Viikonloppuna uutisoitiin Angie Stonen kuolleen. R.I.P.
Lokakuussa 2019 todistin hänen Suomen ehkä viimeisintä esiintymistään Helsingissä. En ollu Kulttuuritalossa aiemmin käynyt, joten tulipa testattua kyseinen venue.
Ennen keikkaa seikkailtiin sittenmin jo lopettaneessa Famessa.
Artisti voi olla suosikki vaikka vaan yhen biisin vuoksi! Siihen biisiin liittyy niin paljon...
Keikalla ajattelin kuinka upeeta on saada istua yleisössä ja olla just tässä! Esiintymisen jälkeen ois voinut tavata artistin, ottaa kuvii ja saaha varmaan signeerauksen, mutta koska junaan ehtiminen on Helsinkikeikoilla tärkeessä osassa niin jäipä sitte tää ainutkertainen tilaisuus ja viimenen mahollisuus käyttämättä ja näyttämättä!
Varsinainen Elämäni Biisi tämä
Kesällä 2001 tämä soi jatkuvasti kaikkialla.
Vietettiin kesäiltaa, värjäiltiin mun hiuksii ehkä ekaa kertaa... Puhelin soi jatkuvalla syötöllä, kun että ketkä kaikki saapuis seuraavalla viikolla Helsinkiin...
Oltiin siellä ja iloa oli!
Mulle tärkeä ihminen oli siellä. Lisäks oli yx ihminen, jota pidin ihan tosi ystävätärenä. Mutta hän halusi osansa huomiosta, joka oli vaan mulle! Piti ehdottomasti saada järjestää tilanne, jossa jutella ilman minua, koska oli tunnettu jo kauan ennenkuin mä olin kummankaan kuvioissa. Tarkoituksella mulle aiheutettu hylkäämisen tunne, jotta varmasti oireilen. Jos nää ihmiset olis mun elämässä yhä, niin heidän seurassaan varmasti oireilisin aivan samoin kuin silloin ja sitte ihmisten, joihin oon tutustunu toisissa elämän vaiheissani, niin heidän kanssa mä en oireile.
Nykyää kaikkialla kaikki huutaa kuinka on lupa olla oma itsensä! Ja sitä ei saa kyseenalaistaa. Voi voi, jos tätä olis huudettu jo silloin vuonna 2001.
Ihmisten kohtaamisen kyvyttömyydestä ja siitä, ettei omaa itteensä tunne, kertoo mun usein saamat kommentit siitä minkälainen minun tulisi olla. En mä muutu, ite voi muuttaa sitä miten minun kanssa toimii ja on.
Ihmissuhteet menee menojaan, eikä kumpikaan tekstin henkilöistä ole mukana mun elämässä nykyään. Sepä se on varmaan hirvee vaikee arvata, että kumman toivoisin olevan...
Ihan pian täytän 40. Muistan kun täytin 20 ja elämä keväällä 2005 oli niin erilaista. Istuttiin meillä, laitoin sulle kahvia ja koetin osata olla sun ja muutaman muun seurassa. Niiden muiden kanssa kaikki oli niin alussa. Sut olin tuntenut jo vuosia ja. Sitte oli se mitä ne uudet ihmiset ei meistä tiennyt. Siinä hetkessä mentiin kahvin voimalla - tänä vuonna mun juhlissa on kuplivaa juomaa! Seura on aivan eri ja mehän kuunnellaan vaikka mitä musaa.....
Jos oisin niinku aikuinen ja osaisin olla kirjoittamatta sitte juhlien päätyttyä....
Tosin en mä tiedä miten valmiiksi tullaan. Ja koskapa mä en ole valmis vielä enkä koskaan, niin kaikkee voi tapahtuu!
