Elina Annola - Kunnes kukkivat puut
Bazar 2022
E-kirja
ISBN
9789523763708
Sitten kun oikea elämä alkaa
Elina Annolan esikoisromaanissa Kunnes kukkivat puut nuori opettaja tavoittelee täyttä elämää heittäytymällä rohkeasti uuteen.
Tästä kesälomasta tulisi uusi, puhdas alku. Emilia saisi unelmiensa parisuhteen, auringonhehkuiset illat Helsingin rantakallioilla, ystävät. Töihin palattuaan hän kertoisi kaikesta opettajainhuoneessa, mutta nyt, nyt kesä poreilee suussa, hehkuu mandariininpunaisena hymynä huulilla, syttyy sähähtäen iloa rätiseviksi hetkiksi. Ja kesä jatkuu. Kesä.
Huolettoman lomatunnelman katkaisee äidin puhelinsoitto. Auri-täti on kuollut. Emilia tuskin muistaa omituista Auria, mutta hautajaismatka vie hänet takaisin juurilleen Pohjanmaalle, mummolan mansikkamaille ja Aurin elämään. Liian lähelle. Tapahtumiin, joita eivät edes valtoimenaan kukkivat omenapuut pysty muuttamaan kauniiksi muistoiksi.
Elina Annola (s. 1985) on helsinkiläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla ja lapsuusmaisemat Laihian lakeuksilla. Hänen esikoisromaaninsa Kunnes kukkivat puut ilmestyy keväällä 2022, ja toinen romaani, Kaikki lokakuun taivaat, on tulossa syksyllä. Luku- ja kirjoitusharrastusten lisäksi Annola viettää aikaansa lenkkipoluilla, joilla seurana juoksentelee toisinaan myös parsonrussellinterrieri Ryyti.
Kiitos tästä teoksesta kirjailijalle ja arvostelukappaleesta kustantajalle.
Pyysin arvostelukappaleen koska aina on ilo lukea tekstiä uusilta tekijöiltä. Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä tai odotuksia kirjasta.
Teos on paikoin raskas, koska siinä mennään ihmismielen syviin syövereihin ja ravataan lääkärissä jatkuvalla syötöllä.
Tarina kulkee kahdessa aikatasossa; 1970-luvulla ja nykypäivässä. Tapahtumapaikkoina Helsingin hipsterien suosiossa olevat mestat ja mielisairaala Pohjanmaalla menneisyydessä.
Ihmismieli särkyy useisiin palasiin tässä teoksessa.
Tarttumapintaa löydän omaan elämääni niin Flow festareilta kuin sairaalamiljööstäkin.
Kirja vilisee diagnooseja ja tapahtumia, joista osassa tulee lukijana miettineeksi tapahtuiko näin vai aivan toisin?
En itse viihdy Helsingissä, mutta uskon siellä olevan paikkoja joissa viihtyisin. Kahviloiden ja keikkapaikkojen tarjonta on valtaisa. Joku varmaan voisi kuvailla minua hipsteriksi, joten eiköhän ne itelle sopivimmat paikat Helsingistä löytyisi.
Seuraavalla Helsingin reissulla pitäisi käydä tsekkaamassa ainakin Le Paris, sekä Le Jardin.
Tässä muutamat lainaukset kirjan tekstistä.
"Minna valitsi klassikkobrunssiin pannukakut, chiavanukkaan ja mimosan. Emilia tilasi saman eikä huomannut, ettei annokseen kuulunut mitään suolaista. Minna rakasti herkkuja. Virtahepokahvilan pannukakut olivat kuulemma legenda, gluteenittominakin paksuja ja kuohkeita."
"Emilia siirteli annoksia lähemmäs toisiaan ja otti puhelimen esille. Kuvassa kirkkaankeltainen mimosa, chiavanukkaan kerrokset, musta americano, kaistale pöydän vaaleaa puuta, ympärillä utuinen hehku. Joku toinen katsoisi kuvaa omasta lasisesta kuplastaan, kadehtisi ja vajoaisi takaisin harmauteen, ehkä jonain päivänä heräisi ja pyristelisi pois, Emilian tavoin unohtaisi sammuneet sunnuntait."
"Rannassa viileä siideritölkki kohmetti sormet, nurmikko painoi säärien haaleaan ihoon rantuja. Jere esitteli juomaansa, aprikoosinmakuista saisonia. Laatuisaa bisseä. Emilia maistoi Jeren ojentamasta pullosta ja nyökytteli. Hedelmäisestä maltaasta on helppo pitää, hän sanoi.
Hän kuunteli, kun Jere kertoi, miten juhannusvalkeat olivat loimottaneet veden punaiseksi Kivinokan edustalla. Minna ja Veera olivat juosseet veteen vaatteet päällä, myöhemmin hytisseet kylmästä nuotion äärellä. Teemun ja Jeren oma juomasekoitus lämmitti kuulemma monta tuntia sen jälkeen, kun viimeiset vihellykset ja encoret hiljensivät Lonnan rantakalliot. Minnan jatkot, vanha nainen naapurista ja Teemun kummallinen pikkusisko Tessa, joka eksyi yllättäen seuraavana aamuna samaan kahvilaan eikä malttanut olla kutsumatta koko seuruetta juhannuspäivän viettoon soluasuntoonsa kuuntelemaan Ruusuja ja Litku Klemettiä. He luukuttivat koko tuotannon, monta kertaa ja sen jälkeen vielä The XX:ää, pikkutunneille siinä meni. Kunnon meihemi. Mahtava juhannus."
On vain niin MAHTAVAA kun suosikki bändit mainitaan kirjassa!
"Äiti ei saanut otetta asioista. Sen ainoa tytär oli mennyt pilalle, niin pilalle, että ihan psykiatrian asiantuntijaa oli tarvittu. Miten kävisi Emilian elämän, miten äidin, miten mummon, miten lastenlasten, olemattomien. Miten paljon Emiliaan oli panostettu, mitä saatu. Sekos, mutta hullujahan ne on kaikki, koko suku, hermosairaita, niin ne kylällä sanoisivat, sitä äiti nyt ajatteli ja pelkäsi, että joku saisi tietää jotain."
Pienellä paikkakunnalla kasvaneena tunnistan tämän ajatusmaailman oikein hyvin. Itseä ei hoideta, koska murehditaan sitä mitä muut sanois jos ne sais tietää. Kuinka vapauttavaa se Minulle Itselleni onkaan kun täällä isossa kaupungissa saan olla aivan rauhassa sellanen ku oon ja ketään ei kiinnosta.
En ole myöskään kertomassa diagnoosejani uusille ihmisille heti ensimmäisenä. Mulla ei ole mitään tarvetta siihen. En tahdo olla sairauskertomuksien äänitorvi.
Tämä ei ole vammaisblogi, eikä mielenterveysblogi. Minussa on muitakin asioita kuin diagnoosini.
Muu maailma se vaan haluaa yhä tänäkin päivänä 2020-luvulla määrittää ihmiset sen mukaan mitä terveystiedoissa lukee ja miltä kukanenkin näyttää.
Olen mukana useammassakin kirjallisuuspiirissä. Ne on etänä ja rakastan keskustella kirjoista.
Olen kertonut vammastani vain koska lukemiseni tapahtuu äänikirjoilla, koska fyysistä kirjaa en voi lukea.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla lukijana lukijoiden joukossa.
Tämä teos olis oiva lukupiirikirja. Ehkäpä ensi vuonna tätä ehdotan. Nyt voi olla varauksissa ruuhkaa.
Syksyni on kirjavan kiireinen.
Tuosta varauksissa ruuhkaa sanaparista tuli mieleen biisi nimeltä Unissa ruuhkaa.
Eräs tämän kirjan teema on skitsofrenia ja siitä minulle tuli mieleeni kun nuorena luin Sylvia Plathin Lasikellon alla-kirjan ja se teki syvän vaikutuksen.
Siihen aikaan mielenterveysongelmista ei puhuttu. Olin 12 ja onneksi en tiennyt mitä elämäni minulle tuo.
Lasikellon alla jätti syvän jäljen ja samoin teki tämä esikoiskirja.
On koskettavaa lukea kuinka ihmismieleen koskee eri aikoina ja kuitenkin niin samoin tavoin.
Olen ennenkin sanonut, että jokaisen tulis elämänsä aikana käydä puhumassa jollekin. Kukaan täällä maailmassa ei selviä kolhuitta ja jos joku muuta väittää niin on väärässä.
Annan kirjalle 4 tähteä ja suosittelen lukemaan jos tähän epävarmuustekijöitä täynnä olevaan syksyyn haluat ajatuksiaherättävää ja kauniilla kielellä kirjoitettua puhuttelevaa luettavaa.
Kunnes kukkivat puut on arvioitu myös ainakin näissä blogeissa:
