Tämä laulu tuli Spotifyssä vastaan heti julkaisupäivänään. Olen siitä asti kuunnellut tätä ja tästä taisi tulla tämän kevään/kesän voimabiisi. Luulen laulun olevan Top 10 listalla kun Spotify listaa osaltani Vuoden 2022 kuunnelluimmat biisit.
Ajattelin heti kappaleen nimestä, että täähän sopii nykyiseen kotikaupunkiini. Lyriikoita kuunnellessa löysin valtavasti omakohtaisuutta.
Tässä kaksi tärkeintä:
"Otin suunnaksi etelän
Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa".
Välimatka on siitä metka että kun sitä on tarpeeksi luulee sen auttavan. Petyttyäni ihmissuhteessa joku vuosi sitten, kissani menehdyttyä ja muutenkin kun elämä oli ehkä vähempi eläväistä kuin nyt. Niin mietin, että en voi olla enää nykyisessä kotikaupungissa vaan voisin aloittaa elämän alusta jossain muualla.
Onneks jäin!
Tampereelle muuttamiseni täysi-ikäistyy just tänään!
Siksi halusin tämän Surun kaupunki singlen arvioida vasta nyt.
Aika vierähtellöö.
Näihin vuosiin on mahtunut paljon. On myös aikoja, joita en halua muistaa, sekä myös hetkiä, joita en muista, enkä haluakaan muistaa.
Aistirajoitteeni ei vaikeuta elämää itsessään. Ajattelen, että ne on mielen diagnoosit, jotka enempi vaikuttaa. Nekään eivät määritä elämää, vaaan ovat osa sitä.
Jatkan kohta biisin lyriikoista. Ennen sitä yksi muisto siltä ensimmäiseltä kesältä Tampereella.
Olin asunut täällä puolitoista viikkoa. Oli maanantai. Sain kaverilta autokyydin kyläpaikkaan. Autoileva kaveri läks siitä sitten ja sovittiin, että se hakee mut seuraavana päivänä, koska mulla ei ollut vielä mitään palveluja käytössä.
Oltiin kahestaan ja tehtiin sitä mitä nainen ja mies tekee. Suljettiin puhelimet, jotta saadaan olla rauhassa.
Seuraavana päivänä kun kaveri tuli hakee mua, jotta pääsen takas kotiin niin etittiin sitte kissojen ja koirien kanssa toisen osapuolen puhelimeen PUK-koodia. Siihen aikaan kun ei vielä ollut mitään kamerapuhelimia niin ei voitu ottaa kuvaa liittymän mukana tulleista papereista, jotta oltas keskenämme saatu se koodi selville.
Omalta kohaltani tuo on omanlaisensa saavutus, että toisella ihmisellä on niin hyvä mun kanssa, että siinä unohtuu puhelimen pääsykoodi.
Tämä kaikki siis vuonna 2004.
Sitte biisistä se toinen kohta, josta löysin tarttumapintaa.
"Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin
Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti
Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla
Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni
Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin
Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki".
En osannut päättää lyhyempää tekstin kohtaa.
Tuosta "Kun istun itkuni ensin". tulee mieleen Kalevala. En siis ole edelleenkään sitä lukenut.
Olen kyllä elämässäni itkenyt varmaan määräämättömän määrän.
En kaipaa elämääni ohjeita siitä miten pitäisi irti päästää. En vain voi tai osaa.
Kokonaisuus syntyy siitä miten käytän sitä. Eli kuinka suhtaudun niihin itselle vaikeisiin asioihin ja miten käyttäydyn niissä hetkissä jolloin asiat saa suuret mittasuhteet ja tuska on fyysistä.
Viha ja suru ei auta, mutta ne auttaa, koska ovat primitiivireaktioita ja oikeutettuja tunteita.
Ja vielä tää:
"Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla
Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni
Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin
Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki".
Kivut pinnan alla. Se on niin hyvin sanottu. Lisäksi tuo "Toin tänne tullessani kaipauksen ja suruni". On kans tosi hyvä.
Tampereelle muuttaessa toin mukanani kaiken ja olin vahvasti sitä mitä olin.
Nykyajassa en kykene hallitsemaan kaipauksiani, eikä mun tarvitse kyetä. Olen lakannut olemasta sille Ystäväpiirille, joka minulla oli silloin ja koska niin on niin voin antaa heidän rauhassa "Seikkaillla" blogissani. Kun en ole olemassa niin en joudu teksteistäni tilille.
Tamperelaisuus täysi-ikäistyy! Kuohuviini maistuu ja elämä on tietyin osin tasapainoisempaa kuin silloin aikoinaan. On uudet ihmiset ja kuviot. Joskus hetkittäin mietin onko sittenkään hyvä näin?
Toin tähän kaupunkiin tullessani mukanani kaiken mitä olen. Kaipaus on suuri & pohjaton. Se on myös pysyvää ja jos ymmärtää sen niin voi ehkä tulla toimeen kanssani ja kun ymmärtää ettei voi itse vaikuttaa mun fiiliksiin, etten kaipaa sitä että lohdutettas, vaan vaan, että saan rauhassa kohkata, kunnes olot tasaantuu ja on hetken auvoa.
Annan tälle biisille viisi tähteä.
Kappaleen saa soimaan tästä.
Löysin kesän 2019 Uusi Tampere taltioinnin ja se löytyy tästä.
En tiedä onko tekijänoikeudellisesti oikein laittaa linkki tuohon taltiointiin.
Poistan linkin jos joku niin tahtoo.
Tässä käytän Tampere aiheista kuvaa, koska ehkä enempi puhun omasta suhteestani kaupunkiin kuin biisistä.
Bio
Ylva Haru on suomenkielistä folk/rock-americana -henkistä musiikkia tekevä laulaja-lauluntekijä ja tuottaja, joka on luonut nahkansa juurevan soundin ja lauluharmonian ympärille.
Vahvasti tulkittu tarinankerronta porautuu suoraan selkäytimeen pohtien tätä aikaa ja hyvää ihmisyyttä – kipuja, rakkautta ja kaihoa unohtamatta. Pehmeiden vokaaliosuuksien ja rosoisen folktunnelman oiva naimakauppa antavat kylmiä väreitä, mutta ei jätä kylmäksi. Parhaimmillaan Ylva Harun kappaleet ovat päättymättömiä lauseita, jotka jäävät kaivertamaan kuulijan mieltä.
Livenä keikkoja kuullaan niin soolona kuin isommillakin kokoonpanoilla.
Tarina on lähtöisin Klovharusta, Tove Janssonin mökkisaarelta, missä yövyttyään lauluntekijä sai kokea luonnon puhuttelevan mystisen energian syksyllä 2012. Hän kuuli siellä jotain, mistä kaksi vuotta myöhemmin syntyi artisti nimeltä Ylva Haru ja se jokin soi nyt laulujen muodossa.
Ensijulkaisut Tuulensuoja-EP (2018) ja Linnut-debyyttialbumi (2019) saivat hyvän vastaanoton sekä runsaasti radiosoittoa maanlaajuisesti erityisesti YLE Radio Suomen taajuuksilla, mikä saa jatkuakseen edelleen. Linnut-albumin Elämä kantaa -single on parhaimmillaan yltänyt Radio Suomen vuoden 11. soitetuimmaksi kappaleeksi, Tähän hetkeksi jään -avausraita huomioitiin kunniakkaalla ”maailmanluokan indiefolk-helmi” -tittelillä Aleksi Pahkalan Päivän biisit -sivustolla ja esiteltiin myös tv-taajuuksilla Arto Nybergin ohjelmassa.
Toinen kokopitkä Perhosten valtakunta -albumi julkaistaan syksyllä 2022. Levyn ensimmäinen Matkalla itseeni -singlejulkaisu näki päivänvalon suoratoistopalveluissa 15.4.2022.
Kyseessä on ensimmäinen Ylva Harun täysin oma tuotanto sekä myös ensimmäinen äänitys- ja miksaustyö.
Yksitoista uutta laulua sisältävä levykokonaisuus on kirjoitettu matkalaukkuelämää viettäen ja matkan tuotos äänitettiin lauluntekijän juurilla Raahessa, missä pandemia-aika mahdollisti studiotilan rakentamisen paikalliseen Raahesali-konserttisaliin viiden viikon ajaksi. Saliin rakentui musiikillinen leikkikenttä eli lukuisia eri soittimia, joilla Ylva Haru loi oman soivan maailmansa; instrumentteina hän käytti ääntään, akustisia kitaroita, sähkökitaroita, banjoa, ukulelea, huuliharppua, akustista pianoa, rhodesia, rumpuja ja erilaisia perkussioita vanhasta pyykkilaudasta lähtien.
Levyn päällekkäisäänitysvaihe työstettiin paikallisella SoundKitchen-studiolla, missä lisävärejä ja rytmejä toivat Ylva Harun alusta asti toiminut bändikokoonpano.
Levyn viimeistely tehtiin miksausten osalta Hollywood Housella ja masterointi Finnvoxilla Helsingissä.
Levykokonaisuus tarjoaa kirjon erittäin pelkistetystä maailmasta paikoitellen massiivisiinkin bändisovituksiin.
Musiikillisiin maisemiin ovat vaikuttaneet niin unohtumaton matka Portugalissa, Raahen vanha kaupunginosa, erinäiset seikkailut Helsingin kommuuneista Kilpiän tilan kautta Fiskarsin taiteilijaresidenssiin.
Tarinallisesti levy alkaa tarpeesta lähteä tutkimaan tuntematonta ja on lopulta matka sisimpään – mistä ja mihin kaikki heijastuu.
Kaikkiaan lauluntekijän kaksi vuotta kestäneen tutkimusmatkan lopputuloksena syntynyt Perhosten valtakunta-albumi julkaistaan Lotta Roots -levymerkin kautta syksyllä 2022.
”Perhosten valtakunta on jotakin sellaista, mikä saa ihmisen valon syttymään.” – Ylva Haru
Tervetuloa tarinoiden matkaan!
Ylva Haru: Surun kaupunki (Perhosten valtakunta -albumi/Lotta Roots)
Tuotanto: Ylva Haru
Äänitys: Ylva Haru/Raahesali
Äänitys: Juho Ilkko/SoundKitchen
Miksaus: Ylva Haru/Lotta Roots
Miksaus: Matias Kiiveri/Hollywood House
Masterointi: Pauli Saastamoinen/Finnvox
Kuva: Tuomas Aro
Julkaisu: Lotta Roots (2022)
Ylva Haru: Säv./san./laulu/taustalaulu/akustinen kitara/sähkökitara/rummut/perkussiot
Matias Kiiveri: Sähkökitara
Arttu Aalto: Akustinen kitara
Riikka Keränen: Basso
Anssi Tirkkonen: Rummut/perkussiot
www.ylvaharu.fi
www.facebook.com/ylvaharu
IG: @ylvaharu
SURUN KAUPUNKI (säv./san. Ylva Haru)
"Loppuun kuljetun polkuni päästä
Päätin lähteä jonnekin
Mikä veisi mut kauas siitä
Missä sua vain kaipasin
Toivoin riittävän välimatkan
Kaiken taakse jättävän
Värien ja lämmön mua hengittävän
Otin suunnaksi etelän
Kerta toisensa jälkeen luulee
Että kaukana unohtaa
Siellä oikeastaan vain kuulee
Mikä huutaa
Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin
Nyt katson maisemaa kattojen yllä
Vanhan kauniin kaupungin
Rauhalla kyllästetyllä
Näen horisontin
Ja sinne aion mä vielä
Kun istun itkuni ensin
En aio niitä mukanani viedä
En enää suakaan silti
Niin helposti sitä luulee
Et ainut tie on kauemmas
Usein lähtee vain nähdäkseen
Kivut pinnan alla
Ja jälleen tälläkin kertaa
Se, mitä löysin, yllätti
Vanhaa puhdistamalla
Avasin silmäni
Toin tänne tullessani
Kaipauksen ja suruni
Joki kyyneleitä virtaavin
Sai minunkin
Pinnalta niin kauniin
Alta paljastuikin
Joki kyyneleitä virtaavin
Surun kaupunki".
