Margit Sandemo - Kuolemansynti: Jääkansan tarina 5
© Margit Sandemo, 1982
© Jentas ehf., 2019
Alkuperäisteos
Dödssynden
Suomentanut
Jentas ehf.
Kansikuva
Jentas ehf.
ISBN
978-9979-64-426-2
JÄÄKANSAN TARINA kertoo pahan Tengelin jälkeläisistä, joiden esi-isä oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa ...30-vuotinen sota riehuu Euroopassa, ja myös Jääkansan nuoret miehet joutuvat sen pyörteisiin. Nuori Cecilie Meiden. Tengelin tyttärentytär, on keskellä elämänsä suurimpia henkilökohtaisia ongelmia. Hän on raskaana - miehelle, joka kaiken kukkuraksi on pappi. Myös Cecilien hyvällä ystävällä. Alexander Paladinilla, on edessään katastrofi. Huhut kertovat, että hän on syyllistynyt anteeksiantamattomaan syntiin, jonka rangaistuksena on kuolema...Margit Sandemo on monien lukijoiden tuntema ja rakastama kirjailijanimi Skandlnaviassa. Hän syntyi Valdresissa, Norjassa vuonna 1924, mutta varttui aikuiseksi Ruotsissa. Hänen kirjasarjansa JÄÄKANSAN TARINA on muodostunut suureksi menestykseksi kaikissa Skandinavian maissa. Nyt jo myyty yli 37 miljoonaa kirjaa!
Osa 5/47.
Sota riehuu Euroopassa. Mihinpä sota olis vuosisadoissa loppunut? Aina vaan hullummaks ja hullummaks menee tää maailman meno näin 2020-luvulla.
Tässä vähän kuvausta 1600-luvun sodasta.
"Saksalaisroomalaisen keisarikunnan sydämessä nuori Tarjei harhaili väsyneenä, uupuneena ja täysin eksyksissä.
Kerran hän varmasti oli ollut Tübingeniin vievällä tiellä — siitä tuntui jo kuluneen aikakausia.
Hän oli joutunut sotatoimialueelle — tai ehkä kyseessä oli vain äkkiä leimahtanut paikallinen taistelu. Tarjei ei tiennyt, eikä ollut ketään, keltä kysyä. Taloissa, joiden oville hän oli kolkuttanut saadakseen tietoja ja ehkä leipäpalankin, oli ovi nopeasti läimäytetty kiinni, kun hänen murteellinen puheensa oli kuultu. He luulivat, että hän kuului pelättyihin ulkomaisiin palkkasotureihin, jotka hävittivät, varastivat ja raiskasivat kaikkialla, missä kulkivat.
Lopen uupuneena hän vajosi puunrunkoa vasten tuntemattomassa metsässä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, missä päin Saksaa oli, hän vain vetäytyi metsän suojaan kuin eläin, joka tuntee kuoleman lähestyvän.
Nuori Tarjei oli vain kahdeksantoista ikäinen. Hän oli eräs aikansa lääketieteen loistavimmista lahjakkuuksista. Nyt hän pelkäsi, ettei milloinkaan enää saisi tilaisuutta käyttää hyödyksi kaikkea sitä, minkä oli oppinut Tübingenin yliopistossa ja isänsisä Tengeliltä.
Mukanaan lippaassa hänellä oli pieni varasto kallisarvoisia yrttilääkkeitä. Hän painoi lippaan lujasti rintaansa vasten kuin varjellakseen sitä vielä kuolemassakin. Loput varastosta olivat kotona Lehmuskujalla, hyvin salaisessa paikassa, jonka he yhdessä isoisän kanssa olivat keksineet.
Jospa hän ei enää koskaan pääsisikään takaisin kotiin, eikä kukaan koskaan löytäisi ainoalaatuista lääkekokoelmaa.
Hänellä, Tarjeilla, oli vastuu tästä Jääkansan pyhästä aarteesta. Kaikista ikivanhoista ohjeista, oudoista esineistä, kuten liskonnahka, lohikäärmeen veri (mistähän sekin oli saatu?), kissanpää ja imeväisen kallot, kaikista todella nerokkaista resepteistä, jotka perustuivat erikoisiin yrtteihin tai eri ainesten harkittuihin sekoituksiin.
Noita Hanna oli lahjoittanut kokoelmansa parinnöksi Solille, ja Tengelillä oli myös ollut omat perintökalunsa. Kun Sol kuoli, isoisä Tengel otti haltuunsa hänen välineensä, jotka olivat kaikkein arvokkaimmat. Nyt kaikki kuului Tarjeille. Isoisä oli velvoittanut hänet ajan tultua löytämään suvun piiristä kyllin arvokkaan seuraavan perillisen. Onneton Kolgrim ei missään tapauksessa saisi päästä käsiksi yrtteihin eikä taikakaluihin.
Oikea perillinen oli tuskin vielä syntynytkään. Ellei se sitten ollut pieni, pyhimysmäisen kiltti ja rauhallinen Mattias, Kolgrimin velipuoli. Tarjei oli itse auttanut hänet maailmaan.
Varmaan Meidenin ja Jääkansan sukuun kuitenkin syntyisi enemmänkin lapsia. Ehkäpä perillinen olisi joku hänen omista lapsistaan tai lapsenlapsistaan.
Ei.
Loppu oli tullut, Tarjei tunsi sen. Hänellä ei enää ollut lainkaan voimia jäljellä, hän ei edes jaksanut etsiä syötävää metsästä. Mitäpä niin varhaiseen vuodenaikaan olisi metsässä ollutkaan. Viimeksi hän oli syönyt joitakin pähkinöitä pähkinäpuumetsässä — ja siitä oli jo kulunut monta päivää."
Tätäkin osaa lukiessa tuli mieleen Maan lapset-sarja, vaikka se sijoittuu paljon paljon kauemmas. Toisaalta samoista asioista kait on ollut kyse vuosituhansia - rakkaudesta ja sodasta ja epäilyksistä.
Jos harrastaisin roolipelaamista niin näistä kirjoista sais hyviä juonia peleihin.
Tällekin kirjalle Storytelissä tähtiä 5/5.
