Laura Baldini: Uuden ajan opettaja

 

 

 

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja 

 

Bazar 2022

 

SUOMENTAJA
Helinä Kangas,Sari Ristolainen
KANSI
Johannes Wiebel
ALKUTEOS
Lehrerin einer neuen Zeit

ISBN
9789523764033

 

 

Maailmaa mullistanut opettaja, joka omisti elämänsä lapsille
Laura Baldinin romaani Uuden ajan opettaja herättää henkiin Montessori-pedagogiikan kehittäjän huikean elämäntarinan
Nuori Maria Montessori valmistuu lääkäriksi Rooman kaupungin valmistautuessa juhlimaan vuosisadan vaihtumista ja 1900-luvun valoisaa alkua. Montessori kuitenkin tyrmistyy huomatessaan, että hänen kollegansa eivät ole kiinnostuneita aivan kaikkien lasten ja nuorten hyvinvoinnista.
Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset nähdään viallisina ja heidät suljetaan erilaisiin laitoksiin pois yhteiskunnan silmistä. Lasten surulliset ja lannistuneet katseet kohdatessaan Maria päättää, että asioiden täytyy muuttua. Hän alkaa innostaa lapsia antamalla heille leluja oppimisen tueksi, ja pian Marian oppilaat alkavat edistyä niin huimaa vauhtia, että hänen työnsä kiinnittää koko opetusmaailman huomion.
Yhtäkkiä koko maailma haluaa kuulla lisää tästä uudesta tavasta opettaa ja Marian elämä mullistuu peruuttamattomasti. Julkisuuden valokeilaan joutunut Montessori päätyy monta maata käsittävälle matkalle, jonka aikana hän joutuu taistelemaan lasten oikeuksien, periaatteidensa ja rakkauden vuoksi.
Laura Baldinin historiallinen romaani Uuden ajan opettaja maalaa kuvan maailmaa mullistaneen kasvattajan ja pedagogin elämästä vieden lukijan samalla keskelle 1900-luvun alun kukoistavaa Eurooppaa.

 

Laura Baldini on itävaltalaiskirjailija Beate Malyn toinen kirjailijanimi. Baldini on kirjoittanut lukuisia historiallisia romaaneja ja tehnyt pitkän kirjailijanuran kotimaassaan. Baldini asuu aviomiehensä ja kolmen lapsensa kanssa Wienissä. 

 

Kiitos arvostelukappaleesta! 

 

Luulin kyseessä olevan opettajasta kertovan tietokirjan, mutta kyse onkin lääkäriksi valmistuvasta naisesta, jonka tapa opettaa on maailmoja mullistava. 

 

Olen aiemmin törmännyt Montessorikouluun vain suosikki sarjassani Blondi tuli taloon, jossa Margit kertoo vaarille eli Hermannille eli Matti Raninin esittämälle henkilölle ilmoittaneensa vauvansa Montessorikouluun ja useampaan muuhunkin paikkaan. 

Olen itse kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joten sinne ei kyseinen opetustapa ollut rantautunut ainakaan omassa lapsuudessa. 

Tässä vähän infoa siitä mitä on montessoripedagogiikka.

"Casa dei Bambinissa, Rooman San Lorenzon slummikorttelin Lastentalossa, syntyivät ne montessoriympäristön ulkoiset puitteet, joita noudatetaan edelleen. Montessori halusi antaa lapselle mahdollisimman luonnollisen työympäristön. Kaiken tuli vastata lapsen ikää, kokoa ja kehitysvaihetta. Hän piti tärkeänä ulkoistenkin esteiden poistamista kehityksen tieltä.
Kaikissa Lastentalon lapsissa tapahtui sama kehitys, mielenkiinnon kerran herättyä alkoi heidän sisäinen itsekurinsa ja terve itseluottamuksensa kasvaa ja taito valita tarkoituksellisesti mielekästä tekemistä kehittyä. Montessori kutsui tätä prosessia normalisoitumiseksi. Sillä hän tarkoitti normaalia, luontaista olotilaa, joka saa kehittyä spontaanisti. Edellytyksenä tälle kehitykselle on, että ympäristö antaa siihen mahdollisuuden.
Valmisteltu oppimisympäristö on montessorimaailman tunnusmerkki ja perusjalka, joka koostuu fyysisistä ominaispiirteistä sekä ilmapiiristä. Valmisteltu ympäristö on rauhaisa ja hyvin järjestelty kodinomainen paikka, jossa lapsi saa rauhassa keskittyä ja toteuttaa itseään. Montessoriympäristö on suunniteltu tukemaan lapsen itsenäistymistä, liikkeen ja liikkumisen kontrollia, keskittymistä sekä sosiaalisuutta. Valmisteltu oppimisympäristö antaa puitteet lapsen vastaanottavaisen mielen työstettäväksi. Valmisteltu ympäristö on paikka, joka vastaa lapsen fyysisiin, psyykkisiin, emotionaalisiin, sosiaalisiin sekä älyllisiin tarpeisiin."

Lisää aiheesta voit lukea täältä. 

Kirjassa käsitellään naisen asemaa. Onhan se hurjaa ja kurjaa, että nainen on poikkeus lääketieteenopinnoissa ja miehet ja naiset ei voi samaan aikaan olla harjoittelemassa ruumiiden leikkausta vaan Maria joutuu yksin muiden lähdettyä sitä tekemään. 

Tuohon aikaan myös lapsia kohdellaan huonosti ja he saa mielisairaaloissa sähköshokkihoitoja ja muita kaameita hoitoja niinkuin aikuisetkin. 

Onneksi on Maria joka pelastaa! 

Hän joutuu valitsemaan uran ja perheen välillä sillä molempia ei voi saada tuon ajan nainen. Jos hän menisi naimisiin niin hänen tekemänsä tutkimustyö laitettaisiin miehen nimiin. 

Hän synnyttää lapsen ja antaa tämän maalle toisen perheen kasvatettavaksi. 

Huomaan etten kykene lukemaan naisen aseman huonoudesta yhtään! 

Minua rupesi ärsyttämään naisten huono kohtelu ja tietynlainen kirjan ennalta arvattavuus. 

Jotakin tästä jäi puuttumaan. 

Tuntui, että tarina jäi kesken ja olisin halunnut lukea siitä mitä myöhemmin 1900-luvulla tapahtui. 

Lisäksi olisin kaivannut havainnollistavaa tekstiosuutta siihen miten ja milloin Montessori saapui Suomeen. 

Olen itse käynyt tavallisen peruskoulun ja kaikki muu tuntuu jotenkin hörhöilyltä tai jotenkin speciaalilta oppimisympäristöineen yms. 

Vaan ihminen on ennakkoluuloinen otus. Myös minä. 

Annan tälle teokselle kolme tähteä.

Lippuarvonta: Helsingin kirjamessut 2022

 

 

 

 

 

Helsingin kirjamessut on to-su. Arvon pari lippua paikalle messuille ja pari lippua verkkotapahtumaan. 

Seurailen ite taas streamin kautta.

 

Jätä kommenttisi ja kerro kumpaan haluat lipun, sekä jätä myös sähköpostiosoitteesi, koska lippu lähetetään vain sähköisessä muodossa. 

Aikaa kommentoida on keskiviikkoon 26.10.2022. klo 18. 

Arvontaan osallistuu vain tämän tekstin alle jätetyillä kommenteilla. 

 

Onnea arvontaan!

22.10.1998.

 

 

 

 

 

"Annoin sulle rakkauden
Jonka otit pettäen
Viime tippaan viini juodaan
Rööki ainut palaa tuhkaan
Kyynel ensimmäinen kaiken sammuttaa
Epäilykseen kaikki loppuu
Vaikka aloin sinuun tottuu
Tää on sairaanfuckingkipeenraastavaa" 

Biisi josta lyriikka on lähtee soimaan tästä.

 

Vuoden kuluttua Meistä on jo neljännesvuosisata. Vaan koska en tiedä miten maailma makaa lokakuussa -23 niin kirjoitan nyt myös.

 

Kesällä oli luokkakokous. Kerroin elämästäni sen minkä katsoin tarpeelliseksi. Kerroin etten ole päivätöissä ja että diagnooseja löytyy enempikin. Jätin kertomatta, että peruskouluaikoien viimeisten vuosien aikana tapahtuneet asiat ovat tuoneet mut siihen missä elän yhä. Kokous oli siis yläaste luokkalaisten kesken. Minun sosiaalinen elämäni ja Rakkaani oli jo silloin aivan muualla kuin Paltamo Cityssä. 

Kokoukseen osallistuminen herätti paljon tunteita ja kaipauksen kaikkeen siihen mitä oli. Jätin juomat juomatta, ettei kenenkään tartte nähdä tuskaa. Kotonani siis Tampereen kodissani voin olla niin kipeä ja tuskainen kuin ikinä tuntuu, mutta kotikotona en. Se johtuu siitä, että ihmiset vaan höösäis liikaa ja kun ei mua voi auttaa. 

 

Lisäksi halusin nauttia kokouksesta ja reissusta ja myös siksi jätin juomat juomatta ja koska jottei sähköpostia lähtisi erääseen osoitteeseen. 

Lokakuussa 1998 olin onnellinen. Mitään vastaavaa en ollut tuntenut ennen ja seuraavan kerran koin vastaavaa vasta vuonna 2012. 

 

Tässä hetkessä siis nyt vuonna 2022 kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla. 

 

Vuosipäivän kohdalle osuessa vaan tuska aina suurenee. 

 

Pidän vaan niin käsittämättömänä asiana sitä, että olen lakannut olemasta. Pystyn ajattelemaan asiasta vaan niin, että normaali ihminen ei toimisi noin. Normaali ihminen kykenisi olemaan menneisyytensä ja menneisyyteensä kuuluvien ihmisten kanssa tekemisissä. 

 

Uskonto sairastuttaa ihmisiä. Joukkonarsismi on Pohjois-Suomessa voimissaan. 

 

Uskon, että syksyllä -98 molemmat uskoimme Meihin. 

 

Vaan mikä meni vikaan!?

Monogaamiset suhteet ei ole olleet koskaan mun juttu. Mä niin toivon, että olisin silloin tiennyt polyamoriasta sen minkä nyt tiiän. 

Minä en ollut se osapuoli, joka jätti. Oon myös miettinyt ettei se ollut sen arvoista ja ymmärtänyt, että se jonka vuoksi mut jätettiin oli mukana kuviossa vaan jotta minusta päästiin eroon, koska heidän suhteensa tai mikä olikaan kestikin kait vain viikon. 

 

Eromme tapahtui kesällä 1999. 

Syksyllä 2000 oltiin taas enempi tekemisissä. Soiteltiin ja kirjoteltiin ja oli myös mahollista nähä ja sekstailla. 

 

Pari vuotta myöhemmin aloinkin sitten viettää aikaani nykyisessä kotikaupungissani ja loppu on historiaa. 

 

Olen kuullut paljon arvostelua meistä kahdesta, etenkin toisesta osapuolesta, hänen sopimisesta minuun tai minulle, ja kaikkee. 

Ihmettelen kahta asiaa: 

1. Jos hän on niin ikävä ihminen niin miks samaan aikaan kun häntä mulle on arvosteltu on kuitenkin itekin nää arvostelijat ollut hänelle kavereita?

2. Mikä tarve on ollut puuttua mun elämään ja kertoa kuka sopii mulle ja kuka ei? 

 

Nimittäin, teen niinkun sydän sanoo. Vähät muiden mielipiteistä. 

 

Minulla on oikeus prosessoida tätä ihmissuhdettani täällä. 

 

Päätalo ei päätynyt käräjille vaikka kirjoitti seksistä kirjoihinsa ja myös tunnistettavasti ihmisistä. Niin en minäkään päädy. 

 

Tiedän myös muutamia muitakin asioita: 

 

1. Olen Kaunis.

2. Olen kielellisesti lahjakas.

3. Ärsytän Ärsyttääkseni! 

 

Katotaan miten kaunista tekstiä saan ens vuonna tästä aiheesta aikaan. 

 

Useat ihmiset avautuu mulle parisuhde ongelmistaan. Oon huono antaa neuvoja kun itellä on niin vähän kokemusta. Silti mulle avaudutaan. 

 

Jotenkin piti tää vuosipäivä saaha järkevästi paketoituu. 

 

 

Sofia Lundberg, Alyson Richman & M. J. Rose: Perjantai-illan klubi

 

 

 

 

 

 

 

Sofia Lundberg, Alyson Richman & M. J. Rose -  Perjantai-illan klubi  

 

 

Bazar 2022

Alkuteos 

The Friday Night Club

 

Suomentaja
Jänis Louhivuori  

ISBN
9789523764682 

E-kirjan sivumäärä
287

 

 

Perjantai-illan klubi
Kohtalo, intohimo ja taide, jotka yhdistävät viisi naista toisiinsa
Kolmen suositun kirjailijan yhdessä kirjoittama Perjantai-illan klubi on historiaan pohjautuva lukuromaani taidemaalari Hilma af Klintista ja hänen kollegoistaan.
Hilma af Klint oli 1900-luvun alun Tukholman taidemaailmassa voimakkaasti vaikuttanut taidemaalari, jonka tuotanto on jättänyt pysyvästi jälkensä toisen maailmansodan päätyttyä tehtyyn taiteeseen. Henkisistä asioista kiinnostunut ja mystikkona tunnettu af Klint oli myös perustamassa De Fem -taidekollektiivia, johon kuuluivat hänen lisäkseen Anna Cassel, Cornelia Cederberg, Sigrid Hedman ja Mathilda Nilsson.
Viiden naisen joukko kohtasi miesten hallitsemassa taidemaailmassa suuria haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta päättäväisen ja intohimoisen viisikon liekkiä pitivät yllä ryhmän viikottaiset istunnot, joissa nämä ammensivat toisistaan luovuutta, ystävyyttä, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta.
Sofia Lundberg, Alyson Richman ja M. J. Rose kertovat Perjantai-illan klubi -romaanissa, millaista oli elää, unelmoida, rakastaa ja luoda taidetta yli sadan vuoden takaisessa Tukholmassa. Romaani kuvaa kunkin De Fem -ryhmän jäsenen näkökulmasta, millaista ponnistelua ja voimaa on vaatinut luoda uutta naisina, ystävinä, kollegoina ja taidemaalareina. Historiallisiin tapahtumiin ja uraauurtaviin taideteoksiin pohjautuva kirja on samaan aikaan herkkä ja voimakas tarina siitä, millaisen roihun taide voi sytyttää sieluun. 

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle!

 

"Elämä on pelkkä farssi, jos ihminen ei palvele totuutta."

HILMA AF KLINT

 

 

Kirjassa ollaan nykyajassa New Yorkissa ja Tukholmassa kuin myös 1900-luvun alussa viimeksi mainitussa kaupungissa. 

 

Nykyajassa Eben Elliot kuratoi Guggenheim-museoon Hilma af Klint näyttelyä Tukholman työmatkansa jälkeen, jossa hän on kohdannut myös oman menneisyytensä. 

Odotin kirjalta kaikenlaista spiritismihörhöilyä ja sitähän riitti. 

Itselle jäi epäselväksi mikä on faktaa ja mikä fiktiota niissä viime vuosituhannelle sijoittuvissa osuuksissa.

 

"Suo anteeksi, että kirjeeni tulee myöhässä, mutta halusin Mathildan vahvistavan ensin Edelweiss-seuran huomisen kokouksen yksityiskohdat. Iloitsen voidessani kertoa, että yksi seuran jäsenistä on luvannut antaa ihastuttavan puutarhatalonsa meidän käyttöömme! Sinä ja Hilma olette erittäin tervetulleita joukkoomme kello kuudelta." 

Edelweiss-seurasta tuli tietysti mieleeni ala-asteen musiikkitunneilla laulettu The Sound of Musicista tuttu Edelweiss. 

 

Naisten kokoontumisten salaperäisyys herätti ajatuksia siitä kuinka vaikeaa on ollut olla nainen tuohon aikaan ja että sama meno jatkuu vieläkin. 

Koenhan sitä itse toisinaan. Se on niiden muiden ongelma jos he ei voi nähdä naista vaan pelkästään mun vamman. Olen KOKONAINEN NAINEN tässä ajassa. 

Sokeuteni ei estä mua näkemästä, muita se sensijaan tuntuu häiriivän! Vaan en anna heidän häiritä omaa elämääni. 

 

Kirjassa katoaa eräs tärkeä muistikirja, jossa on arkaluontoisia luonnoksia. 

Tästä minulle tuli mieleen Sofia Lundbergin Kadonnut muistikirja ja mietin pitikö sellainen myös tähän kirjaan väen vängällä saada. Vai katosiko tuolloin 1900-luvun alussa tosiaan joku luonnoskirja oikeasti. 

 

Muutenkin minua häiritsi kuinka tämä teos oli toteutettu, että kuka oli kirjoittanut minkäkin osuuden. 

 

Kirjailijoitahan piti alunperin myös olla viisi, mutta Lucinda Riley menehtyi ja Tracey Rees jättäytyi pois projektista. 

 

En ollut koskaan aiemmin edes kuullut Tracey Rees-nimeä, enkä ole lukenut mitään myöskään kirjan varsinaisilta kirjoittajilta. 

 

Tämä kirja julkaistaan englanniksi vasta maaliskuussa 2023 ja Suomi on ilmeisesti ainut kieli jolla se on nyt saatavilla. 

Rileyn vuoksi oikeudet myytiin alunperin useisiin maihin yli miljoonalla dollarilla.

Tämä selviää Hesarista. 

 

Taide on itselle tavallaan tuttua ja tavallaan ei. Läheisissä on taidepiirien porukkaa ja he ovat hyviä kuvailemaan asioita. 

 

Annan kirjalle kaksi tähteä.

 

Hilma af Klintistä on juuri julkaistu Lasse Hallströmin ohjaama elokuva nimeltä Hilma.

Milly Johnson: Teetä auringonkukkien kahvilassa

 

 

 

 

 

 

Milly Johnson - Teetä auringonkukkien kahvilassa 

 

Bazar 2022 

 

 

Alkuteos 

Afternoon Tea At The Sunflower Cafe 

Suomentaja
Irma Rissanen

 

ISBN
9789523764194

 

E-kirjan sivumäärä
546

 

 

Kosto on suklaisen suloinen
Milly Johnsonin Teetä auringonkukkien kahvilassa on hurmaava tarina kahdesta naisesta, yhdestä suklaanruskeasta silmäparista ja kahvilasta, jossa unelmat voivat käydä toteen
Connie Diamond on aina kuvitellut olevansa aviomiehensä sydämen valittu. Kun Connie saa tietää Jimmyn pelanneen likaista peliä viimeiset kaksikymmentäneljä vuotta, on hetki kypsä kostolle.
Della Frostick, Jimmyn oikea käsi TimantinKiilto-siivousyrityksessä, on läpeensä kyllästynyt pomonsa jatkuvaan suhmurointiin ja sen peittelyyn. Kun Della saa viimein tarpeekseen, ryhtyy hän punomaan juonta miehen pään menoksi yhdessä Connien kanssa. He päättävät tehdä miehen elämästä selvää perustamalla kilpailevan yrityksen.
Onnistuakseen suunnitelmassaan Connie ja Della tarvitsevat tuekseen koko TimantinKiillon henkilökunnan sekä omia asiakkaita. Alkaa kilpajuoksu ajan kanssa, eikä sitä helpota yhtään Connien siivouskeikka hurmaavan suklaamestarin talossa.
Milly Johnson johdattaa Teetä auringonkukkien kahvilassa -kirjassaan lukijan kaupungin parhaaseen kahvilaan nauttimaan ystävyyden voimasta, rakkaudesta ja riemusta – suklaata tietenkään unohtamatta! 

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle! 

Pahoittelut edellisen tekstin somejulkaisuissa näkyneestä suuresta virheestäni. Pitää vaan olla entistäkin huolellisempi kansikuvien kanssa. 

Tämä kirja on sellainen, jonka tarvitsin juuri siihen hetkeen jolloin sen luin. 

Laadukkaasti kirjoitettua siirappista suklaan tuoksuista hömppää! 

Rakastan kahviloita ja niissä istuskelua ja tietenkin kahvia! 

Minulla oli ennakkokäsityksenä, että tässä kirjassa joku perii jotakin ja laittaa kahvilan pystyyn. 

Vähän niinkuin Lucy Diamondin Rantakahvila-sarjassa. 

Tämäpä olikin yllättävän erilainen. 

Suklainen kosto kulki teemana halki kirjan ja sai minutkin haaveilemaan omasta suklaamestaristani. 

Kirjassa myös siivoillaan mitä erilaisimmissa kodeissa ja siivoajaa kuin siivouksen tilaajaa on joka lähtöön. 

Salahuoneeseen vangiksi joutumisesta tuli mieleen kauan sitten lukemani Nora Robertsin Angelan kosto. 

 

Milly Johnsonilta olen lukenut aiemmin vain Kirsikoita ja joulun taikaa. 

Taidan lukea sen uudelleen tänä vuonna. 

 

 

Jos kaipaat hyvän mielen kirjaa niin suosittelen avaamaan Auringonkukkien kahvilan oven ja varaamaan reilusti suklaata lukuhetkiin. Viihdyt varmasti! 

 

Annan kirjalle neljä tähteä.

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

 

 

 

 

 

 

 

Kaisa Åkerman - Hajusteentekijän tytär

 

 

Bazar 2022  

ISBN
9789523761759 

E-kirjan sivumäärä
582

 

 

Hän oli jumalten merkitsemä, salaisuuden kantaja
Assyriologi Kaisa Åkermanin historiallinen romaani Hajusteentekijän tytär kertoo Ilussa-tytön kasvusta naiseksi, salaperäisestä savitaulusta ja vaiheikkaasta pakomatkasta muinaisessa Lähi-idässä.
Kun Ilussa syntyy, moista lasta ei ole ennen nähty. Niin täydellinen kuin vastasyntynyt voi olla, mutta osa vauvan pehmeästä ihosta hehkuu verenpunaa. Se on merkki jumalilta, sen tietävät kaikki.
Ilussa on assyrialaista hajusteentekijöiden sukua, ja äiti kasvattaa tyttärestään taitavan tuoksujen ja voiteiden valmistajan. Mutta äidin mukana kulkee salaisuus, savitaulu, joka ei saisi missään nimessä joutua vieraisiin käsiin ja jonka vuoksi äiti on piilotellut Ilussan kanssa vuosikausia kyläpahasen majatalossa. Kunnes kaikki muuttuu yhdessä yössä.
Assyriologi Kaisa Åkermanin historiallinen romaani avaa näkymän 1200-luvulle eaa., epävakaaseen aikaan, jolloin Assyria otti ensimmäisiä askeliaan maailmanmahdiksi. Se on kertomus ystävyydestä, huikaisevasta pakomatkasta ja nuoren tytön kasvamisesta itsenäiseksi naiseksi, joka uskaltaa kuunnella sydämensä ääntä. 

Kiitos Kirjailijalle kirjasta ja Kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Sain tämän jo helmikuussa ja aloitin silloin. Halusin lukea tämän, koska ajattelin tykkääväni. 

Joku siinä kuitenkin vastusti ja totesin, että kattellaan myöhemmin. 

Luin tämän nyt syksyllä puolentoista viikon aikana. 

Alun synnytyskuvauksen aikana totesin, että nyt ei pysty, koska se aihe tuli hieman liian lähelle. Kyseinen toiminta kun ei ole riskitöntä näin 2020-luvullakaan. 

Pidin kirjasta muutaman päivän taukoa ja luin ekat 90 sivua putkeen ja loput parissa osassa. 

Lukiessani tulin miettineeksi olenko kuitenkaan historiallisen romaanin ystävä. 

Tähän kirjaan on tehty valtava taustatyö. Niin on varmaan myös esim. Diana Gabaldonin kirjoihin, mutta ehkä ne on jo lähtökohtaisesti hieman eri tavoin viihdyttäviä. 

Hajusteentekijän tytär oli jotenkin vaikeaa. Ehkä se johtuu siitä, että oltiin niin kaukana aikojen alussa. 

Aikoinaan viihdyin Sue Harrisonin kirjojen kuin myös Jean M. Auelin parissa. 

Oon ne molemmat sarjat lukenut kun itse olin nuori ja sillon on tekstissä ollut varmaankin paljon mielenkiintoista. 

Nykyään kun oon tällanen kyyninen täti-ihminen niin oma lukijuus on kehittynyt ja sitä kiinnittää huomiotaan kaikkeen epäolennaisuuksiin. 

Kirjoista aina oppii ja olin yllättynyt tämän kirjan oluen teko aiheesta. 

En itse juo olutta, joten en ole tullut ajatelleeksi, että se on niinkin ikiaikainen tapa. 

 

Tässä ote kirjasta: 

 

 

"Kun Ilussa työnsi raskaan oven auki ja astui kuumuutta hohkaavaan panimoon, hänet toivotti tervetulleeksi hymy, joka valaisi huoneen hämärät nurkatkin. Rahima huikkasi Ilussalle tervehdyksen ja pyyhki samalla hikeä kasvoiltaan repaleisella, vanhuuttaan hapertuneella kangaskaistaleella.

”Tulitkin juuri sopivasti titaapun keittoon”, Rahima sanoi. ”Tuo vettä, niin minä hämmennän!”

Ilussa hymyili valjusti suupielestään. Rahimaa ei tuntunut haittaavan aamuyön tunteina raataminen, naisen nauru helisi sitä kirkkaammin mitä kauemmin työrupeama kesti. Ilussa tukahdutti haukotuksensa ja heitti sitten huivinsa huonetta kiertävälle penkille, se olisi vain tiellä ruukkuja nostellessa. Seinänvierustalla odotti rivi valmiiksi täytettyjä ruukkuja. Ilussa tarttui lähimpään ja alkoi kammeta sitä olkapäänsä varaan. Raskaan kannun muhkuraiset kädensijat tuntuivat lipeävän hänen otteestaan, ja saven karkea pinta raapaisi poskea, mutta viimein ruukku lepäsi tukevasti Ilussan hartialla. Ilussa kaatoi vettä norona suureen sammioon, jota Rahima parhaillaan sekoitti pitkävartisella puukalikalla. Sammiossa höyryävä vierre saostui hiljalleen, kun Rahima hämmensi sitä tasaiseen rytmiin. Avonaisesta oviaukosta Ilussa näki viereiseen huoneeseen, jossa vesihöyryn muodostaman udun takana häämötti liotussaaveja ja niiden ympärillä parveilevia hahmoja, naisia, jotka lisäsivät suuriin sammioihin ohramallasta. Koko rakennus huokui lämpöä, jossa oluella oli hyvä tekeytyä, ja maltaan ja humalan imelä tuoksu leijaili kaikkialla. Se pyörteili hiljaisella tulella porisevista sammioista, eteni niiden pihkaisia kylkiä myöten lattianrajaan ja nousi höyryn mukana hämärässä hädin tuskin häämöttäviin kattoparruihin saakka. Se tunkeutui jokaiseen seinän rakoon, joka oli aikojen saatossa laastiin revennyt, kiemurteli jykevälle ovelle rosoista lattiaa nuoleskellen ja matkasi edelleen panimon pihalle ovesta kulkijoiden vaatteisiin takertuen. Se tarttui hiuksiin, viipyili iholla vielä peseytymisen jälkeenkin ja sai naisten makuusalin tuoksumaan hennosti makealta. Tuoksusta oli tullut Ilussan ainainen seuralainen, joka sai pihojen perukoilla majailevat villit kissanpennut seuraamaan häntä sydäntä särkevästi naukuen ja tapailemaan Ilussan kantapäitä terävillä kynsillään, kun hän kiirehti keittiöpihan poikki.

Panimorakennuksessa oli jatkuva hälinä, äänet kaikuivat huoneesta toiseen. Naiset huutelivat toisilleen ohjeita ja pyysivät lisää vettä, mallasta, ruukkuja. Pienet palvelustytöt sukkuloivat huoneiden välillä, kantoivat astioita ja toistivat lapsenkirkkaalla äänellään naisten ohjeita ja pyyntöjä toisilleen. Toisella kymmenellä olevat tytöt taas seurasivat naisten kintereillä tarkkaillen jokaista työvaihetta ja ottivat vähitellen vastuuta helpoimmista töistä. Naisten kasvot toistivat tulisijojen punaista hehkua, ja pellavaiset työmekot liimautuivat kainaloihin ja selkään. Huoneissa kaikuvat ohjeet hukkuivat välillä nauruun, kun sutkaukset lentelivät suusta suuhun, ja pian joku aloitti laulun, jonka tahtiin sammioita oli helpompi täyttää. Ilussa kiepautti palmikkonsa päälaelleen ja pakotti siitä karkaavat kiharat korvien taa. Niskaa hiosti jo, vaikka työrupeama oli vasta aluillaan.

Ennen ensimmäistä päiväänsä olutpanimossa Ilussa ei ollut osannut aavistaa, kuinka kipeiksi käsivarret voisivat tulla sammion hämmentämisestä. Kuinka jo jalkojenmukaisiksi kuluneet nahkatossut pystyivätkään hiertämään panimon kosteassa lämmössä turvonneita jalkoja ja kuinka puutuneetkin päkiät aistivat kipua, kun niiden kyhmyjä liotti keittiöpihan saavissa. Kuinka kuuman mäskin polttamia rakkoja kämmenissä kirvelisi, kun sormet hakeutuisivat nyppimään niitä pakonomaisesti, tai kuinka koko kehoa voisikaan kivistää, kun kipua oli vihdoin aikaa kuunnella makuusalin pimeydessä. Oluen kemian Ilussa tunsi, hän tiesi tarkkaan, kuinka mallas muuttaa ohran olueksi, saa siihen Ninkasin tahdon mukaiset parantavat ominaisuudet ja muuttaa sitä juoneen avoimeksi jumalattaren sanalle. Tämän kaiken Ilussa oli tiennyt, mutta ei ollut koskaan rukoillut Ninkasia tai tehnyt käsillään jumalattarelle töitä. Ei ennen saapumistaan Heettiin."

 

 

Tampereella on aivan omanlaisensa baari tietovisa-kulttuuri. 

Jos suunnittelisin kysymyksiä sellaisiin niin yks kysymys vois olla, että kuka on oluen jumalatar?

 

Hän on Ninkasi. 

 

 

Kiinnitin kirjassa huomiota myös kieleen ja mietin onkohan tämä seuraava sana vanhaa suomea vai eikö tätä nykyään käytetä?

 

Ote tekstistä: 

 

" ”Kas kun vihdoin tajusit”, Rahima letkautti ja jatkoi kikherneiden silpimistä. ”Tietenkin haluaa”, hän jatkoi hetken kuluttua, ”mutta turha asioita on murehtia, ainakaan ennen kuin siihen on syytä.”"

 

Silpiä vai onkohan se silpiminen. 

Tulee mieleen jotkut vanhat tyttökirjat ja niiden suomennokset. 

Olen myös aina luullut, että kikherne on vasta äskettäin kehitelty lihaa korvaamaan, mutta näköjään se onkin ollut jo aikain alussa. 

 

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta henkilöt eivät tulleet läheiseksi missään vaiheessa. 

Se ei ole kirjan eikä tekijän vika. Välillä on hyvä löytää teos, jonka lukemalla alkaa ajatella minkälainen on itse lukijana. 

 

Hesari ei ollut arviossaan innostunut tästä kirjasta. Tuokin on taas vaan osoitus yhden ihmisen mielipiteistä. 

 

 

Annan tälle kirjalle kaksi tähteä.

Elina Annola: Kunnes kukkivat puut

 

 

 

 

Elina Annola - Kunnes kukkivat puut
 
Bazar 2022


E-kirja

ISBN
9789523763708


Sitten kun oikea elämä alkaa
Elina Annolan esikoisromaanissa Kunnes kukkivat puut nuori opettaja tavoittelee täyttä elämää heittäytymällä rohkeasti uuteen.
Tästä kesälomasta tulisi uusi, puhdas alku. Emilia saisi unelmiensa parisuhteen, auringonhehkuiset illat Helsingin rantakallioilla, ystävät. Töihin palattuaan hän kertoisi kaikesta opettajainhuoneessa, mutta nyt, nyt kesä poreilee suussa, hehkuu mandariininpunaisena hymynä huulilla, syttyy sähähtäen iloa rätiseviksi hetkiksi. Ja kesä jatkuu. Kesä.
Huolettoman lomatunnelman katkaisee äidin puhelinsoitto. Auri-täti on kuollut. Emilia tuskin muistaa omituista Auria, mutta hautajaismatka vie hänet takaisin juurilleen Pohjanmaalle, mummolan mansikkamaille ja Aurin elämään. Liian lähelle. Tapahtumiin, joita eivät edes valtoimenaan kukkivat omenapuut pysty muuttamaan kauniiksi muistoiksi.



Elina Annola (s. 1985) on helsinkiläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla ja lapsuusmaisemat Laihian lakeuksilla. Hänen esikoisromaaninsa Kunnes kukkivat puut ilmestyy keväällä 2022, ja toinen romaani, Kaikki lokakuun taivaat, on tulossa syksyllä. Luku- ja kirjoitusharrastusten lisäksi Annola viettää aikaansa lenkkipoluilla, joilla seurana juoksentelee toisinaan myös parsonrussellinterrieri Ryyti.



Kiitos tästä teoksesta kirjailijalle ja arvostelukappaleesta kustantajalle.

Pyysin arvostelukappaleen koska aina on ilo lukea tekstiä uusilta tekijöiltä. Minulla ei ollut ennakkokäsityksiä tai odotuksia kirjasta.

Teos on paikoin raskas, koska siinä mennään ihmismielen syviin syövereihin ja ravataan lääkärissä jatkuvalla syötöllä.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa; 1970-luvulla ja nykypäivässä. Tapahtumapaikkoina Helsingin hipsterien suosiossa olevat mestat ja mielisairaala Pohjanmaalla menneisyydessä.

Ihmismieli särkyy useisiin palasiin tässä teoksessa.

Tarttumapintaa löydän omaan elämääni niin Flow festareilta kuin sairaalamiljööstäkin.

Kirja vilisee diagnooseja ja tapahtumia, joista osassa tulee lukijana miettineeksi tapahtuiko näin vai aivan toisin?

En itse viihdy Helsingissä, mutta uskon siellä olevan paikkoja joissa viihtyisin. Kahviloiden ja keikkapaikkojen tarjonta on valtaisa. Joku varmaan voisi kuvailla minua hipsteriksi, joten eiköhän ne itelle sopivimmat paikat Helsingistä löytyisi. 

Seuraavalla Helsingin reissulla pitäisi käydä tsekkaamassa ainakin Le Paris, sekä Le Jardin.

Tässä muutamat lainaukset kirjan tekstistä.

 

"Minna valitsi klassikkobrunssiin pannukakut, chiavanukkaan ja mimosan. Emilia tilasi saman eikä huomannut, ettei annokseen kuulunut mitään suolaista. Minna rakasti herkkuja. Virtahepokahvilan pannukakut olivat kuulemma legenda, gluteenittominakin paksuja ja kuohkeita."


"Emilia siirteli annoksia lähemmäs toisiaan ja otti puhelimen esille. Kuvassa kirkkaankeltainen mimosa, chiavanukkaan kerrokset, musta americano, kaistale pöydän vaaleaa puuta, ympärillä utuinen hehku. Joku toinen katsoisi kuvaa omasta lasisesta kuplastaan, kadehtisi ja vajoaisi takaisin harmauteen, ehkä jonain päivänä heräisi ja pyristelisi pois, Emilian tavoin unohtaisi sammuneet sunnuntait."

"Rannassa viileä siideritölkki kohmetti sormet, nurmikko painoi säärien haaleaan ihoon rantuja. Jere esitteli juomaansa, aprikoosinmakuista saisonia. Laatuisaa bisseä. Emilia maistoi Jeren ojentamasta pullosta ja nyökytteli. Hedelmäisestä maltaasta on helppo pitää, hän sanoi.

Hän kuunteli, kun Jere kertoi, miten juhannusvalkeat olivat loimottaneet veden punaiseksi Kivinokan edustalla. Minna ja Veera olivat juosseet veteen vaatteet päällä, myöhemmin hytisseet kylmästä nuotion äärellä. Teemun ja Jeren oma juomasekoitus lämmitti kuulemma monta tuntia sen jälkeen, kun viimeiset vihellykset ja encoret hiljensivät Lonnan rantakalliot. Minnan jatkot, vanha nainen naapurista ja Teemun kummallinen pikkusisko Tessa, joka eksyi yllättäen seuraavana aamuna samaan kahvilaan eikä malttanut olla kutsumatta koko seuruetta juhannuspäivän viettoon soluasuntoonsa kuuntelemaan Ruusuja ja Litku Klemettiä. He luukuttivat koko tuotannon, monta kertaa ja sen jälkeen vielä The XX:ää, pikkutunneille siinä meni. Kunnon meihemi. Mahtava juhannus."

On vain niin MAHTAVAA kun suosikki bändit mainitaan kirjassa! 

"Äiti ei saanut otetta asioista. Sen ainoa tytär oli mennyt pilalle, niin pilalle, että ihan psykiatrian asiantuntijaa oli tarvittu. Miten kävisi Emilian elämän, miten äidin, miten mummon, miten lastenlasten, olemattomien. Miten paljon Emiliaan oli panostettu, mitä saatu. Sekos, mutta hullujahan ne on kaikki, koko suku, hermosairaita, niin ne kylällä sanoisivat, sitä äiti nyt ajatteli ja pelkäsi, että joku saisi tietää jotain."

Pienellä paikkakunnalla kasvaneena tunnistan tämän ajatusmaailman oikein hyvin. Itseä ei hoideta, koska murehditaan sitä mitä muut sanois jos ne sais tietää. Kuinka vapauttavaa se Minulle Itselleni onkaan kun täällä isossa kaupungissa saan olla aivan rauhassa sellanen ku oon ja ketään ei kiinnosta. 

En ole myöskään kertomassa diagnoosejani uusille ihmisille heti ensimmäisenä. Mulla ei ole mitään tarvetta siihen. En tahdo olla sairauskertomuksien äänitorvi. 

Tämä ei ole vammaisblogi, eikä mielenterveysblogi. Minussa on muitakin asioita kuin diagnoosini. 

Muu maailma se vaan haluaa yhä tänäkin päivänä 2020-luvulla määrittää ihmiset sen mukaan mitä terveystiedoissa lukee ja miltä kukanenkin näyttää. 

Olen mukana useammassakin kirjallisuuspiirissä. Ne on etänä ja rakastan keskustella kirjoista. 

Olen kertonut vammastani vain koska lukemiseni tapahtuu äänikirjoilla, koska fyysistä kirjaa en voi lukea. 

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla lukijana lukijoiden joukossa. 

Tämä teos olis oiva lukupiirikirja. Ehkäpä ensi vuonna tätä ehdotan. Nyt voi olla varauksissa ruuhkaa. 

Syksyni on kirjavan kiireinen. 

Tuosta varauksissa ruuhkaa sanaparista tuli mieleen biisi nimeltä Unissa ruuhkaa.

Eräs tämän kirjan teema on skitsofrenia ja siitä minulle tuli mieleeni kun nuorena luin Sylvia Plathin Lasikellon alla-kirjan ja se teki syvän vaikutuksen. 

Siihen aikaan mielenterveysongelmista ei puhuttu. Olin 12 ja onneksi en tiennyt mitä elämäni minulle tuo. 

 

Lasikellon alla jätti syvän jäljen ja samoin teki tämä esikoiskirja. 

On koskettavaa lukea kuinka ihmismieleen koskee eri aikoina ja kuitenkin niin samoin tavoin.

Olen ennenkin sanonut, että jokaisen tulis elämänsä aikana käydä puhumassa jollekin. Kukaan täällä maailmassa ei selviä kolhuitta ja jos joku muuta väittää niin on väärässä. 

Annan kirjalle 4 tähteä ja suosittelen lukemaan jos tähän epävarmuustekijöitä täynnä olevaan syksyyn haluat ajatuksiaherättävää ja kauniilla kielellä kirjoitettua puhuttelevaa luettavaa. 

 

Kunnes kukkivat puut on arvioitu myös ainakin näissä blogeissa: 

 

Amman lukuhetki, 

Kirjakaapin kummitus.