perjantai 26. tammikuuta 2024

Anna Amnell: Aurora

 

 


 

 

Anna Amnell - Aurora - Vaahteralaakson tyttö 

 

Saga Egmont Fi 2022 

ISBN
9788728403792

E-kirjan sivumäärä
364

 

1900-luvun alun Kanadaan sijoittuvan nuortensarjan lumoava aloitusosa!

On vuosi 1903, ja Suomessa eletään sortovuosia. 15-vuotias Aurora matkustaa Kanadaan tarkoituksenaan löytää Suomesta karkoitettu isänsä. Kun etsinnät harmillisesti epäonnistuvat, Aurora jää maahan ja asettuu vehreään Vaahteralaaksoon kartanon palvelustytöksi. Millaiseksi kehkeytyy Auroran elämä kaukana kotoa?

Mukaansatempaava historiallinen romaani aikuiseksi kasvamisesta, rakastumisesta ja oman tien etsimisestä on täynnä tyttökirjallisuuden klassikkojen viehätystä. 


Ilostuin löytäessäni tämän sarjan e-kirjoina Suomalaisesta . 

 

Olin lapsena lukenut kolme osaa ja myöhemmin kuulin viimeisestä osasta, joka on tullut paljon myöhemmin. 

Nyt sain nostalgisoida kunnolla! Näiden lukemisesta oli kauan. Silloin formaattina oli legendaarinen Clark & Smith 

-kasetti ja tarjoajana Näkövammaisten kirjasto eli nykyinen Celia. Kirjat oli julkaistu Pirkko Pekkarisen nimellä. 

Nyt hommasin nämä e-kirjat omakustanteisesti. Kiitos Saga kansikuvista. Pyysin ja sain ne. Se pitääkin jatkossa muistaa kun heidän kirjoista kirjoittaa. 


Aurorat luin ennen Anna-, ja Runotyttö -kirjoja. Viihdyin Kanadassa hyvin myös suomalaisin voimin. 


Nyt aikuisena lukiessa mietin, että kirjan kuvaus siirtolaisten matkasta Suomesta Kanadaan oli kuin Enni Mustosen teoksista. Silloin 90-luvulla Auroraa lukiessa siirtolaisuuden kuvaus oli itselle kuitenkin kiehtovaa ja täysin uutta asiaa näissä kirjoissa. 

Tämä eka osa alkaa kohtauksella laaksossa tai pitäisikö sanoa kohtaamisella. Kirjan edetessä kerrotaan miten sinne on päädytty ja pakko sanoa, että nämä kirjat on niitä harvoja kirjoja, joista olen lukenut siitä minkälaista 1900-luvun alussa oli Suomessa. Tai siis emmehän vielä silloin olleet itsenäisiä. 

Luokkaerot tuodaan kirjassa hyvin esiin. On palvelusväkeä ja parempaa väkeä molemmin puolin merta. 

Tyypilliseen tyttökirjaan kuuluu mielestäni kissat, kirjat, kakut ja rakkaus. Ne on tässäkin hyvin edustettuna ja kirjoittajan taito luoda eläväksi tapahtumapaikat ja aika on lumoavan kaunista. 


Kirja päättyy jännään kohtaan ja onneksi Auroran tarina jatkuu vielä ekan osan jälkeen. 

Tähtiä 5/5. 

 

 

 

 

 

 


 


Anna Amnell - Aurora ja Pietarin serkut

 

Saga 2022

ISBN
9788728403785


Ihastuttava historiallinen nuortensarja jatkuu, kun Aurora palaa Suomeen!

Kanadasta palaava 17-vuotias Aurora asettuu nuoremman Olga-serkkunsa kanssa tädin luo Helsinkiin. Helsingissä serkukset kokevat yhdessä monta ainutlaatuista hetkeä rakastumisineen ja huolineen, ja heistä kasvaa tiivis parivaljakko. Aikuistumisen kynnykselle on hyvä astella yhdessä sydänystävän kanssa.

Historiallinen Helsinki kaikuu tyttöjen askeleista! Lämminhenkinen nuortenromaani tempaa mukaan 1900-luvun alun Helsinkiin ja seurailee myös ajan sivistyneistön edesottamuksia. 


Tämä on ihana kuvaus Helsingistä ja voisin lukea enemmänkin tuon ajan Helsinkiin sijoittuvia tarinoita jos ne olis kirjoitettu yhtä hyvin. 

Tässä on myös tyttökirjoille tyypillistä jännitystä. Kirjeet kulkee, koulusta karataan pahamaineisen pojan matkaan. On myös ihania luisteluhetkiä ja retkiä. 

Sukulaisia riittää tyttökirjoissa; etenkin tätejä, jotka haluaa sanoa sanasensa nuoren tytön elämään ja siihen kenen kanssa saa olla ja mitä elämässä pitäisi tehdä. Auroran tulisi maalaamisen ja Pariisissa opiskelun sijaan alkaa opettajaksi. Olisi asunto ja polttopuut valmiina tähän tehtävään ja seurustelukumppanistakin riittää negatiivisia sanoja. 

Eipä sitä tässäkään kirjassa päähenkilö taivu sukulaisten tahtoon. 

Tämä osa päättyy Auroran ja Thomasin kihlaukseen ja Pariisi odottaa molempia! 


Tässä on pääosassa myös Olgan kissa ja Aurora haluaa leipoa amerikkalaisen enkelinruokakakun. Jäin miettimään minkälaista se on. 


Tähtiä 5/5. 


 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

Anna Amnell - Aurora ja villikyyhkysten aika


Saga 2022

ISBN
9788728403778

E-kirjan sivumäärä
127


Aurora jatkaa oman polkunsa kulkemista sarjan kolmannessa osassa, jossa palataan kauniiseen Torontoon!

On vuosi 1906. Thomasin isän sairastuminen tuo Auroran ja Thomasin takaisin Torontoon, mutta Auroraa ei oteta aluksi ilolla vastaan. Lämpeneekö Thomasin isä koskaan Auroralle? Auroraa askarruttaa myös Vaahteralaakson kartanoon kätkeytyvä jännittävä salaisuus. Huhutaan, että kartanon palmuhuoneessa on nähty kummitus.

Historiallisen, nuorille suunnatun Aurora-trilogian viimeinen osa palaa tunnelmallisesti seudulle, jossa nuoret rakastavaiset kohtasivat ensimmäistä kertaa. 


Nyt ollaan takaisin Kanadassa Thomasin isän vuoksi. 

Tulevaisuus on epävarmaa, mutta kaikki selviää. Eräs kauan sitten tapahtunut kuolema ja tämän hetken kummitusjuttu. 

Tämä ei tavoita itseäni niin hyvin kuin aiemmat osat. Tässä on jotakin tosi surullista. Tai sitten vain aistii, että sarja päättyy. 


Tähtiä 4/5. 


 

 

 

 

 

 


 

 

 

Anna Amnell - Aurora ja Molly


Saga 2022


ISBN
9788728403761

E-kirjan sivumäärä
105


Omapäisen Auroran tarina nyt myös nuorimmille lukijoille sovitettuna!

Suomalaistyttö Aurora muuttaa 1900-luvun alun Suomesta Kanadaan, ja asettuu palvelustytöksi Vaahteralaakson kartanoon. Vaahteralaaksossa Aurora kohtaa myös muita kartanon asukkaita, kuten Irlannista Kanadaan muuttaneen orvon palvelustytön Mollyn. Molly oppii Auroran seurassa lukemaan, ja uusi ympäristö tarjoaa ystävyksille monen monta jännittävää kokemusta.

Historiallinen lastenromaani tutustuttaa nuoret lukijat Aurorasta kertovan trilogian tapahtumiin myös Molly-kaverin näkökulmasta. Kiehtova aika Kanadassa tuo molemmille tytöille mukanaan kutkuttavia kokemuksia ja uusia tuulia.


Tämän olen lukenut vain aikuisena. Odotin tätä valtavasti ja jouduin pettymään. Tämä vaikutti jonkinlaiselta täytekirjalta, johon oli nivottu osa aiempien osien tapahtumista yhteen. Toki kertojana on Molly ja ehkä tämä tosiaan on suunnattu entistä nuoremmille lukijoille. 


Jotakin tästä puuttuu. 


Tähtiä 3/5. 


Jos pidät tyttökirjoista niin pidät varmasti näistäkin tai ainakin kahdesta ekasta osasta!

maanantai 22. tammikuuta 2024

Eeva Louko: Ronja Vaara

 


 

 

Eeva Louko - Onnellisten saari 

 

Otava 2021 

ISBN
9789511408871

Lukija 

Mimosa Willamo 

Kesto 11 h 43 min 

 

Uusi dekkarisarja alkaa! Täydellinen yhdistelmä koukuttavia juonenkäänteitä ja herkullisia ihmissuhdesotkuja
Vuosia ulkomailla asunut kolmekymppinen Ronja palaa kotikulmilleen Lauttasaareen, kun hänen isänsä löytyy murhattuna Kasinonrannasta.
Vastassa ovat nuoruudenystävät, joiden jälleennäkeminen on samaan aikaan lohdullista ja kipeää, sekä tapausta tutkiva nuori konstaapeli, joka ei tunnu tekevän työtään kunnolla. Toimittajataustainen Ronja ryhtyy itse selvittämään etäiseksi jääneen isänsä taustoja ja samalla tiiviin yhteisön vaietut salaisuudet alkavat paljastua.
Kun kaikki tuntevat kaikki, tulee jokaisesta vuorollaan epäilty.
Eeva Louko (s. 1982) on viestinnän ammattilainen, rikosromaanien suurkuluttaja ja harrastelijasaksofonisti, joka juo kahvinsa aina mahdollisimman isosta mukista. Hän asuu meren äärellä vain kivenheiton päässä rannasta. Onnellisten saari on hänen esikoisromaaninsa.

 

Kuuntelin tämän ja sarjan seuraavat osat omakustanteisesti Storytelistä. Huomasin joulun aikaan sarjan täydentyneen jo kolmannella osalla. Ekan osan olen kuunnellut alku vuonna 2022. Jostain syystä kakkos osan ilmestyminen oli mennyt täysin ohi. Jatkoin kuitenkin siitä ja hetki meni muistellessa kuka on kuka ja kenen kanssa. 

Onnellisten saarella viihdyin jos nyt viihtymiseks voi sanoa murhatutkinnan etenemisestä lukemista. Ilmeisesti voi, koska dekkareita julkaistaan valtavasti. 

Tässä ekassa osassa tutustutaan Ronjaan ja hänen kaveriporukkaansa. Itse olen syntynyt 80-luvulla ja läpi sarjan on niin paljon tuttuja elementtejä, jotka tekee upean lisän kirjojen muutenkin eläväiseen ja todentuntuiseen kerrontaan. 

Tässä aloituksessa Lauttasaari on ikäänkuin yksi henkilö. Tuttuja katujen nimiä, joiden ansiosta palasin muistoissani menneeseen. Muutamaa päivää ennen valmistumistani kaupallisista opinnoistani vuonna 2004 on valmistujaisiani varten hiukseni värjätty Lauttasaaressa. Muutenkin oon viettänyt paljon aikaa siellä. 

Annoin Storytelissä tälle teokselle tähtiä 5/5. 

 

Teoksesta on bloganneet Kirsin Book Club Eeva Louko: Onnellisten saari – Lauttasaaren Kasinonrannan murhamysteeri, 

sekä KIRSIN KIRJANURKKA 

Eeva Louko: Onnellisten saari . 











 

 

 

Eeva Louko - Käärmeiden maa


Otava 2022

ISBN
9789511458784

Lukija 

Mimosa Willamo 

Kesto 10 h 9 min

 

Nousevan dekkaritähden koukuttava uutuus vie sykkivän kesäyön varjoihin.

Toukokuinen helleaalto hellii lauttasaarelaisia, ja uusi työ paikallislehden toimituksessa pitää Ronja Vaaran sopivan kiireisenä. Kun Helsingin edustan Käärmesaarelta löytyy nuoren naisen ruumis, näkee Ronjan uusi pomo mahdollisuuden nostaa paikallislehti tapauksen ykköslähteeksi. Vastentahtoisesti Ronja ottaa yhteyttä tutkintaa johtavaan Anton Koivuun, joka onkin yllättäen valmis vuotamaan tietoja Ronjalle, mutta palvelusta vastaan.

Pian Lauttasaarta järkyttää myös toinen kuolemantapaus. Koivu tiimeineen kiristää tahtia tapausten ratkaisemiseksi, mutta yllättävä vieras menneisyydestä mutkistaa tutkintaa. 


Tässä ollaan nykyajassa ja välillä kesässä 2000. Pystyn kuvittelemaan tuon kesän oikein hyvin ja oli nostalgista kuulla mainittavan Soda. Se on tuttu silloisen Radiomafian dancemusiikkiohjelmista ja niiden menovinkeistä. Olin sillon yhtä kaukana yökerhoista kuin taivas helvetistä tai toisinpäin. Lisäksi mulla ei tuolloin olisi ollut ikää, vaikka Helsingissä vietinkin aikaani myös kesällä 2000. 

Kirjassa kuvattu voisi hyvin olla totta. Pystyn samaistumaan siihen miltä tuntuu olla nuori, humaltua, onnistua pääsemään baariin sisään, viettää iltaa rakkaiden kera ja kuinka ilta päättyy kauniisiin karuihin maisemiin ja rikos tapahtuu. 

Pystyn myös kuvittelemaan tapahtuneen salailun tarpeen ja kuinka uhkauksien vuoksi ihminen toimii niinkuin toimii, jottei tieto paljastuisi koskaan. 

Tällekin annoin Storytelissä tähtiä 5/5. 

Mesta.netin haastattelu kirjan tiimoilta 

Eeva Louko julkaisi jatkoa menestysdekkarilleen: ”Kirjailijuus on itselleni unelma-ammatti ja suuri toteutunut haave” .


 


 

 

 

Eeva Louko - Pakene ennen aamua 


Otava 2023

ISBN
9789511475736

Lukija 

Mimosa Willamo 

Kesto 11 h 32 min


Ihmissuhdesotkuja, yllättäviä käänteitä ja piinaavaa jännitystä. Nautitaan yhdeltä istumalta.

Ronja, Milla ja Ansku puolisoineen lähtevät viikonlopuksi Bengtskärin majakalle saunomaan ja rentoutumaan. Milla haluaa myös esitellä muille uuden miesystävänsä, julkisuudesta tutun juontajan ja liikemiehen.

Seurue ehtii hädin tuskin nostaa tervetuliaismaljat, kun miniloma muuttuu painajaiseksi. Syysmyrsky nousee, eikä Milla saavu naisten saunavuorolle. Ystävä on kateissa, mutta myrsky vaikeuttaa etsintöjä ja katkaisee yhteyden mantereelle. Illan ja yön edetessä selviää, että Millan katoaminen on vain alkua.

Koukuttava suljetun paikan mysteeri jatkaa maailmallakin menestynyttä Ronja Vaara -sarjaa.


Tää on tosiaan kirja joka pitäisi voida lukea alusta loppuun ilman taukoja. 

Olen ennenkin haaveillut reissusta majakalle, mutta tämän kirjan luettua se voisi olla joku muu kuin Bengtskärinmajakka. 

Asetelmasta tulee mieleen Eikä yksikään pelastunut. Siinähän joukko ihmisiä on saarella ja yksitellen porukkaa kuolee. Luin kirjan liian nuorena, mutta silti harmittelen sitä, ettei suoratoistopalveluista löydy kyseistä teosta Pekka Autiovuoren lukemana. 


Tässä Ronja Vaara-sarjan kolmannessa osassa puhelimet lakkaa toimimasta saarella kun myrskyää ja yhteydet katkeaa. On hätäpuhelu, jota ei todellisuudessa ole koskaan soitettu, apu viipyy ja rikos ehtii tapahtua ja melkein toinenkin. 

Kirja on hyvä tarina siitä mitä vuosia jatkunut kateus ja viha saa aikaan ja myös siitä kuinka toinen ihminen saadaan uskomaan mitä vaan. 


Viihdyn kirjan henkilöiden seurassa ja odotan jatkoa sarjaan. 

Annoin tälle osalle Storytelissä myös tähtiä 5/5.


Tuore Kotilieden haastattelu 

Eeva Louko, 41, kirjoittaa dekkareita lapsen makuuhuoneen nurkassa – uutuuskirjassa hän pyrki kulkemaan Agatha Christien jalanjäljissä .

 

perjantai 5. tammikuuta 2024

Blondi tuli taloon

 

 


 

 

 

Tasan 30 vuotta sitten nähtiin televisiossa ensimmäinen jakso tästä sarjasta. Rakastan tätä sarjaa ja sen yhteisöllisyyttä. Näyttelijät ovat aivan huippuja ja myös käsikirjoitus. Henkilöt on niin eläviä. On Hurmalat, Tähtiset ja Kuusipuuskat. Tietenkin myös Margit on aivan omaa luokkaansa. Niin ja tietenkin vaari. Matti Ranin on yksi suosikki näyttelijöistäni muutenkin. 

 

Kun tuun vaikka joltain keikalta kotiin niin saatan laittaa tämän sarjan dvd:ltä pyörimään, koska se on niin tuttu ja turvallinen. 

 

Saapi nähä kauanko nuo levyt vielä toimii ja toivoisinkin että dvd-julkaisusta otettaisiin uusi painos. 

 


 

 

Hyvää Alkanutta Vuotta!

lauantai 9. joulukuuta 2023

Nimipäiväpostaus & vuosikatsaus 2023

Vuosi on mennyt nopeasti ja ollut loppua kohden henkilökohtaisessa elämässä aina vain raskaampi ja raskaampi. Tästä ei tullut parempaa vuotta, vaikka niin toivoin. 

Keväällä oli kursseja ja webinaareja ja pitkin vuotta paljon luottamustoimeeni liittyviä juttuja. Eli ei ole ollut vapaa-ajan ongelmia ja tuntuu, ettei lukemiselle tai oikein muutoinkaan omalle ajalle ole jäänyt tilaa. 

Pahoittelut lähipiirille huonosta tavoitettavuudesta ja että en oo kyennyt olemaan tarpeeksi läsnä edes silloin kun on juteltu tai nähty. 

Kiitos myös kaikille, jotka ovat vuoden mittaan auttaneet mua. Olipa kyse sitten elämäkerrallisen kurssin kirjoitustehtävän vanhan kuvan valitsemisesta ja kuvailusta, tai autolla menemisestä paikasta A paikkaan Ö. Tai vaikkapa keskustelusta muutaman lasillisen jälkeen puhelimessa. Niitä on mielestäni ollut kyllä vähempi kuin koskaan aiemmin. Ei kerkiä juoda juomia kun pitää olla valmiudessa velvotteisiin, jotka on itse valinnut tai johon on tullut valituksi ehdolle asettumisen myötä. 

 

Syksyllä on läheisiä saateltu viimeisille matkoille. R.I.P. Heille. 

 

Eipä siitä sen enempää. 

Voimavarat ei oikein riittäneet esim. kaikkiin tarjolla olleisiin kirjatapahtumiin. Mut jos ens vuonna sitte. 

 

Ja ettei tämä syksy niinkuin liian helpoks menis niin pitkä työsuhde päättyi ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Toki olin jo viimeisen vuoden aikana ihmetellyt, että mikä siinä työvuorojen kirjaamisessa itselle muistiin on niin vaikeaa. Kun ne tulee viikkoja, jossain special tapauksissa jopa useita kuukausia aiemmin tietoon. Siis jos mulla on lääkäri vaikkapa marraskuussa ja kutsukirjeen aikatauluineen olen saanut elokuussa ja olen kolmessa eri viestintäkanavassa kertonut päivämäärän, aikataulun, työvuoron ajankohdan, lääkäriajan ja sen monelta pitää olla paikalla. Niin miten on mahdollista, että joudun vielä kyseisenä päivänä vastaamaan kysymykseen siitä monelta on aika. Kun nimittäin haluaisin kyseisenä päivänä keskittyä siihen varsinaiseen tutkimukseen, eikä minun mielestäni tulisi enää tuossa vaiheessa kertoa asioita, jotka olemme käyneet läpi jo useampaan kertaan. 

Avustajan rooli on avustaa. Minä olen työnantaja. Se, että olen työnantaja ei tarkoita sitä, että kun avustaja avustaa minua elämään oman näköistä & itsenäistä elämää, niin ei tarkota sitä, että mun kuuluu huolehtia siitä, että avustaja kirjaa vuorot itselleen ylös silloin kun niistä sovitaan. Olipa työpaikka sitten kaupan kassa, kirjastonhoitaja, taksikuski tai mikä vain, niin se työ on yhtä arvokasta työtä kuin avustajan työ ja myös avustajan työssä on työvuorot, aikataulut ja hyvähän se olisi ihan noin niinkuin minimivaatimuksena nämä kaksi asiaa; työvuorojen kirjaukset itselle tarkkaan ja olla kartalla työtehtävistään niinkun esim. Siitä ollaanko vaikka menossa sairaalalle, koska tarvitsen apua vieraassa ympäristössä liikkumiseen, vai ollaanko tekemässä ihan tavallisia kotitöitä kodissani ja liittyykö työvuoroon esim. joku työnantajalla oleva luottamustoimeen liittyvä kokous tai joku muu webinaari, jossa hän tarvii kokouksen aikana näkevää apua. 

Että mitenkä niinkun oli? Että kuulostiko vaikeilta asioilta nämä kaksi eli itse huolehtia omista työvuorokirjauksistaan ja olla aavistuksen kartalla siitä mitä työvuoroon milloinkin sisältyy? 

Tai mitenkä toimit noin niinkun omassa työssäsi olitpa sitten töissä vaikkapa levykaupassa tai vaikkapa osana keikkailevaa bändiä? 

 

Ei sitä minunkaan tartte omassa arjessani ihan mitä tahansa sietää. Avustaja on siksi, että arkeni toimii, ei siksi että omien asioideni huolehtimisen lisäksi joudun huolehtimaan vielä hänenkin asioistaan, jotta saan hänet työpaikalle, jotta voin itse hoitaa omia asioitani. 

 

Työntekijällä luulisi jonkinlaisen moraalin työntekoon olla, koska jos ei niin ollaan aika heikoissa kantimissa. 

 

Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun työvuoro on otettu vastaan, vaikka alkuperäinenkään ajatus työntekijällä ei ole ollut tulla kyseiseen työvuoroon ja tästä on ilmoitettu juuri ennen vuoron alkua, etten varmasti saa siihen toista työntekijää. 

Ihan miten tahansahan minuakaan ei voi kohdella. Kun huomasin tällaisen toiminnan toistuvan niin päätin, etten voi enää tarjota vuoroja, joissa on vaarana, ettei se toteudu, koska työntekijällä ei ole alunperinkään ollut tarkoitus tulla. 

 

Tänä syksynä minulla oli pari edustusreissua. En voinut niitä työvuoroja tarjota henkilölle, joka olisi ottanut ne vastaan, mutta jättänyt tarkoituksella tulematta ja ilmoittanut siitä vasta tuntia ennen vuoron alkua. Kun juna paikkaan x lähtee aamulla kuuden maissa niin miten mä pystyisin viiden aikoihin aamusta mitään uudelleen järjestelyjä tekemään. 

 

Ja muutenkin stä kuvittelee, että vuosien aikana olisi tullut aivan täysin päivän selväksi, että kun olet poissa ja sairaana niin sitä ei milläään omalla ilmoituksella pysty tekeen, vaan siihen tarvitsee AINA terveydenhuollon todistuksen, koska muuten sijaismaksaja ei maksa palkkaa työntekijälle, eikä sijaiselle. 

Niin on aivan uskomatonta, että vielä tässä vaiheessa työsuhdetta ja kesken oman surutyöni olen joutunut rautalangasta vääntämään asiat, jotka olen vuosia sitten kertonut perehdytyksessä ja jotka on samalla tavalla hoidettu läpi vuosien. Niin nyt tämä käytäntö tuli kuin uutena asiana. 

 

Ehkä kaikkein älyttömintä mitä olen aikoihin kuullut on se, että tiedän mitä kuvassa lukee. Oli kyse eräästä lomakkeesta, jonka lähettämisen ohjeeksi annoin, että kuvan voi laittaa ja siinä tulee olla sähköpostissa myös tekstimuodossa ihan kirjoitettuna kirjoitettuna tekstiksi ne asiat, jotka lukevat siinä lomakkeessa. 

Jos ihminen on opiskellut suhteellisen korkeissa oppimisen asteissa niin luulisi muutamien lauseiden tekstiksi kirjoittamisen ihan siihen sähköpostin viestikenttään olevan melkoisen yksinkertainen tehtävä, mutta ei ei! Edes tätä näin yksinkertaista ohjetta ei kyetä noudattamaan vaan vängätään vastaan ja esitetään käsittämätön kommentti siitä, että minä näen mitä kuvassa lukee. 

Olen useaan otteeseen kertonut tässä vuosien mittaan kuinka en saa kuvissa olevia tekstejä luetutettua millään ruudunlukuohjelmallani enkä pistenäytöllä. Niin miten tämäkin voi olla niin vaikeaa muistaa.


Tämän postauksen  Instagram ja Facebook-julkaisuissa olevasta kuvasta en tiedä mitä siinä on. Kirjoitin hakusanaksi glitter ja valitsin kuvan tiedoston nimen perusteella. Halusin kuvalla havainnoillistaa sen, että en oikeasti tiedä mistään mitä kuvassa on. 

Jos mietit miksi olen vaikkapa Instagramissa kun en näe siellä olevia kuvia. Niin näytä minulle se ”sääntökirja” jossa sokeaa ihmistä kielletään tekemästä sitä tai tätä. 

Miksi muuten Sinua haittaa sellanen pieni yksityiskohta, että olen Instassa vaikka en voi nähä kuvia? Kun ei se mua haittaa. Osallistun siellä kirjajuttuihin, seurailen avainsanoja ja niin edelleen. Silleen kait sitä noinniinkuin käytetään. 

Mikä tarve teillä ihmisillä on koettaa määritellä sitä miten kukakin elelöö? 


Avustajan työstä sen verran, että siinä työssä ei päde ylimielisyys. Pitää muistaa, että ollaan toisen kodissa töissä ja että siellä tehdään asiat niinkuin se vammainen henkilö ne aluaa tehtävän. Vaikka omassa elämässäsi toimisit toisin. Jos et kykene tätä kunnioittamaan niin ei susta avustajaksi ole. On myös oleellista otaa ohjeet vastaan, eikä alkaa esim. Valehtelemaan, että joo mä tein niinkun sanoit, sillä ilmi se tekemättömyys tulee kuitenkin. Jos suhtaudut silleen, ettei vammainen ihminen voi vammansa vuoksi tietää miten joku juttu tehään niin oot väärässä. 

Itse annan mielestäni selkeät ohjeet ja jos toimit toisin niin se on epäkunnioittavaa ja todella ableistista. 

Abelistiseen käytökseen törmäsin usein viime aikoina. Kyvyttömyys kunnioittaa mua ja mun ohjeita yms. Kertoo ihmisestä todella paljon. 

Tärkeää on myös voida luottaa siihen, ettei mahdollisesti avustajalla tiedossa olevat diagnoosini, minua ja perhettäni koskevat asiat, suosikki bändini, kirjani, harrastukseni tai mikään mikä elämääni liittyy leviä ympäri kaupunkia työsuhteen aikana tai sen jälkeen. Oleellista myös, että nimeni ja osoitteeni pysyy salassa. 

Jos miettii miten pitää suhtautua vammaiseen ihmiseen niin parasta on kun lakkaa suhtautumasta. 

Olen paras versio omasta itsestäni, en ole erityinen, enkä erilainen. 

Olen kehittänyt esimiestaitoja, työn johtajuutta ja työnantajana oloa, joten huonosta työpaikasta ei ole kyse. 

Läheiseni ja minulla työskennelleet tietää kuinka paljon aikaa olen käyttänyt tähän, jotta osaan olla hyvä työnantaja ja kuinka tärkeää se mulle on. 

Aikuisella täysivaltaisella ihmisellä on paljon vastuuta elämässä. Näin ollen vastaan työvuorosuunnittelusta, toteutuneiden työvuorojen ilmoittamisesta sijaismaksajalle ajoissa, joten minun ei tarvitse huolehtia siitä, että työntekijä tekee itselleen ajantasaiset työvuorokirjaukset, eikä minun tarvitse joka ikistä työvuoroa ennen vastata kysymyksiin moneltako tänään mitäkin yms. Ei töissä toimita niin, että työnantaja sellaisista vastaisi. Minun ei myöskään tarvitse toistaa itseäni poissaolotodistuksiin tai ilmaiseen työterveyshuoltoon koskevissa kysymyksissä. 

Minun uhkailemiseni ei auta asioissa mihkään suuntaan. Mielestäni myös vittu-sana ei kuulu työsuhteen päättämistä koskevaan kielenkäyttöön. 

Minulla on työnantajana oikeus ja velvollisuus puuttua työntekijäni työkykyyn. Niinhän stä työsuhteissa toimitaan. Ihmisestä kertoo todella paljon se, mettei tarjottua apua oteta vastaan. Kertoneeko se ongelmain laajuudesta vai kyvyttömyydestä kohdata niitä? En minä turhasta sano ja annoin useita tilaisuuksia korjata toimintaa. Palaute on palautetta, ei ”vittuilua”. Minä saan todeta ihan asiana, että tarjotut työvuorot eivät ole sopineet pitkien työvuorojen ja vaikkapa pyhätyön osalta. Tämä on fakta, mutta tämän sanominen oli ”vittuilua”. En tajua mikä sanomastani sellaista olisi missään vaiheessa tehnyt. Toki jos mua pidetään jo lähtökohtaisesti vajavaisena ja täytenä idioottina, niin mitäpä millään sanomallani on välii. Silloin kun ymmärtää oman roolinsa ja asemansa työpaikalla niin ei loukkaannu siitä kun työnantaja sanoo työhön liittyvistä asioista asiallisesti niin ei silloin oteta itteensä ja lähetä nosteleen. 

En ole tehnyt mitään väärää vaan olen vain kertonut asiat, jotka tulisi muuttua ja nyt en tarkota tätä tekstiä. 

 

En myöskään ole kenellekään mikään raha-automaatti. Kun työsuorituksia ei tule niin luonnollisesti palkkaakaan ei makseta. Silti minulta on kyselty milloin minäkin vuorokauden aikoina, että paljonko palkkaa olis tulossa. 

 

Olen myös korostanut sitä, että työnantajan vastuut ja velvollisuudet ovat minulla vaikka meillä kuinka voisi välillä olla rentoa. 

Sekään sanomani ei ole mennyt perille, koska kun sanoin, että harkitsen varoituksen antoa ja puhuin työkyvystä niin mulle suututaan ja kiukutellaan ja irtisanoudutaan. Sellanen käytös kertoo kyllä mielestäni erittäin paljon ihmisen suhtautumisesta minuun, avustajan työhön ja työmoraaliin, tai onko sitä tässä työssä oikein koskaan hänellä ollutkaan. 

Lisäksi mielestäni ihan hyvien tapojen ja perus käyttäytymisen asioita olisi ottaa osaa kun toinen ihminen kertoo läheisensä kuolleen, vaan tällaisia en ole saanut. Sekin kertoo jo jotakin arvostuksesta mua kohtaan, tai siis siitä, ettei stä ole. 

Onhan se nyt aivan älytöntä, että kun oon just saanut surullisia uutisia niin mulle aletaankin kertoileen omista ongelmista. 


Tulin aikataulujen muistamisissa myös vastaan siten, että perustimme Whatsapp keskustelun vain aikatauluja varten. Siitä ei ollut mitään apua ja sama laiminlyönti työvuorokirjauksissa vaan jatkui ja jatkui. 

Omasta mielestäni tein kaiken voitavani ja enemmänkin, ennenkuin aloin harkita varoituksen antoa ja työkykyarviota. 

Luulin ihmisen osaavan erottaa työasiat ja sen, etten tarkoita asioita henkilökohtaisesti ihmisyyteen tai ihmiselle, vaan että ne liittyvät työhön ja työstä suoriutumiseen. 

Mitenkä stä ihminen voipi tehä mittään työtä jos ei kykene tämmösiä asioita erottelemaan? 

Tulevaisuudessakin työssä suoriutmisen haasteet jatkuu sillä mitenpä mikään muuttuisi vaikka työpaikka vaihtuu? 


Jokuhan voipi nyt ajatella, että siellä se blogissaansa panettelee ja haukkuu ihmisii. Sellaistahan en tee vaan kerron asioista asiallisesti asioina. Jos et ymmärrä, että kärjistän asioita niin parempi kun et vieraile Kuplivassa maailmassani enää koskaan. En toki päätä siitä mitä kukanenkin tekee. Annoin vain vinkin siihen jos tapa ilmaista itseäni häiritsee. Miten se mun tapa olla muutens häiritsee sua? Miten mun tapa olla on pois sulta? 


Ainiin. Jos ajattelet, että minä jotenkin uhriudun tai syyllistän itteeni tästä päättyneestä työsuhteesta niin oot väärässä. Kumpaakaan en tee. Ihmisen kyvyttömyys tehä selkeät työvuorokirjaukset itselle ei ole mun syy, en ole ihmeitä vaatinut vaan ihan perusasioitahan nuo on, jotka kuuluu jokaiseen työsuhteeseen toimintatavaks, olen myös omalta osaltani helpottanut työntekijöideni elämän suunnittelua antamalla työvuorot useiksi viikoiksi eteenpäin vaan jos niitä ei kirjaile niin mua ei tartte siitä syyllistää, eikä mun tartte syyllistyy siitä ettei ne oo selkeesti ihmisellä merkattuna. 

Arvostan jokaisen minulla työskentelevän työntekijän työtä, joten mun ei tartte syyllistäytyä mistään. En myöskään koe huonommuutta työnantajana. En ole tehnyt mitään väärää. 

Uskon itseeni työnantajuudessani. Elämässäni on muutenkin ympärilläni rakkautta vaikka kuinka paljon ja tiedän muutaman asian: 


1. Minua rakastetaan


2. Minua rakastetaan 


3. Minua rakastetaan 


Ja tämän kun ihminen tietää ni ei ole hätää missään tai mistään. 


Jos on lukenut blogia tänä syksynä niin osaa yhdistellä asioita ja päätellä mistä kaikki tämä tulloo. 


Riitän omana itsenä, osaan nauraa ittelle ja muille. Ympärillä olevat ihmiset ei välttämättä osaa ja se saattaa tehdä kanssani elosta ja olosta vaikeaa. Suhtaudun kaikkeen rauhallisesti. Esim. Kohta uudistuu vammaispalvelulaki, jonka uudistus saattaa tuoda heikennyksiä vammaisten ihmisten elämään. Mietin niitä asioita sitten kun se on ajankohtaista. Nyt minulla on elämä tässä elettävänäni, enkä käytä energiaani miettimällä sitä mitä tulevaisuudessa ehkä lain myötä saattaisi tapahtua. Nimittäin enhän pysty mitään niille asioille vielä ees tekemään kun laki ei ole vielä voimassakaan. Niin mitä se auttaa että murehtisin sitä jo tässä vaiheessa? 

Ihmisiä häiritsee mun rauhallisuus, rentous ja tyyneys. Sen sijaan, että ihailee sitä taikka ärrrsyntyy niin voi opetella itekin siihen! 


 

 

Sitte varsinaiseen koosteeseen. 

 

Vuoden kirjatapaus oli Seitsemän sisarta-sarjan päätös. Se tuli ainoana kirjana mieleen kun koetin miettiä tänä vuonna lukemaani. Jotenkin tuntuu, että oon lukenut kauheen vähän. 

 

 

Musiikissa ei voi unohtaa Celine Dionia, jota varmaan ensi vuonna kuuntelen hieman vähemmän. 

 

Noin muuten oon kuunnellut Kuluneita kaikuja, jonka Aino & Hajonneet julkaisi helmikuussa. Ihme, että cd yhä vielä toimii ja harmi, etten päässyt eiliselle Tampere keikalle.  

Vuoden 2023 kuunnelluin biisi spotifyssä oli Vilma tuulia, joka ansiokkaasti päättää tuon levyn. 

 

Olen tänä vuonna kaivannut myös tuttuja ja turvallisia äänimaisemia kaiken surun keskelle. Areenasta on aika usein soinut Knalli ja sateenvarjo-kuunnelmat. Ne osaa ulkoa, mut silti tuntuu että löytyy jotain uutta vaikka ois kuinka usein jonkun jakson kuullut. 

 

 

Blogi jää nyt muutaman viikon tauolle.

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Céline Dion: Courage

 


 

 

 

Céelinen levyissä ollaan päästy jo viimeisimpään, joka julkaistiin marraskuussa 2019. Taitaa jäädä viimeiseksi sen sairauden vuoksi. Albumin julkaisun aikoihin elettiin viimeisiä hetkiä ennen Koronaa. Ootettiin Suomen keikkoja, jotka aina vaan siirtyi ja siirtyi; kunnes peruttiin kokonaan. 

Levy myi 600,000 kpl ja on Célinen 12. englanninkielinen ja 27. kokonaisuudessaan. 


Singleinä julkaistiin Flying on My Own, Imperfections, Lying Down ja Courage.


Levyä äänitetty Englannissa, Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Biisejä kirjoittamassa olleet Sia ja David Guetta. Levyn äänimaisema on näin ollen todella uuden kuuloinen. 


Omia suosikkeja levyltä nimibiisin lisäksi ovat Flying On My Own, Lovers Never Die, Lying Down, Say Yes, Nobody's Watching, For the Lover That I Lost, I Will Be Stronger, Heart of Glass ja Soul. 


Luulin, että Flying on My Own on Guettan kirjoittama, mutta sepä onkin ruotsalaisten tekemä ja Guettan biisi on Lying Down. 


Annan levylle kolme tähteä kaikesta huolimatta. 



Céline Dion - Courage


℗ 2019 Sony Music Entertainment Canada Inc.


Spotify

 

 

Biisilista: 

 

 

 

 


 

1. Flying on My Own 


2. Lovers Never Die


3. Falling in Love Again


4. Lying Down


5. Courage


6. Imperfections


7. Change My Mind


8. Say Yes


9. Nobody's Watching


10. The Chase


11. For the Lover That I Lost


12. Baby


13. I Will Be Stronger


14. How Did You Get Here


15. Look at Us Now


16. Perfect Goodbye


17. Best of All


18. Heart of Glass


19. Boundaries


20. The Hard Way


21. Soul

lauantai 11. marraskuuta 2023

Marika Riikonen: Yksin, kiitos

 

 


 

 

Marika Riikonen - Yksin, kiitos 

 

Hertta Kustannus 2023 

Kesto
9 h 26 min 

ISBN
9789524060172

Kansi 

Saara Helkala

 

 

Introvertti, erakko, yksinäinen, sinkku, vanhapiika. Yksin eläminen tai hetkellinenkin yksinolon kaipaaminen tuntuu olevan välitöntä korjaamista vaativa ongelma: yhteiskunta rankaisee, sukulaiset naljailevat, poliitikot patistelevat, pariutuneet tyrkyttävät kaameita tuttaviaan, ja media ja viihde vahvistavat stereotypioita. Mutta entä jos joku haluaa olla yksin, viihtyy omassa seurassaan mainiosti?
Yksin, kiitos perkaa tätä tabumaista ilmiötä perinpohjaisesti. Se yhdistää kirpeää yhteiskunnallista tarkastelua humoristisiin havaintoihin ja keskustelee aiheesta kirjallisuuden ja yksinolon tarvetta tuntevien ihmisten kanssa.
Vahvasti omakohtainen kirja ravistelee tiukassa istuvaa oletusta siitä, että parisuhde- tai perhekeskeinen elämä, saati jatkuva seurankaipuu, olisi ainoa oikea vaihtoehto.
Marika Riikonen on tamperelainen kirjailija ja toimittaja. Hän asuu kissan kanssa mutta viihtyy myös ihmisten seurassa, kunhan on saanut juoda aamukahvinsa rauhassa yksin.



Kuuntelin kirjan Storytelistä omakustanteisesti. 


Tämä on tarpeellinen teos Kaikille jotka haluaa ymmärtää Meitä, jotka halutaan ja tarvitaan yksin oloa. Kiinnostuin tästä heti kun kesällä luin Yleltä juttua. 

Kirjassa käydään läpi erilaisia tilanteita, joissa on tullut esiin, että yksin olo olisikin ollut parempi kuin vaikkapa lähtö juhliin, joista ei tunne oikein ketään ja kuinka on opeteltu suunnittelemaan hyvä mahdollisuus poistua paikalta olemaan yksin, ettei tartte kuormittua liikaa ja aivan turhaan. Hyödyllisiä oppeja omaan elämäänikin tuli vaikka kuinka paljon. Tähän teokseen tulee varmasti aina palattua kun kaipaa tilannekohtaista vertaistukea. 


Esille tuodaan myös se kuinka lähipiiri ja ympäröivä yhteiskunta ei ymmärrä yksin olon merkitystä. 

Ajatellaan, että elät jotakin pitkittynyttä nuoruutta jos ja kun sulla ei ole lapsia tai parisuhdetta. 


Itellä ei ole kumpaakaan ja mun on paras näin! 


Olen läsnä niille, jotka tunnen. En halua eikä mun tartte muodostaa suhteita uusiin ihmisiin. Joku saattaa ajatella, että suojelen itteeni niin koettujen juttujen vuoksi. 

En kaipaa ympärilleni laumaa. En ole sosiaalinen ihminen. En jaksa sitä, että joku tarvitsis minua 24/7. Paitsi ehkä kissa jos sellainen yhä olisi. 

Nuorena halusin hirveästi ihmissuhdetta. Sen saavutettua olisin ollut kelpaava ja täydempi. Nykyään en voi käsittää mitä olen hakenut sillä kaikella tuskailulla. 


Tämä kuluva vuosi ei ole ollut parasta aikaa lukemisille. En voi kirjoittaa tästä teoksesta enempää, koska en halua avata ihan kaikkea kaikille elämästäni. 


Ajoitin tämän juurikin tähän päivään, koska nyt on singlesday vai onko se singleday. Noh. Sinkkujen päivä kuitenkin. 


Stars 3/5.

perjantai 10. marraskuuta 2023

Helsingin kirjamessut 2023

 

 


 

 

 

Kiitoksia mediapassista Messukeskukselle & Helsingin kirjamessuille! Ilo oli osallistua ja käydä ihan livenä messuilla. Kiitos myös Kaikille Muille, jotka mahdollisti tämän reissun! Erityiset Kiitokset Avustajalleni oppaana olosta ja mukana elosta & hyvien paikkojen löytämisestä milloin missäkin tilanteessa! 

Kiitos myös siitä, että sain olla rauhassa. Varmaan "tuttuja" kirjallisuustyyppejä oli vaikka kuinka paljon. Mulla on helpompi olla kun saan jutella vaan itselle tutulle tai tutuille ihmisille. Ok, oli siellä pari kohtaamista. Toinen niistä oli niin lyhyt ja hauska, ettei se kuormittanut mitenkään. Toinen tapahtuikin sitten iltamyöhästä hieman erikoisessa tilanteessa ja en tunnistanut henkilöä, mutta ei se haittaa. 

Yleensä ihmiset haluaa tutustua ihmisiin. Minä en halua. 

 

Kkäyttämäni kirjailijakuvat ovat Emmi Kähkösen. 

 

 

 

Torstai 


 

Seurailin streamia kotoa. Ennen aloitusta kylässä kävi henkilö, jolla on osansa tähän blogiin ja blogin nimeen. Vaiheltiin kuulumisia ja kahviteltiin. 

 

Ensimmäinen haastattelu, jonka katsoin oli kirjasta Kikka – Traaginen elämä sisaren silmin. Siinä haastateltiin Kikan siskoa, joka on tämän teoksen kirjoittanut yhdessä Kai Kortelaisen kanssa. Luin kirjan kesällä ja jo silloin mietin miksi kirja on tehty ja siinä tuodut ikävät asiat on nyt vuosikymmenten jälkeen tuotu julkisuuteen. Voihan se olla, että kirjan tekeminen on ollut terapeuttista, mutta mutta. Miksi pitää tulla Kirjamessujen Senaatintori-lavalle näistä asioista itkemään? Toki jokaisella on oikeus olla mitä on ja tehä mitä huvittaa! Omassa elämässäni on tänä syksynä tapahtunut vaikka minkälaista dragediaa, joista minulla ei ole tarvetta kuitenkaan kirjaa kirjoittaa. 



Seuraavana oli vuorossa Ann-Christin Antell. Pitäs lukea ne Puuvillatehdas-kirjat, niinkuin miljoona muutakin kirjaa. Pitäis ja pitäis! Kunnioitan sitä kuinka hän on saanut kirjailijuudesta päivätyön. Kaikki ei siihen pysty. Esim. Minä en. 


Anna-Leena Härkönen on heitä, joiden haastattelun olisin halunnut olla livenä kuulemassa. Uusin kirjansa on myös lukematta. Yhtenä kirjan teemana on mies seksityöntekijänä, josta oli vaikeaa löytää ketään haastatteluun kirjaa varten. Yksi henkilö oli suostunut ja siitä oli valtavasti apua ja ilman häntä koko kirjaa ei olisikaan. 

 

Minna Lindgren kertoi uudesta kirjastaan nimeltä Sävelsinkö. Kirja on hätähuuto kulttuurin ja humanismin arvostuksen puolesta. Romaani syntyi osana Koneen Säätiön rahoittamaa tieteellis-taiteellista tutkimushanketta, jonka tavoitteena oli tuoda esiin muistisairaiden ihmisten ongelmia. 


Itse en tiedä minkälaista säveltäminen on, mutta kait se on käytännössä semmosta, että sommitellaan nuotteja nuottiviivastolle eri paikkoihin. Kirjan nimestä tuli mieleen biisi, jossa sanotaan näin: "kato en mä osaa Muuta kuin järjestellä säveliä oikeaan paikkaan". Kappaleen voi kuunnella tästä



Torstaita sävyttivät myös ongelmat streamissa ja pääsin vasta myöhemmin katsomaan pari ohjelmaa iltapäivältä.

Sain streamin toimimaan Meiju Suvaksen esiintymisen aikana. Katsoin sen ja muutaman muun esityksen kun en uskaltanut vaihtaa lavaa, jottei stream katkeaisi taas. 

Yksi näistä oli teemaltaan Miki Liukkosen (1989-2023) kirjallisuus. En ole edelleenkään lukenut häneltä ainuttakaan teosta ja se ei tee minusta huonompaa ihmistä. Kirjoja maailmassa riittää! 

 

 

Perjantai 


Olin paikan päällä Helsingissä tuon päivän. Tiedän ihmismäärän kuormittavan omaa itseä ja jaksamista. Niinpä valitsin valtavasta ohjelmatarjonnasta muutaman itselle tärkeän jutun. Enempää en olisi jaksanutkaan. 


Päivällä käytiin katsomassa Alivaltiosihteerit. Aina hauskaa olla pittää. Kun Tampereelta poistuu niin täytyyhän Helsingissäkin nähä paikallisia ihmisiä ja mitä ne oliskaan Kirjamessut ilman Alivaltiosihteerihuumoria. 

Käytiin läpi myös muutamia näytteilleasettajia. Eksyttiin Elisakirjan osastolle kuulemaan Iina Kuustosen haastattelua Ivalo-sarjaan perustuvan äänikirjan lukemisesta. 

Olisin kaivannut äänikirjapalveluilta osastoilleen enemmän toimintaa. Tosin en osaa kertoa mitä se olisi voinut olla. Tarjoukset eivät ainakaan kovin ihmeellisiä olleet. Toki nykyään kaikki maksaa ja kallistuu vain entisestään. Esim. Bookbeatin tarjous, joka oli myös vanhoille asiakkaille oli aika huono, koska ei 20 h kuukaudessa riitä kaltaiselleni lukijalle yhtään mihinkään. 

 

 

 


 


Iltapäivällä oli vuorossa lukupiiri, jossa esiintyi Harry Whittaker. Aiheena oli tietenkin hänen ja Lucinda Rileyn kirjoittama Atlas, Papa Saltin tarina. Oltiin ajoissa paikalla jonottamassa, jotta pääsemme varmuudella Lonnaan, jonne mahtui vain 100 ihmistä. Ihmettelen miksi tämä oli järjestetty kyseisessä tilassa sillä vuonna 2017 kun olin edellisen kerran Kirjamessuilla ja vieraana oli Dan Brown. Niin silloin tilaisuus oli järjestetty tilassa, jonne mahtui valtavasti väkeä. En saa mieleeni tilan nimeä. Siihen tilaisuuteen piti ilmottautua ja onneksi mukaan pääsi myös kuka vain. Kupliva maailmani alkoi pyöriä vasta paljon paljon myöhemmin. 


Ajoissa paikalla oleminen takasi sen, että pääsin niin lähelle kirjailijaa kuin vain voi. Ihan eturivissä oltiin ja ikäänkuin kirjailija olisi puhunut vain ja ainoastaan just mulle! 

Olen tästä ikuisesti kiitollinen työntekijälleni! 








Harry jutteli äidistään Lucinda Rileystä, Seitsemän sisarta-sarjasta, sekä siitä minkälaista oli saattaa loppuun äitinsä työ sarjan päätösosan kanssa. 


Olen itse sitä mieltä, että todella kunnioitettavasti hän onnistui. Samaa mieltä tuntuivat olevan myös muut yleisössä. Harry on äärimmäisen valovoimainen esiintyjä. 



Illalla viimeisenä esiintyjänä, jota katsoimme oli Jake Nyman, jolta on juuri tullut uusi elämäkerta. 

Oli kyllä jännää kuulla häntä livenä ilman välissä olevaa radiota. Kuultiin mielenkiintoisia juttuja elämän ja uran varrelta. Voin pelkästään tuon perusteella suositella kirjaa ja etenkin äänikirjaa, jonka hän itse lukee. Eipä kait sitä kukaan muu pystyisikään lukemaan. 



Lähdettiin junalle tämän jälkeen. Oli kyllä mielenkiintoista istua perjantai-iltana junassa ja matkata kotiin. Kanssamatkaajia ja meininkiä riitti. 


Lauantaina oli pakko vähän levätä ja jatkaa messuja streamin kautta. 

 

Lauantain osalta katsoin vain Raija Orasen haastattelun, sekä yhteishaastattelun Maija Vilkkumaasta ja Miina Supisesta. Vilkkumaan elämäkerta ilmestyi kirjamessuilla. He ovat yhdessä kirjoittaneet sen. Äänikirja luvassa joulukuussa. Varmaankin se tulee luettua ihan ajankuvan vuoksi ja koska Ei oli joskus merkityksellinen levy. 


Raija Oranen jutteli uudesta kirjastaan, jonka aiheena on Armi Ratia. Mulla on vihasuhde hänen kirjoittamaansa tekstiin. Hänen kirjoittamansa TV-sarjat on kyllä loistavia. 




Sunnuntai 



Sunnuntaina katsoin Enni Mustosen, Jenni Haukion Heini Röyskön ja Elina Hirvosen haastattelut. 

 

Röyskö kertoi kirjastaan Ja samassa tuli hiljaisuus, joka kertoo Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä vuonna 1976. Kirja on lukulistallani ollut jo pitempään. Nythän tästä aiheesta on tullut myös elokuva. 

 

Enni Mustonen jutteli keväällä alkaneesta kirjasarjastaan, jonka ensimmäinen osa on nimeltään Kasvattitytär. Tuo kirja oli itselleni pettymys. Tässä haastiksessa ei tullut itselle mitään ihmeempää uutta. 

 

Elina Hirvonen puhui Katri Helenan elämäkerrasta. Olen itse kuunnellut tuon ja välttämättä artisti itse ei ollut paras mahdollinen valinta lukijaksi tässä tapauksessa. 

 

 

 

 


 

 

Jenni Haukiota pitää kuulla aina kun mahdollista. Sinun tähtesi täällä on itselläni kesken. Hän itse lukee äänikirjan ja tätä haastattelua seuratessa mietin kuuntelenko nyt sitä kirjaa vai haastattelua. Tuntuu, että moni on odottanut, että hän paljastaisi kirjassa jotain suurta, mutta sellaisesta kirjastahan ei ole kyse laisinkaan tässä tapauksessa. 

 

 

Muita huomioita 

 

 

Tämän postauksen julkaisu on viivästynyt, koska kuvat eivät mediapankissa olleetkaan aiempien vuosien tapaan upeasti nimettyinä. Niitä ei oltu nimetty sinne myöskään näkeville. Eli jos et tiedä miltä joku kirjailija näyttää niin sieltä on täysin mahdotonta löytää haluamaansa. 

Aiempina vuosina kuvat on nimetty erittäin saavutettavasti ja kun kysyin miksei tänä vuonna niin vastaus oli, että kuvia on niin paljon, että nimeäminen on mahdottomuus. Jäin miettiin, ettei tänä vuonna kuitenkaan kait ollut enempi esiintyjiä kuin viime vuosina. Tapahtumat haluavat kyllä kovasti puheissa olla saavutettavia ja yhdenvertaisia, mutta jatkuvasti huomaan, että todellisuus on toinen. Jos Kirjamessut nimittäin haluaisivat olla saavutettava, tasa-arvoinen ja yhdenvertainen niin ne kuvat olisi kyllä nimetty. Olen tämän sanonut ennenkin ja sanon taas: esteettömyys, saavutettavuus, tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus tarkoittavat muitakin kuin vain näitä kahta asiaa: 1. Että pyörätuolilla pääsee liikkumaan 2. Seksuaali-, ja sukupuolivähemmistön huomioimista. 

 

 

En voi jatkossa osallistua ainoaankaan tapahtumaan näin blogistina jos median käyttöön tarkoitettu materiaali on käytännössä saavuttamatonta itsenäistä työskentelyä ajatellen! 

 

Toinen ongelma on kustantajain järjestämät tilaisuudet vain akkreditoituneille/medialle. Tiedot tämän vuoden tilaisuuksista tulivat melkos myöhään. Olin siinä vaiheessa jo ostanut junaliput messumatkalle ja sopinut avustajani kanssa tarvittavat työvuorot. Toki kaikki on aina järjestelykysymyksiä, mutta mutta. En siis osallistunut näihin specialhappeninkeihin tällä kertaa, koska aina ei jaksa olla järkkäilemässä. 

 

Kivaa oli ja ensi vuonna mahdollisesti uudestaan. Ainakin streamin kautta jos ei muutoin. 

 

Tämä messuilta otettu kuva on saanut valtavasti huomiota. Kiitos kuvaajalle kuvasta.

Zen Café: Laiska, tyhmä, saamaton

          Zen Café - Laiska, tyhmä, saamaton  © 2005 Warner Music Finland Spotify   YouTube     Biisilista:  Kaikki kappaleet säveltänyt Zen...