajatelleeksi hyödyntääköhän Porvoo näitä kirjoja markkinoidessaan matkailua.
Porvoosta näiden kirjojen lisäksi itselle tulee mieleen kun kirjoissa mainitaan vaikka, että Porvoo 1985. Lisäksi tulee mieleen Porvoon valtiopäivät, Runeberg, Ilkka Remeksen kirjat, vanha kaupunki ja se suklaatehdas.

4. Kylmä syli

Öinen Porvoo pikkujouluaikaan. Parikymppinen mies hoipertelee hilpeänä juhlista kotiinpäin. Aamulla tyttöystävä ilmoittaa hänet kadonneeksi. Jäljet loppuvat Porvoonjoen rantaan, ja tapaus kirjataan komisario Antti Hautalehdon poliisiasemalla tavanomaiseksi katoamiseksi. Muutama yö myöhemmin ohikulkijat kuulevat Porvoonjoesta avunhuutoja. Paikalta pakenee outo huppariin pukeutunut mies, ja uhri löytyy henkitoreissaan vedestä. Komisario Hautalehto alkaa epäillä, ettei aiempi katoaminen ollut sittenkään rutiinitapaus. Seurattavia jälkiä on kovin vähän, sillä virta vie omansa. Eräällä tapauksella on silminnäkijä, mutta ehtiikö tämä ajoissa poliisin puheille?

Viides osa Kaikki mikä kiiltää oli luettava yhdeltä istumalta. Rikolliset elää niin kaukana todellisuudesta, jossa itse elän. Siis tämän teoksen.

5. Kaikki mikä kiiltää 

Komisasario Hautalehto ihmettelee, kuinka porvoolaisilla tyhjätaskuilla on yht'äkkiä varaa elää huumehöyryistä jetset-elämää.

Christian Rönnbacka (s. 1969) on pohjalaissyntyinen dekkaristi, jonka luoma porvoolainen tutkinnanjohtaja Antti Hautalehto on nopeasti voittanut niin lukijat kuin kriitikot puolelleen omaleimaisella huumorillaan ja poliisityön asiantuntemuksellaan. Vankkana pohjana tarinoilleen Rönnbackalla on vuosien kokemus poliisityöstä mm. Keskusrikospoliisissa.

Olen lukenut kuudennen osan Tuonen korpin, mutta koska siitä on aikaa niin vaikeaa kommentoida.

6. Tuonen korppi 

Sipoon metsissä, Talman kalkkilouhoksen yli kaikuu korpin käheä huuto. Nuoret pojat tekevät synkän löydön. Syvällä kallioiden välissä louhoksen pohjalla pilkottaa miehen irtonainen käsivarsi.

Komisario Antti Hautalehto ryhtyy tutkintaryhmänsä kanssa kokoamaan kuoleman palapeliä. Tumman veden uhri ei kuitenkaan suo vastausta. Miksi mies on surmattu ja kuinka ja minkä vuoksi hänet on louhokseen toimitettu? Minkäänlaista järkevää motiivia järkyttävälle teolle ei tunnu löytyvän. Tutkinta vaikuttaa toivottomalta, eikä sitä lainkaan helpota omaisten ja julkisuuden paineet.

Poliisina ja vakuutusetsivänä työskennellyt Christian Rönnbacka on noussut vauhdilla kotimaisen dekkarikirjallisuuden kärkeen. Hänen porvoolaistuneesta pohjalaispoliisista Antti Hautalehdosta kirjoittamansa jännitysromaanit ovat saavuttaneet sekä lukijoiden että kriitikoiden suursuosion.

Seitsemäs osa eli Majakka ilmestyi viime vuonna ja tämän tiimoilta kävin Helsingissä Akateemisen tapahtumassa, jossa oli muutamia kirjailijoita haastateltavana. Helsinki ei sinäänsä ole kaikkkein tutuimpia paikkoja ja näin ollen hieman haahuilimme ja näin ollen tulimme paikalle hieman myöhässä. Ostin kuitenkin valmiiksi signeeratun kirjan. Se jäi harmittamaan, ettei kirjailijoiden kanssa päässyt jutustelemaan.

Syksyllä 2018 olin Pirkkalan kirjastossa Christianin ollessa siellä kirjailijavieraana. Tilaisuuden jälkeen juttelimme hetken ja kerroin Kylmä syli-kirjan merkityksestä. Se oli mieleenjäävä, lämmin kohtaaminen.

Majakka löytyy itseltä sekä painettuna kirjana, että Elisasta ostettuna äänikirjana. Harmi ettei enää ole majakanvartijoita. Kyseiseen ammattikuntaan kuuluminen sopisi minulle mainiosti. Saisin olla kaukana kaikesta ja olisi vain minä ja meri

7. Majakka 

Antti Hautalehdon odotettu comeback!

Porvoon ulkosaaristossa karulla kalliosaarella on jäljellä vain muutama punainen rakennus, joita ylväänä vahtii 150 vuotta vanha Söderskärin majakka. Majakan valo sammui lopullisesti kolmekymmentä vuotta sitten.

Porvoolainen komisario Antti Hauta­lehto ottaa pari päivää vapaata hektisestä työstään ja lähtee saunomaan ystävänsä Larsin kanssa Bodön saareen. 

Yllättäen pimeänä ja autiona vellovan meren ylle syttyy valo. Söderskärin majakka on jälleen päällä. Majakan valokeila paljastaa meressä kelluvan kasvottoman ruumiin.
Kuolema on jättänyt kylmäävän käyntikorttinsa, jonka suolaisia jälkiä porvoolaiset poliisit seuraavat rantaan ja sieltä takaisin hyytävälle merelle.


Sarjan kahdeksas osa on nimeltään Ruska ja sen kuuntelin elokuussa Storytelistä. Tässä herää ikuisuuskysymys pitäisikö kirja myös ostaa jossakin muodossa vai ei. Kun joka tapauksessa maksan lukuaikapalveluun kuukausittain.
Kirjassa ollaan Lapissa, ruumiita tulee ja loppu vaiheessa päähenkilöllä on todella vaikeaa ja loppu jätti avoimia kysymyksiä, joihin vastauksia saadaan seuraavassa osassa ensi vuonna. Aikamoista rymistelyä läpi kirjan, joka oli kuunneltava heti siinä aamuyön hetkessä kun se Storytelistä löytyi.

8. Ruska

Antti Hautalehto -sarjan kahdeksannessa osassa veri virtaa tunturipuroissa

Terävästä tyylistään tuttu Christian Rönnbacka nostaa kierroksia uudessa Antti Hautalehto -dekkarissaan, joka iskee kuin hakku kivikovaan maaperään.

Porvoolaiskomisario Antti Hautalehto on suunnitellut jo pitkään vaellusretkeä Lappiin ystävänsä Larsin kanssa. Loma saa yllättävän käänteen, kun hänet määrätään työtehtäviin kaitsemaan kiinalaismiljardööriä seurueineen Pohjois-Suomen jylhissä maisemissa.

Kalastaessaan ja huuhtoessaan kultaa kiinalaisten kanssa Hautalehto ei osaa aavistaa, että ryhmää seuraa joukko palkkasotureita, jotka suunnittelevat kidnappausta. Hautalehto joutuu laittamaan peliin kaikki taitonsa selviytyäkseen hengissä karussa erämaassa raskaasti aseistettu vihollinen kintereillään.

Christian Rönnbackan kahdeksas rikosromaani Ruska repäisee lukijan Antti Hautalehdon lailla kauas tutuista ympyröistä keskelle Lapin koskematonta luontoa.

Törmäsin tällaiseen lauluun nimeltä Ruska. 

Hauska yhteensattuma kirjan nimeen liittyen. 

Christianin Facebook-sivu löytyy tästä.
 

Kirjojen esittelyt on Kirjasammon sivuilta. 

Vaikka kuuntelen paljon äänikirjoja niin puhun silti lukemisesta. Olen ymmärtänyt, että äänikirjojen kuuntelua halveksitaan eikä pidetä lainkaan lukemisena. Tällaisten keskustelujen lukeminen raivostuttaa. Olen opiskellessani saanut oppikirjat äänikirjoina ja siihen aikaan muuten olivat C-kaseteilla. Yksi juttu johon vedotaan on, ettei äänikirjassa pysty palaamaan tekstissä taaksepäin kun haluaisi tarkistaa jonkun kohdan. En ymmärrä tätäkään väitettä. Joka ainoassa äänikirjoja toistavassa sovelluksessa on mahdollista kelata kirjaa taaksepäin ja eteenpäin, joten aivan hyvin voi palata haluamaansa kohtaan. Vai onko mukamas niin, ettei näkevät henkilöt huomaa sovelluksesta tai sovelluksista tällaisia toimintoja? Ala-asteella esim. historian kokeeseen lukiessani mulla oli pistekirja sekä äänikirjaksi luettu oppikirjan C-kasettiversio, jossa myös luonnollisestikin pystyi nauhaa kelaamaan taaksepäin jos tarve oli. 

Olen myös törmännyt mielipiteisiin, jotta että kun painetussa tai painetusta kirjasta teksti välittyy silmillä ja voi näin itsenäisesti kokea kirjan ja että painettu kirja on se ainoa oikea. 

Tulisiko minun siis ajatella, että koska minä en näe painettua tekstiä niin minä en mitenkään voi ymmärtää kirjaa, koska sen voi ymmärtää vain ja ainoastaan ja ainoastaan vain itse lukemalla? Eli: jos minulla olisi yliopistotason tutkinto niin minä en olisi samalla viivalla muiden saman tutkinnon suorittaneiden kanssa, koska opiskelussani olisin oppimateriaaleja joko kuunnellut äänikirjana tai tietokoneen tai puhelimen ruudunlukijan lukemana tekstinä. Eli olisinko siis näin ollen muita ihmisiä tyhmempi, koska en itse silmäile kirjoitettua oppikirjaa? 

Tätäkö siis haluavat kertoa he, jotka eivät pidä äänikirjojen kuuntelua lukemisena tai muutenkaan arvosta äänikirjaa? Näinkö se on nähtävä? 

Minulla on ajatuksena koota postaus, jossa linkitän äänikirja aiheisiin artikkeleihin ja kommentoin niiden väitteitä, joten tällaista ainakin luvassa vielä tämän vuoden puolella. 

Olen löytänyt ainakin yhden blogin, jossa aiheena äänikirjat. Blogi nimeltään Kuunnellut äänikirjat löytyy tästä.

Celine Dion: Courage World Tour

Jos olisi toisin niin oisin nyt matkalla Helsinkiin ja odottaisin iltaa ja Celine Dion keikkaa. Korona kuitenkin sotki kaiken ja konsertti toteutuu toivottavasti ensi kesänä. 

Tein Youtubeen soittolistan, jossa omia suosikkeja, livevideoita ja harvinaisempia juttuja. 

Lista päivittyy, koska tuotanto on laaja ja Youtubessa erilaisten versioiden ja livetaltiointien määrä niin valtava. 

 

Tässä siis lista. 

 

Celine Dion: My Favorites, Live & Rarities 

Kuukauden levy & keikkamuisto: Tori Amos - Little Earthquakes & Tori Amos @ Finlandia-talo 08.06.2015

Kuva on otettu Finlandia-talossa odotellessamme Tori Amos keikan alkua kesäkuussa 2015. Shampanja maistui. Kiitos kuvaajalle kuvasta ja erityisesti keikkaseurasta. Kyllä se oli kuplajuoman arvoinen hetki kun keikka oli alkamassa.
Meillä oli hyvät paikat, josta näki ja kuuli hyvin. Keikkakuvia ei ole, koska itsellä ei vielä silloin ollut kunnon puhelinta ja vaikka olisikin ollut ja kuvia niin tiedä sitten olisiko oikein julkaista niitä tässä.
Hienoa oli kuulla livenä itselle tärkeitä kappaleita ja myös tuntemattomampia lauluja. Hänen kappaleensa ovat vaikeista aiheista ja ehkä juuri siksi niin riipaisevan kauniita ja upeita. Muutenkin rakastan valtavasti pianoa ja olen sitä mieltä, että nainen ja piano on mahtava yhdistelmä musiikissa.

Keikalla kuultiin itselleni täysin tuntematon kappale nimeltä It's On Fire. Keikan jälkeen koetin kovasti metsästää tuota kappaletta. Laulun nimen taisin löytää kirjoittamalla muistamiani pätkiä sanoituksesta Googleen. Löysin kappaleen kuultavaksi, mutta levyä, jolta se on ei löytynyt mistään suoratoistopalveluista. Eikä se ole mikään ihme sillä kyseessä on Torin vuonna 1988 bändi nimellä Y Kant Tori Read tehty bändin nimeä kantava julkaisu.

Kun aloin koota tätä postausta huomasin levyn Spotifyssä ja olin todella hämmästynyt. Ilmeisesti remasteroitu julkaisu tullut vuonna 2017, mutta aiemmin en ollut tätä huomannut laisinkaan. Nyt pääsee levyn vihdoinkin kuuntelemaan.
Tässä tuo mainitsemani keikalla kuultu harvinaisuus.

Y Kant Tori Read - Fire On The Side 

Koko albumi harvinaisuus on kuunneltavissa tästä.

Aikoinaan kuuntelin paljon albumia Little Earthquakes. Tässä albumin vuonna 2015 julkaistu Deluxe versio.

Omia suosikki kappaleita levyltä ovat erityisesti Winter, sekä China.

Winter on vain niin käsittämättömän hieno. China kuvailee mielestäni etäisyyttä tai välimatkaa kahden ihmisen välillä. Itse koen kappaleen sillä tavoin. On myös paljon kokemusta siitä, että ollaan samassa tilassa, mutta silti niin kaukana.

Keikasta löytyy Hesarin arvio täältä.

Jos tämän myötä heräsi kiinnostus Toriin niin aikaisempia arvioita Suomen keikoista, sekä linkkejä keikkavideoihin löytyy blogista nimeltä Silent All These Years.

Kuukauden levy

Tarkoitus olisi esitellä kuukausittain yksi levy, joka on itselleni merkityksellinen tai joka on muutoin ajankohtainen.

Tässä ensimmäinen.
Albumin ostin Helsingin Stockmannin levyosastolta aika lailla lähes päivälleen 20 vuotta sitten. Tämä on yksi niitä harvoja levyjä, joita on jäljellä tuolta ajalta. Nykyään kuuntelen täysin eri genrejä kuin silloin. Niin se elämä vie.

Tämän kertainen levy Alice Deejay - Who Needs Guitars Anyway? Levyn voi kuunnella tästä