Heidi Kalmari - Lumen jäljillä
Docendo 2021
ISBN 978-952-382-100-2
Lumi on vallannut toimittaja ja tietokirjailija Heidi Kalmarin ajatukset. Siihen tuntuu kiteytyvän tässä ajassa kaikki: lumi on merkki muutoksesta ja symboli menneestä. Puhummeko oikeasti pian vain menneiden talvien lumista?
Lumi ei ole enää talvien vakiovieras, vaikka välillä kinokset kasvavat ennätysmittoihin ja pyry saattaa olla silloin tällöin sakeampaa kuin vuosikausiin. Ilmastonmuutoksen myötä lumiraja katoaa silmiemme alla, talvi lyhenee.
Lumesta on moneksi. Se antaa luonnolle suojan, kaamokseen valon, lapsille leikin ja aikuisille arkiliikunnan. Monille se tuo elinkeinon, urheilijoille lajin ja taiteelle inspiraation. Lumi on myös ikuinen riesa, ja kylmät hanget ovat vaaroja täynnä. Valkohiutaleet tuovat joulun tunnelman.
Lumen jäljillä -kirjassa kuljetaan pyryssä, loskassa ja umpihangessa, etelässä ja pohjoisessa. Tavataan ihmisiä, joille lumi on suuri rakkaus ja niitä, jotka eivät sitä voi sietää. Syvältä umpihangesta löytyy myös sisua, surua ja suurta rakkautta. Sekä selitys sille, miksi Kalmarikin on nykyisin niin paljon rohkeampi.
On aika kulkea lumen jäljillä, jotta huomaamme kunnolla sen, mitä olemme vaarassa menettää.
Heidi Kalmari on lumeen intohimoisesti suhtautuva toimittaja ja tietokirjailija. Hän on erikoistunut vastuullisuuteen ja vastuulliseen matkailuun. Kalmari on myös mukana Protect Our Winters -ilmastoliikkeessä.
Hyvää Nimipäivää Lumi!
HUOM! TÄMÄ TEKSTI ON YLISTYS LUMELLE JA TALVELLE, JOTEN JOS VIHAAT MOLEMPIA NIIN LOPETA LUKEMINEN VÄLITTÖMÄSTI!
Törmäsin tähän Lumikirjaan Tampereen Kirjafestareilla. Ostin teoksen kauniin kannen ja sen vuoksi, koska rakastan LUNTA JA TALVEA YLI KAIKEN!
Tekstini Tampereen Kirjafestareista pääset lukemaan tästä.
Oli äärimmäisen kiehtovaa päästä Lumen Jäljille.
Opin kirjasta valtavasti uusia asioita lumesta ja sen olemuksesta, talviurheilusta, lumeen suhtautumisesta ja sain myös huolen aiheita koskien tulevaisuuden talvia ja sitä onko meillä jatkossa lunta laisinkaan.
Oon niin tottunut lumisiin talviin, vaikka viimeisten 21 vuoden aikana niiden saapuminen on ollut kyseenalaista.
Kirjassa kerrotaan lumen odotuksesta näin:
"MINUN LAPSUUDESSANI OLI LUNTA, MUTTA OMIEN LASTENI TULEVAISUUDESSA SE EI OLE ENÄÄ ITSESTÄÄNSELVYYS. LUMESTA ON TULLUT PERHEKESKUSTELUJEN VAKIOAIHE. SEN SÄVY EI OLE AINA KIVA.
Marraskuun pimeinä päivinä ja iltoina olemme tottuneet odottamaan lunta. Se valaisisi mustuudesta raskaan pihan, pimeät kadut ja keinovalojen voimalla hiljaa ja satunnaisesti sykkivän kaupungin. Milloin lunta tulee? Tuleeko sitä tänä vuonna? Onko meillä musta joulu?
Syksyn energiat ovat jo hiipuneet, ja kynttilöiden valaisemaan iltahämärään on totuttu. Hyggen ensihuuma on kadonnut."
Joitain vuosia sitten olin sairaalassa ja koska oli joulukuun alku niin luulin, että ulkona on lunta, mutta mulle kerrottiin, että siä sataa vettä. Mietin oonko Suomessa ollenkaan vai onko minut jostain syystä rahdattu hoidettavaks johonkin etelänmaille. Juteltiin siitä kuinka joidenkin kymmenien vuosien kuluttua Suomessa saattaisi kasvaa hedelmäpuita. Se keskustelu tuntui siinä tilanteessa absurdilta.
Lunta on aina ollut. Pienenä peuhattiin lumessa, rakenneltiin lumiukkoja, lumilinnoja ja yks vuosi rakenneltiin useampikin lumihevonen ja leikittiin niillä ratsastuskoulua.
Oon tietty myös hiihtänyt ja luistellut. Hiihtäessä halusin aina laskea mäkiä. Mitä pidempi mäki sen parempi. Sain toteutttaa itseäni tällä tavalla.
Minulla taitaa vieläkin olla kultamitali jonka sain eräistä hiihtokilpailuista talvella 2000.
Taitoluistelu on laji, jota olisin halunnut opetella.
Jos oot sitä mieltä, ettei sokea ihminen voi harrastaa talvilajeja niin muutapa asennettasi!
Mitä Lumi sanoo? Kaikki aina sanoo jotakin. Siis kuulostavat joltakin. Lumi narskuu kengän alla ja sitä on hauska kuulla.
On myös hauskaa ajatella, että kun liikun valkoisen kepin kanssa tuolla lumessa niin jätän jälkeni. Piirrän kepillä jälkeä kun tunnustelen tietäni. Muut saattavat jälkeenpäin ihmetellä mikähän tuosta on kulkenut.
Elämä on valintoja täynnä. Asun kaupungissa eikä itse tarvii lumitöitä tehdä. Voin fiilistellä lumisadetta sisältä käsin. Lumisade on tunnelman luoja.
Ainut huono asia, jonka lumesta keksin on että se hiljentää ääniä ja siksi vaikeuttaa omaa liikkumistani.
Kirjasta saa myös vastauksen siihen mistä lumi tulee ja miten lumihiutaleet syntyvät. Kahta samanlaista lumihiutaletta ei ole. Lumihiutaleita on kuvattu ja tutkittu paljon.
Muistan, että 80-luvulla TV:ssä näkyi lumisadetta jos lähetystä ei ollut. Harmi, ettei tätä nykyään enää ole.
Miten kertoa talvesta sellaiselle, joka ei ole sitä kokenut koskaan.
Lainaus kirjasta:
"Kerro minulle lumesta", sanoi Muumipeikko ja istuutui isän kauhtuneeseen puutarhatuoliin. "Minä en käsitä sitä."
"En minäkään", sanoi Tuu-tikki.
"Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa."
JOS PITÄISI VALITA LUMITARINOISTA yksi ylitse muiden, se olisi ehdottomasti Tove Janssonin Taikatalvi. Kirja onnistuu kertomaan talvesta ja lumesta aivan kaiken. Sen, miten se voi pelottaa ja jännittää. Millaisia tunteita se erilaisissa ihmisissä herättää ja miten eri tavoin siihen voi suhtautua. Sekä sen, miten erilainen talvi on talven sisällä:
ensihiutaleet, pimeä sydäntalvi, kirpeät pakkaset ja valoisat kevätpäivät.
Taikatalvea lukiessa voi samastua vuoroin lähes kaikkiin hahmoihin. Muumipeikon arkuus, ihmetys ja lapsenomainen innostus sekä välillä kipakaksi äityvä ärsyyntyminen (esimerkiksi Vastalauselaulu!) ovat kaikki tuttuja tuntemuksia. Toisaalta Tuu-tikin levollisuus ja tietynlainen rauha siitä, ettei maailmassa kaikkea voikaan selittää ja ottaa haltuun, tuntuu elämänasenteelta, joka vahvistuu itselläkin vanhenemisen ja vanhemmuuden myötä.
Nyt aikuisena ja lumisin silmälasein Taikatalvea lukiessa eniten hahmoista naurattaa torvea soittava hiihtosankari Hemuli. Miten sietämätön ja tunnistettava hän onkaan kaikessa yltiöpäisessä talvireippaudessaan! Hemuli on juuri se tyyppi, joka löytyy takuuvarmasti jokaisesta hiihtolomaseurueesta. Se, joka on aikaisin aamulla pystyssä ja innokkaana lähdössä ensimmäisenä ladulle tai laskettelumäkeen. Se, joka tulee väkisin avaamaan verhot niiltä, jotka yrittävät aamulla vielä nukkua pitkään ja haluaisivat mieluummin käpertyä sisätiloihin. Hemuli aiheuttaa mukavuudenhaluisemmissa tyypeissä hieman jo ahdistuneitakin tuntemuksia:
Vieraat eivät pitäneet siitä, että heitä kiskottiin johonkin uuteen ja vaivalloiseen.
Mäessä ensimmäisenä ja viimeisenä huhkiva Hemuli on naurattanut 10-vuotiasta tytärtänikin niin paljon, että nykyisin hän kutsuu kaikkia urheilullisia ja aktiivisia ihmisiä yleisesti Reippaus-Hemuleiksi."
Itse jäin miettimään mitä kertoisin talvesta ihmiselle, joka ei ole koskaan kokenut sitä.
Pakkasyö, kirkas tähtitaivas ja luminen maisema on mielestäni asioita, jotka jokaisen tulisi kokea edes kerran elämässä ja nähdä ennen kaikkea!
Opin kirjasta myös, että lumi voi olla muutakin kuin valkoista.
Teoksessa kerrotaan näin:
"MIKSI LUMI ON VALKOISTA? Tämä on ehkä yksi yleisimmistä lumeen liittyvistä kysymyksistä. Ja vaikka vastaus on varmasti minunkin korviini kantautunut monta kertaa, en silti osannut kaivaa sitä suoraan muististani.
Lumi on väriltään valkoista, koska se heijastaa valoa. Lumi koostuu kiteistä, joiden välissä on ilmataskuja. Nämä taskut taas ovat paljon suurempia kuin valon aallonpituus. Valo kulkee lumeen monien ilma- ja jääpintojen kautta ja heijastuu matkalla osittain takaisin näkyvillemme. Kaikki värit heijastuvat samalla tavalla, mutta koska auringonvalo on valkoista, myös lumi näyttäytyy valkoisena. Eriväristen keinovalojen avulla lumi voi näyttäytyä vaikkapa punaisena, sinisenä tai vihreänä.
Joskus lumi voi värjäytyä myös muiden luonnollisten aineiden sekoittuessa siihen. Kevättalvella 2021 Suomeen satoi lunta, joka oli vaalean ruskeaa siihen sekoittuneen Saharasta tuulen mukana tulleen hiekan myötä. Siperiassa ja myös Pohjois-Suomessa on puolestaan saattanut sataa mustaa hiilipitoista lunta. Hiili on peräisin kaivosteollisuudesta, ja sekoittuessaan muihin tehtaiden päästöihin se voi tehdä lumesta myrkyllistä.
Vaaleanpunaisiakin hankia on. Vesimelonilumeksi kutsuttua pinkkiä lunta esiintyy vuoristojen jäätiköillä ympäri maailmaa, esimerkiksi Alpeilla, Alaskassa ja Etelämantereella. Pinkin ja toisinaan melkein verenpunaisen värin synnyttää lumessa kasvava Chlamydomonas Chlamydomonas nivalis -niminen leväkasvi. Keväällä kulkiessaan lumen alta kohti pintaa leväkasvi hajoaa ja samalla käy läpi fotosynteesin. Punainen väri muodostuu levän viherhiukkasissa olevista karotenoideista eli samoista pigmenteistä, joista vaikkapa porkkanat saavat värinsä. Väriaineet toimivat kasvin suojana auringon ultraviolettisäteilyä vastaan.
Pinkki lumi kuulostaa jännittävältä ja ihastuttavalta, mutta kaunis väri ei heijastele pelkkää hyvää. Lumessa oleva levä sulattaa lunta ympärillään (jotta se saa itselleen nestettä), ja kiihdyttää sitä myöten sulamista ylipäätään. Värjäytynyt lumi puolestaan heikentää lumen heijastusvaikutusta eli albedoa. Toisaalta myös sulava lumi ruokkii levää ja auttaa sitä leviämään entisestään."
Pinkki on lempi värini ja olisi aika siistiä jos pinkkiä lunta Suomestakin löytyisi.
Kirjassa on oma lukunsa lumen vihaajille. Siinä käytetään lumesta sanaa epävakaa. En pidä tuosta sanasta vaikka se onkin yleinen säätiedotuksissa ja muutenkin. Luulen ettei sen sanan käyttäjät tiedä mitä muuta se voi tarkoittaa.
En ollut tullut myöskään koskaan ajatelleeksi miten valtava busines liittyy talviurheiluun.
Lumi työllistää monin tavoin urheiluväline-, ja vaatevalmistajia ja sama myös retkeilyn osalta.
Kirjasta opin fleecen olevan huono materiaali, koska sitä pestessä irtoaa mikromuoveja.
Järkyttävä oli myös se tavara määrä, joka roudataan hiihto vai pitäisikö sanoa lumilomalle mukaan. Kasseja, reppuja oli aivan järjetön määrä ja osa tavaroista oli täytynyt lähettää jo etukäteen.
Opin myös kaksi uutta sanaa: kryosfääri, ja mononkuivain.
Kirjan sivuilta tuli myös vastaan tuttu henkilö, joka on tutkinut lumileikkejä. Minä olin 20 vuotta sitten opiskeluaikanani töissä Helsingin yliopistolla ja törmäsin siellä tähän tutkijaan.
Etsin myös lumi aiheisia teoksia tätä tekstiäni varten.
Tässä muutama kirja:
- Lumen ja tuhkanmaa
- Lumentaju
- Luminainen
- Lumimyrsky
- Lumen uhrit
Tässä myös pari musiikkivideota, joista ainakin toinen on tehty hyytävissä olosuhteissa.
Innostuin myös tekemään lumi aiheisen soittolistan. Listassa on 28 biisiä ja sen saa soimaan tästä
Suosittelen Lumen jäljillä kirjaa kaikille Talvea rakastaville!
Annan kirjalle 5 tähteä.
Aika loppui kesken ja tämä on huonoin arvio, siis teksti, jonka olen milloinkaan tehnyt, mutta oma moka.
Kiitokset kaikille skannauksessa auttaneille!
Tähän loppuun vielä hauska runo tästä Lumikirjasta:
Ihana talvi
Tammikuu 1. klo 17.00
Lunt satta! Lumi o sit kaunist!
Luanto tule kaunim valkkoseks ja miäli piristy, ku ei ol enä nimpal pimmiä. Mää tei itellen kuuma rommitoti ja mää istusin ikkuna äären kattoma hiutaleitte leijumist maaha. Tosi kaunist.
Tammikuu 2.
Mää heräsi ja kattosi akkunast pihal.
Koko maisemam peitti uus puhtavalkone lumi.
Hiano näky! Jokasel puul ja penssal o valkone kaapu. Mää tei talven lumityä ja nauti joka kolallisest. Mää kolasi sekä piha et jalkakäytävä. Myähemmi päiväl tielaitoksse aura auras tiä ja tyäns lume piha ette. Kuljettaja naureskel mul ja vilkutti. Määki vilkuti hänel ja kolasi piha erusta taas auki.
Tammikuu 3.
Viime yän sato vaja 15 sentti lunt ja pakkast o parikytä astet.
Pihakoivuist katkes muutama oksa lumem painost. Mää tei lumityä ja taas ku mää sai tyä valmiks, tuli aura-auto. Lumi ol täl kertta ruskian harmaat.
Tammikuu 4.
Sää lauhtus, lumi suli sohjoks, ja se jäätys liukkaks, ku pakkane taas kiristys. Kaatusin perssellen postilaatikom eress. 22 eurom poliklinikkamaksu, mut onneks mittä ei ollu poikki. Sääennustus lupas lissä lunt.
Tammikuu 5.
Viäläki nii kauhja kylm. Pittää osta maasturi, et mää päässe töihi. Auto liukus päi kairet ja oikkia etukulma meni aika pahaste kassa.
Viime yän sato reilu 15 sentti lunta. Auto o iha sualas ja kuras. Tiaros ol lumitöit tänäpä. Se perkele aura ajo ohitte kaks kertta.
Tammikuu 6.
26 astet pakkast. Lissä tota perhana lunt.
Pihal ei ol yhtäm puuta tai pensast, mikä ei olsis vahinkoittunu. Sähkö oliva poikki melkke koko yä. Mää yriti pittä talo lämpimänä kynttilöil ja pensalämmittimel, joka kylläki roiskas hiuka yli, syttys tule ja oli poltta koko talo. Mää sai onneks matol tukahrutettu liäki, mut mää sai toise aste palovammoi kässi ja silmäripse ja kulmakarva palova. Auto karkas käsist matkal poliklinikal ja hajos lunastuskuntto.
Tammikuu 7.
Tota vitunperkele valkost paska tule koko aja.
Kaik perkele vaatte pitäsis olla pääl, jos halu käyrä postilaatikol. Jos mää saa kässi sen saatanan kusipää, mikä aja tota aura-auto, niin mää revi silt syräme rinnast! Se o ain varma kulman taka kytikses ja orotta, ku mää saa piha puhtaks! Sähkö ova viälki poikki. Vesijohro jäätys ja näyttäsis silt, ettei katto kestä tol lume paino.
Tammikuu 8.
Saatana, 12 perkelee sentti uutta vitu lunt ja vitu ränttä ja vitu jäät, ja herra yksinäs tiättä mitä paska sitä taivast viime yän tuli.
Mää yriti ossu aura-auton kuljettaja jäähakul, mut see pääs pakko. Auto ei lähre käyntti. Mää luule, et must on tulos lumisokkia. Mää em pysty liikuttama varppaitan. En ol nähny aurinkko montte viikko. Ennusteis luvata lissä lunt. Viima tekke ilma purevaks. Perkele, mää muuta Espanja, tai ainaki Tampereel. Vitutta nii perkeleste! Saatana lumi ja koko talv.
