Soraya Lane: Italialainen tytär

Soraya Lane - Italialainen tytär

Otava 2023 

Alkuteos 

The Italian Daughter 

Suomennos 

Heidi Tihveräinen & Lauri Sallamo

ISbn

9789511467458

Lukija 

Krista Putkonen-Örn 

Kesto 

8 h 59 min 

Kirjatrailer

Kirjailijan kotisivu

 Lumoava ja sydäntäsärkevä uutuussarja on täysosuma Lucinda Rileyn faneille.

Kuusi toisilleen vierasta naista on kutsuttu lakitoimistoon Lontooseen. Jokainen saa pian vihiä oman isoäitinsä ihmeellisestä tarinasta, jonka dramaattiset vaiheet saattavat mullistaa heidän käsityksensä omista juuristaan.

Lily, naisista ensimmäinen, pitelee käsissään nuhruista italiankielistä reseptiä ja La Scalan käsiohjelmaa. Nämä vihjeet johdattavat hänet unelmatyöhön viinitilalle ja etsimään juuriaan italialaisesta kylästä. Auki alkaa keriytyä traaginen tarina kohtalon erottamista rakastavaisista, jotka olivat valmiit uhraamaan kaiken.

Kun isoäidin mysteeri selviää, uskaltaako Lily seurata omaa sydäntään?

Suuret Kiitokset Otavan HANNA-LEENA SOISALO avusta kansikuvan saavutettavassa muodossa saamisessa.

 Mediapankki on saavutettava, mutta ei sitten näköjään näillä nettiyhteyksillä ja kapistuksella, johon en osannut varautua. 

Kirja omakustanteisesti kuunneltu Storytelistä. Siellä annoin tähtiä 5/5 ilman sen kummempia sanoja. 

Kirja on ilmestynyt viime kesänä, mutta mennyt minulta täysin ohi elämäni riehuessa ympärillä. Niinpä se päätyi kuunteluun vasta nyt keväällä kun sarjan kakkos osa Kuubalainen tytär tuli vastaan. 

Minua hämäsi aluksi tämän kirjan nimi, koska mielessäni pyöri vain Lucinda Rileyn Italialainen tyttö . Tämä on kuitenkin aivan oma tarinansa. 

Kiehtova sarjan avaus. Kadonneet tyttäret-sarja vie meidät joka osassa eri puolille maailmaa. Kakkos osa vie Kuubaan ja kolmas osa Kreikkaan. 

Nyt kun Italiassa ollaan niin pääsemme nauttimaan viinistä ja herkuista, sekä baletista. 

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, joista toisessa ollaan 1930-1940-luvuilla ja toisessa nykyhetkessä. 

On tarkoin varjeltu resepti, kadonneita sukulaisia ja rakkautta. 

Suomennos on sujuvaa ja kerronta vetävää. 

Vaikka esittelyssä mainitaan Lucinda Riley on  Soraya Lanella aivan omanlainen tapa kertoa ja kuljettaa tarinaa. 

Viihdyin mainiosti tällä matkalla ja odotan innolla seuraavia osia.  

Heart: Bébé le Strange

Bébé le Strange julkaistiin Ystävänpäivänä 1980 ja on Heartin viides levy. Levy oli kaupallinen menestys ja USAN albumilistalla vitosena ja viihtyi siellä 22 viikkoa. 

Singleinä julkaistu nimibiisin lisäksi Even It Up, sekä Raised on You. Julkaisijana tässäkin Epic. 

Levy on hyvä johdatus hard rockin saloihin. Kokonaisuus on syväsukellus musiikin parhaimmistoon. 

Avausraitana toimii nimibiisi, joka vie heti levyn sfääreihin. Seuraavaksi kappale nimeltä Down On Me, joka tuo mieleeni suomalaisen iskelmän, kuten esim. Agents. 

Kolmantena raitana on instrumentaali nimeltä Silver Wheels, josta en tiedä onko sen tarkoitus johdatella seuraavaan kappaleeseen kun ei se ainakaan omiin korviini kuulosta yhtään siltä. Biisi kestääkin vain reilun minuutin. 

Rauhaisasta instrumentaalitunnelmasta ei ole tietoakaan sitä seuraavassa biisissä nimeltä break. Mietin olikohan 50-luvun rock tällaista ja jos oli niin en ihmettele yhtään, että porukka sekosi siitä. Break toimii varmasti upeasti livenä ja liveversio on julkaistu tämän levyn uusintajulkaisulla vuonna 2004, mutta kyseistä versiota en onnistunut tähän löytämään. 

Seuraava raita Rockin' Heaven Down on niin ROCK kuin olla voi ja lopussa vokalisti esittelee ansiokkaasti äänijänteitään. 

Jos miettii radiosoittoa niin seuraava biisi Even It Up on varmaankin siksi valikoitunut sinkuksi, vaikka kesto on yli viisi minuuttia. Ehkä 80-luvulla soitettiin radioissa muutakin kuin kolmen minsan kappaleita, joka on meininki nykyään. Biisi jää päähä soimaan.

Strange Night on upea äänimaisemallisesti. 

Raised On You tuo mieleeni Curved Airin biisin nimeltä It Happened Today. 

Olen varmasti ainoa ihminen maailmassa, jolle tällainen samankaltaisuus tulee mieleen. Heart on äänittänyt tätä levyä vuonna 1979 niin tiedäpä mitä ovat silloin kuunnelleet. 

Pilot olisi sopinut singleksi oikein hyvin, koska on soundillisesti kaikin puolin kuin tehty radiosoittoon. 

Levyn päättää uskomattoman upea Sweet Darling. Huippu pianosoundi ja ikäänkuin esimakua tulevista balladeista Allies ja Alone. 

Annan albumille neljä tähteä ja jään odottamaan keikalla kuulevani Break ja Sweet darling. 

Pahoittelut kaikista ongelmista tekstissä. Kirjoitan nämä puhelimella, koska olen estynyt käyttämästä pöytäkonettani ja kannettavaa konetta tai tablettia minulla ei ole. Soisin kyllä olevan niin helpottuisi työ. Muutaman viikon kuluttua olen onneksi taas tietokoneen äärellä ja pystyn viimeistelemään näitä tekstejä ja tekemään muutaman syväluotaavan kirja-arvion valmiiksi. 

Blogi täyttää nyt huhtikuussa 4 vuotta. 

Stay Touch! Kaikenlaista on luvassa!

Heart: Private Audition

Private Audition julkaistiin vuonna 1982. Genre folk rock ja tietenkin hard rock. 

Singlet this Man Is Mine ja Bright Light Girl. 

Omia suosikkeja näiden lisäksi Angels, One World, America, City's Burning ja tietenkin levyn nimibiisi. 

Bright Light Girl on samaistuttava. Kirkkautta on niin paljon elämässäni. Hopeaa ja kullan säihkettä, paljetteja ja glitteriä ja tietenkin räiskyvää pinkkiä. Elämäni, erityisesti asusteet ja kynnet on näissä väreissä. Minut muistetaan aivan täysin muista asioista kuin siitä, etten näe. Mun tapa olla, sekä vaatteeni ja hiukset jää ihmisten mieliin jos on meitsin nähnyt. Ei siinä ole sijaa millekään muulle vaan myöhemmin saattaa tajuntaan hiipiä, että en nää. Ja se ei enää siinä vaiheessa herätä minkäänlaisia ihmettelyjä. 

Olen käynyt tästä aiheesta useempiakin väittelitä. Minulle on urputettu, ettei sokea ihminen jää mieleen muuten kuin vammansa kautta. Oon sitä mieltä, että ne jotka nuin sanoo omistaa huonon itsetunnon. En myöskään saisi tuoda suureen ääneen esiin, että minut muistetaan kokonaisuutena, eikää vain sokeuden vuoksi. Tämän ääneen sanominen herättää kateutta. Rohkaisen jokaista muokkaamaan ajatusmaailmaansa siihen että ihmiset kyllä huomaa muitakin asioita! 

Lähipiirilleni on aina ollut selvää, etten halua korostaa sokeuttani ja he ovat olleet järkyttyneitä kun olen kertonut, että olen saanut kommentteja, joissa upea ajatusmaailmani mitätöidään. 

Mut sitte takas Heartiin. 

One Word on aivan upea biisi ja sitä olisi voinut kasvattaa vielä kokoaan suuremmaksi. Se toimisi mahtavasti klasari orkan säestyksellä. 

Biisissä laulellaan, että: ” Open your heart, I'll open mine How do you say Love?”.

Aikoinaan lähipiirissäni oli ihminen, joka ei halunnut käyttää sanaa love. Se piti korvata muistaakseni sanalla sex. Niinpä kaikki biisien sanat kun ja jos niitä lauleskeltiin oli erit. Jos oisin niihin aikoihin tiennyt tämän One Word-biisin oisin ehkä ajatellut, että stä sanaa ei saa sanoa, eikä siitä puhua, mut se on. 

Nyt mietin onko 80-luvulla ollut sallivampaa kuin Nykyään . 

Kerta kerran jälkeen huomaan ihmisten kitisevän parisuhteistaan ja omista epävarmuuksistaan. Kannatan monisuhteisuutta. Kannatuksesta on pitkä matka siihen, että sitä itse toteuttaisin. Miks pitäs takertua vaan yhteen ihmiseen kun asioista sopimalla itteensä voi toteuttaa muiden kaa. Monisuhteisuus helpottais niin monen elämää! 

Levyn päättää america, joka on upea voimabiisi. 

Annan levylle taas kolme tähteä.

Heart: Heart

Hearton julkaistu kesällä -85. Sehän oli oikeinkin hyvä vuosi! Blogisti on kyseistä vuosikertaa ja synttärit osuu tähän maaliskuuhun, joten siksi tämä levy nyt. 

Sinkkuna julkaistu What About Love, These Dreams, Never,  Nothin' at All ja If Looks Could Kill. 

These Dreams on Heartin eka listaykkössinkku. 

What About Love on alunperin vuodelta -82 ja esittäjänä Toronto. Heartin versiota rakastan, joten alkuperäistä en ole koskaan vaivautunut kuuntelemaan. 

If Looks Could Kill on uskomattoman upea voimabiisi, jota olen elämäni aikana kuunnellut paljon ja tarvinnut vielä enemmän. 

Jo mainittujen sinkkubiisien lisäksi suosikkeihini kuuluu levyltä löytyvä kappale nimeltä Nobody Home. siinä laulellaan. ” You say you're feeling locked inside

Stuck inside to stay

You wanna fly away

There's really nothing I can do

But to help you make your play 

Make your getaway 

Don't dream too wild 

And shoot for the moon 

Don't ride your heart 

Like a balloon 

To places unknown 

'Cause when you finally coming knocking 

When you finally come knocking 

There'll be nobody home 

Nobody home”

Rakastan levyn äänimaisemaa ja leikittelyä eri genrejen välillä. Levyn tyyleiksi on määritelty glam metal, Hard rock ja pop rock.

Levylle tähtiä 3/5. 

Suomen keikkaan on tasan kolme kuukautta. Mitenhän sitä jaksaa odottaa? Viime vuosi oli sen verran rankka, että tää keikka tulee tarpeeseen, jotta tuntee elävänsä. 

Akkreditointi hämmentää. Vasta noin viikkoa ennen keikkaa saa kuulla onko akkreditoitujen joukossa vai ei. Ymmärrän kyllä syyt siihen. Siinä ei vain ole huomioitu sellaisia media-alan osaajia, jotka tarvitsevat avustajan apua itselle vieraissa paikoissa liikkuessa yms. 

Avustajan työvuorot tulee ilmoittaa ajoissa, kuten kaikissa töissä. Viikko on lyhyt varoaika, vaikka kuinka on avustajan tarvitsijan omista työtehtävistä ja niissä avun tarpeesta kyse. 

Akkreditoitua voi vain yksi henkilö kerrallaan, toki se riippuu tapahtumasta ja tilaisuuden luonteesta. Välillä voi ilmoittaa itsensä ja avustajan yhdellä kertaa, vaikka siinäkin on toki se ongelma, ettei kyseinen avustaja varsinaisesti toimi sisällöntuottajana työnantajansa mediaan. 

Haluun muistuttaa, ettei maailma toimi pelkästään yksilöiden voimalla vaan myös arvokkaan avustajain työn! 

Ei ole vielä vastaan tullut tapahtumaa, jonka akkreditoinnissa erikseen mainittaisi, että jos vammasi vuoksi tarvitset henkilökohtaisen avustajan mukanasi niin akkreditoidu näin tai näin. 

Olen itse joutunut aina erikseen kyselemään miten toimin ja jännittämään evätäänkö pääsyni kysymyksen johdosta. 

Parannettavaa siis akkreditoitumisen osalta riittää! 

Heart: Bad Animals

 Bad Animalson julkaistu kesällä -87. Itse muistan kuulleeni levyä vasta 2003. 

Levyltä on hittibiisi Alone. Järkytyin kun hiljattain kuulin sen olevan cover. Alkuperäisen version kuuntelin ja se on aivan kamala. Heartin versio on voimallisempi ja siinä on tietysti paremmat laulut. Alone kuullaan varmasti jokaisella keikalla. Youtubesta löytyy Heartin omalta kanavalta valtavasti livemateriaalia ihan 70-luvulta saakka. Olosuhteista johtuen en nyt linkitä tähän. 

Levyltä löytyy myös biisi nimeltä Wait For An Answer. Alkuperäinen esittäjä on Dalbello. Heartin versiosta pidän tietysti enemmän. Se kasvaa loppua kohden niin valtaviin mittasuhteisiin, että olisi ihanaa kuulla se jossain rockmusikaalissa. Upeaa tulkintaa vastauksen odottelusta. Tämä sopisi muutenkin teemabiisiksi erinäisten hakemusten päätöksiä odotellessa. 

Näiden jo mainittujen lisäksi suosikkeihini lukeutuu there’s A Girl, I Want You So bad, Who Will You Run To, sekä You Ain't So Tough. 

There’s A Girl tuo mieleeni aina Foreignerin Waiting For A Girl Like You. Niissä on soundillisesti jotakin samaa. Luultavasti olen ainoa ihminen maailmassa, joka ajattelee näin. 

You Ain't So Tough on biisi, jonka sanoitukseen voin tietyiltä osin samaistua. Siinä sanotaan näin:

 ” I don't need the heartache anymore

 Loving you was an endless fight But look what happened when I called your bluff When the truth comes out you ain't so tough”. 

Annan levylle kolme tähteä. 

Heart. Desire Walks On

Desire Walks On julkaistiin marraskuussa 1993. Omiin korviin albumi kantautui vuosia myöhemmin opiskeluaikojen kirjaston levyhyllystä. Levy tuli lainattua ja laina uusittua moneen kertaan. Kirjasto oli musataivas ennen Spotifyä. 

Levy on oikeinkin ROCK ja joiltain osin myös HARDROCK! Biisi nimeltä Rage yllätti kun nyt kuuntelin albumia. Mietin miten hyvin se toimisi livenä. Jatkoksi sopii Black On Black II. Nuiden lisäksi omia suosikkeja levyltä on Back To Avalon,  Anything Is Possible, In Walks A Night, Be The Woman In Me ja Will You Be There (In The Morning). Pidän myös niistä kahden viimeiseks mainitun espanjaksi levytetystä versiosta. 

Ihailen mös Ann ja Nan Wilsonin laulua ja sen harmoniaa. Vastaavaan olen kuullut vain ABBAN naisilta, jotka eivät edes ole sukua keskenään kuten nämä Heartin sisarukset. Ääni on kyllä ihmeellinen asia. Heartin biiseissä en erota kumpi on kumpi, vaikka olen kuunnellut heidän omiakin tuotoksiaan. Se on käsittämätöntä miten kaksi ihmistä voi kuulostaa niin samalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sisarukset aina kuulostaisi keskenään samalta, eikä se möskään tarkoita, että pitäs olla sukua, jotta olisi yhteensopivat äänet. 

Back to Avalon biisistä vielä, että en tiedä onko sillä mitään tekemistä Avalonin usvat-kirjan kanssa. En ole lukenut kirjaa. En oikein lue sen tyyppisiä kirjoja. 

Ihmettelen miksi tällä levyllä on Ring THem Bells. Dylanin hengellinen biisi. Olen kuullut vain Heartin version.

Levylle annan kolme tähteä. 

Heart. Passionworks

 Passionworkson Heartin seitsemäs albumi ja julkaistu elokuussa 1983. Singleinä julkaistu How Can I Refuse ja Allies. Näiden lisäksi omia suosikkeja levyltä ovat Language of Love ja Sleep Alone. Jostain syystä levyn äänimaisemasta tulee mieleen Eppu Normaali. Erityisesti How Can I Refuse ja Blue Guitar muistuttaa. 

Allies on aivan ihana pianon pimpsutteluineen ja ilmaisuvoimaisine vokaaleineen. Se on jopa niin ilmaisuvoimainen kappale, että soi aikoinaan matkapuhelimeni vastaajassa minun sanelemani tervehdyksen ja sen ennen viestin jättämistä kuuluvan äänimerkin välissä. Halusin vastaajani tervehdyksen olevan persoonallinen ja jotain aivan muuta kuin ne tavalliset hölinät, että ”en nyt ehi vastaa puhelimeen, mutta jätä viesti niin palataan asiaan”. Allies kertosäe taisi tervehdyksessäni soida. Aiemmin siinä oli soinut Basic Elementin This Must Be A Dream. Eka vastaajatervehdykseni taisi olla sellainen jossa kerroin, etten ehdi vastata puhelimeen, koska oon suorittamassa kvanttifysiikan opintoja. Sen kesän ajan leikittiin soittelemalla toistemme vastaajien suoriin numeroihin. Sen numeron tietämällä pystyi jättämään viestin toisen vastaajaan. Oma vastaajani täyttyi viesteillä bileistä ja milloin mistäkin. Ne oli vähän niinkuin Whatsapp ääniviestien esiaste. Sillon ei osattu haaveilla mistään Whatsapin kaltaisesta tai muutenkaan somesta. Passionworksin biisit Johnny Moon ja Language of Love on levytetty uudelleen albumille Beautiful Broken. Mielestäni nämä alkuperäiset versiot 80-luvulta on parempia. 

Annan levylle tähtiä 3/5.