Liisa Rauhakoski - Tekno! Saksa! Elämä!: Ysärinuoren päiväkirjat

 

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Tekno! Saksa! Elämä!: Ysärinuoren päiväkirjat

 

Kannen kuva ja suunnittelu: Liisa Rauhakoski

© 2024 Rauhakoski, Liisa

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-7371-0
 

Sivumäärä 

336 

Päiväkirjaromaani aikuistumisesta. 90-luvun ajankuva teknoraveineen. Lukiolaisen maailma avartuu ja avautuu.

"En kestä tätä, en tajua yhtään mitään, tämä on aivan sekava moniulotteinen paikka ilman yhtä tai edes seitsemäätoista ainoaa oikeaa tapaa nähdä ja käsittää. Tämä on myös uskomattoman mielenkiintoinen paikka enkä ymmärrä miten joku, tai minä, voi enää koskaan olla kyllästynyt tai ettei ole muka mitään tekemistä tai kaikki vaan samaa vanhaa? Hullu paikka, maailma. Ihan liikaa kaikkea."

"Ihan hurjaa jo sekin, että voin keskustella jonkun kanssa saksaksi, oikean saksalaisen, joka asuu jossain, mihin ei silmällä näe eikä polkupyörällä pääse, jossain saman pallon pintakerroksessa, sittenkin niin naurettavan lähellä."

 

 

Oli ihanaa lukea tämä kirja. Neuvostoliiton hajoaminen, Estonian uppoaminen. Hämärästi muistan nuo tapahtumat, vaikka kirjan aikakausi tosiaan on sellainen, että olen silloin ollut aika pieni ihmisotus. Ihmisotus on muutens Rölliltä lainattu sana. Niitä kasetteja kuuntelin ihan hirveesti sillon pienempänä ollessani. 

 

Tässä teoksessa on kaikkee ihanaa nostalgiaa: lankapuhelimet, kirjeet, kasetit, MTV siis se musiikkikanava - ja muutenkin kaikki se mitä oli ennenkuin internet valtasi maailman ja ennenkuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi. 

 

Mieleen kirjasta jäi erityisesti tämä: 

 

"Aina on ajatellut, että olisi älytöntä tuhlausta ostaa joku seedee vain yhden biisin takia, joka sillä on hyvä. Mutta miten niin? Musiikki on tärkeää. Kyllä se maksaa hintansa.

Musiikki on hassun abstraktia. Ei siitä saa kiinni. Näkymätöntä. Leijuu vain jossain. Silti siinä on rakenteet. Miten sitä on voitu suunnitella ilman mitään konkreettista? No onhan nuotit, mutta eivät nekään näytä piirrettynä äänen vaihteluiden kolmiulotteista tilaaika-rakennetta. Ne ovat vain merkkejä eivätkä kerro kaikkea.

Olen ulkona naisellisuuden kulttuurista. Vihaan kaikkea, minkä yhteiskunta määrää kuuluvaksi naisen elämään ja ajatusmaailmaan. Sitä oikeaa pelkkää lähtökohtaa, että on nainen, en vihaa, vaan siitä voi repiä ihan omaa huumoria ja kehittää vaihtoehtoisen kulttuurin. Nyt tajuan ja hyväksyn sen käsityksen, että sukupuolia on vähintään kaksisataa. Jokaisella on oma tapansa ja eri asenteensa olla omansa edustaja."

Itsehän olen mennyt siis keikalle tai keikoille vaan yhen hyvän biisin takia, joten ymmärrän hyvin tuon levyhomman. Elokuussa minut löytää Charonin keikalta ja niiltä tiiän vaan käytännössä yhen biisin. 

En osaa nuotteja. En ymmärrä niistä mitään. Aikoinaan mulla oli joku kirja, jossa oli pistenuotit ja varmaan kerrottu niistä enemmänkin. Mutta ne oli kyllä niin käsittämättömiä merkkejä, että jos nyt tulisi pistekirjoituksella nuotit vastaan niin en tunnistaisi niitä nuoteiksi.
Jos pistekirjoitusnuotit kiinnostaa niin aiheesta voi lukea vaikka tästä . 

Kirjassa mainitaan tuttuja artisteja. En tiennyt, että Marusha esiinty Suomessa syksyllä -94. En muistanutkaan miten hyvä biisi on It Takes Me Away . 

Jos haluat nostalgiselle matkalle 90-luvun alkuun niin suosittelen tätä kirja.. 

Tähtiä 3/5.

Liisa Rauhakoski: Vakosamettia ja karkkisadetta

 

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Vakosamettia ja karkkisadetta

 

© 2022 Liisa Rauhakoski

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-4034-7
Sivumäärä 

 

264 

 

Kirjailijan kotisivu 

Kirjaesittely Vakosamettia ja karkkisadetta 

Hyvinkää 70- ja 80-luvulla. Sohva on verhoiltu ruskealla vakosametilla. Puhelin on oliivinvihreä ja sen valintalevy raskas pyörittää. Oksasen kioskilta ostetaan kymmenen pennin irtokarkkeja. Kevään ensimmäinen jäätelö syödään Anttilan kulmaa vastapäätä Donnerin obeliskin puistossa suihkulähteen ruikkiessa auringon säteissä kimmeltävää vettä turkoosiin altaaseen.

Muistatko, kun kierrettiin jonossa fluorihuuhtelunestettä suussa purskutellen siinä juhlasalin pukuhuoneessa, jossa oli jääkylmää aina jumppatunnille mennessä? Ja kynnet murskaantuivat ja hampaat järsittiin pilalle, kun yritettiin irrottaa Lego-palikoita toisistaan? Radiossa soi Katri Helena, Baccara ja Abba ja telkkarissa pyörii Rosvo Rudolf, Kössi Kenguru, Kivikasvot ja Parempi myöhään?

Turvallinen lapsuus. Missä ovat meidän vaaramme? Suurin vaara taitaa olla se, että jos puhaltaa purkkapallon ja tuuli käy, pitkät hiukset takertuvat siihen ja haivenien päät tulevat purkan mukana suuhun. Parin puraisun jälkeen tukkaa on vaikea irrottaa purkkaköntistä.

 

 

 

Oma ostos. 

 

Viihdyttävää tekstiä. Nyt ollaan aikakaudessa, jota en itse tunne - sillä olenhan syntynyt vasta 80-luvulla. Lisäksi en ole asunut kaupungissa kuin vasta aikuisena. 

Piti netistä tarkistaa milloin Uri Geller 

vierailikaan Suomessa kun kirjassa tämä mainitaan. 

Jos haluat nostalgisoida menneillä vuosikymmenillä niin lue tää. 

Tähtiä 3/5.

Liisa Rauhakoski: Niin vahva kuin olen

 

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Niin vahva kuin olen 

 

© 2021 Liisa Rauhakoski

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-952-80-9265-0
Sivumäärä 

 

276  

Kirjailijan kotisivu

 

Kirjaesittely: Niin vahva kuin olen 

Eroa puiva romaani suoraan dramaattisen tunnemyrskyn silmästä kuvattuna.

Suomalainen nainen Hollannissa naimisissa saksalaisen kanssa. Aviomiehen päihteidenkäyttö riistäytyy käsistä. Ystävät ja arjen huumori pitävät toivoa yllä, kunnes kotiolojen synkkyys uhkaa sammuttaa viimeisetkin tähdet. "Keski-Eurooppa, mitä sinä annat minulle? Jonas, mitä sinä annat minulle?" On kohdattava kipeä ratkaisu silmästä silmään.

Kehityksen katalysaattorina toimii ystävä Osman ja samalla ihmissuhteiden pakka sekoittuu moneen kertaan. Kuka auttaa, kuka hylkää, kuka lohduttaa? Missä moraali?

"Tämä kriisijakso on erityisen väkivaltainen tai siis opetusrikas tai siis priorisoiva ja kaiken turhan karsiva ja syvälle käyvä ja tajuntaan iskevä. On pidettävä kiinni siitä viimeisestä elämän liekistä ja huudettava apua. Tämän enempää ei oikein pohjalle pääse."

On olemassa globaaleja tarinoita. Ja kaikkiin tilanteisiin on kohtalotovereita.

"Tulevaisuudelle. Malja tulevaisuudelle."

 

 

Kirja on oma ostos. 

 

Riipaisevan raadollista luettavaa! Löysin tästä PALJON samaistuttavaa. Vaikka kirjan aiheet on raskaita niin toivoa on ja kirjan teksti on todella vetävää. 

Kirjan nimestä tuli erityisesti mieleen tämä biisi 

Cher - Strong Enough . 

Kirjassa aviomiehen päihteiden käyttö pääsee valloilleen, uusi ystävyys tulee ja tuottaa vaikeuksia. Ero riipii, mutta lopussa on onnellisuutta ja uusi ihminen elämässä. 

Kirjassa tuodaan esiin se, jota itsekin koen eli että ystävyyssuhteet on vaikeita. 

Lainaus tekstistä: 

"Joo, kenen on syy mihinkin ja minkälainen syy. Heitä syytän siitä, että he jättivät minut kommunikaation ulkopuolelle eivätkä koskaan kertoneet minulle, mikä heitä kalvaa, jotta olisin voinut tajuta edes jotain. Se oli epäreilua. Osmanin suorasta kommunikaatiosta minulle ei nähnyt, että kaikki olisi pielessä.

Mutta koska itse kuitenkin tein kaikenlaista väärin ja ehdin vittuilla heille jo, en voi enää jälkeenpäin isotella enkä syyttää heitä, vaan rukoilen maailmankaikkeuden anteeksiantoa itselleni.

Luulin kaiken olevan vapaata peliä. Ei kukaan ilmoittanut haluavansa omistaa minua sitä hetkeä pidempään, joten luulin saavani kokeilla paria eri miestä, kun kerran tämän yhden kerran päästän irti kaikista rajoista. Luulin, että saisin oikeasti pitää hauskaa eikä kukaan välittäisi.

Mutta miehistä tulikin katkeria heti kun he eivät olleetkaan minun ainoitani. Silloin he käänsivät minulle selkänsä, kaikki, totaalisesti.

Koko ajan Osman petti Mirjamia jonkun aachenilaisen pimun kanssa ja Mirjamin naapurin kanssa eikä itse ollut omasta mielestään tuomittava. Mirjam luulee Osmanin olleen uskollinen, vaikka hänellä on ollut yhtaikaa vähintään neljä naista. Pidän silti suuni. Ei minulla ole tarvetta pilata heidän suhdettaan.

Sülilläkin saa olla tyttöystävä, vaikka hän tapailee minua. Mutta sinkkunainen ei saa harrastaa seksiä kenenkään muun kanssa kuin korkeintaan yhden? Näköjään. Mies saa ottaa vaikka joka yö eri naisen, mutta pysyy sankarina, kun taas nainen on halveksuttava, jos ei pysy uskollisena heti ensimmäiselle yhden yön kaverille. Näin tylsiä ja sekavia ovat nämä pelit.

Olen ollut täysin moraaliton ja omatunnoton. Olen sallinut itselleni kaiken. Teot ovat hevit ja seuraukset ovat hevit. Olen ihan äimän käkenä nyt, miten kaikki voikin mennä niin pieleen.

On se vaan omituista, kuinka käyn läpi erokriisini ihan kokonaan muiden suhteiden kautta enkä tuhlaa ajatustakaan entiseen avioliittooni. Toisaalta ne aviokriisit kävin pitkälti läpi jo etukäteen. Asiat olivat lopulta niin pielessä, ettei siitä ollut mitään jäljellä.

Vaikka se onkin erityisen rajua, ettemme puhu sanaakaan enää. Yksitoista vuotta kadonneet tuosta vain.
".

 

 

Löysin tuosta niin paljon samaistuttavaa. En tulisi onnelliseks vaikka muutamat tietyt ihmiset elämässäni olisivat. He on tehneet osansa siitä, että minusta on tullut Minä. En nykyään mieti sitä miksi asiat on niinkuin ne on. Jos miettisin eli siis jos pysähtyisin miettimään niin ei musta olis yhtään mihinkään, koska vaan lamaantuisin. Elän haluamanlaistani elämää. Mun elämässä on ne jotka siinä haluaa olla. Kohta on taas kesä ja mun pitää koettaa selvitä siitä. Pelkään sitä joka vuosi ja tähän asti oon aina selvinnyt. Erityisesti tänä vuonna ja kesänä olen ja muistan olla kiitollinen siitä, että saan olla, värjätä hiukset, käydä festareilla, juoda kuplivaa ja mitä näitä nyt onkaan! 

 

Pakko lainata kirjasta vielä tämä kohta: 

 

"Vittujen kevät, tämä sujuu taas niin hienosti, nämä minun ihmissuhteeni. Perseen suti. En tiedä, onko mitään pelastettavissa. Minun on yritettävä asennoitua siihen, että Osman on menetetty.

Voi saatanan vittu, että minulla on kariutunut avioliitto ja kariutuvat ystävyyssuhteet ja kariutunut rakkaus-ystävyyssuhde. Missä hirttosilmukka?"  

 

 

Kirjalle tähtiä 4/5. 

Liisa Rauhakoski: Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia

 

 

 

 

Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia 

© 2020 Liisa Rauhakoski

Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

ISBN: 978-95-2803-157-4

 

Sivumäärä 

 

260 

 

 

Kirjailijan kotisivu 

 

 

Kirjatraileri: Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia 

 

 

 

Vähän erilainen maantietopaketti. Tästä kirjasta selviää muutama totuus belgialaisista, Hollannin rumimmasta kaivoskaupungista, Saksan byrokratiasta ja Maastrichtin mongerruksesta. Suorat sanat lauotaan hollantilaisten elämälle vieraista etunimistä, rakennusten laadusta ja humppahiteistä. Mutta löytyy myös paratiisimainen laakso, jonka hiljaisuudessa kuuluu vain se ääni, kun lehmä riipii turvallaan ruohoa maasta. Kaiken ohessa henkilökohtaista tilitystä, pätkätyöläisen arkea, hulvatonta huumoria ja huomioita popmusiikista.

Tapahtumapaikkana on rajaseutu, Hollannin kauimmainen kaakkoisnurkka, jossa on mäkimaastoa ja jossa todella puhutaan vuori-ilmastosta, koska siellä on jopa 300-metrinen kukkula.

Kirja käsittelee Hollannissa asumisen ensimmäisiä vuosia ja sitä, miltä Hollanti tuntuu edelliseen asuinpaikkaan Saksaan verrattuna. Kertoja on muuttanut kolmekymppisenä Hollantiin saksalaisen avomiehensä kanssa.

Pirskahteleva tarina esittelee runsaasti erilaisia aiheita ja piirtää aikajanalla kuvan vuosien etenemisestä ja Hollannissa olemiseen tottumisesta.

 

 

Kirja on oma ostos. 

 

Hollanti on kiehtova paikka. Tulppaanit ja tuulimyllyt tulee mieleen. Aikoinaan 2000-luvun alussa kaikki suurimmat musiikilliset vaikutteeni tulivat juurikin Keski-Euroopasta. Esim. Ian van Dahl, Tiesto, Armin van Buuren ja Lasgo. 

Ainuttakaan hollantilaista kirjaa en tiedä. Yksi parhaimmista koskaan lukemistani teoksista on 1600-luvun Hollantiin sijoittuva Tulppaanikuume , jonka on kirjoittanut Deborah Moggach. Tästä on näköjään elokuvakin olemassa. 

Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia on elämän makuinen kuvaus elämästä tuossa mielenkiintoisessa maassa. Ollaan niin kansainvälisiäkin kun asutaan kolmen maan eli Hollannin, Belgian ja Saksan rajalla. Mietin että pääseeköhän Suomessa vastaavaan jossain pohjoisimmassa kolkassa. Koetin muistella mieleeni viime vuosituhannella tunnustelemaani kohokuvakarttaa, että mitenkä siihen oli merkattu vaikkapa Suomen, Ruotsin ja Norjan rajaa, mutta en saa mieleeni. Nykyään on sokean ihmisen opiskelukin niiiiiin paljon helpompaa kun ei tarvi kantaa mukana raskaita pistekirjoituskirjoja. Kun kaikki hoituu näiden kaiken maailman teknisten vekottimien avulla - ainakin suurimmaksi osaksi. 

Kirjassa ollaan 2000-luvun alussa ainakin mainitaan Suomen voitto Euroviisuissa. Oli ihana sukeltaa tuohon aikaan, josta on kauan, mutta tavallaan ei silti ole. Töiden haku ulkomailla on varmasti ihan yhtä hermoja repivää vielä tänäänkin kuin mitä se oli tuolloin. 

Pystyn hyvin myös uskomaan kirjassa kerrotut ihmetykset siitä voiko Suomessa ajaa autolla kun lunta on niin paljon ja että miten pakkasta voi olla -20. 

Itse saan paljon ihmettelyä - toki se ei riipu siitä oonko Suomessa vai jossain muualla. Joillekin ihmisille se on niiiin ylitsepääsemätöntä että minä sokeana ihmisenä elän aktiivista elämää. Pitäiskö mun sitte niinkun muka vaan istuu kotona ja tuijottaa seinää? 

Mun tekstitkin on mitä on juuri siksi, ettei kukaan ole tässä välissä suodattamassa näitä mitenkään. Jos joku toinen ihminen kirjottas näitä ni se poistais näistä kaiken suoruuden eikä se olis enää sitte oman näköistäni millään tavalla. En muuten tiiä miten Hollannissa suhtaudutaan vammaisiin ihmisiin. Tosin Hollantihan sallii sen mitä Suomi ei salli vielä - elikä eutanasian. 

Ainiin tuosta ihmettelystä vielä, että tiiän kyllä, että blogissa ja Instassa on osa kuvista miten sattuu, koska tiedoston liittäminen paikasta tämä paikkaan tuo ei aina tarkota sitä, että minä pystyisin tietämään, että onko kuva oikeinpäin tai rajautuuko se oikein. Niin ne jotkut kuvat on kaameita vaan ajattelen, että se semmonenkin niinkun kuuluu tähän juttuun. Nythän tää koko homma on niin sanotusti "AMMATTIMAISEMPAA". Tarkotan että näkevän kanssa aina katsotaan valmiiksi pitääkö kuvaa rajata tai muokata. Viime viikolta on yks postaus Instassa, jossa kuva luultavasti ei ole rajautunut oikein. Oli tarkoitus julkaista se paljon myöhemmin, mutta välillä tulee tällasia. 

Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia on kirja sinulle joka haluat matkustaa ajassa ja paikassa ja jota kiinnostaa suomalaisen elämä ulukomailla. 

Tähtiä 4/5.