Erja Tulasalo: Oranssi puutarha

 

 

 

 

 

Erja Tulasalo - Oranssi puutarha 

 

Atena 2023 

 

ISBN: 9789511466352

Äänikirjan lukija 

Saara Lehtonen

Kansikuva 

Tuuli Juusela
 

 

Väkevä esikoisromaani uskonnollisen yhteisön muotteihin kelpaamattomasta nuoresta naisesta.
Maaru on lestadiolaisperheen aikuistuva tytär, joka ei halua naimisiin. Sen sijaan hänellä on "syjänystävä" Eliisa, ihana ja hehkuva kesärakkaus. 1990-luvun Pohjanmaalla heidän suhteensa on kuitenkin mahdottomuus. Eliisa päätyy naimisiin ja liukuu raskaus raskaudelta kauemmaksi Maarusta.
Koskettava esikoisromaani kertoo, mitä suuresta pettymyksestä seuraa ja miten elinvoimaisinkin kukka sulkee pimeässä terälehtensä. Puutarhoista avun löytävä Maaru ihmettelee työssään, miten meissä on alusta alkaen kaikki valmiina, ja kullekin siemenelle kuuluu vapaan kasvun mahdollisuus.

Kirja kuunneltu omakustanteisesti Storytelistä.

Tässä teoksessa elää ja hengittää koko luomakunta; niin ihmiset, kasvit kuin muutkin eläväiset olennot ja otukset. Elämä itsessään on läsnä milloin nuoren naisen voimakkaina tuntoina, milloin mullasta maan ja milloin turkistarhoillakin. 

Kirjan sivuilla Pohjanmaa myös hengittää omalla laillaan; milloin rakkaudesta ja milloin ahdistuksesta. Eikä saa unohtaa tyttöjen välistä ystävyyttä. 

Kirjan päähenkilö Maaru kokee rakkauden, joka on pidettävä salassa kaikilta. Toinen osapuoli Eliisa valitsee avioliiton ja raskaudet ja lipuu pois Maarun elämänpiiristä, vai lipuuko sittenkään? 

Kirja herätti minussa päällimmäisenä pohdinnan jälleen kerran siitä miksi niin patriarkaaliset säännöt ja etenkin kirja, joka on paimentolaismiesten kirjoittama määrää elon, olon ja tahdin. Mikä siinä on, että naiset alistuu tähän tällaiseen? 

Hesarissa oli haastattelu kirjailijasta ja kommentit myös eräältä taholta liittyen asioiden kieltämisiin ja minua ärrsytti, kun siinä luki, että kiellot on voineet olla yksittäisen ihmisen sanelemia. 

Kirjan maailma on Rauhansanalaisuudessa, joten oli mielenkiintoista lukea tästä näkökulmasta. 

Olisin viihtynyt kirjan parissa pidempäänkin. 

 

Toisaalta minua ärsytti kirjassa esiintyneet vihaamani sanat eli "ko" ja "niinkö". Muutenkin kirja oli kirjoitettu murteella ja sitä oli raskasta kuunnella. 

Mietin, että äänikirjoja käsittelevissä fb ryhmissä varmaan tulloo tästäkin aivan valtavasti polemiikkia, koska kyllähän se nyt kansa tietää mitenkä ne äänikirjat pittää lukkee! 

 

Annan kirjalle kolme tähteä ja suosittelen tätä Sinulle, joka haluat lukea muusta kuin heteronormatiivisesta rakkaudesta.

Mirkka Torikka: Rakas katastrofini

 

 

Mirkka Torikka - Rakas katastrofini

 

WSOY 2023 

ISBN
9789510486528

E-kirjan sivumäärä
372

 

 

Miten pitää lastensa isä elossa, jos hän ei halua itse elää?
Koskettava taistelutarina elämästä mielenterveysongelmista kärsivän itsetuhoisen puolison rinnalla ja mahdottomalta tuntuvasta pyrkimyksestä saada elää tavallista elämää.
Naimisiin mennessään Mirkka Torikka oli onnellinen saatuaan tiilitalon, lapsia, koiran ja kesämökin. Muutaman vuoden kuluttua hääkelloista puoliso Aki alkoi saada itsetuhoisia ajatuksia. Mirkan tehtäväksi jäi pitää lapsiperheen arki kasassa ja lastensa isä hengissä. Se vaati jatkuvaa ylivireystilaa, nukkumista eteisen lattialla ovikellona sekä välillä epätoivoista taistelua hoidon saamiseksi. Vielä kun kodista paljastui vakava kosteusongelma, kaikki tämä piti tehdä mittavan homeremontin keskellä. Kun Aki lopulta onnistui kuolemaan, Mirkka päätti, ettei koko perheen elämä voi loppua siihen eikä hänen ongelmistaan tarvitse puhua kuiskaten. Kirja nostaa esiin yhteiskuntamme tabuja mielensairauksista itsemurhaan ja homeongelmista talousahdinkoon ja kertoo rohkealla ja inhimillisellä tavalla asioista, joihin liittyy usein häpeää, vihaa ja syyllisyyttä.
Mirkka Torikka on toimittaja ja päihdekasvatustyön asiantuntija. Torikka tunnetaan myös blogistina ja sosiaalisen median sisällöntuottajana.

 

 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Kylläpä olenkin valinnut raskaita kirjoja luettavaksi tähän kevääseen. Vaikka toisaalta päihdeongelmat ovat päihdeongelmia, ei kait se sen kummempaa ole. Niistä toki hyssytellään ja ollaan enempi tai vähempi hiljaa, joten tällä kirjalla on oma paikkansa ja tarpeensa. 

 

Kirja on monin paikoin niin tuskallista luettavaa, ettei sanat riitä kuvaamaan. 

Kirja kertoo ensin Mirkan ja Akin parisuhteen alkamisen haasteista, ajasta ennen lapsia, talon ostosta, lapsien saapumisesta ja lopulta Akin mielen haasteista ja päihdeongelmasta, sekä siitä minkälaista on pitää hengissä toista ihmistä. 

Luulen, että terveydenhuolto teki parhaansa, mutta henkin ovat vain ihmisiä. Tietyt mielensairaudet on muutenkin vaikeaa tunnistaa ja vielä vaikeampaa kokonaisuudesta tekee jos potilas vaikuttaa hyvin voivalta niin on varmasti vaikeaa uskoa minkälaista se arki kotona on. Vaikka toki heidän pitäisi, mutta ihminenkin on vain inhimillinen otus. 

 

Itsemurha on itsekäs teko! Aki päätyy tähän tekoon ja en kritisoi sitä muutoin kuin, että varmaan hänen perheenjäsenet sen yksin tietää onko helpompi ilman häntä vai kuinka on. 

 

Tästä kirjasta on vaikeaa kirjoittaa, koska oma historiani on sellanen kun se on. 

Nykyään kun olen kohta 40v täti-ihminen on vaikeaa tunnistaa tästä nykyajan seesteisyydestä sitä nuorta ihmistä, jolle jaksaminen seuraavaan päivään oli lähes mahdotonta, lääkehiili oli sairaalassa pahaa ja niin edelleen. 

 

Annan kirjalle kaksi tähteä ja suosittelen lukemaan jos haluat raadollisen tositarinan elämästä.

Juha-Petteri Kukkonen & Ville Kormilainen: Kaurakuningas

 

 

 

 

Juha-Petteri Kukkonen & Ville Kormilainen - Kaurakuningas

 

WSOY 2023

ISBN
9789510485590

 

E-kirjan sivumäärä 

171 

 

 

Kaikki ja ei mitään
Juha-Petteri Kukkonen johdatti veljiensä kanssa perheyrityksen maailmanmenestykseen päihteiden ja rock’n’roll-elämän turvin.
Kouluja käymätön Juha-Petteri Kukkonen eteni röyhkeästi kansainvälisellä mainos- ja startup-uralla, kunnes hän sai soiton veljiltään: tule kehittämään kanssamme kauramaitotuotteita Kouvolaan. Kolme vuotta myöhemmin Kukkosten Kaslink-yritys myytiin Fazerille ja veljeksistä tuli miljonäärejä.
Mutta kaikki ei mennyt niin kuin yritysoppaissa kerrotaan. Nelikymppinen Juha-Petteri hankki itselleen railakkaalla juhlimisella vakavan päihdeongelman ja lähes tuhosi koko firman, mutta lopulta Kukkosen ennakkoluuloton tyyli siivitti yrityksen taloudelliseen menestykseen. Samalla tosin pitkä liitto kariutui ja välit toiseen veljeen katkesivat. Yrityskaupan jälkeen hänellä ei ollut jäljellä mitään muuta kuin miljoonat pankkitilillä, asunto meren päällä ja kaksi Porschea autotallissa. Sitten onnettoman äkkirikastujan Instagram alkoi täyttyä nuorten naisten härskeistä yksityisviesteistä. Kukkonen kaipasi kuitenkin elämälleen syvempää sisältöä. Mistä ja miten sen löytää?
Kaurakuningas on vauhdikas kuvaus menestysyrityksen päihdehuuruisista kulisseista. Raivorehellinen elämäkerta näyttää, millaista on miljonääri-playboyn elämä Suomessa ja mitä raha tekee ihmisille ja ihmissuhteille.
Ville Kormilainen (s. 1980) on konsultti, perheenisä ja tietokirjailija, joka on julkaissut urallaan 13 kirjaa muun muassa tubettajista, startupeista sekä superjohtajista. Siviilissä Kormilainen työskentelee liiketoiminnan johtajana Kaiku-viestintätoimistossa.
Juha-Petteri Kukkonen (s. 1979) on yrittäjä, enkelisijoittaja ja hallitusammattilainen, joka sijoittaa innovatiivisiin ruoka-, hyvinvointi- sekä juoma-alan yrityksiin. Hänen portfoliossaan on nykyisin muun muassa kannabisjuomiin erikoistunut YSUB, älyruokayhtiö Elo Health sekä Foodin, joka on Suomen yksi nopeiten kasvavista ruoka-alan yhtiöistä.

 

 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Olipa tiivistahtinen teos kaikin puolin. 

 

Luen päivän lehdet aina, mutta tämän kirjan päähenkilöön en ollut törmännyt koskaan. 

 

En tiennyt hänestä mitään aloittaessani kirjaa. 

 

Nyt tiiän enempi vai tiiänkö? 

 

Kirjan lukee nopeasti ja samalla pääsee seikkailemaan Sotkamosta Kajaaniin, sieltä Kouvolan kautta Helsinkiin ja ulkomaille. 

 

Onhan se nyt aivan käsittämätöntä kuinka Kainuun korvesta päädytään miljonääriksi. 

 

Harmi ettei Dreamzone-poikabändi julkaissut ikinä mitään, vaikka kaikki oleellinen materiaali oli hyvin mietitty ja valmiina. 

 

Luulin myös itse seuranneeni dancemusiikin sivustoja 2000-luvun alussa, mutta kirjassa mainittu Scandinavian Dance Online -sivusto ei ole jättänyt minuun minkäänlaisia muistijälkiä. 

 

Kainuussahan on sellainen mentaliteetti tai ajatusmaailma, että täältä kun oot niin eipä täältä kannata lähteä yhtään mihinkään, koska ei susta voi mitään tulla ja täällä se on elämä eleltävä ja oltava. 

 

Tunnistan tuon ajatusmaailman hyvin ja olen tehnyt poikkeaman tilastoihin kuin myös kirjamme päähenkilö. 

 

Kaslink-yrityskuviot eivät olleet itselle tuttuja. 

Olen kyllä huomannut, että kauralla on lyöty rahoiksi viime vuosina. Ainakin kaiken maailman kauratuotteita on saapunut kauppojen hyllyille. 

 

Itse muutes käytän kahvissa aina korvapuustin makuista kauramaitoa. Jätettäköön merkki kuitenkin mainitsematta. 

 

Kirjassa käytetään myös päihteitä, vaikka kukapa Kainuusta kotoisin oleva niitä ei käyttäisi enempi tai vähempi....... 

 

Kirjaa lukiessa mietin tekeekö raha onnelliseksi? Sitähän on oltava, mutta tärkeämpää on terveys ja läheisten terveys. 

 

Tekeekö käteisellä ostetut kaksi Porschea elämästä elämää? 

Tämä tapahtuu kirjassa ja kuulostaa uskomattomalta. 

 

Mietin lukiessani tapahtuuko joku automaatio, että kun ihminen rikastuu niin silloin ostetaan kaikkea mahollista ja mahollisimman kalliilla, koska voidaan toimia niin? 

Jos itse rikastuisin niin tiedän muutaman asian, jotka tekisin välittömästi, mutta ne ei liity luxus asioihin vaan ihan perusjuttuihin. 

Ei nykyinen kahvikoneeni vaihtuisi kaikkein hintavimpaan, koska nykynenkin riittää ja en osaisi syödä esim. kalleinta juustoa mitä kaupasta löytyy. 

 

 

Tämä kirja jättää hämmentyneen olon ja on samalla uskomaton lukukokemus. 

Kielitaidottomana ihmisenä harvemmin saa työpaikan, jossa suoriutuakseen on aivan pakko samalla myös opiskella kieltä iltaisin. 

Tästäkin selvitään kirjassa kuin vettä vaan. 

 

Annan kirjalle kaksi tähteä ja suosittelen teosta sinulle, joka haluat lukea kasvutarinan korvesta rikkauksiin. 

 

Kirja on laajasti arvioitu Kulttuuritoimituksessa. 

 

Tähän loppuun vielä sitaatti kirjasta ja ne jotka tuntee meitsin hyvin tajuaa, että miksi valitsin tämän tähän. 

 

 

"Everything’s very good at the moment, but there might be some problems later." -Juha-Petteri Kukkonen

 

    

Janet Skeslien Charles: Kirjasto Pariisin sydämessä

 

 

 

 

 

 

Janet Skeslien Charles - Kirjasto Pariisin sydämessä 

Bazar 2022 

Englanninkielinen alkuteos
 The Paris Library

Suomentaja
Katariina Kallio

ISBN 978-952-376-434-7
 

E-kirjan sivumäärä 420

Täydellinen lukuromaani kaikille kirjallisuuden rakastajille
Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä on tositapahtumien inspiroima herkkä lukuromaani Pariisin amerikkalaisesta kirjastosta ja sen urheista työntekijöistä toisen maailmansodan aikana.
Pariisi vuonna 1939. Nuorella ja kunnianhimoisella Odile Souchet’lla on kaikki paikoillaan elämässä ja unelmatyö Pariisin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa. Kun natsiarmeija marssii kaupunkiin, Odile on vaarassa menettää kaiken hänelle rakkaan, mukaan lukien korvaamattoman kirjaston. Yhdessä kollegojensa kanssa Odile liittyy vastarintaliikkeeseen aseenaan kaikista tehokkain: kirjat. Kun sota vihdoin päättyy, joutuu Odile vapauden sijaan kokemaan kohtalokkaan petoksen katkeran piston.
Montana, Yhdysvallat vuonna 1983. Lily on yksinäinen teini-ikäinen etsimässä seikkailua montanalaisessa pikkukylässä. Hänen uteliaisuutensa herättää yksinäinen, iäkäs naapuri, Madame Odile Gustafson. Kun Lily saa tietää naapurinsa menneisyydestä, hän huomaa heidän jakavan saman rakkauden kieleen, saman kaipuun ja petoksen aiheuttaman tuskan.
Janet Skeslien Charlesin Kirjasto Pariisin sydämessä on voimakas tarina tekojemme seurauksista ja niistä ihmisistä, jotka tekevät meistä meidät 

– perheestä, ystävistä, kirjailijoista.

 

 

 

 

Janet Skeslien Charles
Montanassa, Yhdysvalloissa syntynyt Janet Skeslien Charles viettää aikansa puoliksi synnyinseudullaan ja puoliksi Pariisissa. Hän sai inspiraation Kirjasto Pariisin sydämessä -romaanin kirjoittamiseen työskennellessään itse Pariisin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa, joka täytti 100 vuotta vuonna 2020. Kirjasto Pariisin sydämessä on Charlesin ensimmäinen suomennettu teos.

Kirjailijan kuva © Richard Beban.

 

 

 

 

Oikein Hyvää Naistenpäivää! 

 

Pariisi ja kirjasto tai kirjasto ja Pariisi. Voiko olla mitään idyllisempää olemassa kuin nämä kaksi asiaa? Ajattelin kun pyysin arvostelukappaleen tästä. Odotin tätä valtavalla innolla, koska ajattelin viihtyväni tämän sivuilla. 

Sain arvostelukappaleen eräänä perjantaina ja uskoin viettäväni viikonlopun huikealla lukumatkalla. 

Luin kirjasta heti yhdeltä istumalta ensimmäiset 150 sivua. 

Tai siis tarkemmin sanottuna tietokoneen ruudunlukuohjelma tätä minulle luki. Teksti vain soljui langattomissa kuulokkeissani eteenpäin. Siinä samalla laitoin kahvia ja toimitin muita askareita. Tämä kaikki tapahtui siis jo paljon ennenkuin maailmalla tapahtui se mitä tapahtui. Sillä viikkoa, kahta aiemmin tapahtuneet tapahtumat tuntuvat siltä kuin olisivat tapahtuneet täysin eri ajassa ja täysin erillaisessa turvallisessa maailmassa. 

Tajusin jossain vaiheessa ettei minulla ole aavistustakaan siitä mitä tässä kirjassa tapahtuu. 

Päätin, että jatkan myöhemmin sitten kun tuntuu siltä, että kykenen keskittymään tekstiin. Aloitin e-kirjan luvun alusta pariinkin kertaan, mutta aina vain sama jumiutuminen tai keskittymisen vaikeus erityisesti viimeisen lähes kahden viikon aikana vaivasi. 

Yksi lukemista ruudunlukijan ja pistekirjoitusnäytön avulla vaikeuttava tekijä voi olla tässä. 

Lainaus kirjan alku sivuilta: 

"Pariisi, helmikuu 1939

Numerot leijuivat pääni ympärillä kuin tähtikuviot. 823. Ne olivat uuden elämän avaimia. 822. Toivon tähtikuviot. 841. Myöhään illalla, kun makasin valveilla, aamuisin kun olin matkalla ostamaan voisarvia, silmieni edessä muodostui numerosarja toisensa perään: 810, 840, 890. Niissä oli vapaus, tulevaisuus. Numeroiden lisäksi olin opiskellut myös kirjastojen historiaa aina 1500-luvulle saakka. Samaan aikaan, kun Englannin Henrik VIII kulutti päiviään katkomalla vaimojensa kauloja, meidän Fransimme uudenaikaisti kirjastoaan ja avasi sen tutkijoiden käyttöön. Hänen kuninkaallinen kokoelmansa oli Ranskan kansalliskirjaston Bibliothèque Nationalen siemen. Nyt minua odotti Pariisin amerikkalaisen kirjaston työhaastattelu, ja kertasin kotona kirjoituspöydän ääressä muistiinpanojani vielä viimeisen kerran: perustettu vuonna 1920, ensimmäisenä Pariisissa avoinna myös suurelle yleisölle, käyttäjiä yli 30 maasta, neljäsosa heistä Ranskasta. Painoin tiedot visusti mieleeni toivoen saavani niiden avulla kirjaston johtajan vakuuttumaan pätevyydestäni."

Mietin, että jos kirja on täynnä tällaisia numerosysteemejä niin voi voi! Samalla ajattelin myös että saan kyllä hyvin tietoa erilaisista kirjastoluokista ja siitä mihin mikäkin kirja kuuluu. 

Useamman epätoivoisen e-kirjan lukemisen aloituksen jälkeen totesin, että kuuntelen tämän omakustanteisesti Storytelistä. 

Lukijaksi osui yksi suosikeistani ja tarina lähtikin vetämään. 

Kuuntelin kirjan yhden päivän aikana ja mietin kirjassa kahdessa aikatasossa liikuttaessa olemisessa olevan samaa kuin Lucinda Rileyllä. 

Tässä maailman tilanteessa olisin enempi viihtynyt kirjan 1980-luvun osuuksissa kuin toisessa maailmansodassa, juutalaisten piilottelussa, kadonneissa henkilöissä, revityissä ja poltetuissa kirjeissä ja salaisuuksissa. 

Kiitos arvostelukappaleesta!

En nyt vain oikein lämmennyt tälle, vaikka rakastan Ranskaa, kirjastoja ja kirjoja! 

Saattaa olla, että luen tämän joskus uudestaan kunhan maailman tila paranee. 

Annan kirjalle kaksi tähteä. 

Tähän loppuun vielä ote tekstistä ja näistä ihanista kirjastoluokista: 

"Deweyn kymmenluokitusjärjestelmä oli ollut lempijuttuni kirjastokurssilla. Sen kehitti yhdysvaltalainen kirjastonhoitaja Melvil Dewey vuonna 1873, ja siinä kirjat järjestetään hyllyihin aihepiireittäin määritellyn luokan mukaan. Kaikelle on oma numeronsa, minkä ansiosta kuka vain voi löytää kirjan kuin kirjan mistä vain kirjastosta. Esimerkki: äiti oli ylpeä kotitaloustaidoistaan (648); isä nautti salaa kamarimusiikista (785); kaksosveljeni oli enemmän 636.8-ihmisiä, kun taas minun suosikkini oli 636.7 (kissa vs. koira)."

Kirsi Ranin: Lukupiiri

 

 

 

 

Kirsi Ranin - Lukupiiri  

Nemo 2021 

ISBN

978-951-1-40699-0 

 

Sivumäärä 220 

 

 

Parhaat vinkit onnistuneen lukupiirin perustamiseen ja pyörittämiseen. Kirjoista keskusteleminen on iloista ja mieltä avartavaa yhdessä tekemistä!
Kirsi Ranin perusti Kirsin Book Club -lukupiirin yli kymmenen vuotta sitten. Kuukausittaisten lukupiirien lisäksi mukaan on tullut suosittu Kirsin Book Club -kirjablogi ja -podcast. Kirsi antaa neuvoja lukupiirien vetäjille ja osallistujille. Miksi kannattaa perustaa lukupiiri? Kuinka keskustelu käynnistetään? Viinillä vai ilman? Kuka valitsee seuraavan kirjan?
Lukupiirit elävät uutta kukoistusta, eikä ihme, sillä niissä päästään kiinni elämän iloihin ja suruihin. Lukupiirissä syntyy elämää muuttavaa taikaa! Sokerina pohjalla on 200 kirjasuositusta 20 eri aiheesta.

 

 

Syksyllä kirjoitin blogin fb sivuilla näin: 

Luin lukupiiri & kirja & lukupiirikirja & irjamessut aiheisen päivityksen Instagramista ja kommentoin siihen näin: ” 👏 Onnea kirjasta. Tätä päivitystä lukiessani ideoin blogini nimeen osuvasti sopivaa lukupiiriä, jossa yhdistyisi kirjat ja kuohuviinit. Aika näyttää onko rahkeita toteutukseen. 📑 🍾 🥂 ”. Tuon julkaisun ja kommentin voi käydä lukemassa ja niihin reakoida tästä.  

 

Ostin Lukupiiri-kirjan Tampereen Kirjafestareilta ja sain viimeisen valmiiksi signeeratun kappaleen. 

Tampereen Kirjafestarihulinoista pääset lukemaan täältä.

Oli ilo kuulla Kirsi Raniin haastattelu tästä kirjasta. Tavoilleni uskollisena en mennyt haastiksen jälkeen jutulle, koska olen sosiaalinen ihminen vaan tutussa seurassa. Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa, joten meitsin paikalla oloa ei voinut olla huomaamatta. 

Jos vihdoinkin itse kirjaan. 

Tämä on aivan valtavan upean mahtava teos! Taianomainen Oodi Lukemiselle, Kirjallisuudelle ja Kirjoista keskustelemiselle! 

Kirjassa käydään varsin seikkaperäisesti läpi mikä lukupiiri on, miten se perustetaan, mitä perustamisessa kannattaa huomioida, miten luettavat kirjat kannattaa valita ja kuinka huomioidaan eri asiat kuten se kuka lukupiirissä vastaa mistäkin, miten toimitaan kokoontumisien suhteen ja miten niiden suhteen ei etenkään kannata toimia. Lisäksi kerrotaan miten tarjoilut kannattaa hoitaa, miten niistä vastataan ja kuinka lukupiiri itsessään toteutetaan keskustelun osalta. 

Kirsin Book Club on yhteen hitsautunut ystäväporukka, joten kokoontumisissa on ensin kuulumisten vaihtoa, jonka jälkeen vasta itse varsinainen kirja osuus. 

Uskon että tämä helpottaa kaikin tavoin kun ollaan keskenään tuttuja ja antaa myös eväät ja vapauden uskaltaa sanoa mielipiteensä kirjoista. 

Kirsi Raninin syntymäpäivälahjasta alkanut idea on tähän mennessä tuottanut blogin, podcastin ja myös kirjamessuilla on nähty lukupiirejä. 

On haastateltu kirjailijoita ja matkailtu kirjoihin liittyen. 

Itse ihailin tätä ja erityisesti sitä kuinka lukupiirin ansiosta oli päästy haastattelemaan Viveca Steniä. 

Tähän on pakko heittää sarkastinen huomio; Olenhan itse vain tavallinen ihminen... Siksi toisekseen en osaa ruotsia... 

Lukupiirin matkoista lukiessa näin itseni matkaamassa maailmalla hyvässä seurassa kirjallisia maisemia kohden. 

Annan kirjalle viisi tähteä ja suosittelen tätä kaikille, jotka haluavat lukea kirjan lukemisesta, tai jotka ovat joskus miettineet lukupiiriin osallistumista tai sen perustamista. 

Tästä saa kattavat ohjeet, joilla pääsee alkuun!

Tosiaan haaveilen itse lukupiiristä kirjojen ja kuohuviinin ystäville. Oma perus arki on semmosta säätämistä välillä, että jaksaisinko vielä yhtä palapelin palaa tähän ottaa. 

Siksi toisekseen kuten jo aiemmin sanoin niin en ole sosiaalinen ihminen paitsi tutussa seurassa. Noh. Tuttua seuraa ei tule jos ensin ei tutustu. 

Nykyisyys antaisi tietty mahdollisuuden pitää lukupiiri etänä. Silloin se tarkottaisi sitä, että jokainen kustantaisi kuplivansa itse ja se ei ehkä olis kovin reilua. 

Oma sietokyky livetilanteissa olemiselle on aika minimi. En tällä hetkellä siedä yhtään enempää tapaamisia kuin mitä arjessa on minimissään pakko olla. 

Lisäksi elämässäni on myös muuta kuin tämä blogi ja perus arki. Se muu vie voimia. 

Lisäksi herää itselle kysymys Kuka muu perustaa Kirjoihin ja Kuplivaan keskittyvän Lukupiirin jos minä en? 

Nooh. Varmaan joku innostuu sellaisen tämän luettuaan perustamaan, mutta minulle siitä ei hiiskuta sanaakaan. 

Vastaus kysymykseeni on silti, ettei kukaan muu. 

Annanko sen odottaa parempia aikoja?

Kiitos kirjan skannausprojektiin osallistuneille! Ilman skannauksen suomaa mahdollisuutta tämä kirja ei olisi ollut luettavissani. Jos se ihmetyttää niin kannattaa tutustua Tekijänoikeuslaki 17§.

Täältä löytyy blogi

 

Kirsin Book Club .

Heidi Kalmari: Lumen jäljillä

 

 

 

 

 

Heidi Kalmari - Lumen jäljillä

 

Docendo 2021 

ISBN 978-952-382-100-2
 

 

Lumi on vallannut toimittaja ja tietokirjailija Heidi Kalmarin ajatukset. Siihen tuntuu kiteytyvän tässä ajassa kaikki: lumi on merkki muutoksesta ja symboli menneestä. Puhummeko oikeasti pian vain menneiden talvien lumista?

Lumi ei ole enää talvien vakiovieras, vaikka välillä kinokset kasvavat ennätysmittoihin ja pyry saattaa olla silloin tällöin sakeampaa kuin vuosikausiin. Ilmastonmuutoksen myötä lumiraja katoaa silmiemme alla, talvi lyhenee.

Lumesta on moneksi. Se antaa luonnolle suojan, kaamokseen valon, lapsille leikin ja aikuisille arkiliikunnan. Monille se tuo elinkeinon, urheilijoille lajin ja taiteelle inspiraation. Lumi on myös ikuinen riesa, ja kylmät hanget ovat vaaroja täynnä. Valkohiutaleet tuovat joulun tunnelman.

Lumen jäljillä -kirjassa kuljetaan pyryssä, loskassa ja umpihangessa, etelässä ja pohjoisessa. Tavataan ihmisiä, joille lumi on suuri rakkaus ja niitä, jotka eivät sitä voi sietää. Syvältä umpihangesta löytyy myös sisua, surua ja suurta rakkautta. Sekä selitys sille, miksi Kalmarikin on nykyisin niin paljon rohkeampi.

On aika kulkea lumen jäljillä, jotta huomaamme kunnolla sen, mitä olemme vaarassa menettää.

Heidi Kalmari on lumeen intohimoisesti suhtautuva toimittaja ja tietokirjailija. Hän on erikoistunut vastuullisuuteen ja vastuulliseen matkailuun. Kalmari on myös mukana Protect Our Winters -ilmastoliikkeessä.

 

Hyvää Nimipäivää Lumi! 

 

HUOM! TÄMÄ TEKSTI ON YLISTYS LUMELLE JA TALVELLE, JOTEN JOS VIHAAT MOLEMPIA NIIN LOPETA LUKEMINEN VÄLITTÖMÄSTI!

 

Törmäsin tähän Lumikirjaan Tampereen Kirjafestareilla. Ostin teoksen kauniin kannen ja sen vuoksi, koska rakastan LUNTA JA TALVEA YLI KAIKEN! 

Tekstini Tampereen Kirjafestareista pääset lukemaan tästä.

 

Oli äärimmäisen kiehtovaa päästä Lumen Jäljille.  

Opin kirjasta valtavasti uusia asioita lumesta ja sen olemuksesta, talviurheilusta, lumeen suhtautumisesta ja sain myös huolen aiheita koskien tulevaisuuden talvia ja sitä onko meillä jatkossa lunta laisinkaan. 

Oon niin tottunut lumisiin talviin, vaikka viimeisten 21 vuoden aikana niiden saapuminen on ollut kyseenalaista. 

 

Kirjassa kerrotaan lumen odotuksesta näin: 

 

"MINUN LAPSUUDESSANI OLI LUNTA, MUTTA OMIEN LASTENI TULEVAISUUDESSA SE EI OLE ENÄÄ ITSESTÄÄNSELVYYS. LUMESTA ON TULLUT PERHEKESKUSTELUJEN VAKIOAIHE. SEN SÄVY EI OLE AINA KIVA.

Marraskuun pimeinä päivinä ja iltoina olemme tottuneet odottamaan lunta. Se valaisisi mustuudesta raskaan pihan, pimeät kadut ja keinovalojen voimalla hiljaa ja satunnaisesti sykkivän kaupungin. Milloin lunta tulee? Tuleeko sitä tänä vuonna? Onko meillä musta joulu?
Syksyn energiat ovat jo hiipuneet, ja kynttilöiden valaisemaan iltahämärään on totuttu. Hyggen ensihuuma on kadonnut."
 

Joitain vuosia sitten olin sairaalassa ja koska oli joulukuun alku niin luulin, että ulkona on lunta, mutta mulle kerrottiin, että siä sataa vettä. Mietin oonko Suomessa ollenkaan vai onko minut jostain syystä rahdattu hoidettavaks johonkin etelänmaille. Juteltiin siitä kuinka joidenkin kymmenien vuosien kuluttua Suomessa saattaisi kasvaa hedelmäpuita. Se keskustelu tuntui siinä tilanteessa absurdilta. 

Lunta on aina ollut. Pienenä peuhattiin lumessa, rakenneltiin lumiukkoja, lumilinnoja ja yks vuosi rakenneltiin useampikin lumihevonen ja leikittiin niillä ratsastuskoulua. 

Oon tietty myös hiihtänyt ja luistellut. Hiihtäessä halusin aina laskea mäkiä. Mitä pidempi mäki sen parempi. Sain toteutttaa itseäni tällä tavalla. 

Minulla taitaa vieläkin olla kultamitali jonka sain eräistä hiihtokilpailuista talvella 2000.

Taitoluistelu on laji, jota olisin halunnut opetella.

Jos oot sitä mieltä, ettei sokea ihminen voi harrastaa talvilajeja niin muutapa asennettasi! 

Mitä Lumi sanoo? Kaikki aina sanoo jotakin. Siis kuulostavat joltakin. Lumi narskuu kengän alla ja sitä on hauska kuulla. 

On myös hauskaa ajatella, että kun liikun valkoisen kepin kanssa tuolla lumessa niin jätän jälkeni. Piirrän kepillä jälkeä kun tunnustelen tietäni. Muut saattavat jälkeenpäin ihmetellä mikähän tuosta on kulkenut. 

Elämä on valintoja täynnä. Asun kaupungissa eikä itse tarvii lumitöitä tehdä. Voin fiilistellä lumisadetta sisältä käsin. Lumisade on tunnelman luoja. 

Ainut huono asia, jonka lumesta keksin on että se hiljentää ääniä ja siksi vaikeuttaa omaa liikkumistani. 

Kirjasta saa myös vastauksen siihen mistä lumi tulee ja miten lumihiutaleet syntyvät. Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole. Lumihiutaleita on kuvattu ja tutkittu paljon. 

Muistan, että 80-luvulla TV:ssä näkyi lumisadetta jos lähetystä ei ollut. Harmi, ettei tätä nykyään enää ole.

 

Miten kertoa talvesta sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut koskaan. 

 

Lainaus kirjasta:

 

"Kerro minulle lumesta", sanoi Muumipeikko ja istuutui isän kauhtuneeseen puutarhatuoliin. "Minä en käsitä sitä."
"En minäkään", sanoi Tuu-tikki.
"Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa."

JOS PITÄISI VALITA LUMITARINOISTA yksi ylitse muiden, se olisi ehdottomasti Tove Janssonin Taikatalvi. Kirja onnistuu kertomaan talvesta ja lumesta aivan kaiken. Sen, miten se voi pelottaa ja jännittää. Millaisia tunteita se erilaisissa ihmisissä herättää ja miten eri tavoin siihen voi suhtautua. Sekä sen, miten erilainen talvi on talven sisällä: 

ensihiutaleet, pimeä sydäntalvi, kirpeät pakkaset ja valoisat kevätpäivät.
Taikatalvea lukiessa voi samastua vuoroin lähes kaikkiin hahmoihin. Muumipeikon arkuus, ihmetys ja lapsenomainen innostus sekä välillä kipakaksi äityvä ärsyyntyminen (esimerkiksi Vastalauselaulu!) ovat kaikki tuttuja tuntemuksia. Toisaalta Tuu-tikin levollisuus ja tietynlainen rauha siitä, ettei maailmassa kaikkea voikaan selittää ja ottaa haltuun, tuntuu elämänasenteelta, joka vahvistuu itselläkin vanhenemisen ja vanhemmuuden myötä.
Nyt aikuisena ja lumisin silmälasein Taikatalvea lukiessa eniten hahmoista naurattaa torvea soittava hiihtosankari Hemuli. Miten sietämätön ja tunnistettava hän onkaan kaikessa yltiöpäisessä talvireippaudessaan! Hemuli on juuri se tyyppi, joka löytyy takuuvarmasti jokaisesta hiihtolomaseurueesta. Se, joka on aikaisin aamulla pystyssä ja innokkaana lähdössä ensimmäisenä ladulle tai laskettelumäkeen. Se, joka tulee väkisin avaamaan verhot niiltä, jotka yrittävät aamulla vielä nukkua pitkään ja haluaisivat mieluummin käpertyä sisätiloihin. Hemuli aiheuttaa mukavuudenhaluisemmissa tyypeissä hieman jo ahdistuneitakin tuntemuksia:
Vieraat eivät pitäneet siitä, että heitä kiskottiin johonkin uuteen ja vaivalloiseen.
Mäessä ensimmäisenä ja viimeisenä huhkiva Hemuli on naurattanut 10-vuotiasta tytärtänikin niin paljon, että nykyisin hän kutsuu kaikkia urheilullisia ja aktiivisia ihmisiä yleisesti Reippaus-Hemuleiksi."

Itse jäin miettimään mitä kertoisin talvesta ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä. 

Pakkasyö, kirkas tähtitaivas ja luminen maisema on mielestäni asioita, jotka jokaisen tulisi kokea edes kerran elämässä ja nähdä ennen kaikkea!

 

Opin kirjasta myös, että lumi voi olla muutakin kuin valkoista. 

Teoksessa kerrotaan näin: 

 

"MIKSI LUMI ON VALKOISTA? Tämä on ehkä yksi yleisimmistä lumeen liittyvistä kysymyksistä. Ja vaikka vastaus on varmasti minunkin korviini kantautunut monta kertaa, en silti osannut kaivaa sitä suoraan muististani.
Lumi on väriltään valkoista, koska se heijastaa valoa. Lumi koostuu kiteistä, joiden välissä on ilmataskuja. Nämä taskut taas ovat paljon suurempia kuin valon aallonpituus. Valo kulkee lumeen monien ilma- ja jääpintojen kautta ja heijastuu matkalla osittain takaisin näkyvillemme. Kaikki värit heijastuvat samalla tavalla, mutta koska auringonvalo on valkoista, myös lumi näyttäytyy valkoisena. Eriväristen keinovalojen avulla lumi voi näyttäytyä vaikkapa punaisena, sinisenä tai vihreänä.
Joskus lumi voi värjäytyä myös muiden luonnollisten aineiden sekoittuessa siihen. Kevättalvella 2021 Suomeen satoi lunta, joka oli vaalean ruskeaa siihen sekoittuneen Saharasta tuulen mukana tulleen hiekan myötä. Siperiassa ja myös Pohjois-Suomessa on puolestaan saattanut sataa mustaa hiilipitoista lunta. Hiili on peräisin kaivosteollisuudesta, ja sekoittuessaan muihin tehtaiden päästöihin se voi tehdä lumesta myrkyllistä.
Vaaleanpunaisiakin hankia on. Vesimelonilumeksi kutsuttua pinkkiä lunta esiintyy vuoristojen jäätiköillä ympäri maailmaa, esimerkiksi Alpeilla, Alaskassa ja Etelämantereella. Pinkin ja toisinaan melkein verenpunaisen värin synnyttää lumessa kasvava Chlamydomonas Chlamydomonas nivalis -niminen leväkasvi. Keväällä kulkiessaan lumen alta kohti pintaa leväkasvi hajoaa ja samalla käy läpi fotosynteesin. Punainen väri muodostuu levän viherhiukkasissa olevista karotenoideista eli samoista pigmenteistä, joista vaikkapa porkkanat saavat värinsä. Väriaineet toimivat kasvin suojana auringon ultraviolettisäteilyä vastaan.
Pinkki lumi kuulostaa jännittävältä ja ihastuttavalta, mutta kaunis väri ei heijastele pelkkää hyvää. Lumessa oleva levä sulattaa lunta ympärillään (jotta se saa itselleen nestettä), ja kiihdyttää sitä myöten sulamista ylipäätään. Värjäytynyt lumi puolestaan heikentää lumen heijastusvaikutusta eli albedoa. Toisaalta myös sulava lumi ruokkii levää ja auttaa sitä leviämään entisestään."

Pinkki on lempi värini ja olisi aika siistiä jos pinkkiä lunta Suomestakin löytyisi. 

Kirjassa on oma lukunsa lumen vihaajille. Siinä käytetään lumesta sanaa epävakaa. En pidä tuosta sanasta vaikka se onkin yleinen säätiedotuksissa ja muutenkin. Luulen ettei sen sanan käyttäjät tiedä mitä muuta se voi tarkoittaa.

En ollut tullut myöskään koskaan ajatelleeksi miten valtava busines liittyy talviurheiluun. 

Lumi työllistää monin tavoin urheiluväline-, ja vaatevalmistajia ja sama myös retkeilyn osalta. 

Kirjasta opin fleecen olevan huono materiaali, koska sitä pestessä irtoaa mikromuoveja. 

Järkyttävä oli myös se tavara määrä, joka roudataan hiihto vai pitäisikö sanoa lumilomalle mukaan. Kasseja, reppuja oli aivan järjetön määrä ja osa tavaroista oli täytynyt lähettää jo etukäteen. 

Opin myös kaksi uutta sanaa: kryosfääri,  ja mononkuivain. 

 

Kirjan sivuilta tuli myös vastaan tuttu henkilö, joka on tutkinut lumileikkejä. Minä olin 20 vuotta sitten opiskeluaikanani töissä Helsingin yliopistolla ja törmäsin siellä tähän tutkijaan. 

 

Etsin myös lumi aiheisia teoksia tätä tekstiäni varten. 

Tässä muutama kirja: 

- Lumen ja tuhkanmaa

- Lumentaju

- Luminainen

- Lumimyrsky

- Lumen uhrit 

 

 

Tässä myös pari musiikkivideota, joista ainakin toinen on tehty hyytävissä olosuhteissa. 

 

Snowflakes , 

Reach The Stars. 

Innostuin myös tekemään lumi aiheisen soittolistan. Listassa on 28 biisiä ja sen saa soimaan tästä 

Suosittelen Lumen jäljillä kirjaa kaikille Talvea rakastaville! 

Annan kirjalle 5 tähteä.

 

Aika loppui kesken ja tämä on huonoin arvio, siis teksti, jonka olen milloinkaan tehnyt, mutta oma moka. 

 

Kiitokset kaikille skannauksessa auttaneille! 

 

 

Tähän loppuun vielä hauska runo tästä Lumikirjasta: 

 

Ihana talvi

Tammikuu 1. klo 17.00
Lunt satta! Lumi o sit kaunist!
Luanto tule kaunim valkkoseks ja miäli piristy, ku ei ol enä nimpal pimmiä. Mää tei itellen kuuma rommitoti ja mää istusin ikkuna äären kattoma hiutaleitte leijumist maaha. Tosi kaunist.

Tammikuu 2.
Mää heräsi ja kattosi akkunast pihal.
Koko maisemam peitti uus puhtavalkone lumi.
Hiano näky! Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu. Mää tei talven lumityä ja nauti joka kolallisest. Mää kolasi sekä piha et jalkakäytävä. Myähemmi päiväl tielaitoksse aura auras tiä ja tyäns lume piha ette. Kuljettaja naureskel mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi piha erusta taas auki.

Tammikuu 3.
Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o parikytä astet.
Pihakoivuist katkes muutama oksa lumem painost. Mää tei lumityä ja taas ku mää sai tyä valmiks, tuli aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskian harmaat.

Tammikuu 4.
Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas kiristys. Kaatusin perssellen postilaatikom eress. 22 eurom poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki. Sääennustus lupas lissä lunt.

Tammikuu 5.
Viäläki nii kauhja kylm. Pittää osta maasturi, et mää päässe töihi. Auto liukus päi kairet ja oikkia etukulma meni aika pahaste kassa.
Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Auto o iha sualas ja kuras. Tiaros ol lumitöit tänäpä. Se perkele aura ajo ohitte kaks kertta.

Tammikuu 6.
26 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt.
Pihal ei ol yhtäm puuta tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu. Sähkö oliva poikki melkke koko yä. Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil ja pensalämmittimel, joka kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja oli poltta koko talo. Mää sai onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai toise aste palovammoi kässi ja silmäripse ja kulmakarva palova. Auto karkas käsist matkal poliklinikal ja hajos lunastuskuntto.

Tammikuu 7.
Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja.
Kaik perkele vaatte pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postilaatikol. Jos mää saa kässi sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto, niin mää revi silt syräme rinnast! Se o ain varma kulman taka kytikses ja orotta, ku mää saa piha puhtaks! Sähkö ova viälki poikki. Vesijohro jäätys ja näyttäsis silt, ettei katto kestä tol lume paino.

Tammikuu 8.
Saatana, 12 perkelee sentti uutta vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu jäät, ja herra yksinäs tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tuli.
Mää yriti ossu aura-auton kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko. Auto ei lähre käyntti. Mää luule, et must on tulos lumisokkia. Mää em pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny aurinkko montte viikko. Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks. Perkele, mää muuta Espanja, tai ainaki Tampereel. Vitutta nii perkeleste! Saatana lumi ja koko talv.

 

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

 

 

 

Johanna Sinisalo - Ukkoshuilu 

 

Otava 2021 

 

Äänikirja ISBN 

9789511391524

 

 

 

Ukkoshuilu
Kauan sitten, kaukana täältä, joku puhalsi kiviseen putkeen. Oliko sattumaa, että juuri silloin nousi myrsky?
Leena Lind rakastaa työtään meteorologina, mutta kun sääennusteita laativa yritys myydään ja pilkotaan, hän joutuu haaskaamaan asiantuntemustaan aivottomissa hanttihommissa. Vintius Phoenix -yhtiön salamyhkäinen tutkimushanke herättää Leenan epäilykset: pyrkiikö joku säiden hallitsemiseen?
Leenan Leia-tytär kuvaa leikkejään videolle. Hän tulee tallentaneeksi jotakin, mikä kiinnostaa myös Leenan uutta työnantajaa. Pian äiti ja lapsi ovat vaarassa, eikä uhka suinkaan rajoitu heihin.
Johanna Sinisalo rakentaa jälleen mestarillisesti maailman, jossa tuttu muuttuu oudoksi. 

Kiitos arvostelukappaleesta. 

Aloittaessani kirjaa mietin, että jos koko teos on näinkin sekavaa sepostusta niin jaksankohan lukea. 

Mielestäni kirjan alku osa oli aivan täysin tarpeeton. En ymmärtänyt siitä mitään. 

Kirja alkoi tuntua kiinnostavalta siinä vaiheessa kun päästiin päähenkilön Leenan tarinaan ja oltiin Helsingissä ja Tampereella. 

Päähenkilöiden muutettua Treelle fiilistelin kirjaa jo sen verran, että tiesin lukevani loppuun. 

Pakko sanoa, etten paljoa tiedä sää asioista. Siis siitä kuinka ennustuksia tehdään, minkälaisilla kapistuksilla säitä havainnoidaan ja niin edelleen, joten luulen kirjaan tehdyn paljon taustatyötä. 

Näin ollen opin kirjasta uusia asioita, kuten esim. ettei sähköstä tiedetä vieläkään kaikkea. 

Kirjassa on mielenkiintoiset työ ja ihmissuhdekuviot kaikkine suhmurointineen. 

Loppua kohden tunnelma tiivistyy jos siis sää olosuhteissa voi tällaista sanaa käyttää. 

Luullaan, että Leena ja hänen tyttärensä Leia osaisivat tehdä ukkosta puhaltamalla ukkoshuiluun. 

Tämä testi epäonnistuu ja huonostihan siinä käy. Pahikset kuolee. 

Meni kauan ennenkuin tajusin, että ihmisen nimi on Leia. Mietin, että kuka nyt antas lapselleen nimen Leija. Kunnes mainittiin Tähtiensota. 

En ole kyseistä sarjaa katsonut saati lukenut, mutta jotain kuullut kuitenkin henkilöistä tai mitä ovatkaan. 

Mietin lukiessa miksi ihmisen täytyy aina ymmärtää kaikkea? Siis, että miten mikäkin toimii, syntyy ja tapahtuu. Eikö vaan voitais antaa esim. säätilan olla se mikä se on, eikä miettiä saataisko ukkosta tuotettua. 

Yllätyin kuinka viihdyin kirjan kanssa. Jos alku hölinäää ei olisi niin oisin voinut antaa tähtiä enemmän kuin kolme. 

Jos siis sää asiat kiinnostelee niin lue ihmeessä tämä. 

Minulle ei kuitenkaan tullut oloa, että luenpa tästä nyt koko Johanna Sinisalon tuotannon. 

Vuosia sitten sain kuulla olevani täysin arvoton ja täysi idiootti kun en ole häntä lukenut. Tai siis silloin en ollut. 

Ikäänkuin oisin parempi ihminen jos olisin jo ajat sitten lukenut häntä. En koe jääneeni mistään paitsi vaikkei ne kirjat tuttuja ole. 

Se on ihme homma kuinka koetetaan pakottaa toinen ihminen pitämään samoista kirjoista kuin itse. 

Tää ihminen, jonka mielestä en ollut tarpeeksi sivistynyt kun en Sinisaloa ollut lukenut. Niin meiän viimeisellä kohtaamisella mukanani olleen joulumusiikkia sisältäneen cd-levyn kansivihko oli pudonnut levyä kuunnellessamme. Sain kyseisen kansivihkon kotiini postitettuna muutamaa viikkoa myöhemmin. 

Minulle se kertoo paljon ihmisestä: Eli kun on saavutettu oma päämäärä ja ystävystytty mun exän kanssa niin minusta ja välillämme olleesta tulee täysin toissijaista ja täysin arvotonta. 

Tärkeämmäksi ja säilyttämisen arvoiseksi nostetaan suhde mun ex-kumppaniin ja näin ollen mulle ei edes mainita, että löysin levysi kansipaperit ja postitan sulle, saati, että kohdattaisi siksi, että kyseisen kansivihkon tahdoin luonnollisestikin takaisin. 

YEAH! Että tällasta kohtelua tässä kaupungissa. Tampere oli kirjassa niin keskeinen, että halusin tuoda myös tämän näkökulman tähän arvioon. Siis sen kuinka eri tavalla sama kaupunki näyttäytyy. 

Ukkoshuilua lukiessa tuli mieleen useampikin sade aiheinen laulu. 

Laitan tähän kuitenkin vain yhden. 

Yanni - "The Rain Must Fall”…Live At The Acropolis, 25th Anniversary!

Taina Latvala: Torinon enkeli

 

 

 

Taina Latvala - Torinon enkeli 

 

Otava 2021 

Äänikirjan ISBN

9789511397953

 

 

Torinon enkeli
Mystiseen Torinoon sijoittuva romaani vangitsee intensiivisellä tunnelmallaan ja käsittelee puhuttelevasti naiseuteen liittyviä kysymyksiä.
Elämänsä suuntaa etsivä kirjailija lähtee joulun alla Italiaan, Torinossa sijaitsevaan taiteilijaresidenssiin. Hänellä on taustallaan vastikään päättynyt pitkä parisuhde ja siihen liittyvät kipeät kysymykset äidiksi tulemisesta.
Residenssin isännän Lorenzon kautta kirjailija saa kuulla Torinon salaisesta puolesta: legendan mukaan kaupunki on hyvän ja pahan kohtaamispaikka.
Kun kirjailija pelastaa kadulta eksyneen tyttölapsen, alkaa tapahtumakulku, joka johdattaa naisen vastakkain hänen omien demoniensa kanssa. 

Jälleen Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Tältä kirjailijalta olen aiemmin lukenut teoksen nimeltä Venetsialaiset. Se ei oikein sytyttänyt kun en näin vuosien jälkeen paljoa muista siitä. 

Tämän kirjan koin myös tosi vaikeaksi. 

Erokuvaus oli raastavaa kuin myös se kysymys haluaako päähenkilö lapsia vai ei. Tätä kysymystä pallotellaan aina kirjan viimeiseen lauseeseen saakka. 

Sinäänsä löydän paljon samaistuttavaa päähenkilöstä. En tosin ole (vielä) ollut Italiassa kirjailijaresidenssissä, mutta Only Time. 

Tosin eipä musta kirjailijaa saa tekemälläkään. Varsinkin kun kukaan ei yritä tehä. 

Meitsin voimavarat eivät riittäisi kirjan kirjoittamiseen missään olosuhteissa. 

En jaksaisi luoda henkilöitä tyhjästä ja kehitellä niille draamaa. 

Se riittää, että olen omassa elämässäni hyvä suurissa tunteissa ja niiden sanoittamisessa. 

Takasin Torinoon minun elämäni vesistä. 

Arvaan jo ennalta, että tyttö, jonka päähenkilömme löytää on sellainen, jonka vain hän näkee. 

Sitähän muutes sanotaan, että en usko mitään ennenkuin nään omin silmin ja sanotaan myös, jotta silmät on sielun peili. 

Entäs jos ei nää. Niin mitenkähän se tuo sielunpeili sanonta pitäs ottaa ja mulla tietty on, että koska en usko, niin ei se haittaa vaikken nää uskomattomia asioita omin silmin. 

 

Kirjailijaresidenssissä on aiemmin ollut eräs norjalainen kirjailija, johon viitattiin tekstissä sen verran usein, että se sai melkeen tarttumaan Taisteluni I-kirjaan. 

Joskus luin jostain, että tää norjalainen kirjailija olis vähän niinkun Norjan vastine Päätalolle. 

Taisteluni-sarja on sellainen, jota en ole aloittanut, vaikka kirjamaailmassa siitä on kohkattu jo vuosia. 

 

Jostain syystä Torinon enkeliä lukiessa minulle tuli mieleen  Enkelimysterio, jonka on kirjoittanut Jostein Gaarder.

Torinon enkelin seksikuvaukset olisi voinut jättää pois. En vain jaksa lukea niistä. 

Kirja laittoi ajattelemaan elämmekö elämää jota haluamme vai elämää, jota joku muu haluaa meiän elävän. 

Annan Torinon enkelille 2 tähteä.

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

 

 

 

Jukka Viikilä - Taivaallinen vastaanotto 

 

Otava 2021 

 

Äänikirja ISBN 

9789511379300

 

 

Taivaallinen vastaanotto
Finlandia-voittajan odotettu toinen romaani on kuriton kertomus yksinäisyydestä, hengenvaarallisesta sairaudesta ja romaanin vastaanotosta.
Kirjailija Jan Holm joutuu pikaiseen leikkaukseen: veri hänen sydämessään on kiertänyt väärään suuntaan ties kuinka kauan. Holm julkaisee sairaalasta päästyään omakohtaisen romaanin, josta ja jonka kirjoittajasta jokaisella on pian mielipide.
Taivaallinen vastaanotto on tuhannen aiheen ja henkilön romaani, jossa on vahva omakohtainen ydin. Se on kommentaari, tutkimus, sanasto, palaute ja google-haku, villi selitysteos sekä moniääninen kertomus lukevista helsinkiläisistä. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Tämä teos on Finlandiapalkinto ehdokkaana. Olen ajatellut, että kun joku teos on joskus palkittu niin sehän ei tarkoita sitä, että minä tykkäisin siitä tai että se kuuluisi lukea. On varmaan ihmisiä, jotka ajattelee asian toisinpäin. Eli että kun kirja palkitaan niin totta kait se on hyvä. 

Tätä ei oo palkittu vielä, mutta hänen aikaisempi teoksensa on. En ole lukenut Akvarelleja Engelin kaupungista ja tämän Taivaallisella vastaanotolla käymiseni jälkeen tuskin tulen lukemaankaan. 

Kiitin onneani ja sitä, että arvostelukappale oli äänikirjana. Jos tämä kyseinen Taivaallisuus olisi ollut e-kirjana niin ois voinut vastaanotolla vierailu jäädä lyhyeksi, koska kirjan rakenne olisi saattanut ruudunlukijaa käyttävän ihmisen näkökulmasta katsottuna olla joltiseenkin sekava. 

Aina voi miettiä voiko sokea ihminen puhua näkökulmista. Siinä se on pähkinänkuoressa. 

Pakko sanoa, että tämä kirja on aivan järkyttävä. En tullut sinuiksi tämän kanssa missään vaiheessa. En päässyt sisälle kirjan maailmoihin millään. 

Kirjat avaavat ovia, mutta tässä se ei toteutunut. 

Kuuntelin kirjan loppuun, koska oli pakko, jotta voin kirjoittaa tämän tekstin. 

Kirjan alkaessa minulle tuli mieleen Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta Sadusta-kirja, jota olen aloittanut useampaan kertaan, mutta jossa jämähdän aina alku sivuille. Se on ikäänkuin kirjan sisällä tapahtuva näytelmä ja varmaan paljon muutakin. 

Tässä Taivaallisessa vastaanotossa oli ripoteltu lukemiseen ja kirjoihin liittyviä asioita osaksi kirjaa. Eräs useita kertoja esiintynyt hahmo oli Jemina from Wolt. 

Mietin ensimmäisen kerran hänen nimeensä törmätessäni, että voisko Wolt asiakaspalvelu chat lähettää oikeesti sellasia viestejä kuin häneltä tuossa kirjassa oli. 

En kyennyt erottamaan milloin puhutaan kirjassa olevan kirjailijan elämästä ja milloin ehkä mahdollisesti sen itsensä oikean kirjan kirjoittaneen. 

Kirjan sekavuutta lisäsi se, että välissä oltiin vaikkapa sivulla 74 ja sitten oltiin reilut 100 sivua eteenpäin. 

Minulle ei selvinnyt olivatko nämä sivunumeroidut kohdat varsinaista kirja kirjaa vai olivatko ne tekeillä olleen kirjan sivuja. Aluksi luulin, että kirjan siis sen ns. oikean kirjan sivunumerot luetaan läpi koko kirjan. 

Tämä teos oli erittäin hämmentävän tyhjentävä lukukokemus ja annan vaan yhden tähden.

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

 

 

 

 

Katja Kallio - Tämä läpinäkyvä sydän 

 

Otava 2021 

Äänikirjan ISBN 

9789511397830

 

Lukija 

Alina Tommikov 

 

 

 

 

Tämä läpinäkyvä sydän
Pakahduttavan kiihkeä romaani sopeutumattoman naisen ja neuvostovangin kielletystä rakkaudesta.
Nuori Beata palaa kotiinsa, sodan runtelemaan Hankoon talvella 1942. Kun hän kohtaa sattumalta sotavangin, joka näkee suoraan hänen sisimpäänsä, elämä muuttuu peruuttamattomasti. Luvaton intohimo asettaa Beatan ja Ivanin hengenvaaraan, mutta he eivät voi pysyä erossa toisistaan. Tilinteon hetkellä Beata joutuu kysymään, tunteeko ihminen koskaan rakastettuaan – tai edes itseään.
Ravisteleva, kaunis ja intiimi kuvaus vihan perinnöstä ja sen ainoasta vastavoimasta, ihmisten välisestä yhteydestä. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Ensin hieman urputusta käytännön asioista, jonka jälkeen sanon sanottavani kirjasta. 

Pyysin useampaa kirjaa rvostelukappaleena osallistuttuani etänä pressitilaisuuksiin. Kului kuitenkin useita viikkoja ehkäpä kuukauden päivät, jolloin arvostelukappaleita ei vain kuulunut. 

Kyselin niiden perään jonka jälkeen välittömästi sain latauslinkit sähköpostivaunulla toimitettuna. 

Arvostelukappaleiden pyytäminenkin pressitilaisuuksien jälkeen oli oma projektinsa, koska lomakkeella pystyi tilaamaan vain ja ainoastaan painettuja kirjoja arvostelukappaleina. Tästäkin olin yhteyksissä spostitse, jotta saan kirjat muussa kuin painetussa formaatissa. 

Minua kovasti kiiteltiin kun olin yhteydessä ja tarkensin pyyntöäni. 

Tässäkin huomaa kuinka vallalla on ajatus, että kaikki lukee painettuu tekstii, koska arvostelukappalepyyntölomakkeet, (joka muuten varmaan ei ees oo yhdyssanahirviö) niin että koska niissä lomakkeissa ei edes ollut mahollisuutta valita kirjan formaattia. 

Joo ja eikä onkelmat vielä tähän loppuneet. 

Ladatessani kirjoja zip-tiedostoina sain joka ainoan kohdalla ilmoituksen, ettei lähdetiedostoa voi lukea ja pyynnön ottaa yhteyttä ylemmälle taholle tai koettaa myöhemmin uudelleen. 

Osan kirjoista sain ladattua kun jaksoin tarpeeksi renkata näppäimistöä ja kokeilla uudelleen esim. vaihtamalla hakemistoa, johon lataan ja kaikkee muuta mitä tässä viimeisten 26 vuoden aikana olen tietokoneista oppinut. 

Ja ettei menisi liian helpoksi niin ei se vielä tähänkään loppunut. 

Nimittäin koetin saada Kirjavälityksen ihmisen tajuamaan yksinkertaisen lauseen, joka kuuluu näin: "en saa zip-tiedostoja ladattua." 

Tästä vaihdoin useamman sähköpostin ja vaikka jo ekassa viestissä oli tuo lause + saamani virheilmoitus niin sain useamman kerran vastaukseksi, että kirjojen kuuntelu selaimella toimii ja lisäksi sain valokuvan kirjahyllynäkymästäni. 

En viittiny vastata, että en nää kuvaa ja että turhaan yms. Tässäkin huomaa, että ajatellaan, että mistä tahansa voi lähettää kuvan, koska kaikkihan nyt näkee. 

Se on kyä ihme homma; jos vaikkapa sähköpostivaunun laitan liikkeelle ja pyydän kirjasta arvostelukappaletta ja toivon formaatiksi e-kirjaa tai äänikirjaa. Niin saatan saaha vastaukseks, että meillä ois kyllä tää painettu tässä, että haluutko että laitetaan tulemaan ja kun vastaan, etten voi lukee painettuu tekstii ni se keskustelu hyytyy siihen. 

Eipä siinä mittään. Se ei oo mun ongelma jos toiset Ihmisotukset ei osaa huomioida että on muunkinlaista lukemista kuin paperilta lukemista. 

Samassa maailmassa tässä ollaan! 

Inhoan sitä ajatusta ja asennetta, että vaikka sä et nää ni silti sä voit jotenkin käyttää tietsikkaa ja puhelinta ja suurinpiirtein jotenkin sä voit kuitenkin noin niinkun elellä ja olella. 

Joskus kun kuulen vähätteleviä kommentteja siitä miten voin tehä mitään niin tekisi mieli sanoa, että käytä päätä kun sulla sellanen on. 

Maailma on juuri niin rajoitettu ja rajattu kuin annat sen olla omassa mielessäsi. Jos osaat katsoo laajemmin niin voit nähä enemmän. 

Jokatapauksessa sain kaikki pyytämäni kirjat ladattua. Se vain olisi voinut olla vähän helpompaa. 

Ja aion jatkaa arvostelukappaleitten pyytämistä siitäkin huolimatta, että joudun tekee sen asian kanssa enemmän töitä kuin sellainen, joka lukee kirjansa painettuna. 

Ja sellasiiki ihmisii on, jotka ajattelee, että siellä se A taas valittaa ja rutisee turhasta. 

Sellasille ihmisille sanon pari asiaa; jos yhtäläiset oikeudet eivät ole sulle tärkeitä niin et ymmärrä, vaan näät tämän vaan jatkuvana kitisemisenä epätasa-arvoisuudesta. Ja jos et tiedä mua ihmisenä siis niinkun livenä, ni et tosiaan tiiä minkälainen ihminen tätä kirjoittaa. 

Se mikä joidenkin mielestä mun teksteissä on hauskaa voi olla joidenkin mielestä ihan hirveetä skeidaa. 

Mun tekstiä pitää osata lukea tietyllä tavalla, jotta se on oikeassa kontekstissa. 

Ja vielä sanon kaikille niille, joita mun tapa olla ärrrsyttää: Sääli on sairautta ja kateus pitää ansaita. 

Nyt sitte kirjaan. 

En ole aikaisemmin lukenut Kalliota. Jos oikein muistan niin 2000-luvun alussa tullut Kuutamolla leffa on hänen käsikirjoituksensa. Voi olla, että muistan väärin ja väistän muurin. 

Tämä läpinäkyvä sydän on kait jatkoa teokselle Säkenöivät hetket. Molemmissa ollaan Hangossa. 

Hanko on vierasta seutua. Miellän sen rikkaiden asuttamaksi jostain syystä. Luulin myös joskus, että Helsinki on Suomen eteläisin paikka, mutta Hankohan se on. 

Hanko on tuttu merisäästä. Hanko Tulliniemi. 

Mietin merisäätä kirjaa aloittaessani ja kyllähän teoksessa se Tulliniemi mainitaan. 

Kirjassa ollaan 1940-luvulla ja itselle oli uutta tämä vankileiri, joka tulee kirjan kautta tutummaksi. 

Vieraaksi on jäänyt myös 30 vuotinen Hangon vuokraussopimus Neuvostoliiton kanssa. 

Kirja koostuu mielestäni irrallisista palasista. On Beata, Harriet, Ivan, sekä tuttavat jotka palkkaavat perheen äidin töihin, mutta ei Beataa. 

On saksalaisia ja on Neuvostoliittolaisia tai mistä ikinä kaukaa ovatkaan. 

Mietin, ettei Neuvostoliittoa enää ole ja että kuinka monien ihmisten syntymätodistuksessa se yhä lukee synnyinpaikkana tai passissa ja miltä tuntuu kun on lähtöisin maasta jota enää ei ole. 

Mietin tekstin edetessä käytettiinkö tuolloin sanaa Venäjä vai puhuttiinko Neuvostoliitosta. 

Kirjassa on kohtaus jossa ollaan radion ääressä ja kuunnellaan uutisia eri lähteistä. On Suomen uutiset ja BBC:n lähettämät ruotsiksi ja Saksaksi. Kirjassa puhutaan siitä miten eri tavalla eri maa uutisoi tapahtumia, vaikka kyse on samoista uutisista. 

Tämän lähetyksen jälkeen toivotaan, ettei radiota olisi koskaan tuotu siihen taloon. 

Kaivo on kirjassa oleellinen juttu. Siellä kokoonnutaan, kuullaan juorut, ja sinne menoa myös vältellään, jottei kuultaisi ja kohdattaisi. 

Kaivolla kokoontumisetkin ovat jääneet. Nykyään kokoonnutaan torikahveille tai vastaavaan. 

Kuuntelin kirjan yhdeltä istumalta. 

Mietin olisiko kokemusta parantanut jos olisin lukenut Säkenöivät hetket aiemmin. En oikein saanut otetta henkilöistä enkä tapahtumistakaan ja vierautta lisäsi myös aikakausi ja kaikki uusi tieto, johon suhtauduin varauksella. 

Annan kirjalle 3 tähteä.

Minna Maijala: Katri Vala

 

 

 

Minna Maijala - Katri Vala 

 

Otava 2021 

ISBN

9789511382935 

Lukija

Ella Pyhältö 

 

Tarkkanäköisen runoilijan kiihkeä elämä.
Suomalaisen runouden modernismin airut. Eksotiikan papitar. Intohimoinen tulenkantaja. Tulisieluinen sodan ja saksalaismielisyyden vastustaja.
Katri Valasta elää vahvoja mielikuvia, mutta millainen ihminen myytin takaa löytyy?
Vala etsi alati paikkaansa, oli kotonaan kaikkialla eikä missään. Hänen elämänsä miljöö oli lapsuudesta saakka poliittinen. Häneen kytkeytyvät kiehtovalla tavalla sortovuodet, sisällissodan pitkä varjo ja vasemmistolaisen älymystön nousu. Mutta hän oli myös kansakoulunopettaja, äiti ja rakastaja.
Oman elämänsä kulkuri näki mitä Euroopassa ja Suomessa 1930-luvulla tapahtui – ja sanoi sen rohkeasti ääneen. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Kiinnostuin tästä teoksesta kun huomasin sen syksyn uutuuksista. 

Runous on taiteen laji, joka on itselle vierasta. Ehkä se edustaa minulle sitä Ns. Korkeakylttyyria. 

Ajattelen itse jostain syystä, että minun tulisi lukea runoja jo ihan sen takia kun ottaa huomioon kuka on kotoisin samasta paikasta kuin minä. Tai siis oli. Jos nimittäin kyseinen kirjoittaja eläisi edelleen niin hän olisi jo ajat sitten päässyt Ennätystenkirjoihin. 

Hän pääsi kyllä elämässään kirjoihin ja kansiin ja taitaa viimeisin elämäkerta olla julkaistu kymmenen vuoden sisään, että kuolemansakin jälkeen hänen arvostuksensa on säilynyt näihin päiviin. 

 Takasin aiheeseen. 

 

Kiinnostuin tästä Katri Vala teoksesta, koska olen lukenut hänestä fiktiivisistä kirjoista. Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoissa hän on läsnä 1920-luvulla mielenkiintoisella tavalla. Draamaa näet riittää Tulenkantajien kesken. 

Tiesin Valasta jo jotakin näiden kirjojen ansiosta. Tämä Maijalan teos täydensi tietouttani suuresti. 

Äänikirjan lukija Ella Pyhältö oli myös loistava. 

Kirjassa käsitellään Valan lapsuutta Lapissa, josta tykkään aina lukea. Elämä on ollut niin rankkaa ei vielä niin kauan aikaa sitten. 

Minulle oli uutta tietoa, että Vala oli toiminut kansakoulun opettajana Savon perukoilla. Näistä kuten myös opettaja opinnoista oli mielenkiintoista lukea. 

Kielemme on muuttunut verrattaen paljon. Ennen opettajat opiskeli ja valmistui seminaarista. Nykyään seminaari-sanaa ja erityisesti webinaari-sanaa käytetään muissa yhteyksissä kuin kuvaamaan oppilaitosta. 

Käsittämätön sana oli myös kirjassa käytetty kansankynttilä. En ymmärrä miten tällainen sana on opettajiin liitetty. Tai voihan siinä olla ajatus, että he oppineisuudellaan valaisevat missä ikinä ovatkaan, mutta silti. 

Jos pitää fiktiivinen kansankynttilä hahmo valita niin tulee mieleen Niskavuori näytelmien Ilona. Tosin ymmärtääkseni ainakin osa Niskavuoren hahmoista pohjautuu tosi elämän ihmisiin. 

Lähinnä siksi otin tämän esiin, koska opettajilla on ollut ennen erilainen rooli kuin nykyään. 

Ja jotenkin muutenkin tätä Vala-kirjaa lukiessa tuli mieleen toi Ilona. Valan aikaan ymmärtääkseni ollaan oltu yhä tarkkoja säädyllisyydestä, eikä opettajan luona ole sopinut vierailla milloin kenenkin ja kenen milloinkin. 

Tulenkantajia ei voi ohittaa kun Valasta puhuu. 

Minulle Tulenkantajat on ensisijaisesti 2000-luvun alussa musiikkia julkaissut porukka. Genre oli rap. Siihen aikaan rappia julkaistiin niin paljon, ettei ole jäänyt mieleen mikä niistä kappaleista oli Tulenkantajien. Musiikkia julkaisivat siihen aikaan myös Fintelligens, Flegmaatikot, Kapasiteettiyksikkö, Ritarikunta, Seremoniamestari ja Avain. Ihan vain muutamia nimiä mainitakseni. 

Tulenkantajat sopi oivallisesti nimensä puolesta jatkumoksi tähän listaan. 

En tiennyt silloin, että kyseisellä nimellä on ollut porukka 1920-luvulla. 

He olivatkin varsin mielenkiintoinen taiteellinen kollektiivi. Mustosen kirjoja lukiessani mietin ketä nää Elsa Enäjärvi, Elina Vaara, Olavi Paavolainen, Lauri Viljanen, Katri Vala ja niin edelleen oikeen onkaan. 

Opettaja opiskelun ja työn lisäksi sain lukea tuberkuloosista. Ilmeisesti kyseinen sairaus aiheutti Katrin lapsen kuoleman vain tunteja syntymän jälkeen. Tai ainakin minulle jäi tästä sellainen kuva, että lääkärit eivät ehkä tienneet, että tubi vaikuttaa raskauden aikana. 

Katri oli pitkään myös tuberkuloosiparantolassa ja oli ahdistavaa lukea siitä etenkin tälleen Koronan varjossa kun yhä ollaan ja kun ottaa huomioon, ettei siitä vielä niin kovin montaa vuosikymmentä ole jolloin tuberkuloosiin kuoli paljon ihmisiä. 

Minulle tulee tuberkuloosista mieleen pari tarinaa. 

Joskus joulun aikaan vuosia sitten kuuntelin radiota. Minulle ei selvinnyt silloin mikä ohjelma oli kyseessä, mutta ilmeisesti jostain arkistopätkästä oli kyse. Samassa ohjelmassa kuulin jonkun vuosikymmenten takaisen pätkän, jossa puhuttiin Tapaninpäivän perinteistä ja sitten oli pätkä joululauluihin liittyen. 

Laulun nimeltä Tuikkikaa, oi jouluntähtöset on kirjoittanut Elsa Koponen, joka muistaakseni oli myös opettaja. 

Laulu oli syntynyt kun hän oli saanut tuberkuloosidiagnoosin ja kihlaus oli sen vuoksi purkautunut. 

Tämä jäi siitä ohjelmasta mieleen. 

Toinen tuberkuloosiin liittyvä stoori on hieman tuoreempi. 1990-luvulla TV esitti sairaalamaailmaan sijoittuvaa Ihmeidentekijät-sarjaa ja siinä Risto Kaskilahden esittämän lääkärin potilaaksi tulee henkilö, jolla häne epäilee tubia ja myös erästä toista sairautta. 

Oli raskasta lukea Valan tuberkuloosista ja lapsen menetyksestä sen vuoksi. 

Elämäkerrat on upeita. Niistä oppii vaikka mitä eri aikakausista. Tässäkin on käsittääkseni ollut taustatyön määrä valtava. 

Annan tälle teokselle 5 tähteä. 

En totisesti ole runouden tuntija, mutta elämäkerroista tykkään.

Katja Kärki: Eeled

 

 

 

 

Katja Kärki - Eeled

 

 

KANSI
Sanna-Reeta Meilahti 

ISBN
9789523763005

SIDOSASU
E-kirja

 

Eeled
Kaamoksesta sikiävät auringon lapset
Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.
Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.
Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.
Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois. 

Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Luomutilasta ja lemmikkilampaista haaveileva kirjailija asuu nykyisin Rovaniemellä perheensä kanssa.
Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja sai paljon kiitteleviä arvosteluja erityisesti vahvasta, ilmaisuvoimaisesta kielestään ja vivahteikkaista henkilöhahmoistaan. Hänen toinen romaaninsa Eeled ilmestyi syyskuussa 2021.

Kiitokset kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta. 

Luin kirjan yhdeltä istumalta. Teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus. 

Huikaisevan kaunista luontokuvausta ja sujuvaa kerrontaa ja kieltä. Sitä ihmettelen aina kuinka joillain on niin suuri taito kuvata asioita. Kun en näe itse niin kiinnitän ehkä sanojen käyttöön huomiota eri tavalla, tai niillä sanoilla on erilainen merkitys. Sanat luovat tai ikäänkuin maalaavat maailmoja, maisemia, tunnetiloja ja niin edelleen. Tämä siis ihan muutenkin kuin kirjallisuudessa. Sitä mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Siis jos joku nyt miettii, että haluisinko nähdä vaikkapa sitä mainitsemaani luontoa, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en nää. Mun mielestä näkevät ihmiset jää paljosta paitsi kun kaikkia aisteja ei tule samalla tavalla hyödynnettyä. 

Tarkoitukseni on kuunnella kirja myös äänikirjana ja ihan omakustanteisesti Storytelistä. 

Annan kirjalle viisi tähteä. 

Tuntuu, että kun arvostelukappaleen sain niin täytyisi kirjoittaa pitkä ja polveileva teksti, mutta se ei nyt tässä hetkessä ja elämäntilanteessa ole mahdollista. 

Suosittelen kirjaa jos pohjoinen luonto ja mytologia kiinnostaa ja hyvä kielen käyttö. 

 

Kirjasta on bloganneet ainakin: 

Kirjojen kuisketta

 

ja 

 

Kirsin kirjanurkka . 

Kirjailijan Facebook löytyy 

täältä, 

ja Instagram 

. 

Arvioni ensimmäisestä kirjasta on luettavissa 

täällä 

Leena Lehtolainen: Ilvesvaara

 

 

 

Leena Lehtolainen - Ilvesvaara 

Tammi 2021 

ISBN
9789520427740 

Lukija:  Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 55 min

Räväkkä ja aina toimintaan valmis henkivartija Hilja Ilveskero on jälleen täällä!
Henkivartija Hilja Ilveskero palkataan superrikkaiden salaiseen luontolomakeskukseen Itä-Lappiin. Paikan omistaja pelkää pahimman turvallisuusuhan tulevan talon sisältä.

Saapuessaan Ilvesvaaraan Hilja saa huomata, ettei kyseessä ole aivan tavallinen kylpylähotelli vaan ylellinen teemapuisto, jonne on pääsy vain kahdeksalla vieraalla kerrallaan ja jossa villieläimet vaeltavat vapaana. Pian paikalle ilmestyy myös miljonääri Aku Rautio. Mies on Hiljalle entuudestaan tuttu, sillä tämä on viettänyt hänen kanssaan yhden kiihkeän yön. Kun Aku sitten katoaa salaperäisesti, jokainen lomakeskuksessa olija joutuu epäilyksen alaiseksi, mukaan lukien Hilja. Miksi Akun vaimo ei tahdo ilmoittaa katoamisesta poliisille? Miksi niin moni Ilvesvaarassa tunsi Akun?

Leena Lehtolaisen viides Hilja Ilveskero -romaani on tiheätunnelmainen suljetun paikan mysteeri, joka näyttää, etteivät edes hulppeat puitteet ja uusin teknologia pysty suojelemaan ihmistä arvaamattomalta luonnolta.

 

 

Olipa hauskaa palata Hiljan maailmaan viiden vuoden tauon jälkeen. Huomasin Storytelissä joskus alku kesästä, että heinäkuussa tää kirja tulee. Lisäsin sen hyllyyn ja unohin. Kunnes uutuuksia tänään selatessa tajusin, että sehän julkaistaankin jo.
Kuuntelin kirjan yhdeltä istumalta. Se kertoo jo kirjasta aika paljon. Unohin hetkeks Koronan ja sen, että tänään ehkä tulee tieto miten käy elokuisten tapahtumien järjestämisen.
Pidin valtavasti edeltävästä osasta Tiikerinsilmästä, joka on julkaistu vuonna 2016. Se oli kanssa yhdeltä istumalta kuultava.
Ilvesvaarassa ollaan Lapissa ja heti alku lehdiltä tai pitäskö äänikirjan tapauksessa sanoa minuuteilta tiesin, että tulisin pitämään tästäkin kirjasta valtavasti. Päätin lukea sarjan aiemmat osat uudestaan, koska en paljoa muista niistä.
Kirjan maisema ja luontokuvaukset ovat hengästyttävän hienoja. Hiljan saapuessa majapaikkaansa Lappiin pystyin hyvin kuvittelemaan miljöön ja se sai haaveilemaan hetkistä luonnossa kaukana kaikesta. Kirjan kaltainen maisema ja tuo majoituskompleksi olisi hieno toteutuessaan.
Näkevät käyttävät sanontaa nähdä sielunsilmin. Mietin mikä voisi olla vastaavanlainen ilmaisu kun ei näe.

Kirjan asetelmasta tulee mieleen pari kirjaa, joiden nimiä en saa millään mieleeni. Toisessa kirjassa on nainen, joka tulee lastenhoitajaksi taloon, jossa on hyödynnetty kaikenlaista tekoälyä. Kirjan lopussa käy ilmi, että hän on esiintynyt väärällä nimellä yms.
Toisessa kirjassa päähenkilöllä on valtavasti käytössä tekniikkaa. Olisko kirjan nimi ollut äänet. Nää molemmat kirjat on muutamien viime vuosien aikana ilmestyneet suomeksi.

Tässä Hiljalle neuvotaan talon järjestelmät ja hän löytääkin sieltä pari valvontakameraa, joiden toiminta ei hänelle näy, vaikka pitäisi, koska hän vastaa turvallisuudesta.

Kaikenlaista tapahtuu ennenkuin vyyhti alkaa selvitä. Kuka oli töissä kenellekin ja kenellä oli yhteyksiä mihinkin ja miksi tämä kaikki?

Mukana kirjassa on tietysti myös ilveksiä ja koska kissaeläimet on mielestäni maailman parhaita ystäviä niin tämä näihin kirjoihin ujutettu kissamaisuus tuo niihin oman viehätyksensä.
Eilen oli ymmärtääkseni kansainvälinen tiikeripäivä tai olisko ollut maailman. Kehrääköhän tiikerit ja jos kehräävät niin miltähän se kuulostaa?

Tiikereistä ilveksiin.

Suosittelen kirjaa jos kaipaa vetävää kerrontaa, jännitystä, tykkää luonnosta ja mysteereistä sekä tietenkin kissaelläimistä.
Ihailen kirjailijan tapaa kertoa ja annan kirjalle tähtiä 5/5.

Hieman on taidot ruosteessa ja kirjasta jäi enempi upea kokemus ja fiilis kuin, että osaisin sen kummemmin sitä luonnehtia.

Äänikirjan kuuntelin Storytelistä. Lukija Krista Putkonen-Örn ja kesto reilut 10 h. 

Kirjan julkkareita vietetään ensi viikolla virtuaalisesti. Mukaan pääset tästä .

 

 

Kannattaa seurailla blogia. Ensi viikolla samaan aikaan esittelen tulevan kirjasyksyn tapahtumia.

Keep on touch!

Tuire Malmstedt: Enkelimetsä

 

 Tuire Malmstedt - Enkelimetsä 

Myllylahti 2020

ISBN
9789523561328

E-kirjan sivumäärä 275

 

E-kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Kiitokset tästä. Kuva on Myllylahden sivuilta. 

 

 

 Enkelimetsä on kihelmöivää jännitystä ja koskettavia ihmiskohtaloita tarjoava psykologinen trilleri kuolleen morsiamen kohtalosta. Teos jatkaa kiitettyä ja palkittua Isa Karos -sarjaa.
Kuu näyttää kauniilta.
Mutta se vain heijastaa auringon valoa.
Todellisuudessa se on kylmä ja pimeä.
Kylmä ja pimeä kuin sydämeni.
”Äiti, voiko enkelit kuolla?” Pienen pojan viaton kysymys johdattaa hänen äitinsä lumiseen metsään, josta löytyy puunoksaan hirtetty morsian. Morsian on 20-vuotias Verna Vesterinen, joka oli juuri eronnut sulhasestaan. Isa Karos tiimeineen pitää tapausta aluksi itsemurhana, mutta vähitellen esiin nousee seikkoja, jotka viittaavat henkirikokseen.
Tutkinta kieputtaa Isan vahvasti mukaansa. Osittain siksi, että hän on itsekin tulevan kesän morsian, osittain siksi, että Verna on hänen entisen opettajansa tytär. Työn ohessa hän rakentaa suhdetta Niileksen tyttäreen Aidaan ja kipuilee riittämättömyyden tunteiden kanssa.
Mitä enemmän Isa tutustuu Vernan taustoihin, sitä enemmän hän ihmettelee, mitä on tapahtunut. Verna oli luontoa ja rauhaa rakastava, hiljainen ja kiltti tyttö. Kuka murhasi nuoren viattoman morsiamen? Ja miksi?
Vuonna 1674 Joškar-Olassa Marinmaalla syntyy kahden nuoren rakkaustarina, johon kietoutuvat marilaisten uskomukset ja mystiikka erottamattomalla tavalla.

Tuire Malmstedt (s. 1974) toimii kieltenopettajana ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Sitä seurasi vuonna 2019 Mykkä taivas, joka samoin sai erinomaisen vastaanoton.

 

 

Kirjassa kuljetetaan kolmea eri tarinaa. Nykyajassa ollaan vuodessa 2018 Savonlinnassa ja seurataan Isa Karoksen elämänvaiheita ja tutkimuksia. 

Toisessa tarinassa ollaan vuodessa 1674 Marinmaalla kyläyhteisössä. 

Kolmas tarina kertoo lapsuudesta ja perheen ongelmista, sekä sisarusten välisestä suhteesta, jossa tulee esiin mustasukkaisuutta ja tuhoisaa jälkeä. Kohtaus, jossa poika koettaa laittaa sisartaan lähtevän junan kyytiin on aivan järkyttävä. Tämä epäonnistuu, onneksi. 

1600-luvulle sijoittuvaa tarinaa olisin lukenut mielelläni enemmänkin. 

Kirjassa on läsnä luonto, rakkaus ja rakkaus luontoon. Pidän todella paljon luontokuvauksista tässä kirjassa. Hyytävä pakkanen, lumi ja metsä on kaunis yhdistelmä, tosin tässä tapauksessa karmiva. 

Kirja oli luettava yhdeltä istumalta sillä niin hyvin se piti otteessaan. Vetävää kerrontaa, sujuvaa ja upeaa tekstiä. Jännitys pysyi aina viimeisiin lauseisiin saakka. 

Kirjan lopussa selviää aiemmissakin osissa mainitun Isan tyttären Edithin kohtalo, jonka arvelin jossain vaiheessa selviävän, mutta olisin voinut odottaa sitä vielä osan tai parin verran. Tätä tapahtumaa ei pystynyt mitenkään arvaamaan ennalta, vaikka olenkin lukenut aiemmat osat. Olin ttästä todella yllättynyt, kuten myös rikoksen loppuratkaisusta. 

Sellaiset dekkarit on parhaita, joiden juonenkulkua ei voi ennalta arvata ja tämän sarjan kaikki osat kuuluvat niihin. 

Uskon, että saamme jatkossa lukea Isan perhe-elämästä ja onnesta vielä lisää. 

Tähtiä annan 5/5. 

Kirjan trailerin voi katsoa tästä .