Dance FM Radio Finland

Pari viikkoa sitten huomasin Facebookin  ysäri musiikkia =) <3-ryhmässä juttua   Dance FM Radiosta.
En ollut aiemmin tästä tiennyt, joten pitihän heidän lauantainen lähetyksensä ottaa kuunteluun.

Tulee niin nostalginen olo näitä lähetyksiä kuunnellessa. Voi elää uudelleen nuoruutta. Ohjelmassa parasta on se, että suuri osa kappaleista on sellaisia, joita en muista ikinä kuulleeni tai sellaisia, joita en muista Suomessa soitetun koskaan tai lähes milloinkaan. Toisaalta eipä mulla ollut 90-luvulla muita kanavia kuuntelussa kuin Radiomafia, joten en tiedä mitä mahdollisesti muualla on soiteltu.
Ilo on myös, että aiempia lähetyksiä voi kuunnella Mixcloudista. Tätä kirjoittaessani sieltä soi vanhin lähetys, jonka löysin ja joka on tämän vuoden alusta. Näissä riittääkin kuunneltavaa ja fiilisteltävää pitkäksi aikaa.

Lähetykset siis lauantaisin klo 19 täällä. Tai vaihtoehtoisesti puhelimella listen2myradio sovelluksen kautta hakuun Dancefmradio.

Kanavalla on myös Facebook sivut, joilla voi käydä toivomassa biisejä tuleviin lähetyksiin. Fb sivu löytyy tästä Dance FM Radio.
 
Vanhemmat lähetykset Mixcloudista löytyy tästä.

Nautinnollisia & Nostalgisia Kuunteluhetkiä!

Celine Dion: Courage World Tour

Jos olisi toisin niin oisin nyt matkalla Helsinkiin ja odottaisin iltaa ja Celine Dion keikkaa. Korona kuitenkin sotki kaiken ja konsertti toteutuu toivottavasti ensi kesänä. 

Tein Youtubeen soittolistan, jossa omia suosikkeja, livevideoita ja harvinaisempia juttuja. 

Lista päivittyy, koska tuotanto on laaja ja Youtubessa erilaisten versioiden ja livetaltiointien määrä niin valtava. 

 

Tässä siis lista. 

 

Celine Dion: My Favorites, Live & Rarities 

Taukoa bloggaukseen

Blogi jää nyt määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Tarkoitus oli tänä syksynä aloittaa opiskelut, mutta tämä poikkeusaika vaikuttaa asioihin. Arki - ihan perus arki on myös muuttunut, joten aikaakaan bloggaukselle ei tahdo jäädä. 

 

Kiitos lukijoille tähän asti. Katsotaan palaammeko asiaan ja minkälaisin tekstein. 

 

Hyvää syksyä. 

Riko minut ehjäksi

Asioista selviää vai selviääkö? Miten jaksaisit itse elää sen jälkeen kun huomaat, ettei läheisenäsi pitämäsi ihminen olekaan sitä mitä olet uskonut hänen olevan? Vaikkei se uskon asia olekaan.

Kun kirjoitan tätä on toukokuun ilta ja aurinko paistaa. Nautin siitä, että tässä Bloggerissa voin ajastaa tekstin vaikka kymmenen vuoden päähän. Nyt loppu kesä kyllä riittää ajankohdaksi oikein hyvin kun tulee vuosi tapahtuneesta.
Tässä tämä henkilökohtainen kirjoitus. Ehkä henkilökohtaisin. Tätä henkilökohtaisempi taitaa olla tuo lapsettomuudesta kertova teksti.

Reilut kymmenen vuotta sitten tutustuin ihmiseen, jonka kanssa tulin hyväksi Ystäväksi. Olimme tavanneet jo vuosia aiemmin yhteisten tuttujen kautta, mutta silloin emme oikein olleet juurikaan jutelleet. Tuleva Ystäväni kuitenkin muisti minut, sekä henkilön, jonka kanssa jaoin elämäni silloin.
Meidän kolmen kohtaamisesta tuolloin vuosia sitten riitti paljon juttua koko sinä aikana kun olimme tekemisissä. Ex-Ystäväni kyseli paljon tästä henkilöstä, jonka kanssa elämäni kulki silloin vuosia aiemmin. Kävimme aina uudestaan ja uudestaan läpi sitä meidän kolmen kohtaamista ja hän kyseli paljon samoja asioita. Joskus tulin miettineeksi kuinka raskasta on jauhaa vuosien takaisesta elämäntilanteestani aina uudelleen ja uudelleen ja mietin, että mahtoiko hän olla kiinnostunut silloiseen elämääni liittyneestä ihmisestä. Tämä oli myös vaikeaa, koska en itse tiennyt ko. hlön nykyvaiheista yhtään mitään.
Ystävyys jatkui huolimatta näistä useista kyselyistä ja tilanteen vatvomisesta. Ystävyyssuhteestamme ja yhteydenpidostamme tuli tiivistä ja lopulta jokapäiväistä. Kävin läpi aikuisen elämäni vaikeinta aikaa ja olen kiitollinen jokaiselle, joka auttoi silloin.
Ystävyys tuli siihen pisteeseen, etten enää voinut sietää ja niinpä yhteys loppui joksikin aikaa, kunnes palasi taas hetkeksi päättyen sitten lopullisesti.
Sain tietää hänen ystävystyneen sen henkilön kanssa, josta oli minulta kysellyt näinä vuosina. Itsehän en kyseisen henkilön kanssa voi olla tekemisissä, koska olemassaoloni muistuttaa häntä menneistä. Mielestäni asioita ja ihmisiä ei noin vain pyyhitä pois kartalta.
Onhan perin kummallista, että tuntemani henkilön kanssa voidaan olla tekemisissä päivittäin, mutta kanssani ei. Ilmeisen läheisiä ystäviä, kavereita tai mitä he sitten ovatkaan, koska ex-ystäväni etunimi on ex-kumppanini lapsen nimenä. Tämä ei voi olla sattumaa.
Muistan kuinka ex-Ystäväni kertoi tästä nimi asiasta. Otin asian rauhallisesti, koska olin päättänyt etten antaisi heidän välisensä ihmissuhteen vaikuttaa.
Kyllähän se vain väistämättä vaikuttaa. Minua askarruttaa kaksi kysymystä: 1. Miten voi olla niin, että yhteydenpito minuun on niin haitallista, mutta muihin ei? 2. Kun on vuosikausia kysellyt minulta toisen ihmisen asioista ja ikäänkuin osoittanut kiinnostusta ja kun on kysellyt muista ihmissuhteistani ikävään sävyyn: Niin miksi minun pitäisi uskoa, ettei näillä kahdella ihmisellä ole mitään meneillään? Ainiin ja vielä kysymys numero 3. Miten voit tutustua ja ystävystyä Ystäväsi ex-kumppanin kanssa ja kuvitella, että kaikki jatkuu kuin ennenkin?
Koetin viime vuonna saada vastauksia näihin kysymyksiin, mutta jäin vaille vastauksia. Sain tilalle kyllä maininnan poliisista, mutta koska poliisi ei ehdi edes kaikkia oikeita tehtäviään hoitamaan niin heitä ei voi pari sähköpostiviestiä kiinnostaa.
Luonnollisestikaan en ole tekemisissä kummankaan henkilön kanssa. Ymmärsin, että mulla on hyvä Ystävä, joka välittää minusta, mutta ymmärsin väärin. Mainitsemani ex kumppani on minun ensirakkaus. En kerro stooria enempää.
Tämän kaiken jälkeen pitäisi siis vielä jaksaa uskoa.

Viime elokuusta lähtien olen vain halunnut olla yksin. Olen ajatellut, että antakaa mun olla. Itse en ystävystyisi läheiseni entisen kumppanin kanssa. En toimisi ketään kohtaan siten kuin mua kohtaan on toimittu.

Minä elän omaa elämääni ja tekstissä mainitut elävät omaansa, tai mitä sitten tekevätkään.

Kun jaksan päivän, jaksan myös sen seuraavan päivän.

En anna kenenkään kohdella itseäni huonosti enää koskaan.
Pettymyksen tunne on musertavaa ja se tunne hautaa alleen kaiken muun kauniin mitä elämässäni on. Siis jos annan tunteen vaikuttaa. Hetkittäin tämä pettymys tulee mieleeni. Koetan aina muistaa, ettei sen ajattelu muuta tapahtumia ja ettei mun kannata ajatella sitä, koska oloni vain huononee ja huononee jos jään liiaksi kiinni siihen.
En halua kokea samaa enää uudestaan, mutta elämästähän ei voi ikinä tietää.
Huonoina hetkinä tuntuu, että ihmissuhteilta ja luottamukselta on pudonnut pohja pois. Kait se on luonnollinen reaktio siihen kun huomaat, ettei ympärillä olevat henkilöt ole sitä mitä olet luullut heidän olevan.
Koen itseni hylätyksi, mutta se tunnehan on minulle tuttua muutenkin. Eipä siitä tunteesta sen enempää, koska blogin ei ole tarkoitus olla sairauskertomus.
Huonoina hetkinä myös mietin kuinka täyttä elämää voin nykyisissä ihmissuhteissani elää, vai voinko?
Ymmärtääkseni mulla on oikeus tuntea surua tästä tapahtuneesta. Kokonaan toinen juttu on se miten käytän sitä tunnetta. Annanko sen pilata elämäni vai koetanko elää sen kanssa?
Joskus myös tuntuu, että ikäänkuin jompikumpi tai molemmat häpeäisivät myöntää lähipiirilleen, että tällainenkin henkilö kuin Annukka on osa elämää tai on ollut.
On myös suuret luulot jos kuvittelee, että vuosien jälkeen yhä haluaisin. Se taitaakin olla toinen meistä joka yhä haluaisi, en minä. Omia tunteitaan pelätään, ei minua.
Tämä ei tule tästä valmiimmaksi. Voin itse tulla ehjemmmäksi ajan kanssa.

Itse en olisi päivääkään ihmissuhteessa, jossa rajoitetaan yhteydenpitoani itselleni elämän varrella tärkeiksi muodostuneisiin henkilöihin. Toisaalta eipä tämmösiä tarvitse edes miettiä kun en ole parisuhdeainesta muutenkaan. Mulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että mitäpä minusta edes olisi jäljellä mihinkään parisuhteeseen tai ystävyyssuhteisiin?

Muutamia vuosia sitten pidin juhlat, joiden jälkeen ex-ystäväni arvosteli jokaisen vieraan käyttäytymistä hyvin yksityiskohtaisesti. Luulen sen johtuneen siitä, että koska hänellä ei omassa elämässään ole Ystäviä niin täytyy arvostella kaikki vastaantulijat, koska kateellisuus mun lähipiiriä kohtaan oli vuosien ajan hyvin ilmeistä.
Mietin minkälaisen kakun haluan juhliini ja mistä hommaan sen. Minun ei kuulemma kannattaisi hommata kakkua mistään ammattilaisleipomosta. Ikäänkuin en olisi juhlieni ja kakun arvoinen ja ikäänkuin en olisi minkään arvoinen muutenkaan. Omissa juhlissaan ex frendilläni oli kyllä kallis kakku ja muutenkin tuntui, että kyseiset ex frendini juhlat olivat ennemminkin järjestetty näyttämisen halusta kuin siitä, että kootaan läheisimmät yhteen juhlistamaan.

En ole koskaan kenenkään toisen kanssa törmännyt siihen, että jokaisen henkilön kohdalla jonka minä esittelen niin jälkeenpäin kysellään, että mitä se tai se sano musta. Sitten kuitenkaan ei itse kerrota mulle mitä mun ex-kumppanin kanssa on minusta juteltu. Ystävyys on jotain aivan muuta kuin hyväksynnän hakemista mulle läheisten ihmisten kautta. Toisaalta sen ehkä jotenkin ymmärtää kun muistaa hänen oman lähipiirinsä arvostelleen mun hiustenväriä ja vaatteita. Tuollaiset kyllä kerrotaan ja kysellään jatkuvasti mitä hänestä itsestä on sanottu, mutta sitä minkä haluaisin eniten tietää niin sitähän ei mulle kerrota, tai siis kerrottu.

Kattelin sarjaa omavaraisista ihmisistä. En tiiä löytyykö Yle areenasta enää. Sarjassa eräs henkilö sanoi vihaavansa ihmisiä siksi mitä ne on tehneet ja mitä ne on jättäneet tekemättä. Näinhän se on omalla kohdallanikin. En ole sosiaalinen enkä viihdy ihmisten seurassa. Toteutan vain opeteltuja käyttäytymismalleja.

Onhan se melkoinen juttu, että kirjoitan ihmissuhde ongelmistani tähän blogiin, jonka alkuperäinen tarkoitus oli jakaa positiivisuutta ja luoda iloa ympärilleen.
Katkeroidun enempi tai vähempi. Toisina päivinä se, että en ollutkaan itselleni tärkeille ihmisille tärkeä tuntuu pahemmalta kuin toisina päivinä. On myös hetkiä jolloin en muista näitä kahta ihmistä ja vain nautin elosta ja olosta.
On vaikeaa käsitellä hylätyksi tulemisen tunnetta. Lisäksi on vaikeaa hyväksyä sitä kun tuntuu, että näiden kahden henkilön on aina ollut vaikeaa tuoda läheisilleen esiin, että Annukka on heidän elämässä tai elämissään. Ikäänkuin tunteita minua kohtaan tai ystävyyttä minua kohtaan pitäisi jotenkin salailla. Tämä pohjaa täysin omaan kokemukseeni tai omiin kokemuksiini, joita en ala tässä ruotimaan.
Sanottakoon vielä, ettei elämä kanssani ole helppoa. Minulla on kuulemma ikävän suora tapa sanoa asioista ja muutenkin ikävä tapa tuoda asioita ilmi. Toiset joutuu sen piirteen kanssa tekemisiin enempi kuin toiset. Olen koettanut harjoitella erilaista tunteiden ja mielipiteiden ilmaisua, mutta ainakaan kirjoittaessani tai ylipäänsä kirjoitetussa viestinnässä en ole onnistunut muuttamaan huonoja tapojani, vaikka olen tunnistanut ongelman.
Livenä kun mua näkee niin ei välttämättä uskoisi, että voin kirjoittaa niin suoraan ja ikävällä tavalla.

Itselleni on ok, ettei minusta ja tässä aiemmin mainitusta ensimmäisestäni tullut loppu elämän kestävää lovestoryä. Pidän ikävänä asiana hänen ja ex frendini välistä, mitä heillä onkaan. Ehkä suhtautuisin siihen eri tavalla jos hän ei olisi jatkuvasti kysellyt ko. ihmisestä tuntemisemme aikana. Pidän myös omituisena sitä, että toinen näistä ihmisistä on ikäänkuin mua ei olisi hänen elämässään koskaan ollutkaan. Se on asia, joka mun on vaikeaa ymmärtää saati hyväksyä. On olemassa sellainen sana kuin Anteeksi, mutta kyseisen ihmisen kohdalla minusta tuntuu, että se on vain sana jonka sanomalla pääsee irti kaikesta mitä on tehnyt ja sen sanan sanottua niitä asioita ei enää koskaan ikäänkuin muisteta eikä myöskään tuoda esiin. Tällainen ajattelutapa ei mielestäni toimi terveellä arvopohjalla.

Jos joku erehtyisi kysymään, että mitä mä haluaisin, että tämän sotkun suhteen tapahtuisi niin vastaisin, että en tiiä. Ainut mitä tiiän on, että olen surullinen siksi, että tilanne on se mikä se on ja että joskus tuntuu melkoisen pahalta ja sietämättömältä. En myöskään aio, enkä halua olla näille kahdelle, enkä kellekään muullekaan ihminen, johon pidetään velvollisuudesta yhteyttä. Siis pidettäs yhteyttä, koska tiedetään, että Annukka tarvii.
Toisen olen tuntenut sellaiset 20 vuotta ja toisen kymmenisen. Paljon on tapahtunut, rahaa palanut ja puhelinlaskuja makseltu jotta olen saanut olla näiden ihmisten rakkaudessa. Aikaa, ystävyyttä tai asioita ei mitata rahassa, mutta en parempiakaan määreitä jaksanut keksiä nyt kuin nuo.

Kannan jatkuvaa surua ja mieluiten olen yksin omassa rauhassani kotonani ja pidän puhelintani älä häiritse-tilassa ja olen ottanut muuutoinkin kaikki ilmoitus asetukset pois, jotta saan vaan olla ja keskittyä olemiseeni ja tunteisiini. Tämä ei ole ihan koko totuus, mutta lähes tulkoon.

En voi muuttaa näitä ihmisiä. Voin vain muuttaa omaa suhtautumistani tapahtumiin ja heihin. Tää teksti ei paranna kuvaa minusta heille jos sattuisi niin ikävästi käymään, että joku linkittäisi kirjoitukseni heille. En usko sen tapahtuvan, koska kaikilla meillä on omakin elämä, eikä sitä liikuta suuntaan taikka toiseen se mitä se Annukka siellä blogissaan kirjottelloo.

Jos oisin rakastunut rakkauteen niin mähän oisin rakastunut vähän väliä. Mulla on kaksi rakkautta. Ensimmäinen ja viimeinen. Viimeisestä en kirjoita tähän blogiin koskaan. Ensimmäisestä kirjoitin jo.

Vielä muutamia huomioita.

Hylätyksi tulemisen tunne on vahva. Pystyn sanomaan tarkan päivämäärän ja ajan ja paikan milloin se alkoi. Silloin taisi mennä peruuttamattomasti rikki jotakin minussa. Olen hyvin harvoille avannut ensimmäistä rakkaussuhdettani ja sen päättymistä ja päättymisen vaikutuksia. Tosin ne vaikutukset on kyllä näkyneet yli puolet elämästäni kun olen tunteitani sisälläni kantanut.

Olen myös usein kohdannut ilmiön, joka on seuraavanlainen: tutustutaan ja Ystävystytään, viihdytään ja ollaan tekemisissä päivittäin. Sitten kaikki tämä loppuu kuin seinään enkä saa koskaan tietää mitä tapahtui. Mitä tein tai sanoin väärin. Vahvasti on mieleeni jäänyt kesäinen ilta, juomaa mukana kun kävellään Helsingin katuja ja olen niin onnellinen. Seuraavana kesänä tai alku syksyä se on, toinen on kuin ei tuntisi minua lainkaan.

Olen opetellut olemaan yksin, koska en halua enää koskaan kokea suurta tunnetta ja pettyä sitten ja tulla hylätyksi taas.

Muutama biisi tähän loppuun. Otsikko on yhdestä kappaleesta ja nuo muut biisit muuten vaan kuvaavat tilannetta.
Emilia Ekström - Riko minut ehjäksi 
Emilia Ekström - Sanotaan Sitä Ystävyydeksi
Titiyo - Right Or Wrong
Emeli Sandé - My Kind Of Love
Sarah Brightman - This Love

M / G Livelab + G Livestream

M eli oikealta nimeltä Minja Koski. Hänen fanituksensa alkoi kun joitakin vuosia sitten kuulin musiikkiaan radiosta. Yle radio Suomen musiikkiohjelmat olivat kovassa kuuntelussa. Nykyään radion kuunteluni on satunnaista.
M on asunut osan elämästään Kuhmossa, joka on hienoa.
Olen useammalla keikalla ollut ja tykännyt.

Postaus päivittyy myöhemmin musiikki linkkien ja keikkakokemuksen osalta.

Kuukauden levy: The Cardigans - Gran Turismo & keikka The Cardigans@Tammerfest 2019

 Viime kesän Tammerfesteilla olin katsomassa Cardiganssia. Ostin sinne lipun välittömästi niiden tultua myyntiin, vaikken silloin tiennyt kuka lähtee mukaan. Kyseisen bändin keikka oli ollut haaveissani jo pitkään. Oli myös todella kätevää kun esiintyminen oli Tampereella. En ole festarikävijä siinä mielessä, että oisin viettänyt öitä teltassa tai muussa mielenkiintoisessa majoituksessa. Alan olla liian vanha sellaisiin festarikuvioihin. Minua ei myöskään välttämättä kiinnosta maksaa kallista lippua saati matkoja ja sitten käyttää alkoholia niin, etten muista keikasta mitään. Cardigans esiintyi myöhäiseen iltaan. Mennessämme Ratinaan meitä vastaan tuli erittäin humalaista porukkaa. Mietin, että mihin olen tullut ja että ompa kivaa jos keikan aikana joutuu tällaista menoa katselemaan. Porukkaa poistui paikalta melkoisesti ennen Cardiganssia. Ilmeisesti suomalaiset suuruudet kiinnosti enemmän, jota kyllä ihmettelen. Keikan alkua odotellessa etsittiin fanikrääsää, mutta sellaista ei löytynyt. Pari hassua suomalais artistia myi omia tuotteitaan kyllä.


Keikan alkaessa mietin kuinka upeaa on olla juuri tässä hetkessä juuri tässä kaupungissa. Keikastahan en tietenkään tullut heti sen jälkeen kirjoittaneeksi mitään muistiin. Olisi enempi jaettavaa jos näin olisin tehnyt. En myöskään viime kesänä löytänyt ainuttakaan arviota keikasta ja ihmettelin sitä silloin. Oli upeaa kuulla kun Nina Persson lauloi suomeksi yhdessä vaiheessa ja tietysti oli hauskaa kuulla tuttuja hittejä ja vähän tuntemattomampiakin kappaleita.
Keikan kesto oli myös pettymys. keikka loppui hieman klo 24 jälkeen eli reilun tunnin setistä maksoin aika paljon ottaen huomioon, ettei päivän muut artistit itseäni kiinnostaneet laisinkaan.
Keikan päätyttyä kävelimme kotiin halki hiljaisen kaupungin.


Keikkakuvia voi halutessaan katsoa täältä.
Muistan kun Gran Turismo ilmestyi vuonna 1998. Kyseinen vuosi on eräs elämäni onnellisimmista aikakausista. 

Radiossa raikasi singlet My Favourite Game  sekä Erase/Rewind.

Jonna Tervomaan kappaleesta Yhtä En Saa  tulee nuo molemmat kappaleet mieleen jostain syystä. Kuulostaa mielestäni samalta.

Kuukauden kirjasarja: Enni Mustonen - Syrjästä katsojan tarinoita

Kuva on sarjan kuudennesta kirjasta, jonka ostin Suomalaisesta kun Enni Mustonen eli Kirsti Manninen oli vieraana maaliskuussa 2019. Sain kirjaan signeerauksen. Ostan jonkin verran myös tosiaan ihan painettuja kirjoja, vaikka en voi itse lukea niitä. Haluan olla tukemassa kirjailijoita.

Syrjästä katsojan tarinoita on edennyt jo kahdeksanteen osaan ja keväisin uuden osan julkaisu on samalla tavalla odotettu kuin uuden Seppo Jokisen kirjan kanssa.
Uusimman osan Pukija luin pääsiäisenä e-kirjana ja kuuntelin äänikirjana heti kun oli Storytelissä. Äänikirjan lukee Erja Manto ja koska hänen luentaansa on aina ilo kuulla niin ei haitannut, vaikka olin kirjan tapahtumista tietoinen.


"Enni Mustonen on kirjailija, tutkija, käsikirjoittaja Kirsti Mannisen kirjailijanimi. Mustosen rakastetut romaanit ovat hurmanneet erityisesti elävän historiallisen kuvauksensa ansiosta.
”Enni Mustonen osaa luoda lämminkatseista, dokumenttipohjaista ajankuvaa. Askareet ja tavat, mieli ja kieli punoutuvat mukana elettäväksi tarinaksi.” – Maaseudun tulevaisuus
”Mustonen on tarkka ja taitava esittämään, miten historialliset pyörteet ovat vaikuttaneet ja tuntuneet tavallisen aikalaisen elämässä.” – Amman lukuhetki -blogi
Mustosen elämänmakuisessa suosikkisarjassa Syrjästäkatsojan tarinoita kurkistetaan kyökin puolelta herrasväen salonkeihin kuin Downton Abbeyssa ikään. Lukijoilta loistavan vastaanoton saaneissa romaaneissa seurataan sipoolaisen Ida Erikssonin kasvua nuoresta palvelustytöstä itselliseksi naiseksi. Hänen elämänvaiheensa yhdistyvät nautittavalla ja uskottavalla tavalla suomalaisten kulttuurisukujen historiaan.
Syrjästäkatsojan tarinoiden Facebook-sivut täyttyvät arkistojen aarteista ja verkkolinkeistä."

Teksti on Otavan sivuilta.

Linkit johdattavat Otavalle ja kirjojen kuvaukset sieltä.

Syrjästä katsojan tarinoita:


1. Paimentyttö

"Ida Eriksson, kolmetoistavuotias paimentyttö Sipoon Karhusaaresta, päätyy dramaattisten vaiheiden jälkeen Björkuddeniin Topeliusten pikkupiiaksi. Idan lähtökohdat ovat kaukana vireän kulttuurisuvun elämänmenosta, mutta vähitellen hän saa tutustua vanhenevaan, vatsavaivoista kärsivään kirjailijaan ja oppii ylittämään kieli- ja sääty­rajoja."

2. Lapsenpiika

"Syrjästäkatsojan tarinoita vie keskelle tunnettujen suomalaistem kulttuurikotien elämää, jota seurataan niiden keittiöissä ja lastenkamareissa häärivän piikatyttö Ida Erikssonin silmin.
Lukijoilta loistavan vastaanoton saaneessa avausosassa Paimentyttö orvoksi jäänyt Ida päätyi Topeliuksen talouteen. Sarjan toisessa romaanissa Lapsenpiika seurataan nuoren Idan vaiheita kansallissäveltäjä Sibeliuksen perheessä.
”Mustonen on tarkka ja taitava esittämään, miten historialliset pyörteet ovat vaikuttaneet ja tuntuneet tavallisen aikalaisen elämässä.”
– Amman lukuhetki -blogi"

3. Emännöitsijä 

"Elämänmakuisessa suosikkisarjassa pääset kurkistamaan kyökin puolelta herrasväen salonkeihin kuin Downton Abbeyssa ikään.
Vuonna 1900 Ida Eriksson aloittaa taloudenhoitajana Edelfeltien perheessä. Hän ihastuu isäntäänsä ja joutuu katsomaan sivusta tämän onnetonta avioelämää ja vaihtuvia rakastajattaria. Kunnes kokee oman into­himoisen romanssinsa.
Enni Mustosen lumoava historiallinen sarja kertoo sipoolaisen Ida Erikssonin elämänvaiheista. Pienen, tuntemattoman tyttöpahasen vaiheet yhdistyvät nautittavalla ja uskottavalla tavalla suomalaisten kulttuurisukujen historiaan."

4. Ruokarouva

"Rakastettu piikatyttö Ida Eriksson on ottanut paikkansa itsenäisenä naisena, jonka täysihoitolassa vierailevat Suomen kulttuurielämän merkkihenkilöt.
Ida ja hänen tyttärensä Kirsti ovat asettuneet Tukholmaan. Yllätysperinnön myötä haave kotiinpaluusta ja itsellisestä elämästä toteutuu: hirsihuvila Albergan perukoilla kunnostetaan täysihoitolaksi.
Idan ruokapöydässä ja vinttikamareissa viihtyvät Eino Leino, L. Onerva sekä muut kulttuurielämän kirjattomat ja karjattomat. Miten Ida ja hänen vieraansa selviävät, kun Alberga muuttuu sisällissodan taistelukentäksi?
Elämänmakuisessa suosikkisarjassa pääset kurkistamaan suomalaisten merkkihenkilöiden arkielämään kuin Downton Abbeyssa ikään."

5. Ruokarouvan tytär

"Pikkupiiasta täysihoitolan omistajaksi kohonneen Ida Erikssonin tytär Kirsti tempautuu muodin mekkaan, 1920-luvun Pariisiin. Suosikkisarjassa pääset kurkistamaan merkkihenkilöiden arkielämään kuin Downton Abbeyssa ikään.
Luentosalien sijaan parikymppinen Kirsti viihtyy ystävänsä ompelimossa, jossa tehdään ateljeeripukuja Helsingin herrasrouville.
Yllättäen hänelle tarjotaan paikkaa Pariisissa erään madame Cocon muotitalon harjoittelijana. Matkallaan Kirsti kohtaa niin suomalaisia kuin amerikkalaisia taiteilijoita – sekä naisen, jolla on samanlaiset kaksiväriset silmät kuin hänellä.
Tytärtään ikävöivää Idaa työllistävät täysihoitola, pienet kaksospojat sekä Eliaksen riskaabelit pirssiautobisnekset."

6.. Taiteilijan vaimo

 "Taiteilijaelämää ja muodin huumaa villillä 1920-luvulla. Hurjaan suosioon singahtanut romaanisarja jatkuu!
Kieltämättä olimme Iivon kanssa komea pari, kun seisoimme rinnatusten juhlasalin ovella ja kuvamme heijastui käytävällä olevasta peilistä.
Ida Erikssonin Kirsti-tyttären aikuinen elämä alkaa hänen palatessaan Pariisista koti-Suomeen. On hänen vuoronsa toteuttaa unelmiaan.
”Syrjästäkatsojan tarinat koukuttavat kuin hyvä tv-sarja.” – Kirsin Book Club
”Sujuvasti etenevä tarina, joka imaisee mukaansa.” – Länsi-Savo"

7. Sotaleski

"Suomen kohtalonvuodet koettelevat Ida Erikssonin perhettä – rakastettu sarja jatkuu
Hellekesänä 1939 Kirsti Eriksson matkustaa kymmenvuotiaan tyttärensä Vienan kanssa Laatokan rannalle tapaamaan miestään Iivoa, joka on lähtenyt vapaaehtoisena linnoitustöihin Karjalan kannakselle. Vaikka muut vähättelevät sodan uhkaa, Ida tuntee nahoissaan, että ankarat ajat ovat tulossa.
Marraskuun viimeisen päivän aamuna pommikoneet ilmestyvät Helsingin taivaalle. Kansakunnan eloonjäämistaistelu tempaa Kirstin ompelukoneen äärestä Finlandia Uutistoimistoon ranskan kielen tulkiksi. Idan huvilasta tulee jälleen naisten, lasten ja vanhusten turvapaikka, mutta miten käy Iivon ja kaksospoikien siellä jossakin?"

8. Pukija

"Lukijat lumonnut Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja jatkuu! Ida Erikssonin lahjakas tyttärentytär Viena itsenäistyy sodanjälkeisessä Amerikassa, missä kaikki on mahdollista.
Jouluna 1949 pula-aika alkaa lopulta helpottaa. Kirsti yrittää sopeutua elämäänsä sotaleskenä ja isättömän Ilpo-pojan äitinä. Tytär Viena on kirjoitusten jälkeen ollut piikomassa Englannissa ja palaamassa jouluksi kotiin.
Kirsti on tyttärestään huolissaan, Ida-mumma on puolestaan varma, että taiteellinen ja käsistään kätevä nuori nainen löytää paikkansa maailmasta. Viena suuntaakin muotialalle. Marimekon ensimmäisen muotinäytöksen ja Miss Universum -kisojen kautta hän päätyy Hollywoodiin, elokuvatähtien puvustajaksi."



Sarja on hyvin kirjoitettu ja uusi osa tulee yleensä luetuksi yhdeltä istumalta. Ajankuva on loitsittu kirjoihin hyvin ja tuntuu kuin itse olisi mukana kulloisenkin kirjan aikakaudella. Hienosti on kuvattu kuinka raskaita töitä palvelusväki teki vielä - ei niin kauan aikaa sitten.
Jostain syystä oma suosikkini on kakkos osa Lapsen piika, jossa ollaan Sibeliuksilla. Perheen vaiheet oli mielenkiintoisesti tuotu kirjassa esille.

Muiden sarjojen tapaan tämäkin kärsii pituudesta eikä jokainen osa ole niin huippu hyvä, vaikka ne tekee mieli aina lukea heti kerralla. Kolmannen osan eli Emännöitsijän jälkeen ajattelin sarjan päättyvän, mutta näin ei käynytkään.

Jonkin verran epäuskottavuuksia sarjassa esiintyy. Toki se on kirjailijan vapaus fiktiota kirjoitettaessa.

Näistä kirjoista oppii 1800-luvun ja 1900-luvun tapahtumista ja ajan kuvasta enemmän kuin ikinä milloinkaan koulun historian tunneilla.

Itseäni on hieman häirinnyt sarjan nimi, josta tulee mieleen Charlotte Brontën teos nimeltä Syrjästäkatsojan tarina. Suosittelen myös sen lukemista.


Suosittelen Syrjästä katsojan tarinoita-sarjaa jos historia ja kulttuurisuvut kiinnostaa.

Sarjan upean informatiiviset Facebook sivut, joilla paljon taustatietoa, kuvia ja linkkejä löytyy tästä.

Sarja ääni-, ja e-kirjana Storytelissä.

Syrjästä katsojan tarinoita luettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Amman lukuhetki
Kirsin Kirjanurkka
Kirsin Book Club 
Kulttuuri kukoistaa
Kulttuuripohdintoja

Mietin miten saisin näitä kirjasarjojen esittelyitä elävimmiksi. Sattuneesta syystä minulla ei painettuja kirjoja ole kaikista ja mietin kuinka järkevää tuoda kirjojen esittelytekstejä blogiin noin niinkuin kuvien puutteessa. Ongelmaksi muodostuu myös se, etten millään ehdi kuunnella kirjoja uudestaan blogia varten. Niin myös omat mielipiteet jää hieman taustalle. Kun pystyn vain ehkä viimeisimmästä osasta kirjoittamaan.

Kaikenlaisia kehitysehdotuksia otetaan vastaan. Nähtäväksi jää esittelenkö elokuussa laisinkaan kirjasarjaa.