Helsingin kirjamessut on to-su. Arvon pari lippua paikalle messuille ja pari lippua verkkotapahtumaan.
Seurailen ite taas streamin kautta.
Jätä kommenttisi ja kerro kumpaan haluat lipun, sekä jätä myös sähköpostiosoitteesi, koska lippu lähetetään vain sähköisessä muodossa.
Aikaa kommentoida on keskiviikkoon 26.10.2022. klo 18.
Arvontaan osallistuu vain tämän tekstin alle jätetyillä kommenteilla.
Onnea arvontaan!
Kirsi Ranin - Lukupiiri
Nemo 2021
ISBN
978-951-1-40699-0
Sivumäärä 220
Parhaat vinkit onnistuneen lukupiirin perustamiseen ja pyörittämiseen. Kirjoista keskusteleminen on iloista ja mieltä avartavaa yhdessä tekemistä!
Kirsi Ranin perusti Kirsin Book Club -lukupiirin yli kymmenen vuotta sitten. Kuukausittaisten lukupiirien lisäksi mukaan on tullut suosittu Kirsin Book Club -kirjablogi ja -podcast. Kirsi antaa neuvoja lukupiirien vetäjille ja osallistujille. Miksi kannattaa perustaa lukupiiri? Kuinka keskustelu käynnistetään? Viinillä vai ilman? Kuka valitsee seuraavan kirjan?
Lukupiirit elävät uutta kukoistusta, eikä ihme, sillä niissä päästään kiinni elämän iloihin ja suruihin. Lukupiirissä syntyy elämää muuttavaa taikaa! Sokerina pohjalla on 200 kirjasuositusta 20 eri aiheesta.
Syksyllä kirjoitin blogin fb sivuilla näin:
Luin lukupiiri & kirja & lukupiirikirja & irjamessut aiheisen päivityksen Instagramista ja kommentoin siihen näin: ” 👏 Onnea kirjasta. Tätä päivitystä lukiessani ideoin blogini nimeen osuvasti sopivaa lukupiiriä, jossa yhdistyisi kirjat ja kuohuviinit. Aika näyttää onko rahkeita toteutukseen. 📑 🍾 🥂 ”. Tuon julkaisun ja kommentin voi käydä lukemassa ja niihin reakoida tästä.
Ostin Lukupiiri-kirjan Tampereen Kirjafestareilta ja sain viimeisen valmiiksi signeeratun kappaleen.
Tampereen Kirjafestarihulinoista pääset lukemaan täältä.
Oli ilo kuulla Kirsi Raniin haastattelu tästä kirjasta. Tavoilleni uskollisena en mennyt haastiksen jälkeen jutulle, koska olen sosiaalinen ihminen vaan tutussa seurassa. Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa, joten meitsin paikalla oloa ei voinut olla huomaamatta.
Jos vihdoinkin itse kirjaan.
Tämä on aivan valtavan upean mahtava teos! Taianomainen Oodi Lukemiselle, Kirjallisuudelle ja Kirjoista keskustelemiselle!
Kirjassa käydään varsin seikkaperäisesti läpi mikä lukupiiri on, miten se perustetaan, mitä perustamisessa kannattaa huomioida, miten luettavat kirjat kannattaa valita ja kuinka huomioidaan eri asiat kuten se kuka lukupiirissä vastaa mistäkin, miten toimitaan kokoontumisien suhteen ja miten niiden suhteen ei etenkään kannata toimia. Lisäksi kerrotaan miten tarjoilut kannattaa hoitaa, miten niistä vastataan ja kuinka lukupiiri itsessään toteutetaan keskustelun osalta.
Kirsin Book Club on yhteen hitsautunut ystäväporukka, joten kokoontumisissa on ensin kuulumisten vaihtoa, jonka jälkeen vasta itse varsinainen kirja osuus.
Uskon että tämä helpottaa kaikin tavoin kun ollaan keskenään tuttuja ja antaa myös eväät ja vapauden uskaltaa sanoa mielipiteensä kirjoista.
Kirsi Raninin syntymäpäivälahjasta alkanut idea on tähän mennessä tuottanut blogin, podcastin ja myös kirjamessuilla on nähty lukupiirejä.
On haastateltu kirjailijoita ja matkailtu kirjoihin liittyen.
Itse ihailin tätä ja erityisesti sitä kuinka lukupiirin ansiosta oli päästy haastattelemaan Viveca Steniä.
Tähän on pakko heittää sarkastinen huomio; Olenhan itse vain tavallinen ihminen... Siksi toisekseen en osaa ruotsia...
Lukupiirin matkoista lukiessa näin itseni matkaamassa maailmalla hyvässä seurassa kirjallisia maisemia kohden.
Annan kirjalle viisi tähteä ja suosittelen tätä kaikille, jotka haluavat lukea kirjan lukemisesta, tai jotka ovat joskus miettineet lukupiiriin osallistumista tai sen perustamista.
Tästä saa kattavat ohjeet, joilla pääsee alkuun!
Tosiaan haaveilen itse lukupiiristä kirjojen ja kuohuviinin ystäville. Oma perus arki on semmosta säätämistä välillä, että jaksaisinko vielä yhtä palapelin palaa tähän ottaa.
Siksi toisekseen kuten jo aiemmin sanoin niin en ole sosiaalinen ihminen paitsi tutussa seurassa. Noh. Tuttua seuraa ei tule jos ensin ei tutustu.
Nykyisyys antaisi tietty mahdollisuuden pitää lukupiiri etänä. Silloin se tarkottaisi sitä, että jokainen kustantaisi kuplivansa itse ja se ei ehkä olis kovin reilua.
Oma sietokyky livetilanteissa olemiselle on aika minimi. En tällä hetkellä siedä yhtään enempää tapaamisia kuin mitä arjessa on minimissään pakko olla.
Lisäksi elämässäni on myös muuta kuin tämä blogi ja perus arki. Se muu vie voimia.
Lisäksi herää itselle kysymys Kuka muu perustaa Kirjoihin ja Kuplivaan keskittyvän Lukupiirin jos minä en?
Nooh. Varmaan joku innostuu sellaisen tämän luettuaan perustamaan, mutta minulle siitä ei hiiskuta sanaakaan.
Vastaus kysymykseeni on silti, ettei kukaan muu.
Annanko sen odottaa parempia aikoja?
Kiitos kirjan skannausprojektiin osallistuneille! Ilman skannauksen suomaa mahdollisuutta tämä kirja ei olisi ollut luettavissani. Jos se ihmetyttää niin kannattaa tutustua Tekijänoikeuslaki 17§.
Täältä löytyy blogi
Heidi Kalmari - Lumen jäljillä
Docendo 2021
ISBN 978-952-382-100-2
Lumi on vallannut toimittaja ja tietokirjailija Heidi Kalmarin ajatukset. Siihen tuntuu kiteytyvän tässä ajassa kaikki: lumi on merkki muutoksesta ja symboli menneestä. Puhummeko oikeasti pian vain menneiden talvien lumista?
Lumi ei ole enää talvien vakiovieras, vaikka välillä kinokset kasvavat ennätysmittoihin ja pyry saattaa olla silloin tällöin sakeampaa kuin vuosikausiin. Ilmastonmuutoksen myötä lumiraja katoaa silmiemme alla, talvi lyhenee.
Lumesta on moneksi. Se antaa luonnolle suojan, kaamokseen valon, lapsille leikin ja aikuisille arkiliikunnan. Monille se tuo elinkeinon, urheilijoille lajin ja taiteelle inspiraation. Lumi on myös ikuinen riesa, ja kylmät hanget ovat vaaroja täynnä. Valkohiutaleet tuovat joulun tunnelman.
Lumen jäljillä -kirjassa kuljetaan pyryssä, loskassa ja umpihangessa, etelässä ja pohjoisessa. Tavataan ihmisiä, joille lumi on suuri rakkaus ja niitä, jotka eivät sitä voi sietää. Syvältä umpihangesta löytyy myös sisua, surua ja suurta rakkautta. Sekä selitys sille, miksi Kalmarikin on nykyisin niin paljon rohkeampi.
On aika kulkea lumen jäljillä, jotta huomaamme kunnolla sen, mitä olemme vaarassa menettää.
Heidi Kalmari on lumeen intohimoisesti suhtautuva toimittaja ja tietokirjailija. Hän on erikoistunut vastuullisuuteen ja vastuulliseen matkailuun. Kalmari on myös mukana Protect Our Winters -ilmastoliikkeessä.
Hyvää Nimipäivää Lumi!
HUOM! TÄMÄ TEKSTI ON YLISTYS LUMELLE JA TALVELLE, JOTEN JOS VIHAAT MOLEMPIA NIIN LOPETA LUKEMINEN VÄLITTÖMÄSTI!
Törmäsin tähän Lumikirjaan Tampereen Kirjafestareilla. Ostin teoksen kauniin kannen ja sen vuoksi, koska rakastan LUNTA JA TALVEA YLI KAIKEN!
Tekstini Tampereen Kirjafestareista pääset lukemaan tästä.
Oli äärimmäisen kiehtovaa päästä Lumen Jäljille.
Opin kirjasta valtavasti uusia asioita lumesta ja sen olemuksesta, talviurheilusta, lumeen suhtautumisesta ja sain myös huolen aiheita koskien tulevaisuuden talvia ja sitä onko meillä jatkossa lunta laisinkaan.
Oon niin tottunut lumisiin talviin, vaikka viimeisten 21 vuoden aikana niiden saapuminen on ollut kyseenalaista.
Kirjassa kerrotaan lumen odotuksesta näin:
"MINUN LAPSUUDESSANI OLI LUNTA, MUTTA OMIEN LASTENI TULEVAISUUDESSA SE EI OLE ENÄÄ ITSESTÄÄNSELVYYS. LUMESTA ON TULLUT PERHEKESKUSTELUJEN VAKIOAIHE. SEN SÄVY EI OLE AINA KIVA.
Marraskuun pimeinä päivinä ja iltoina olemme tottuneet odottamaan lunta. Se valaisisi mustuudesta raskaan pihan, pimeät kadut ja keinovalojen voimalla hiljaa ja satunnaisesti sykkivän kaupungin. Milloin lunta tulee? Tuleeko sitä tänä vuonna? Onko meillä musta joulu?
Syksyn energiat ovat jo hiipuneet, ja kynttilöiden valaisemaan iltahämärään on totuttu. Hyggen ensihuuma on kadonnut."
Joitain vuosia sitten olin sairaalassa ja koska oli joulukuun alku niin luulin, että ulkona on lunta, mutta mulle kerrottiin, että siä sataa vettä. Mietin oonko Suomessa ollenkaan vai onko minut jostain syystä rahdattu hoidettavaks johonkin etelänmaille. Juteltiin siitä kuinka joidenkin kymmenien vuosien kuluttua Suomessa saattaisi kasvaa hedelmäpuita. Se keskustelu tuntui siinä tilanteessa absurdilta.
Lunta on aina ollut. Pienenä peuhattiin lumessa, rakenneltiin lumiukkoja, lumilinnoja ja yks vuosi rakenneltiin useampikin lumihevonen ja leikittiin niillä ratsastuskoulua.
Oon tietty myös hiihtänyt ja luistellut. Hiihtäessä halusin aina laskea mäkiä. Mitä pidempi mäki sen parempi. Sain toteutttaa itseäni tällä tavalla.
Minulla taitaa vieläkin olla kultamitali jonka sain eräistä hiihtokilpailuista talvella 2000.
Taitoluistelu on laji, jota olisin halunnut opetella.
Jos oot sitä mieltä, ettei sokea ihminen voi harrastaa talvilajeja niin muutapa asennettasi!
Mitä Lumi sanoo? Kaikki aina sanoo jotakin. Siis kuulostavat joltakin. Lumi narskuu kengän alla ja sitä on hauska kuulla.
On myös hauskaa ajatella, että kun liikun valkoisen kepin kanssa tuolla lumessa niin jätän jälkeni. Piirrän kepillä jälkeä kun tunnustelen tietäni. Muut saattavat jälkeenpäin ihmetellä mikähän tuosta on kulkenut.
Elämä on valintoja täynnä. Asun kaupungissa eikä itse tarvii lumitöitä tehdä. Voin fiilistellä lumisadetta sisältä käsin. Lumisade on tunnelman luoja.
Ainut huono asia, jonka lumesta keksin on että se hiljentää ääniä ja siksi vaikeuttaa omaa liikkumistani.
Kirjasta saa myös vastauksen siihen mistä lumi tulee ja miten lumihiutaleet syntyvät. Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole. Lumihiutaleita on kuvattu ja tutkittu paljon.
Muistan, että 80-luvulla TV:ssä näkyi lumisadetta jos lähetystä ei ollut. Harmi, ettei tätä nykyään enää ole.
Miten kertoa talvesta sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut koskaan.
Lainaus kirjasta:
"Kerro minulle lumesta", sanoi Muumipeikko ja istuutui isän kauhtuneeseen puutarhatuoliin. "Minä en käsitä sitä."
"En minäkään", sanoi Tuu-tikki.
"Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa."
JOS PITÄISI VALITA LUMITARINOISTA yksi ylitse muiden, se olisi ehdottomasti Tove Janssonin Taikatalvi. Kirja onnistuu kertomaan talvesta ja lumesta aivan kaiken. Sen, miten se voi pelottaa ja jännittää. Millaisia tunteita se erilaisissa ihmisissä herättää ja miten eri tavoin siihen voi suhtautua. Sekä sen, miten erilainen talvi on talven sisällä:
ensihiutaleet, pimeä sydäntalvi, kirpeät pakkaset ja valoisat kevätpäivät.
Taikatalvea lukiessa voi samastua vuoroin lähes kaikkiin hahmoihin. Muumipeikon arkuus, ihmetys ja lapsenomainen innostus sekä välillä kipakaksi äityvä ärsyyntyminen (esimerkiksi Vastalauselaulu!) ovat kaikki tuttuja tuntemuksia. Toisaalta Tuu-tikin levollisuus ja tietynlainen rauha siitä, ettei maailmassa kaikkea voikaan selittää ja ottaa haltuun, tuntuu elämänasenteelta, joka vahvistuu itselläkin vanhenemisen ja vanhemmuuden myötä.
Nyt aikuisena ja lumisin silmälasein Taikatalvea lukiessa eniten hahmoista naurattaa torvea soittava hiihtosankari Hemuli. Miten sietämätön ja tunnistettava hän onkaan kaikessa yltiöpäisessä talvireippaudessaan! Hemuli on juuri se tyyppi, joka löytyy takuuvarmasti jokaisesta hiihtolomaseurueesta. Se, joka on aikaisin aamulla pystyssä ja innokkaana lähdössä ensimmäisenä ladulle tai laskettelumäkeen. Se, joka tulee väkisin avaamaan verhot niiltä, jotka yrittävät aamulla vielä nukkua pitkään ja haluaisivat mieluummin käpertyä sisätiloihin. Hemuli aiheuttaa mukavuudenhaluisemmissa tyypeissä hieman jo ahdistuneitakin tuntemuksia:
Vieraat eivät pitäneet siitä, että heitä kiskottiin johonkin uuteen ja vaivalloiseen.
Mäessä ensimmäisenä ja viimeisenä huhkiva Hemuli on naurattanut 10-vuotiasta tytärtänikin niin paljon, että nykyisin hän kutsuu kaikkia urheilullisia ja aktiivisia ihmisiä yleisesti Reippaus-Hemuleiksi."
Itse jäin miettimään mitä kertoisin talvesta ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä.
Pakkasyö, kirkas tähtitaivas ja luminen maisema on mielestäni asioita, jotka jokaisen tulisi kokea edes kerran elämässä ja nähdä ennen kaikkea!
Opin kirjasta myös, että lumi voi olla muutakin kuin valkoista.
Teoksessa kerrotaan näin:
"MIKSI LUMI ON VALKOISTA? Tämä on ehkä yksi yleisimmistä lumeen liittyvistä kysymyksistä. Ja vaikka vastaus on varmasti minunkin korviini kantautunut monta kertaa, en silti osannut kaivaa sitä suoraan muististani.
Lumi on väriltään valkoista, koska se heijastaa valoa. Lumi koostuu kiteistä, joiden välissä on ilmataskuja. Nämä taskut taas ovat paljon suurempia kuin valon aallonpituus. Valo kulkee lumeen monien ilma- ja jääpintojen kautta ja heijastuu matkalla osittain takaisin näkyvillemme. Kaikki värit heijastuvat samalla tavalla, mutta koska auringonvalo on valkoista, myös lumi näyttäytyy valkoisena. Eriväristen keinovalojen avulla lumi voi näyttäytyä vaikkapa punaisena, sinisenä tai vihreänä.
Joskus lumi voi värjäytyä myös muiden luonnollisten aineiden sekoittuessa siihen. Kevättalvella 2021 Suomeen satoi lunta, joka oli vaalean ruskeaa siihen sekoittuneen Saharasta tuulen mukana tulleen hiekan myötä. Siperiassa ja myös Pohjois-Suomessa on puolestaan saattanut sataa mustaa hiilipitoista lunta. Hiili on peräisin kaivosteollisuudesta, ja sekoittuessaan muihin tehtaiden päästöihin se voi tehdä lumesta myrkyllistä.
Vaaleanpunaisiakin hankia on. Vesimelonilumeksi kutsuttua pinkkiä lunta esiintyy vuoristojen jäätiköillä ympäri maailmaa, esimerkiksi Alpeilla, Alaskassa ja Etelämantereella. Pinkin ja toisinaan melkein verenpunaisen värin synnyttää lumessa kasvava Chlamydomonas Chlamydomonas nivalis -niminen leväkasvi. Keväällä kulkiessaan lumen alta kohti pintaa leväkasvi hajoaa ja samalla käy läpi fotosynteesin. Punainen väri muodostuu levän viherhiukkasissa olevista karotenoideista eli samoista pigmenteistä, joista vaikkapa porkkanat saavat värinsä. Väriaineet toimivat kasvin suojana auringon ultraviolettisäteilyä vastaan.
Pinkki lumi kuulostaa jännittävältä ja ihastuttavalta, mutta kaunis väri ei heijastele pelkkää hyvää. Lumessa oleva levä sulattaa lunta ympärillään (jotta se saa itselleen nestettä), ja kiihdyttää sitä myöten sulamista ylipäätään. Värjäytynyt lumi puolestaan heikentää lumen heijastusvaikutusta eli albedoa. Toisaalta myös sulava lumi ruokkii levää ja auttaa sitä leviämään entisestään."
Pinkki on lempi värini ja olisi aika siistiä jos pinkkiä lunta Suomestakin löytyisi.
Kirjassa on oma lukunsa lumen vihaajille. Siinä käytetään lumesta sanaa epävakaa. En pidä tuosta sanasta vaikka se onkin yleinen säätiedotuksissa ja muutenkin. Luulen ettei sen sanan käyttäjät tiedä mitä muuta se voi tarkoittaa.
En ollut tullut myöskään koskaan ajatelleeksi miten valtava busines liittyy talviurheiluun.
Lumi työllistää monin tavoin urheiluväline-, ja vaatevalmistajia ja sama myös retkeilyn osalta.
Kirjasta opin fleecen olevan huono materiaali, koska sitä pestessä irtoaa mikromuoveja.
Järkyttävä oli myös se tavara määrä, joka roudataan hiihto vai pitäisikö sanoa lumilomalle mukaan. Kasseja, reppuja oli aivan järjetön määrä ja osa tavaroista oli täytynyt lähettää jo etukäteen.
Opin myös kaksi uutta sanaa: kryosfääri, ja mononkuivain.
Kirjan sivuilta tuli myös vastaan tuttu henkilö, joka on tutkinut lumileikkejä. Minä olin 20 vuotta sitten opiskeluaikanani töissä Helsingin yliopistolla ja törmäsin siellä tähän tutkijaan.
Etsin myös lumi aiheisia teoksia tätä tekstiäni varten.
Tässä muutama kirja:
- Lumen ja tuhkanmaa
- Lumentaju
- Luminainen
- Lumimyrsky
- Lumen uhrit
Tässä myös pari musiikkivideota, joista ainakin toinen on tehty hyytävissä olosuhteissa.
Innostuin myös tekemään lumi aiheisen soittolistan. Listassa on 28 biisiä ja sen saa soimaan tästä
Suosittelen Lumen jäljillä kirjaa kaikille Talvea rakastaville!
Annan kirjalle 5 tähteä.
Aika loppui kesken ja tämä on huonoin arvio, siis teksti, jonka olen milloinkaan tehnyt, mutta oma moka.
Kiitokset kaikille skannauksessa auttaneille!
Tähän loppuun vielä hauska runo tästä Lumikirjasta:
Ihana talvi
Tammikuu 1. klo 17.00
Lunt satta! Lumi o sit kaunist!
Luanto tule kaunim valkkoseks ja miäli piristy, ku ei ol enä nimpal pimmiä. Mää tei itellen kuuma rommitoti ja mää istusin ikkuna äären kattoma hiutaleitte leijumist maaha. Tosi kaunist.
Tammikuu 2.
Mää heräsi ja kattosi akkunast pihal.
Koko maisemam peitti uus puhtavalkone lumi.
Hiano näky! Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu. Mää tei talven lumityä ja nauti joka kolallisest. Mää kolasi sekä piha et jalkakäytävä. Myähemmi päiväl tielaitoksse aura auras tiä ja tyäns lume piha ette. Kuljettaja naureskel mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi piha erusta taas auki.
Tammikuu 3.
Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o parikytä astet.
Pihakoivuist katkes muutama oksa lumem painost. Mää tei lumityä ja taas ku mää sai tyä valmiks, tuli aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskian harmaat.
Tammikuu 4.
Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas kiristys. Kaatusin perssellen postilaatikom eress. 22 eurom poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki. Sääennustus lupas lissä lunt.
Tammikuu 5.
Viäläki nii kauhja kylm. Pittää osta maasturi, et mää päässe töihi. Auto liukus päi kairet ja oikkia etukulma meni aika pahaste kassa.
Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Auto o iha sualas ja kuras. Tiaros ol lumitöit tänäpä. Se perkele aura ajo ohitte kaks kertta.
Tammikuu 6.
26 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt.
Pihal ei ol yhtäm puuta tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu. Sähkö oliva poikki melkke koko yä. Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil ja pensalämmittimel, joka kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja oli poltta koko talo. Mää sai onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai toise aste palovammoi kässi ja silmäripse ja kulmakarva palova. Auto karkas käsist matkal poliklinikal ja hajos lunastuskuntto.
Tammikuu 7.
Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja.
Kaik perkele vaatte pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postilaatikol. Jos mää saa kässi sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto, niin mää revi silt syräme rinnast! Se o ain varma kulman taka kytikses ja orotta, ku mää saa piha puhtaks! Sähkö ova viälki poikki. Vesijohro jäätys ja näyttäsis silt, ettei katto kestä tol lume paino.
Tammikuu 8.
Saatana, 12 perkelee sentti uutta vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu jäät, ja herra yksinäs tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tuli.
Mää yriti ossu aura-auton kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko. Auto ei lähre käyntti. Mää luule, et must on tulos lumisokkia. Mää em pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny aurinkko montte viikko. Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks. Perkele, mää muuta Espanja, tai ainaki Tampereel. Vitutta nii perkeleste! Saatana lumi ja koko talv.
Katja Kärki - Eeled
KANSI
Sanna-Reeta Meilahti
ISBN
9789523763005
SIDOSASU
E-kirja
Eeled
Kaamoksesta sikiävät auringon lapset
Katja Kärjen romaanissa Eeled nuori nainen löytää juurensa, jotka kahlitsevat mieltä syvälle pohjoiseen routaan.
Kristiina matkaa tyttärensä Vanessan kanssa entiseen kotiinsa, missä hän nuorena naisena koki vapaan rakkauden hurman. Talon heinittynyt pihamaa näyttää vieraalta, ja Kristiinasta tuntuu kuin hän olisi eksynyt jonkun toisen uneen, johon lipuvat myös lapsuuden Itä-Lappi, äiti, Kainuun pappa ja murjussaan juopotteleva kala-Maija.
Eeled oli metsänpentu, pieni sättärä, joka löytyi hangesta äitinsä vierestä. Eeledin silmät tuikkivat mustina, ja hänellä oli hulmuava, hapsuinen huivi ja poronnahkanutukkaat. Eeled eli kauan sitten, mutta satoja vuosia myöhemmin Kristiina kantaa häntä yhä mukanaan.
Katja Kärki on ammentanut romaaniinsa itäisistä ja pohjoisista mytologioistamme, ja tarinan sydämestä kuuluu pohjoisen luonnon vahva syke. Eeled on kertomus äideistä ja tyttäristä, naisten sukupolvista, jotka ovat eläneet ja rakastaneet ja joiden hiljaisiin huokauksiin on haudattu surua ja häpeää, tekoja, joiden jälkiä on vaikea pestä pois.
Katja Kärki (s. 1985) unelmoi jo lapsena kirjailijan ammatista. Hän on kotoisin Nurmeksesta ja koulutukseltaan äidinkielen, kirjallisuuden ja suomi toisena kielenä -opettaja sekä sanataideohjaaja. Luomutilasta ja lemmikkilampaista haaveileva kirjailija asuu nykyisin Rovaniemellä perheensä kanssa.
Katja Kärjen esikoisromaani Jumalan huone ilmestyi vuonna 2019 ja sai paljon kiitteleviä arvosteluja erityisesti vahvasta, ilmaisuvoimaisesta kielestään ja vivahteikkaista henkilöhahmoistaan. Hänen toinen romaaninsa Eeled ilmestyi syyskuussa 2021.
Kiitokset kustantajalle e-kirjan arvostelukappaleesta.
Luin kirjan yhdeltä istumalta. Teos oli vahva ja vaikuttava lukukokemus.
Huikaisevan kaunista luontokuvausta ja sujuvaa kerrontaa ja kieltä. Sitä ihmettelen aina kuinka joillain on niin suuri taito kuvata asioita. Kun en näe itse niin kiinnitän ehkä sanojen käyttöön huomiota eri tavalla, tai niillä sanoilla on erilainen merkitys. Sanat luovat tai ikäänkuin maalaavat maailmoja, maisemia, tunnetiloja ja niin edelleen. Tämä siis ihan muutenkin kuin kirjallisuudessa. Sitä mitä ei ole koskaan ollut ei osaa kaivata. Siis jos joku nyt miettii, että haluisinko nähdä vaikkapa sitä mainitsemaani luontoa, tai että mistä kaikesta jään paitsi kun en nää. Mun mielestä näkevät ihmiset jää paljosta paitsi kun kaikkia aisteja ei tule samalla tavalla hyödynnettyä.
Tarkoitukseni on kuunnella kirja myös äänikirjana ja ihan omakustanteisesti Storytelistä.
Annan kirjalle viisi tähteä.
Tuntuu, että kun arvostelukappaleen sain niin täytyisi kirjoittaa pitkä ja polveileva teksti, mutta se ei nyt tässä hetkessä ja elämäntilanteessa ole mahdollista.
Suosittelen kirjaa jos pohjoinen luonto ja mytologia kiinnostaa ja hyvä kielen käyttö.
Kirjasta on bloganneet ainakin:
ja
Kirjailijan Facebook löytyy
ja Instagram
.
Arvioni ensimmäisestä kirjasta on luettavissa
Kirjatapahtumien syksy alkoi näihin aikoihin tyypillisellä etänä osallistumisellani Kouvolan Dekkaripäiville. Onneksi oli tuo etänä olon mahdollisuus, koska näinä aikoina matkustus olisi itselle haastavaa.
Luulin, että lähetys olisi esim. Teamsissa tai Zoomissa ja hämmästyin kun olikin ihan Youtubessa. Se olikin kätevä ratkaisu.
Perjantai 13.08.
Virittelin tietokonetta lähetyksen seuraamiseen jo hyvissä ajoin iltapäivästä. Pieniä teknisiä ongelmia lähetyksen alussa selkeästi oli, mutta milloinpa se tekniikka olis heti toiminut moitteettomasti.
Odotin suurella mielenkiinnolla Teemu Keskisarjan Kyllikki Saari aiheista esitystä, mutta on kyllä pakko sanoa, että nyt kun ensi kerran kuulin hänen puhuvan niin esityksen seuraaminen oli erittäin haastavaa.
Kaikki vain eivät sovi puhujiksi. Tämä oli toteamus ei moite. Suuri osa tästä esityksestä meni täysin ohi. Ilmeisesti saattaa olla jatkoa tulossa aiheesta Kyllikki Saari.
Ohjelmassa seuraavaksi oli kirjoituskilpailun palkintojen jako.
Tätä olen aina seurannut suurella mielenkiinnolla niinä kertoina kun olen ollut livenä yleisössä.
Voittajien ja kunniamainintojen saaneiden nimet olivat itselle vieraita. Tällä kertaa jäi myös ostamatta tuo novelleista koottu kirja. Paikan päällä oli tarjous, jolla olisi saanut kymmenellä eurolla kymmenen kirjaa. Siis näitä aiempien vuosien julkaisuja. Olisin varmasti hyödyntänyt tarjouksen jos olisin ollut osa liveyleisöä.
Ystävä on uskollisesti skannannut minulle nuo aiempien kesien hankinnat. Eli nuo kilpailu novelleista tehdyt julkaisut. Niitä kun ei ole laisinkaan ollut saatavilla missään muussa kuin fyysisessä kirjamuodossa.
Meillä on systeemi, jossa voi jakaa skannattua aineistoa siten, että se on näkövammaisten saatavilla. Siis Vain Meidän Saatavilla.
Siellä on kirjallisuutta, jota ei välttämättä muussa muodossa olekaan. Siis tarkoitan saavutettavaa muotoa.
Julkaisuja skannaa muutaman ihmisen porukka ja tämä systeemi on ollut olemassa lähes 20 vuotta.
Skannaus on vapaaehtoista. Se ei ole mun juttu laisinkaan.
Me ollaan yhteistyönä toimittu eli ostamani julkaisu tai julkaisuja on skannattu pyynnöstäni ja olen laittanut niitä muiden iloksi jakoon tuohon palveluun.
Nyt jäi siis Dekkaripäivien kirjasato kartuttamatta ja skannailematta. Ootellaan parempia aikoja sen suhteen!
Ulkona satoi ja ajattelin kelin olevan oikein suotuisa sisällä oloon ja Kouvolalaiseen jännitysnäytelmään.
Outi Pakkasen haastattelua seurasin mielenkiinnolla. Siinä tuli uutta infoa itselle. Uutta kirjaa ei julkaista tänä vuonna vaan tämä kyseinen teos nimeltä Pullonkerääjä ilmestyy ensi vuonna. Tähän oli tai on mielestäni oikein ymmärrettävä, pätevä ja hyvä syy. En koe pettymystä vaikka seuraavaa Pakkasta joutuu odottelemaan. Tuntuu, että vastahan kuuntelin sen edellisen, vaikka siitä täytyy jo melkeen vuosi olla.
Olen nyt kesällä kuunnellut Storyteliin ilmestyneitä 70-luvulla alunperin julkaistuja kirjoja. Ne on kyllä niin aikaansa sidottuja. Sen aikainen Helsinki, lankapuhelimet ja mitä kaikkee onkaan. Ihan viihdyttävää kesäsesongin kuunneltavaa.
Illan viimeisenä esiintyjänä oli Katleena Kortesuo. Kuuntelin häntä valtavan kiinnostuneesti ja keskittyneesti. Hänestä välittyi kuva, että hän oli todella omistautunut asialleen. Oli ilo kuulla.
Samalla mietin, että onko se väärin olla kiinnostunut Vastaamo casesta kun ite en oo henkilökohtasesti asian kanssa tekemisissä.
Jos oisin kuuulunut tai kuuluisin uhreihin niin en uskaltaisi itse todellakaan alkaa kokeileen näitä pimeitä verkkoja ja etsiin sieltä julki olevaa rekisteriä joka sisältää vuodettuja asiakastietoja.
Tuo Vastaamo tapaus on karmiva kokonaisuus.
Perjantain osalta ohjelma päättyi ja oli aika mennä nukkuun. Muistelin niitä aiempien vuosien kävelyjä majapaikkaan ja Kouvolalaisella grillillä käymisineen. Ne oli osa elämystä.
Lauantai 14.08.
Lauantai aamu alkoi aiheella Mauri Sariola. Siinä muodostui ongelmaksi, etten tiennyt milloin puhutaan Sariolasta ja milloin Susikoskesta. Esitystä oli muutoinkin vaikeaa seurata.
Sariolasta päästiinkin sitten nykyisyyteen ja oli aika esikoisdekkaristien.
Neljä ihmistä oli siinä haastateltavana ja oli välillä vaikeaa tietää kuka on kukanenkin. Kenenkään kirjaa en vielä ole ehtinyt lukemaan ja näyttää siltä, että ainakaan yksi kirjoista ei ole minulle saavutettavassa muodossa laisinkaan.
Haastattelussa olivat Petteri Leino, Johanna Savolainen, Ilona Tuominen, ja Aki Virtanen.
Haastattelija oli Kaija-Liisa Lindberg.
Uskoisin, että tulen nämä teokset lukemaan. Sen verran kiinnostavaa juttua riitti.
Näiden jälkeen pääsimme fiilistelemään tai pitäiskö sanoa nostalgisoitumaan tai tunnelmoimaan 1930-luvun kaupunkiympäristöön Terttu Auteren vai onkohan se Autereen johdolla.
Oli kyllä todella mielenkiintoista kuulla siitä kuinka hän kirjansa rakentaa ja mitä ja minkälaisia arkistolähteitä hyödyntää.
Olin odottanut tätä esitystä valtavasti ja odotus palkittiin. Mielestäni tapahtuman kohokohta.
Seuraavana ohjelmassa olikin lounas ja oli sikäli hassutusta, että myös se hiljaisuus streamattiin.
Muistelin kuinka ekalla Dekkarireissulla käytiin Onnenkukossa. Siellä oli aivan ihanaa kahvia ja omenapiirakkaa silloin. Kissamuki ja taulu jotka sieltä Onnenkukosta ostin ovat yhä kodissani. Kahvi maistuu aina kissamukista. Kahvikissat ja kissakahvit.
Lounaan jälkeen omasta kirjoittamisestaan kertoili JP Koskinen.
Tuli uutena tietona, että Murhan vuosi-sarjaa oli ollut jo muutama osa valmiina ennen sopimuksia.
Murhan vuosi on vielä kesken. Olemmehan sentään vasta elokuussa tässä vuoden kierrossa. Hehheh. Tarkoitin kirjasarjaa. Heinäkuuhun saakka ollaan edetty julkaisussa. Itse olen jämähtänyt helmikuulle sarjan kuuntelussa.
Tässä myöhemmin on tulossa teksti jossa muutenkin kerron vähän viime aikojen lukemisista.
Ohjelmassa oli seuraavaksi Murha sairauden varjolla, toimittajat Lauri Silvander & Miika Viljakainen.
Pakko sanoa, että tämä osuus meni itsellä hieman ohi. Opin sen verran, että aikoinaan maatiloilta on voinut löytyy arsenikkii ja jopa dynamiittii. Jos ymmärsin oikein niin kyseisiä aineita on käytännössä lähes kuka tahansa voinut ennenvanhaan ostaa.
Seuraavana vuorossa oli taas Näkymätön vihollinen teemaa sivuava ohjelmanumero.
Näkymättömät hakkerit fiktiossa ja todellisuudessa – kuka vaanii tietojasi? Tietokirjailija Petteri Järvinen.
Tämän kuuntelin antaumuksella, koska oli valtavan mielenkiintoista infoa. Siinä tulin miettineeksi, että pitäs varmistaa tietoturva asioita omista systeemeistä.
Varsinainen viimeinen ohjelmanumero ennen päätössanoja oli
Suuri kirjailijapaneeli: Onko dekkarikirjallisuus ajan hermolla ja pitääkö sen edes olla? Keskustelijoina kirjailijat JP Koskinen, Jaana Lehtiö, Leena Lehtolainen, Martti Linna ja Timo Sandberg. Paneelin haastattelija Ritva Sorvali.
Aloin tuossa vaiheessa päivää olla jo melko väsynyt sillä niin intensiivisesti olin keskittynyt seurailemaan. Tässä oli jokaisella omakohtaista sanottavaa. En ollut itse koskaan tullut ajatelleeksi, että kirja nimeltä Raamattu on maailman myydyin rikoskirja. Ne tais olla rakkaus, viha, usko, toivo, kauna ja kateus, jotka yleisimmin ovat dekkareiden aiheina ja jotka kaikki löytyvät isosta kirjasta.
Kun seuraa nuita Afganistan uutisia niin tulee mieleen, että siellä ihmisten kärsimys johtuu uskonnosta. Se ei ole niin yksselitteistä ja hehän lukee aivan eri kirjaa, mutta jos Jumala on kaikille sama niin onko väliä, että kenen nimeen.
Ei myöskään voida ajatella, että jos ei ois uskontoja niin ei ois sotiakaan, koska aina ihminen jonkun aiheen keksii, että pääsee taisteleen. Tai olen ymmärtänyt, että sellainen on ihmislajin edustaja.
Piti puhua Dekkaripäivistä, mutta harhauduin sivupoluille.
Tosiaan viimeinen ohjelmanumero, jossa kiitettiin kaikkia luulisin jäi itseltä tällä kertaa väliin sillä olihan kuitenkin lauantai ja lauantai-illan huuma alkamassa. Saturdaynight fever.
Tapahtuma oli oikein onnistunut ja ainakin näin saavutettavuus näkökulmasta oli hyvä, että stream olikin Youtubessa. Pidemmät tauot olis voinut jättää streamaamatta, mutta pääasia, että stream toimi oikein hyvin alun ongelmien jälkeen.
Olisipa tulevaisuudessa enemmän kirjatapahtumia näin etänä seurattavaksi. Tämähän oli ilmainen. Itse olen kyllä valmis maksamaan katseluoikeuksista jos se mahdollistaa läsnäolon etänä.
Nyt tiesin mitä odottaa, koska useempi kerta tullut vierailtua paikan päällä.
Lauantain lähetys oli ainakin vielä lauantai-iltana katsottavissa Youtubessa, mutta näköjään ovat molemmat sieltä jo poistuneet. Olisin muutoin linkannut ne tähän.
Kiitoksia tämän vuoden Dekkaripäivistä kaikille osapuolille!
Tähän loppuun vielä vuoden 2020 eli edellisen Dekkaripäivien kirjoituskilpailun satoa.
Kuuntele voittajanovellit podcasteina tai lue pdf-tiedostona
Veitsi, jonka terässä näkyy verta. Kahvassa lukee Kouvolan Dekkaripäivät.
Kouvolan XXIV Dekkaripäivien dekkarikirjoituskilpailussa voittaneet novellit on julkaistu podcasteinä. Kouvolan teatterin näyttelija Satu Taalikainen lukee podcast-voittajanovellit. Nauti ja kuuntele! Jäljempänä olevista linkeistä pääset kuuntelemaan novelleja. Novellit voit myös lukea, sihen on luotu toinen linkki. Tiedostot ovat pdf-formaatissa. Linkit avautuvat uuteen ikkunaan..
Podcastit ja pdf-tiedostot löytyvät tästä
Toiveissa ois, että ens vuonna vois osallistua Dekkaripäiville ihan livenä tai näin etänäkin.
Zen Café - Laiska, tyhmä, saamaton © 2005 Warner Music Finland Spotify YouTube Biisilista: Kaikki kappaleet säveltänyt Zen...
