Jokin aika sitten kirjoitin Facebookiin näin:
"Havaintoja ihmisestä; lähipiirilläni on perheet, töitä&parisuhteilua. Aikaa ei riitä itselle niin ei myöskään mulle tai muille kavereille. Identiteettini
on vanhapiika ikisinkku ja se ei haittaa. Ensi viikolla on Juhannus, josta aion nauttia täysin siemauksin omassa seurassani. Eikä sekään haittaa mitenkään.
Viime Juhannukset on ollu muutenkin täynnä ohjelmaa ja oon ihan toivonut, että kun kerrankin saisi olla kotona kaupungissa rauhassa ja nyt se toteutuu.
Maailmassa on ihmisiä, joiden mielestä Annukka on negatiivinen ihminen. Minua koskaan kohtaamatta, kuulopuheita kuuntelemalla ja elämästäni tietämättä
puhumalla ei voi muodostaa kuvaa. Olen huomannut, että se miten kirjoitan häiritsee joitakin ihmisiä ja ehkä luo heille sen kielteisen tunnelman kanssani.
Olen jo sen ikäinen, etten tarvitse ketään kertomaan Minulle minkälainen minun tulisi olla. Piti kirjoittaa vaan Juhannuksesta, mutta lähdin taas aivan
muihin aiheisiin."
Tänään on 22 vuotta siitä kun 8 kuukautta ja kymmenen päivää kestänyt ensimmäinen ja ainoa parisuhteeni päättyi.
Silloin oli perjantai vuosisadan ja vuosituhannen viimeisenä kesänä. Maailmani ja unelmani rikkoontui peruuttamattomasti. Syitä oli kolme: 1. en oikein osannut olla oma itseni koska siihen asti olin ollut lähinnä vain sukulaisten, Ystävien ja Koulukaverien seurassa. Olin siis tosi hiljainen, jota olen edelleen tietyissä tilanteissa. 2. Aika, raha ja kyseisenä syksynä entisestään kasvava välimatka. 3. Minulle ei sanottu, etten rakasta sua enää, eikä myöskään muuten kerrottu rakkauden loppuneen. Se jatkuu vielä tänäänkin. Niin ja en ollut valmis tekee sitä. Siis seksiin. Kovasti koetin olla ja halusin olla. En tietenkään halunnut tuottaa pettymystä siihen liittyen. Jotain tapahtui, mutta ei sitä itseänsä.
Joitakin vuosia myöhemmin korjasimme tilanteen ja vietettiin aikaa yhdessä. Me ei oltu kuitenkaan yhdessä yhdessä. Tänä päivänä käyttäisin ehkä ilmaisua fuck buddy. Siihen aikaan koko asia oli niin uutta ja jännää. Siis se, että oli mahdollista tavata toinen ihminen usein ja olla öitä yhdessä. Kyllähän se häiritsi etten voinut sanoa olevani parisuhteessa, vaikka teoriassa ja käytännössä läheisteni mielestä kait oltiin.
Kun elimme vuosituhannen viimeisen kesän helteisiä päiviä kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa niin kuulin silloin tapahtumasta nimeltä Suviseurat. En tiennyt mikä se on, vaikka lapsena minun on täytynyt kuulla tuo sana, koska olen kuitenkin kotoisin seuduilta, joilla ja niin edelleen.
Vuosia myöhemmin opin tietämään minkälainen happening se on ja mihin se liittyy. En myöskään tuona vuosisadan viimeisenä kesänä tiennyt, että vuosikymmeniä myöhemmin Korona-aikaan illanistujaisissa tulisin puhumaan tuosta ajasta mainitsemastani tapahtumasta suurella antaumuksella.
Tuosta rakkauden kesästä, jolloin minut siis jätettiin niin siitä jäi tunne, joka yhä tänäkin päivänä on olemassa. Eli koska pelkään hylkäämistä alitajuisesti niin paljon niin en kykene parisuhteeseen. Ei ole tarkoitettu, että rakkaus olisi minulla päiväkausia, että saisin olla toisen ihmisen kanssa päivittäin yms. Yhden yön voi juttu kestää, mutta suhdetta ei ole tarkoitettu arkeen.
Viimeisen viiden vuoden aikana kaikki asiat ovat elämässäni muuttuneet. Nyt ollaan tilanteessa, jossa tiedän ettei mulla tule milloinkaan olemaan parisuhdetta saati perhettä. Vastaan itse omasta ruumiistani, siitä haluanko lapsia, eikä mun tartte suostua mihinkään mitä en halua. Sellaista asiaa kuin vaimon velvollisuudet ei ole olemassa. Minun ei tartte toteuttaa itselleni epämiellyttäviä asioita siksi, että ne toteuttamalla rakkaus minua kohtaan jatkuisi tai kasvaisi. Vaimon velvollisuuksia ei ole, koska seksi ei ole kauppatavaraa.
Kun mulla on aikuisessa elämässä ollu ihminen, jonka kanssa olen halunnut olla. Niin taannun aina sellaiseksi kuin olin sinä vuosisadan viimeisenä kesänä. Henkisesti sulkeudun niinkuin simpukankuori. Sen kuoren avautumiseen tai avaamiseen tarvitaankin sitten kaikenlaisia taitoja siltä toiselta osapuolelta. Se saattaa olla, että muutaman Kuplivan Juoman jälkeen rentoudun ja kanssani on hauskaa ja ehkä vähän avaudunkin tai pääsemme tilanteeseen, jossa vaatteet vähenee.
Se mitä en tiiä on, mitä olisi seurannut jos olisin kertonut, että ensimmäinen ja ainut parisuhde on koettu viime vuosituhannella ja kaiken sen mitä siihen liittyy. Oon vaan sanonu, että en osaa näitä jttuja kun mua on pyydetty tekemään joitain asioita. Tuollaisella kommentilla olen kait vaan aiheuttanut sen, että toinen osapuoli on ajatellut, että oon lapsellinen ja jotain, vaikka oikea syy on mun aiemmassa kokemuksessa.
Tämä siis tapahtumista aikuisessa elämässä.
Se mitä tapahtui ennen 2000-luvun puoltaväliä. Niin olihan se vähän jännää, että yhdessä ei oltu, mutta seksiä välillämme oli. Ja arvatkaapa kumpi huolehti siitä, etten tullu raskaaksi? No. Minähän se olin. Se oli sitä valkoisen miehen ylivaltaa kuten nykyään sanottaisiin.
Kun mut jätettiin niin sanottiin, etten puhu asioista suoraan. En ymmärtänyt kommenttia silloin. Mä vaan itkin siinä tilanteessa.
Nykyään olen aikuinen ja sanon aivan kaiken juuri niinkuin se on. Minuahan pelätään tämän vuoksi. Tämän tekstin toinen päähenkilö kirjoitti minulle pari vuotta sitten pelkäävänsä mua. Ajattelin silloin, että itsehän mut jätit kun en puhu suoraan ja nyt kun aikuisena naisena teen niin niin sepä onkin muuttunut mielestäsi kamalaksi. Arvasin oikein kun kerroin hänellä ja entisellä kaverillani olevan fyysisen suhteen.
Mä merkitsen paljonkin. Jos en merkitsisi niin sillonhan mun kanssa voitaisi olla tekemisissä ja niin edelleen. En ole uhka kenenkään millekään parisuhteelle saati avioliitolle. Mä en ole se syy, jos niissä menee huonosti. Mun olemassaolo ei ole syy niihin ongelmiin eikä mua tarvitse niistä syyllistää, saati väittää, että kanssani tekemisissä olo voisi aiheuttaa eron. Miksi kummassa se sellaisen aiheuttaisi? Sillä enhän minä ole mitään haluamassa saati tekemässä. Mun elämässä on vain yksi ihminen, jota mä haluan ja se ei tietääkseni ole naimisissa.
Minähän se vaan oon. Annukka: Muisto viime vuosituhannelta, nuoruudesta ja vapaasta seksistä.
Ja silti on oltava niinkuin mitään Minua ei olisi koskaan ollutkaan.
Minut koetaan kirjoittaessani negatiivisena ihmisenä ja että mulla olisi paha olo. Todellisuus on toisenlainen. Nautin elämästäni ja vaikka mistä. Facebookissa saan aivan käsittämättömiä kommentteja jos kirjotan johonkin ryhmään. Lensin myös pihalle eräästä ryhmästä kun sanoin, että ryhmä harjoittaa järjestelmällistä syrjintää päivittäin kun siellä julkaistaan kirjojen kuvia ilman, että on kirjoitettu aloitukseen ihan tekstiksi, että mistä kirjasta on kyse. Tarvittaisiin paljon enemmän työkaluja syrjinnän tunnistamiseen.
Eräässä toisessa ryhmässä ihmettelin sitä kun musiikkipalvelut julkaisee uutuutensa vuorokauden vaihduttua julkaisupäivään, mutta äänikirjapalveluissa kirjat tulee luvatun päivän aikana jos silloinkaan.
En olisi saanut ihmetellä tätä. Sain aivan käsittämättömiä kommentteja ja myös henkilökohtaisuuksiin menevää halveksuntaa. Se kertoo paljon näistä kommentoijista. Se on heidän häpeänsä. Ei minun.
Asiat jotka minussa ihmisiä ärrrrrsyttttää eivät ole vikoja vaan ominaisuuksia. En ole vääränlainen. En ole tässäkään tekstissä negatiivisoinut ketään, saati arvostellut. Jos joku ottaa tämän sellaisina niin sehän on kokonaan sen henkilön ongelma.
Mä en aio enää koskaan olla pienempi kuin oon. Minun ei myöskään tarvitse alistua eikä sietää valkoisen miehen ylivaltaa.
Minä en tarvitse ketään kertomaan minkälainen Minun Tulisi Olla.
Sitä on vuosien aikana koetettu minulle kertoa milloin patriarkaalisen uskonnon, milloin oman rikkinäisen mielen voimalla. On koetettu tehdä minusta sellaista kuin haluttaisiin minun olevan. Olen ollut aamuyön tunteina läsnä kun minulle on vuodatettu koko maailman tuska, lapsuuden traumoista aina ex kumppaneiden kehumiseen saakka. Näin toimimalla on haluttu kertoa etten ole mikään omana itsenäni, koska aina on parempaa saatu muualta. Olen luullut, että läsnäoloni olisi auttanut, mutta niinhän se ei ole. Olen ollut vain likasanko, johon on tarpeen ollut kaataa kaikki skeida, koska osaan kuunnella ja olla läsnä.
Rakastan musiikkia, levyjen ostoa, kuuntelua, keikoilla käymisiä, kuohuviiniä, kuohuviiniä ja kuohuviiniä. Olen oppinut musiikin kuuntelun ja muutaman juoman aina silloin tällöin olevan ihan normaalia elämää. Niissä ei ole mitään väärää.
Tästä olen saanut kuulla, että vain klassinen ja tietynlainen hengellinen musa olisi ok ja ettei alkoholia missään tapauksessa. Psykoterapiassa käyminenkin ei oo sallittuu, koska vain eräästä kirjasta löytyy vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Eli toisin sanoen väheksytään ongelmia, jotka tulee ns. ulkopuolelta, koska mitään sellaista ei ole. Sitä ei ole koska sitä ei haluta eikä kyetä näkemään.
Mulla on oikeus jättää lapset tekemättä ja rakastaa ketä vaan riippumatta sukupuolesta. Rakkaus on normaalia.
Tällaisiin muotteihin mua on koetettu mahduttaa. Eli: Mikään sä et ole, et ole ihminen, et edes nainen. Silti seksi kanssasi kelpaa, koska olet läsnä. Jos uskot oikealla tavalla niin kaikki ongelmasi ratkeavat tosta vaan, sinut hyväksytään ja sinua odottaa perhehelvetti, jonka tietysti jaksat, koska jaksat ja koska jaksat uskoa tai uskot jaksavasi.
Aikuinen ihminen kykenee kertomaan rehellisesti kuka olen ja mikä asemani on elämässä tai on ollut. Ei mun olemassaoloa tarvi salailla esittelemällä mut esim. koulukaverina tai vamman kautta. Minun ei enää tarvitse joutua tilanteisiin, jossa kerrotaan nimeni ja samalla olemassaoloani väheksytään sillä ettei oikeasti kerrota kuka oon.
En myöskään tarvitse ketään kertomaan ystävyyden arvoa ja määrittelemään mun ihmissuhteita sen perusteella otanko yhteyttä minä vai otetaanko yhteyttä minuun ja kuinka usein tätä tapahtuu ja kenen taholta.
En tarvitse ketään kertomaan minulle niitä negatiivisia puheita, joita esiin tuovat henkilöt, jotka eivät ole edes koskaan mua tavanneet, mutta luulevat tietävänsä elämästäni kaiken.
Sellaisilla juoruilla en tee mitään.
Se, että minusta käytyjä keskusteluja on tuotu esiin, ja että on arvosteltu mun ystävyyssuhteiden laatua sillä perusteella, että kuinka usein kukanenkin ottaa yhteyttä. Niin sehän kertoo vain kyseisen ihmistyypin tyhjästä elämästä, joka pitää täyttää minun arvostelemisellani.
Elämäni on ollut aivan loistokasta kun enää vuosiin minun ei ole tarvinnut kuulla tämän tason juttuja.
Olen rakentanut elämästäni sellaisen kuin olen halunnut sen olevan. Siinä ei vain ole muutamia ihmisiä enää. Heidän kanssaan tuntuu jotain jääneen kesken. En voi saada heiltä arvostusta ja oikeutta, jonka tiedostaminen toisinaan saattaa mua riepoa. En suostu enää olemaan kenellekään kynnysmatto, johon pyyhitään jalat kun muistetaan.
Mä oon kuka oon!
Olen myös odottanut erään keväällä lähettämäni viestin seurauksia. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten voi olla onni onnettomuudessa jos viestini ei tavoittanut kaikkia osapuolia.
Elän mun maailmassa, jossa kaikki on hyvin. Kaikki on juuri niin hyvin kuin milloinkin näen ja koen olevan.
Halusin kirjoittaa pois itsestäni sen mikä on painanut vielä yli 20 vuoden jälkeen.
Jos voisin lähettää terveisiä Annukalle sinne vuosituhannen viimeiseen kesään. Niin sanoisin, että Puhu, Naura, Ole se Iloinen Ihana Itsesi, Usko Itseesi, koska Sinua Rakastetaan ja Kanssasi Halutaan olla.
On pakko jakaa eräs muisto, joka tuli mieleeni tässä tekstiä editoidessani näin kesäisenä iltana Kuplivan Juoman jälkeen.
On syksy. Aiemmin samana vuonna olen täyttänyt 18 vuotta. Olen Tampereella, koska vihdoinkin minä saan tehdä mitä minä haluan. Olen kyllä rampannut kyseisessä kaupungissa jo pidemmän aikaa riippumatta iästä tai siitä mikä olisi sallittua ja mikä ei. On siis syksyinen viikonloppu. Tarkemmin sanottuna sunnuntain varhainen aamuhetki. Kello lähentelee aamuseiskaa. Ollaan edeltävä ilta ja yö vietetty maaseudun rauhassa kuunnellen musiikkia eri vuosikymmeniltä, jutellen, juoden ja.......... Olen käynyt läpi tunteiden vuoristoradan. Olen ollut hiljaa, olen myös uskaltautunut juttelemaan, olen myös itkenyt, koska olen luullut, että minut hylätään, koska minua muistutetaan muutamaa viikkoa aiemmin tapahtuneesta ikävästä välikohtauksesta, joka minun tulisi selvittää. Vaikka itse olen sitä mieltä, ettei tarvitse, koska ex kaverini, jonka kanssa välikohtaus sattui ei mielestäni välitä minusta ja minulle sanotaan, koetetaan saada minut ymmärtämään, että kyllä kyseinen ihminen välittää tosi paljon, mutta minä en usko. En tietenkään usko, koska en kykene hahmottamaan kokonaisuutta. Muutamaa vuotta myöhemmin saan tietää nimen kyseisenlaiselle elämän vuoristoradalle ja tunteideni kokemiselle. Kyseisenä syksynä minä en kuitenkaan tiedä mistä käyttäytymisessäni on kyse.
Palaan siis tuohon syksyiseen viikonloppuun.
Käymme ostamassa juomia kun automatkailemme in the middle of nowhere. On niin hienoa päästä ostamaan juomat. Sillä minähän ne meille ostan, koska voin, koska on ikää ja koska haluan.
Takaisin sitten siihen sunnuntain aamuhetkeen.
Olemme kahdestaan vihdoinkin ja siis takaisin kaupungissa. Jutellaan taas musiikista ja mietitään kappaleita nimeltään Perfect Tonight. Nukahdan siihen kun tämä kappale alkaa soida. Ja aina kun kuulen tämän kappaleen mietin tuota hetkeä ja kuinka onnellinen silloin olin.
Nykyään minusta tuntuu, etten kykene elämään näiden asioiden kanssa, en pääse eteenpäin, en ehkä haluakaan tai ehkä ei ole tarkoitettu, että pääsisin. En voi olla kenenkään. Siksi koska se hylätyksi tulemisen pelko on niin suurta. Ja se toinen asia on, että kaiken yhdessä koetun ja ehkä myös aikuisiksi kasvamisen jälkeen olen ymmärtänyt, että ollaan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.
Tässä tää biisi.
