Havaintoja osa 2

Viä toinen osa tätä saagaa niin saan asiat jäsenneltyä tekstiksi. Tämän jälkeen palaan varsinaisiin blogin aiheisiin.

Nyt kesällä tuli 20 vuotta tilanteesta, jossa oltiin minä, ex kumppanini, sekä ex kaverini.
he olivat tunteneet keskenään jo aiemmin. Kauan ennenkuin itse tutustuin kumpaankaan.
Vietettiin kesäpäiviä kolmestaan ja nelistään. Mukana oli myös yks ex kumppanini kaveri.
Tilanne oli siis se, että ex kumppanini ja kaverini halusivat jutella menneistään ilman minua. Tilanne selvisi minulle erittäin epämiellyttävällä tavalla.
Ymmärsin, että heillä vois jotain olla. Mulle väitettiin, ettei juttelua kummempaa ollut jota en uskonut ja suutuin kuulemma turhasta.
Jos mitään ei ollut niin mistä mahtoi johtua, etten voinut olla paikalla tuossa tilanteessa? Koin syvän hylkäämisen ja yksin jäämisen tunteen. Vuosia myöhemmin koin tätä samaa tunnetta kun ex kaverini tutustui erääseen kaveriini ja he viettivät ja viettämät kait edelleen aikaa yhdessä. Minä en heidän kuvioihinsa ole koskaan sopinut mukaan. Se on tosi outoa. Hylkäämisen ja yksin jätetyksi tulemisen tunteita siis siitäkin. Mielestäni todella törkeää toimintaa kyseisiltä henkilöiltä. Muutama vuosi sitten sain tarpeekseni tästä pelleilystä. Vietettiin ex kaverini kanssa tuntemisen 20 vuotis hetkeä ja nähtiin muutenkin pitkästä aikaa. Puhe oli, että kun hän tulisi Tampereella käymään niin nähtäisiin. Todellisuudessa kuulin aivan muulta taholta ko. hlön olevan Treella. Mulle ei mitäään ilmoitettu, vaikka puhe oli nähdä. Olin huomauttanut siitä kuinka elämä ei voi kaatua jos eläinystävä on muutamat päivät poissa kotoa ja että kannattaisiko tehdä jotakin jos joka asian kokeminen on ylivoimaisen vaikeaa.
Aikaa kului ja kirjoittelin siitä kuinka hyvää palvelua sain keikalla. Kommentti oli, että ihminen muistetaan vamman vuoksi ja kun olin eri mieltä niin ko. hlö poisti mut fb kavereistaan.
Itse ajattelen, että minut muistetaan aina aivan muista syistä kuin vammani vuoksi.

Tuntuu, että oon useille ihmisille ollut kynnysmatto tai ponnahduslauta ihmissuhteisiin, jotka ovat kauttani muodostuneet.
Kun on ensin omittu mulle läheinen ihminen niin mut voikin heittää pois niinkun märän rukkasen.
Minä en enää alistu tuollaiseen.

EI ON EI! Se tuntuu myös olevan vaikeaa käsittää.
Sanon, ettei muhun tartte koskea, osoitan myös fyysisesti, etten tahdo. Tätä ei kunnioiteta. Muutama vuosi sitten vierailin eräässä suomalaisessa pienemmässä kaupungissa kun luulin toisen ihmisen osaavan käyttäytyä. Viikonlopun mittaisesta vierailusta jäi traumat. Enkä halua enää koskaan vierailla ko. kaupungissa saati tavata ko. hlöä. Kuulemma ei haittaa jos vähän koskettaa. Olisin halunnut lähteä takaisin Tampereelle heti ensimmäisen tunnin aikana.

Syksyllä 2010 poistin suuren osan Facebook kavereistani. Minua oli kyseisenä vuonna arvosteltu siitä kuinka kirjoitan yksinäisyydestä. Kommenteissa halveksittiin sitä mitä teen ja mitä en tee. Ihmettelen miten tämä voi olla arvon mitta kenellekään. Ymmärrystä en saanut. Ajattelin, ettei mun tartte jatkossa lukea noin ikäviä mielipiteitä.
Samalla poistin myös yhden tärkeimmistä ihmisistäni, koska kuulemma Facebook kaverisuhteet eivät ole aitoja ihmissuhteita. Tuollaisen kommentin esitti ihminen, joka selkeesti oli kateellinen kaikesta siitä mitä mulla on ja siitä ettei itse voinut tuolloin olla Facebookissa. Ymmärsin tuon kateus asian vasta vuosien kuluttua. Sen ymmärrys ei kuitenkaan auttanut siihen, että välit poistamaani tärkeään ihmiseen olisi korjautuneet.


Kellään ei ole oikeutta arvostella sitä mitä osaan, mitä en osaa, sitä mitä ystävyyssuhteeni ovat tai eivät ole. En tarvitse kommentteja siitä minkälainen minun tulisi olla.
Oikeat aidot ystävät eivät myöskään heivaa mua pois, jotta voisivat jutella rauhassa kahden kesken. Tällainen toiminta nimittäin osoittaa, etten ole tärkeä ja tasavertainen ystävänä.
Oikeat ystävät viettävät aikaa kanssani, vaikka tutustuisivat toisiinsa. Eikä hylkäis mua.

Fyysistä läheisyyttä ja seksiä oli kivaa saada ja nyt ollaan kuin sitä vaihetta elämässä ei ois koskaan ollutkaan.
Millä tavalla minun kuvitellaan eheytyvän?

Elämässäni on hyvin vähän ihmisiä. En halua altistaa itseäni enää milloinkaan kuvaamanlaiselleni kusetukselle ja valehtelulle Ystävyydestä.

Mulla on oikeus kirjoittaa kaikki tämä julkisesti.


Minulla on oikeus kokemuksiini, muistoihini ja tunteisiini.


Oma elämä on täydellistä kun Annukkaa on kohdeltu huonosti ja kun voi elää niinkuin ei oiskaan koskaan ollukaan. 

Havaintoja

Jokin aika sitten kirjoitin Facebookiin näin:

"Havaintoja ihmisestä; lähipiirilläni on perheet, töitä&parisuhteilua. Aikaa ei riitä itselle niin ei myöskään mulle tai muille kavereille. Identiteettini
on vanhapiika ikisinkku ja se ei haittaa. Ensi viikolla on Juhannus, josta aion nauttia täysin siemauksin omassa seurassani. Eikä sekään haittaa mitenkään.
Viime Juhannukset on ollu muutenkin täynnä ohjelmaa ja oon ihan toivonut, että kun kerrankin saisi olla kotona kaupungissa rauhassa ja nyt se toteutuu.
Maailmassa on ihmisiä, joiden mielestä Annukka on negatiivinen ihminen. Minua koskaan kohtaamatta, kuulopuheita kuuntelemalla ja elämästäni tietämättä
puhumalla ei voi muodostaa kuvaa. Olen huomannut, että se miten kirjoitan häiritsee joitakin ihmisiä ja ehkä luo heille sen kielteisen tunnelman kanssani.
Olen jo sen ikäinen, etten tarvitse ketään kertomaan Minulle minkälainen minun tulisi olla. Piti kirjoittaa vaan Juhannuksesta, mutta lähdin taas aivan
muihin aiheisiin."

Tänään on 22 vuotta siitä kun 8 kuukautta ja kymmenen päivää kestänyt ensimmäinen ja ainoa parisuhteeni päättyi.
Silloin oli perjantai vuosisadan ja vuosituhannen viimeisenä kesänä. Maailmani ja unelmani rikkoontui peruuttamattomasti. Syitä oli kolme: 1. en oikein osannut olla oma itseni koska siihen asti olin ollut lähinnä vain sukulaisten, Ystävien ja Koulukaverien  seurassa. Olin siis tosi hiljainen, jota olen edelleen tietyissä tilanteissa. 2. Aika, raha ja kyseisenä syksynä entisestään kasvava välimatka. 3. Minulle ei sanottu, etten rakasta sua enää, eikä myöskään muuten kerrottu rakkauden loppuneen. Se jatkuu vielä tänäänkin. Niin ja en ollut valmis tekee sitä. Siis seksiin. Kovasti koetin olla ja halusin olla. En tietenkään halunnut tuottaa pettymystä siihen liittyen. Jotain tapahtui, mutta ei sitä itseänsä.
Joitakin vuosia myöhemmin korjasimme tilanteen ja vietettiin aikaa yhdessä. Me ei oltu kuitenkaan yhdessä yhdessä. Tänä päivänä käyttäisin ehkä ilmaisua fuck buddy. Siihen aikaan koko asia oli niin uutta ja jännää. Siis se, että oli mahdollista tavata toinen ihminen usein ja olla öitä yhdessä. Kyllähän se häiritsi etten voinut sanoa olevani parisuhteessa, vaikka teoriassa ja käytännössä läheisteni mielestä kait oltiin.
Kun elimme vuosituhannen viimeisen kesän helteisiä päiviä kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa niin kuulin silloin tapahtumasta nimeltä Suviseurat. En tiennyt mikä se on, vaikka lapsena minun on täytynyt kuulla tuo sana, koska olen kuitenkin kotoisin seuduilta, joilla ja niin edelleen.
Vuosia myöhemmin opin tietämään minkälainen happening se on ja mihin se liittyy. En myöskään tuona vuosisadan viimeisenä kesänä tiennyt, että vuosikymmeniä myöhemmin Korona-aikaan illanistujaisissa tulisin puhumaan tuosta ajasta mainitsemastani tapahtumasta suurella antaumuksella.
Tuosta rakkauden kesästä, jolloin minut siis jätettiin niin siitä jäi tunne, joka yhä tänäkin päivänä on olemassa. Eli koska pelkään hylkäämistä alitajuisesti niin paljon niin en kykene parisuhteeseen. Ei ole tarkoitettu, että rakkaus olisi minulla päiväkausia, että saisin olla toisen ihmisen kanssa päivittäin yms. Yhden yön voi juttu kestää, mutta suhdetta ei ole tarkoitettu arkeen.
Viimeisen viiden vuoden aikana kaikki asiat ovat elämässäni muuttuneet. Nyt ollaan tilanteessa, jossa tiedän ettei mulla tule milloinkaan olemaan parisuhdetta saati perhettä. Vastaan itse omasta ruumiistani, siitä haluanko lapsia, eikä mun tartte suostua mihinkään mitä en halua. Sellaista asiaa kuin vaimon velvollisuudet ei ole olemassa. Minun ei tartte toteuttaa itselleni epämiellyttäviä asioita siksi, että ne toteuttamalla rakkaus minua kohtaan jatkuisi tai kasvaisi. Vaimon velvollisuuksia ei ole, koska seksi ei ole kauppatavaraa.
Kun mulla on aikuisessa elämässä ollu ihminen, jonka kanssa olen halunnut olla. Niin taannun aina sellaiseksi kuin olin sinä vuosisadan viimeisenä kesänä. Henkisesti sulkeudun niinkuin simpukankuori. Sen kuoren avautumiseen tai avaamiseen tarvitaankin sitten kaikenlaisia taitoja siltä toiselta osapuolelta. Se saattaa olla, että muutaman Kuplivan Juoman jälkeen rentoudun ja kanssani on hauskaa ja ehkä vähän avaudunkin tai pääsemme tilanteeseen, jossa vaatteet vähenee.
Se mitä en tiiä on, mitä olisi seurannut jos olisin kertonut, että ensimmäinen ja ainut parisuhde on koettu viime vuosituhannella ja kaiken sen mitä siihen liittyy. Oon vaan sanonu, että en osaa näitä jttuja kun mua on pyydetty tekemään joitain asioita. Tuollaisella kommentilla olen kait vaan aiheuttanut sen, että toinen osapuoli on ajatellut, että oon lapsellinen ja jotain, vaikka oikea syy on mun aiemmassa kokemuksessa.
Tämä siis tapahtumista aikuisessa elämässä.
Se mitä tapahtui ennen 2000-luvun puoltaväliä. Niin olihan se vähän jännää, että yhdessä ei oltu, mutta seksiä välillämme oli. Ja arvatkaapa kumpi huolehti siitä, etten tullu raskaaksi? No. Minähän se olin. Se oli sitä valkoisen miehen ylivaltaa kuten nykyään sanottaisiin.

Kun mut jätettiin niin sanottiin, etten puhu asioista suoraan. En ymmärtänyt kommenttia silloin. Mä vaan itkin siinä tilanteessa.
Nykyään olen aikuinen ja sanon aivan kaiken juuri niinkuin se on. Minuahan pelätään tämän vuoksi. Tämän tekstin toinen päähenkilö kirjoitti minulle pari vuotta sitten pelkäävänsä mua. Ajattelin silloin, että itsehän mut jätit kun en puhu suoraan ja nyt kun aikuisena naisena teen niin niin sepä onkin muuttunut mielestäsi kamalaksi. Arvasin oikein kun kerroin hänellä ja entisellä kaverillani olevan fyysisen suhteen.
Mä merkitsen paljonkin. Jos en merkitsisi niin sillonhan mun kanssa voitaisi olla tekemisissä ja niin edelleen. En ole uhka kenenkään millekään parisuhteelle saati avioliitolle. Mä en ole se syy, jos niissä menee huonosti. Mun olemassaolo ei ole syy niihin ongelmiin eikä mua tarvitse niistä syyllistää, saati väittää, että kanssani tekemisissä olo voisi aiheuttaa eron. Miksi kummassa se sellaisen aiheuttaisi? Sillä enhän minä ole mitään haluamassa saati tekemässä. Mun elämässä on vain yksi ihminen, jota mä haluan ja se ei tietääkseni ole naimisissa.
Minähän se vaan oon. Annukka: Muisto viime vuosituhannelta, nuoruudesta ja vapaasta seksistä.
Ja silti on oltava niinkuin mitään Minua ei olisi koskaan ollutkaan.

Minut koetaan kirjoittaessani negatiivisena ihmisenä ja että mulla olisi paha olo. Todellisuus on toisenlainen. Nautin elämästäni ja vaikka mistä. Facebookissa saan aivan käsittämättömiä kommentteja jos kirjotan johonkin ryhmään. Lensin myös pihalle eräästä ryhmästä kun sanoin, että ryhmä harjoittaa järjestelmällistä syrjintää päivittäin kun siellä julkaistaan kirjojen kuvia ilman, että on kirjoitettu aloitukseen ihan tekstiksi, että mistä kirjasta on kyse. Tarvittaisiin paljon enemmän työkaluja syrjinnän tunnistamiseen.
Eräässä toisessa ryhmässä ihmettelin sitä kun musiikkipalvelut julkaisee uutuutensa vuorokauden vaihduttua julkaisupäivään, mutta äänikirjapalveluissa kirjat tulee luvatun päivän aikana jos silloinkaan.
En olisi saanut ihmetellä tätä. Sain aivan käsittämättömiä kommentteja ja myös henkilökohtaisuuksiin menevää halveksuntaa. Se kertoo paljon näistä kommentoijista. Se on heidän häpeänsä. Ei minun.

Asiat jotka minussa ihmisiä ärrrrrsyttttää eivät ole vikoja vaan ominaisuuksia. En ole vääränlainen. En ole tässäkään tekstissä negatiivisoinut ketään, saati arvostellut. Jos joku ottaa tämän sellaisina niin sehän on kokonaan sen henkilön ongelma.
Mä en aio enää koskaan olla pienempi kuin oon. Minun ei myöskään tarvitse alistua eikä sietää valkoisen miehen ylivaltaa.
Minä en tarvitse ketään kertomaan minkälainen Minun Tulisi Olla.
Sitä on vuosien aikana koetettu minulle kertoa milloin patriarkaalisen uskonnon, milloin oman rikkinäisen mielen voimalla. On koetettu tehdä minusta sellaista kuin haluttaisiin minun olevan. Olen ollut aamuyön tunteina läsnä kun minulle on vuodatettu koko maailman tuska, lapsuuden traumoista aina ex kumppaneiden kehumiseen saakka. Näin toimimalla on haluttu kertoa etten ole mikään omana itsenäni, koska aina on parempaa saatu muualta. Olen luullut, että läsnäoloni olisi auttanut, mutta niinhän se ei ole. Olen ollut vain likasanko, johon on tarpeen ollut kaataa kaikki skeida, koska osaan kuunnella ja olla läsnä.
Rakastan musiikkia, levyjen ostoa, kuuntelua, keikoilla käymisiä, kuohuviiniä, kuohuviiniä ja kuohuviiniä. Olen oppinut musiikin kuuntelun ja muutaman juoman aina silloin tällöin olevan ihan normaalia elämää. Niissä ei ole mitään väärää.
Tästä olen saanut kuulla, että vain klassinen ja tietynlainen hengellinen musa olisi ok ja ettei alkoholia missään tapauksessa. Psykoterapiassa käyminenkin ei oo sallittuu, koska vain eräästä kirjasta löytyy vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Eli toisin sanoen väheksytään ongelmia, jotka tulee ns. ulkopuolelta, koska mitään sellaista ei ole. Sitä ei ole koska sitä ei haluta eikä kyetä näkemään.
Mulla on oikeus jättää lapset tekemättä ja rakastaa ketä vaan riippumatta sukupuolesta. Rakkaus on normaalia.

Tällaisiin muotteihin mua on koetettu mahduttaa. Eli: Mikään sä et ole, et ole ihminen, et edes nainen. Silti seksi kanssasi kelpaa, koska olet läsnä. Jos uskot oikealla tavalla niin kaikki ongelmasi ratkeavat tosta vaan, sinut hyväksytään ja sinua odottaa perhehelvetti, jonka tietysti jaksat, koska jaksat ja koska jaksat uskoa tai uskot jaksavasi.

Aikuinen ihminen kykenee kertomaan rehellisesti kuka olen ja mikä asemani on elämässä tai on ollut. Ei mun olemassaoloa tarvi salailla esittelemällä mut esim. koulukaverina tai vamman kautta. Minun ei enää tarvitse joutua tilanteisiin, jossa kerrotaan nimeni ja samalla olemassaoloani väheksytään sillä ettei oikeasti kerrota kuka oon.

En myöskään tarvitse ketään kertomaan ystävyyden arvoa ja määrittelemään mun ihmissuhteita sen perusteella otanko yhteyttä minä vai otetaanko yhteyttä minuun ja kuinka usein tätä tapahtuu ja kenen taholta.
En tarvitse ketään kertomaan minulle niitä negatiivisia puheita, joita esiin tuovat henkilöt, jotka eivät ole edes koskaan mua tavanneet, mutta luulevat tietävänsä elämästäni kaiken.
Sellaisilla juoruilla en tee mitään.
Se, että minusta käytyjä keskusteluja on tuotu esiin, ja että on arvosteltu mun ystävyyssuhteiden laatua sillä perusteella, että kuinka usein kukanenkin ottaa yhteyttä. Niin sehän kertoo vain kyseisen ihmistyypin tyhjästä elämästä, joka pitää täyttää minun arvostelemisellani.  
Elämäni on ollut aivan loistokasta kun enää vuosiin minun ei ole tarvinnut kuulla tämän tason juttuja.


Olen rakentanut elämästäni sellaisen kuin olen halunnut sen olevan. Siinä ei vain ole muutamia ihmisiä enää. Heidän kanssaan tuntuu jotain jääneen kesken. En voi saada heiltä arvostusta ja oikeutta, jonka tiedostaminen toisinaan saattaa mua riepoa. En suostu enää olemaan kenellekään kynnysmatto, johon pyyhitään jalat kun muistetaan.
Mä oon kuka oon!

Olen myös odottanut erään keväällä lähettämäni viestin seurauksia. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut, joten voi olla onni onnettomuudessa jos viestini ei tavoittanut kaikkia osapuolia.
Elän mun maailmassa, jossa kaikki on hyvin. Kaikki on juuri niin hyvin kuin milloinkin näen ja koen olevan.
Halusin kirjoittaa pois itsestäni sen mikä on painanut vielä yli 20 vuoden jälkeen. 

Jos voisin lähettää terveisiä Annukalle sinne vuosituhannen viimeiseen kesään. Niin sanoisin, että Puhu, Naura, Ole se Iloinen Ihana Itsesi, Usko Itseesi, koska Sinua Rakastetaan ja Kanssasi Halutaan olla. 

On pakko jakaa eräs muisto, joka tuli mieleeni tässä tekstiä editoidessani näin kesäisenä iltana Kuplivan Juoman jälkeen. 

On syksy. Aiemmin samana vuonna olen täyttänyt 18 vuotta. Olen Tampereella, koska vihdoinkin minä saan tehdä mitä minä haluan. Olen kyllä rampannut kyseisessä kaupungissa jo pidemmän aikaa riippumatta iästä tai siitä mikä olisi sallittua ja mikä ei. On siis syksyinen viikonloppu. Tarkemmin sanottuna sunnuntain varhainen aamuhetki. Kello lähentelee aamuseiskaa. Ollaan edeltävä ilta ja yö vietetty maaseudun rauhassa kuunnellen musiikkia eri vuosikymmeniltä, jutellen, juoden ja.......... Olen käynyt läpi tunteiden vuoristoradan. Olen ollut hiljaa, olen myös uskaltautunut juttelemaan, olen myös itkenyt, koska olen luullut, että minut hylätään, koska minua muistutetaan muutamaa viikkoa aiemmin tapahtuneesta ikävästä välikohtauksesta, joka minun tulisi selvittää. Vaikka itse olen sitä mieltä, ettei tarvitse, koska ex kaverini, jonka kanssa välikohtaus sattui ei mielestäni välitä minusta ja minulle sanotaan, koetetaan saada minut ymmärtämään, että kyllä kyseinen ihminen välittää tosi paljon, mutta minä en usko. En tietenkään usko, koska en kykene hahmottamaan kokonaisuutta. Muutamaa vuotta myöhemmin saan tietää nimen kyseisenlaiselle elämän vuoristoradalle ja tunteideni kokemiselle. Kyseisenä syksynä minä en kuitenkaan tiedä mistä käyttäytymisessäni on kyse. 

Palaan siis tuohon syksyiseen viikonloppuun. 

Käymme ostamassa juomia kun automatkailemme in the middle of nowhere. On niin hienoa päästä ostamaan juomat. Sillä minähän ne meille ostan, koska voin, koska on ikää ja koska haluan. 

Takaisin sitten siihen sunnuntain aamuhetkeen. 

Olemme kahdestaan vihdoinkin ja siis takaisin kaupungissa. Jutellaan taas musiikista ja mietitään kappaleita nimeltään Perfect Tonight. Nukahdan siihen kun tämä kappale alkaa soida. Ja aina kun kuulen tämän kappaleen mietin tuota hetkeä ja kuinka onnellinen silloin olin. 

Nykyään minusta tuntuu, etten kykene elämään näiden asioiden kanssa, en pääse eteenpäin, en ehkä haluakaan tai ehkä ei ole tarkoitettu, että pääsisin. En voi olla kenenkään. Siksi koska se hylätyksi tulemisen pelko on niin suurta. Ja se toinen asia on, että kaiken yhdessä koetun ja ehkä myös aikuisiksi kasvamisen jälkeen olen ymmärtänyt, että ollaan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. 

Tässä tää biisi. 

Lambretta - Perfect Tonight

Ribs & Coke - Ripsiä ja kollaa: Toisen koronarokotteen jälkeen olo on kuin jyrän a...

Ribs & Coke - Ripsiä ja kollaa: Toisen koronarokotteen jälkeen olo on kuin jyrän a...: Saimme viime perjantaina ukkokullan kanssa järjestyksessään toiset koronarokotteet. Tällä kertaa meidän ei tarvinnut ajaa yli kolmea tuntia,...

Ensimmäinen vuosi

Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä muutamasta arvostelukappaleesta kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms. 

 

En ois uskonut Koronan jatkuvan näin pitkään, enkä myöskään, että omia synttäreitäni jo toiseen kertaan vietettiin poikkeusoloissa. 

Omaa jaksamista tämä Korona on jo alkanut riepomaan kun en pääse toteuttamaan itseäni kun keikkoja ei oo. Olen elossa vain kun seuraan live esitystä. Muut ajat olen vain hengissä. 

 

Miltä tuntuu? Noh. Miltä se nyt tuntuu kun on vuoden kirjoitellut tätä blogia. Näyttäähän tuo jatkuvan. 

Minulla tosiaan oli paljon teknisiä ongelmia jotka alkoivat joulun aikaan ja loppuivat tuossa noin kuukausi sitten. Se on vähän paha kirjoitella kun internetin ihmemaahan ei tietokoneella päässyt. Vika ei ollut koneessa saati modeemissa vaan operaattorilla. Jonkun piti mahdollisesti painaa entteriä jossain oikeassa kohdassa niin mun yhteydet lähtikin yht'äkkiä pelaamaan. 

Kiitos myös Jokaiselle joka tavalla tai toisella on ollut mukana uuden tietokoneen ostosprojektin, käyttövalmiuden ja netin takaisin toimintaan saattamisessa. Ilman Heitä ei tämä bloggaus voisi jatkua. 

Muutenhan on kevät mennyt hiljaiselossa. Keikkoja ei ole ollut ja aikaa on tullut vietettyä Kotiluolassa ja oltua paljon etänä läsnä. 

Oon ollut kaikenmoisissa kokouksissa ja lisäksi Tampereen Ilmastolukupiirissä. Ollaan siihen luettu mielenkiintoisia tai enempi tai vähempi mielenkiintoisia kirjoja. Hauskaa on ollut ja kaikenlaisia näkökulmia asioihin tullut sitä kautta. 

Etäpalaverit väsyttää aivan yhtä paljon kuin jos oisin ollut jossain vaikkapa kauppakeskuksessa missä on paljon ihmisiä. Kun parikin tuntia istut puhelimella tai siis enhän missään puhelimella istu vaan sohvalla puhelin kädessä ja seurailen kokouksen aikana jaettavia infoja ja keskustelen niin oon sellaisten jälkeen aina melkoisen "kuollut". Siinä ei välttämättä sinä päivänä jaksa oikein enää kavereiden viesteihin vastailla. Lisäksi tämän uuden koneen kanssa on ollut paljon kaikkea, jota ollaan myös etä yhteyksin hoideltu. Siinä kun melkeen kolme tuntia on puhelimessa ja koettaa säätää koneen asetuksia niin on melkosen väsynyt sen jälkeen. 

Tässä keväällä oon myös "riehunu" erinäisissä nettikeskusteluissa. Se näyttää siltä, että kirjallisuus on kirjallisuutta vain kovakantisena kirjana ja äänikirjoja ei pidetä arvokkaana kirjallisuutena tai ylipäänsä kirjallisuutena laisinkaan ja ettei lukuharrastusta arvosteta silloin kun painetun kirjan luku on mahdotonta vaan ajatellaan, että henkilö joka nyt ei vaikkapa näe lukea tekstiä niin hänen lukuharrastuksensa on täysin toissijainen. Sitä ajatellaan vaan, että äänikirja on ikäänkuin vaihtoehto sellaiselle henkilölle tai olemassa sellaisia henkilöitä varten, mutta äänikirjojen kuuntelu ei ole oikeaa lukuharrastusta. KOSKA VAIN PAINETUN KIRJAN LUKEMISESTA VÄLITTYY SE KIRJAN OIKEA TUNNELMA!!!!! 

Minua lukijana katsotaan ikäänkuin alaspäin, koska minulla ei ole mahdollisuutta lukea painettuja tekstiä. Äänikirja ja äänikirjojen kuuntelijat saa paljon halveksuntaa osakseen. Jos kirjoitan, että painettua tekstiä en voi lukea niin siihen tulee vastauksia, että Kyllä se painettu kirja on se ainut oikea lukutapa. Sitten kun minä kysyn, että no mitäs tekisit jos jostain syystä sairastuisit siten, ettet voisi pitää painettua kirjaa kädessä tai jos näkö menisi. Noh. Sellaisia kysymyksiä seuraa hiljaisuus tai sitten ollaan niin ylimielisiä ja kaikki voipaisia, että ajatellaan, ettei vammautuminen tai sairaus koskaan tule omalle kohalle tapahtuun. 

Kuka tahansa voi vammautua koska tahansa ja silloin sitä joko on sopeuduttava asiaan ja muutettava hieman mielipiteitään tai sitten on vaihtoehtona vaan märehtii ja vaikkapa jäähä neljän seinän sisälle himaan ja voivotella sitä kun en enää pysty siihen tai siihen. Kaikkeen tai kaikenlaiseen sitä ihminen pystyy. Se on vaan omasta asenteesta ja tahdosta kiinni. Asioita voi myös tehä mutta tekotapa voi vammautumisen jälkeen muuttuu. 

Niin tosta Ilmastolukupiiristä vielä sellaista, että siellä äänikirjoja käyttää muutkin kuin minä ja mua on pidetty siellä samanlaisena lukijana kuin kaikki muutkin. Kiitokset heille siitä. 

Blogi tulee jatkossa päivittymään harvemmin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei tekstien tekemiselle jää aikaa. 

Bloggerin käyttö myös hieman tökkii. Saan kyllä tekstit julkaisukuntoon itsenäisesti, mutta blogin ulkoasu muuttui jo aiemmin sen seurauksena että yksi osio poistui väärässä kohdassa entteriä painettuani ja se vaikutti koko ulkoasuun. Blogger on itsessään muuttunut niin paljon etten osaa enää näkevälle neuvoa mistä se ulkoasu muutettiinkaan. 

Postauksen kirjavinkki on Nora Robertsin Ensimmäinen vuosi. Kuva on kustantajan sivuilta. Luin tämän ennen Koronaa ja ajattelin kuinka kamalaa ois jos tarttuva tauti tulisi maailmaan ja etteikait nyt sellasta tapahu. 

Oon nuorempana lukenut paljon Nora Robertsia. Nykyään ei seksikohtaukset ja ennalta-arvattavuus jaksa enää niin kiinnostaa. Lisäksi ollaan kaverien kans mietitty, että miten kukaan voi kirjoittaa niin paljon ja että onko sama henkilö ees kirjottanut niitä kaikkia. 

Jotenkin tuntuu, että kirjoja kirjottaa jonkinlainen työryhmä. 

Sama kaava tuntuu toistuvan: joku muuttaa uuteen paikkaan, kohtaa siellä vastakkaista sukupuolta olevan upean henkilön ja sen jälkeen jaaritellaan sivukaupalla kaikenlaista ja on lukuisia seksikohtauksia ja jonkinlainen vaaratilanne ja kaikki kuitenkin päättyy onnellisesti... 

Tässä Ensimmäinen vuosi-kirjassa on liikaa yliluonnollisuutta ja epäuskottavuuksia. 

Pakko tunnustaa, etten ole fantasiakirjallisuuden ystävä. Harry Potterit olen lukenut, mutta muutoin on jäänyt kyseinen genre tosi vähälle. Diana Gabaldonin kirjat on aivan oma lukunsa. 

Odotin paljon tältä Robertsin kirjalta, koska alkuasetelma oli niin kiehtova. Tämä siis ennen Koronaa. Pettymys oli valtaisa. 

 

Annan tähtiä 2/5.

Nora Roberts - Ensimmäinen vuosi 

Sivumäärä 404

Alkuteos Year One
Suomentaja Lauri Sallamo, Heidi Tihveräinen
ISBN 9789512413119
Gummerus 2018

Huomenna on Vappuaatto ja aion katsoa Litku Klemetin levynjulkkarit. 

Kyseessä maksullinen tapahtuma. 

Tarkemmat tiedot löytyy tästä

 

Hauskaa Vappua ja Kiitos kuluneesta Kaikille Lukijoilleni! 

Kuplivaan maailmaan pääsee myös näissä somekanavissa: 

 

 

Blogit.fi ,

BlogJungle ,

Bloglovin ,

Facebook , 

Instagram ,

Twitter

Samuel Jyrinki: Paratiisi vai helvetti

 

 

 

Samuel Jyrinki - Paratiisi vai helvetti

Otava 2021

Lukija:
Mikko Toiviainen
ISBN:
9789511395263

 

Poikkeuksellisen avoin omaelämäkerrallinen teos avaa kurkistusikkunan kahteen vähemmistöön ja auttaa ymmärtämään niiden sisäistä maailmaa.

Häpeä ja syyllisyys omasta miehuudesta ja seksuaalisuudesta kietovat lonkeronsa Samuel Jyringin elämän jokaiselle osa-alueelle. Hän yrittää olla oikeanlainen mies ja hyvä uskovainen, ja täyttää miehuuden vaatimukset ja uskonyhteisön ihanteet. Salaisuus, jota hänen vaimonsakaan ei tiedä, ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan, vaan ajaa lopulta romahdukseen. Peloista huolimatta on pakko paljastaa todellinen minuus. Teos haastaa pohtimaan omia asenteita ja käyttäytymistä suhteessa ympärillä oleviin ihmisiin. Et voi tietää, millainen ihminen vieressäsi istuu. 

Kuuntelin kirjan Storytelistä.

Selailin Storytelin uutuuksia ja sieltä huomasin tämän. Mietin kuuntelevani kunhan olisi sopiva hetki ja kaikki päivälle tarkoituksenani tekemät asiat tehty: Hiukset värjäilty pinkiksi, kuten viime vuosina on värini ollut ja seuraavan viikon ruokakauppatilaus tehty. 

Siinä kävi kuitenkin niin, että hiusten värjäyksen, iltakahvien sekä puhelinsoiton jälkeen aloitin kirjan. Ajattelin, että kerkiää kait ruuat tilailla myöhemminkin. Hyvä kirjallisuus on sellaista, että aika vain vierähtää sen kanssa. Se mikä on kenellekin hyvä kirja on kokonaan toinen stoori. Kirjan pituus reilut 4 h oli tällaiseen teokseen oikein sopiva. En tiedä voiko tätä kirjaa määritellä sanalla hyvä. Sanoisin ennemminkin, että ajatuksia herättävä. Ajatuksia herättävä herätysliike. 

Kirjan nimestä minulle tuli mieleen 80-luvulta kappale nimeltä Heaven And Hell. Siinä sanotaan, että You Make Your Heaven And Hell. Kun aloin kuunnella tätä kirjaa niin ajattelin biisin oikein hyvin sopivan tähän. 

Minun on vaikeaa pohjustaa kirjaa koska olen lukenut ko. yhteisöstä paljon viimeisten 10 vuoden aikana. 

Tuon esille kirjan herättämiä kysymyksiä ehkä ennemminkin. 

Luulen, että kirjailijalta on vaatinut paljon paljon rohkeutta ja vahvuutta tulla julkisuuteen sellaisena kuin hän on. 

Kaikilla ei tätä rohkeutta ja vahvuutta ole. 

Mieleeni tulleita kysymyksiä: 

Mitä Rakkaus tarkoittaa kun se sanotaan? 

Miten kellään on oikeus määritellä minkälainen saat olla, jotta kelpaat? 

Oma ajatukseni on, että uskoa ei saa tuomita, mutta he jotka uskoo tuomitsee meitä muita. Mielestäni se on ristiriitaista. 

Jos Rakkaus tarkoittaa sitä, että sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Niin miksi näin ei käytännössä tapahdu? 

Erilaisuus pelottaa ja koska se on niin oudon erilaista niin sitä ei voi hyväksyä ja se pitää kieltää kaikin tavoin. Tai toki saat olla se kuka oot ja minkälainen oot kunhan et puhu siitä. 

Tätä minä ihmettelen: asiat lakkaavat olemasta kun niistä vaietaan. Todellisuus on toisenlainen. 

Olen omassa elämässäni huomannut sen. En ole aina ymmärtänyt, että ihmisiä saattaa ahdistaa mun suoruus asioiden sanomisessa ja että mun kanssa on ollut vaikeaa sellaisena aikana jolloin en ole ollut henkisesti parhaissa voimissani. Ihmissuhde on vaikkapa voinut loppua, koska olen ollut niin konflikti altis ilman että itse olen tajunnut sellainen olevani. 

Yhteistä matkaa kanssani jatkaa he, jotka ovat ymmärtäneet sen tärkeimmän. 

Jos uskoisin niin tuo lause olisi kuulunut päättää eri tavalla, mutta koska en usko niin on vapaus kirjoittaa se noin. 

Kirjaa kuunnellessa ja kirjailijan kipuilun tekstistä välittyessä mietin kuinka etuoikeutettu olenkaan. 

Olen saanut kasvaa perheessä, jossa on ne tyypilliset suomalaisperheiden ongelmat. Olen saanut harrastaa kaikkea mitä olen halunnut ja olla se joka oon. Mietin myös nuita juuri värjättyjä hiuksia ja sitä kuinka tärkeäksi se on tullut, että kehtaan taas liikkua ihmisten keskuudessa sellaisena värikkäänä. 

Kirjassa puhuttiin paljon kauneudesta. Minulle tuli mieleen kirja nimeltä Ne, jotka ymmärtävät kauneutta. 

Mulla on muutamat glitter koristeiset kengät ja myös muutama teemaan sopiva mekko. Hiuksenikin tykkään glitteröidä. Esim. musiikkikeikalle mennessä on ihanaa kun voi laittaa hiuksiin kimalletta, joka näkyy. Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa. 

Eräs kesän 2020 kohokohta oli kun Ystäväni löysi mulle Kajaanin Tokmannilta teemaan sopivat sandaalit. Tampereelle palattuani nuo kyseiset jalkineet sai runsaasti positiivisia kommentteja. 

Minulla on vapaus toteuttaa itseäni. 

Täytin hiljattain 36 ja tiedän missä on paikka jossa mun kuuluu olla. 

Kirjaa kuunnellessa mietin kuinka rikkinäinen ihmismieli voikaan olla silloin kun pitää olla maailmassa, mutta ei maailmasta. 

Kuinka ristiriitaisia tunteita se voikaan herättää ihmisen minuudesta ja siitä mikä on oikein ja mikä on omasta mielestä oikein riippumatta siitä mitä yhteisössä ajatellaan. 

Ymmärsin kirjasta päähenkilön saaneen juuri oikeanlaista apua ja oli hienoa lukea hänen terapiastaan. Terapiassa käyminen on raskasta ja samalla antoisaa. 

Ymmärsin, että hänet oli kohdattu hänenä, eikä siten että tietystä taustasta tulevana. 

Itsehän haluan aina, että minut kohdataan minuna: ei niin että asioita katsotaan mun vammaisuuden läpi. 

Murran jatkuvasti ennakkoluuloja, vaikka itsekin kaikesta huolimatta olen myös ennakkoluuloinen. Se johtuu siitä, että ihminen on aina kesken tavalla tai toisella. 

Missä sanotaan, ettei sokea nainen voi käyttää korkokenkiä tai olla kiinnostunut sisustamisesta ja kauneudenhoidosta? Nämä ovat asioita joihin törmään. Kodissanihan en voisi pitää julisteita seinillä koska en näe niitä. Voiko kenenkään kodissa vieraana ollessa esittää tuollaista mielipidettä? Noh. Kodissani on kerran sellainen esitetty. 

Kirjasta vielä se, että miten voi olla niin että Suomessa yhä vuonna 2021 on ihmisiä, jotka uskoo, että on vain taivas ja helvetti ja että kaikki muut joutuu helvettiin paitsi he jotka uskovat oikealla tavalla? 

Mitä väliä sillä on tykkääkö samaa sukupuolta olevasta henkilöstä, vai vastakkaista sukupuolta olevasta? Miksi uskovien ihmisten pitää jaotella tuokin asia? 

Minun on tietysti helppo kysyä tällaisia, koska minua ei kiinnosta mitä ihmisellä on jalkojen välissä. Eikä minua kiinnosta ketä kukakin rakastaa. 

Jokainen saa mun elämässä olla sitä sukupuolta kuin on tai kokee olevansa tai jos ei koe. 

En arvota ihmisiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. En ymmärrä ketään joka arvottaa. 

Annan kirjalle tähtiä 5/5. 

Suosittelen kirjaa jos kaipaa ajattelun aiheita. 

Tässä vielä biisi, joka aikoinaan kohahdutti ja joka tuli kirjan aikana mieleen. 

 

 

Madonna - Like A Prayer [Official Music Video] 

Vera Vala: Aprikoosiyöt

 

 

 

 

Vera Vala - Aprikoosiyöt 

Gummerus 2021 

 

Sivumäärä 368  

ISBN 9789512421572

Kansi Eevaliina Rusanen  

Kirjamuodot Kirja, E-kirja, Äänikirja

 

 

Aistivoimainen lukuromaani vie kukkivaan Italiaan

Aprikoosiyöt tarjoaa matkan tuoksuja ja värejä tulvivaan Italiaan. Mukana on yllättäviä käänteitä ja romantiikkaa kahdessa aikatasossa.

Suomalaisen Lauran ura ja parisuhde polkevat paikallaan. Tilannetta ei helpota muistisairas äiti eikä täydellisyyttä hipova isosisko, joka yrittää saada Lauraa tekemään järkiratkaisuja. Odottamaton löytö lapsuusmuistojen joukosta herättää kysymyksiä. Laura matkustaa 20 vuoden tauon jälkeen tätinsä Ainon luo Tolfan vuoristoon huvilaan nimeltä Villa Alba. Löytyvätkö vastaukset aprikoosipuiden alla?
Vera Vala
KIRJAILIJA
Vera Vala
Kirjailija Vera Vala on asunut Italiassa yli 20 vuotta. Hän rakastaa italialaista ruokaa ja ratkaisi keski-iän kriisinsä aloittamalla psykologian opinnot yliopistossa. Valan perheeseen Milanossa kuuluu miehen ja tyttären lisäksi Palermon varjoisilta kujilta pelastettu kissa. Ennen keväällä 2021 julkaistavaa lukuromaania Aprikoosiyöt Valalta on julkaistu kuusiosainen Arianna de Bellis -dekkarisarja.  

Teksti on kustantajan sivuilta kuin myös kansikuva heidän kuvapankistaan. 

Kuuntelin äänikirjana Storytelistä. Lukijat Mirjami Heikkinen ja Anniina Piiparinen.

Olen vuosia aiemmin kuunnellut muutaman Arianna de Bellis -dekkarisarjan kirjan. Jostain syystä sarja jäi kesken, mutta nyt annan sille uuden mahdollisuuden kun se näyttäisi olevan äänikirjapalveluissa. 

Ensimmäisestä osasta on kerrottava sellainen asia, että kuuntelin sitä elämänvaiheessa jossa jo edesmenneen kissani kanssa tassuteltiin alkutaivalta. Oltiin muutama viikko ihmetelty toisiamme ja kuuntelin kirjaa ja kehräyksen hurinaa. 

Aprikoosiöissä tassuttelee myös kissa että sinäänsä hauska sattuma. 

Jostain syystä minulla oli ennakkoluuloja Aprikoosiöitä kohtaan. Ajattelin, että kirja olisi höttöistä romantiikkaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että kirjaa ei malttanut laskea käsistään tai siis kuulokkeistaan. Kuuntelin sen yhdeltä istumalta ja ainoat keskeytykset olivat vain paikallisen Koronanyrkin tiedotustilaisuus ja yks puhelu. Niitä puheluita vai onko se puhelujahan näin etäaikana tulee väistämättä. Tuo puheluita on jännä sana. Ikäänkuin puhuisimme luista, joilla puhumme. Puhummeko puheluista kun puhumme puheluista vai puhummeko vain puheluista? Maailma on täynnä kysymyksiä, joihin osaan saa vastauksen ja osaan ei. 

Aprikoosiöiden alussa ihmettelin miksi äänikirjalla on kaksi lukijaa ja meni jonkin aikaa, että tajusin kirjan kulkevan eri aikatasoissa kahden kertojan äänen voimin. 

Kirjassa oli arvoituksellisia elementtejä siis tekstistä huomaa kirjailijan kirjoittaneen aiemmin dekkareita. Jännityksen lisäksi myös pohdiskellaan tehtyjä ratkaisuja, ratkaisujen oikeellisuutta ja oikeutta. Kirjassa liikutaan myös mielenmaisemissa ja syvissä tunnetiloissa. 

Samaistuin kirjan kertojista Lauraan päätösten teon pohdiskelussa ja kirjan toiseen kertojaan mielenmaisemien osalta. Ei ole oikeita ratkaisuja on vain erilaisia ratkaisuja. Noin kirjassa sanotaan ja nythän en pääse asiaa tarkistamaan, koska se vaatisi valtavasti kelausta äänikirjasta ja kun olen jo arvioinut kirjan ja se on merkattu kuunnelluksi. Tuo oli siis mielestäni loistavasti sanottu. 

Olen omassa elämässäni vaiheessa jossa tulee väkisinkin miettineeksi tehtyjä valintoja ja sitä miten ne heijastuu nykyhetkeen. 

Kirjassa on kaksi kertojaa, joista toinen säilyy arvoituksena pitkään ja se miten kaikki paljastuu kirjan toiselle kertojalle on henkeäsalpaavan jännittävä tilanne. Todella taidokasta kerrontaa ja juonenkuljetusta. Hyvä kirja on mielestäni sellainen jossa alussa arvellut asiat osottautuu vääriksi ja tässä kävi niin.

Kirjan toinen kertoja, jonka henkilöllisyys siis selviää myöhemmin. Niin hänen kohdallaan on kuvailtu kuinka hän toivoisi hänen läheisensä koskettavan ja näin poistavan tuskan kosketuksellaan. 

Oli hienosti kuvailtu sitä kuinka fyysinen kosketus ei voi poistaa ihmismielen tuskaista tunnelmaa. 

Olen itse toivonut, että mielen kipua voisi parantaa rakkaiden ihmisten sanoilla ja läsnäololla. Näin se ei mene, koska ihmismieli on monimutkainen kapistus. 

Nuorena osasin kyllä sanoittaa tunteeni, joita riitti aivan joka hetkelle kaikessa monimuotoisuudessaan. En osannut analysoida tunteitani ja miettiä syy-, ja seuraussuhteita. Nykyään osaan jo jotenkin. 

Kirjassa pohditaan vuosikymmenten takaisten ratkaisujen vaikutusta nykyhetkeen ja toisaalla sitä kuinka ei vielä ole saavuttanut omasta mielestään mitään kun haaveet työstä eivät ole käyneet toteen ja perhe pohdituttaa. 

Joudun seuraavina vuosina itse vastailemaan näihin kysymyksiin muiden esittämänä. Kirjaa lukiessani mietin kesää vuosia sitten ja hetkeä joka rikkoi minut. 

On lämmin ilta. Me ollaan ulkona tupakilla. Minä en polta, koska ikäni ei riittäisi ostamaan tupakkia tai mitään muutakaan mitä voi ostaa vasta kun on 18. Olen kaukana kotoa ja ehkäpä ekaa kertaa elämässäni ilman sukulaisia ympärilläni. Pelkään keskustella, pelkään että sanoillani mokaan jotain. Tahdon kokea kaiken, olen valmis kokemaan. Tahdon olla Nainen. Tupakilla ollaan minä, kumppanini, sekä muutama muu. Ymmärrän sen, ymmärrän sen vaikka sanoja ei vielä sanota. Ymmärrän tarinamme tulevan päätökseensä sillä huomaan itselle täysin tuntemattoman ihmisen kiinnostuksen kumppaniani kohtaan ja kumppanini vastaavan siihen. 

Aivan kamala on ilta ja seuraava yö, jonka valvomme. Olemme yhdessä, vaikka emme olekaan. Päivä saapuu ja minut jätetään. 

Olen tuosta heinäkuisesta päivästä asti ollut ilman parisuhdetta. Palasin kotiin, eikä mikään tuonut valoa tuskaani. Olin hengissä vaan en oikeesti elossa. Kuulin heidän suhteensa päättyneen ja kestäneen vain lyhyen aikaa. Aikaa kului, kohtasimme jälleen, sovimme ja oma oloni helpottui. Olimme väleissä, mutta emme yhdessä. Uskoin meidän vievän loppuun sen mikä kesken jäi sitten kunhan minä olisin siihen valmis ja olisi oikea aika. Ja näin todellakin tapahtui. 

Elämä yhdisti meitä ja asuimme samassa kaupungissa ja itse asun täällä kyseisessä kaupungissa yhä edelleen. 

Kirjassa mietittiin sitä voiko ihminen tehdä loppuelämän ratkaisuja 18-vuotiaana. Minä sanon, että kyllä voi ja voi myös paljon paljon nuorempanakin, kuten huomasitte äskeisestä omaelämästooristani. 

Vielä on pakko sanoa, että kukaan ei minun tunteita, ajatuksia, muistoja, meitä saati mun kokemuksia voi viedä pois. 

Tämän oli tarkoitus olla kirja-arvio, mutta näköjään eksyin omaan elämääni pitkän tauon jälkeen, josta kerron myöhemmin. 

Kirjan Italian tunnelma oli niin käsinkosketeltavasti aistittavissa ja olisi hienoa joskus kokea se. 

Pakko tunnustaa etten pidä aprikooseista, mutta kirjan lukemisen aikana oli pakko laittaa kahvia kun siitä kirjassa puhuttiin niin ihanan kuvailevasti. 

Ennakkoluuloni osottautui vääriksi ja kirja ei todellakaan ole höttöistä hömppää vaan jää mieleen pitkäksi aikaa. 

Suosittelen kirjaa jos kaipaat matkalle ja tykkäät sujuvasta tekstistä. 

Varoitus: Kirjan parissa saattaa huomaamatta vierähtää paljon aikaa. 

Annan tähtiä 5/5.

Kuplivan maailmani Jouluvinkit

On tullut aika vuoden viimeisen postauksen kera joulusta selviämisvinkkien. Niin se vaan tämäkin poikkeuksellinen vuosi on kohta ohitse. 

Tässä on vinkkejä joulukirjoista, musasta ja TV ohjelmista. Kirjastossakin kerkiää vielä käydä jos niikseen tulee. 

 

Aloitetaan kirjoilla. 

Nämä eivät ole missään paremmuus, julkaisu tai muutenkaan järjestyksessä. 

Ensin esittelyssä tontut.

Tämän kirjan luin vuosi sitten suurella mielenkiinnolla sitä kohtaan mitä muuta tontut ovat kuin jouluun liittyviä. 

Tonttu — Tarua ja totta
Saure, Heikki

ISBN: 9789518581478 

Kustantaja:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019 

Maailma, jonka olemme jo lähes unohtaneet. Tontuista tunnetaan nykyisin lähinnä Korvatunturilla asuva joulutonttu, mutta joulupukin innokkaat apulaiset ovat tonttuperinteen nuorimpia tulokkaita. Vanhan kansan suhde niin kotitonttuihin kuin saunatonttuihin oli vastavuoroinen - tontusta oli paljon hyötyä, mutta loukattuna se saattoi yltyä pahanilkiseksi ja vaaralliseksi räyhääjäksi. Entisaikoina näihin kodin ja pihapiirin pieniin haltijoihin oli siis syytä suhtautua pelokkaalla kunnioituksella. Pohjoinen tonttu-usko on ikivanhaa, ja tontut saattavatkin olla kaikkein vanhimpia suomalaisia jumalia - ja ne vaikuttavat lämäämme edelleen monin tavoin. 

Tämän kirjan luettuani mietiskelin mitenkä sitä on ennenvanhaan uskaltanut iltahämärissä mennä mihinkään sillä matkalla on saattanut kohdata tontun puuhissaan. Tuosta kirjasta selviää myös se missä ja milloin Korvatunturi ja sen asukkaat ovat ensimmäisen kerran tulleet yleisön tietoisuuteen. Lukeminen kannattaa aina.

Mauri Kunnas - Suomalainen tonttukirja 

Suomalainen tonttukirja, juhlalaitos
Klassikkojen klassikko. Entistäkin runsaammin kuvitettu laitos julkaistaan kirjan 40-vuotisjuhlan kunniaksi.
Suomalainen tonttukirja julkaistiin vuonna 1979, ja Mauri Kunnaksen ensimmäisestä lasten kuvakirjasta tuli heti lukijoiden suursuosikki. 40-vuotisjuhlansa kunniaksi Tonttukirjaa on täydennetty kuvilla, joita Kunnas piirsi jo ennen kirjan julkaisemista valmistuneeseen Pikku Kakkosen animaatiosarjaan. Kaikkien ihanien tuttujen tonttujen lisäksi mukana on paljon uusia ja siis vanhoja aiemmin kirjassa näkemättömiä kuvia. Kirjan syntyvaiheista kerrotaan myös Mauri Kunnaksen kirjoittamassa esipuheessa.
ISBN: 978-951-1-34135-2
Äänikirjaa lukee Lars Svedberg. Taidan jouluaattona liikuskella tonttujen maailmoissa ja kuunnella tätä. 

Nyt on pakko sanoa, että teknisten ongelmien vuoksi julkaisussa ei ole kuvia ja lisäksi julkaisun oli tarkoitus olla paljon pidempi, mutta nyt en valitettavasti voi tätä toteuttaa haluamanlaisena. 

Kiitos kaikille lukijoille tästä vuodesta. Ooikein Rauhaisaa Joulunaikaa ja Upeaa Uutta Vuotta 2021! 

Tässä joululahja Teille jokaiselle. Tämän soittolistan avulla voipi virittäytyä jouluisiin tunnelmiin. Suosittelen erityisesti kuuntelemaan satunnaistoistolla. Mukana on vanhoja tuttuja lauluja ja myös vähän uudempia tuttujen ja hieman tuntemattomampien artistien esittämänä ja versioina. 

Tässä linkki soittolistaan. 

🎁 🕯 🎄 Kupliva maailmani joulu