perjantai 29. huhtikuuta 2022

Toinen koitos: 2 vuotta Kuplivassa maailmassani

Jaahas! Jälleen on vuosipostauksen aika. 

 

Blogin aloituksesta on tänään kaksi vuotta. 

En tajua mihin nää vuodet on menneet! 

Tai toisaalta tajuan. 

Nimittäin nämä on olleet aika Kirjavia! 

On liikuskeltu eri genrejen kuin kirjaformaattienkin välillä. Niinkuin Kuplivassa maailmassani kuuluukin.  


On myös keekoiltu erinäisissäkin tapahtumissa ns. Paremman kulttuuriväen parissa, vai pitäskö sanoa kermassa. 

On myös nautittu asiaankuuluvasti ja välillä ehkä vähän kuulumattomastikin lasillinen kuplivaa juhlajuomaa. 


Jos kahden vuoden yhdessäolon... Nooh kuitenkin. Jos kaks vuotta ei ole juhlan arvoinen niin mikäs sitte? 


Kaikenlaisia hetkiä on mahtunut näihin kahteen vuoteen. Muutenkin tuntuu, että blogini olemassaoloa sävyttävät vai pitäiskö sanoa säveltävät erillaiset kriisit ja kriisitilanteet. Milloin blogistin omassa elämässä ja millon koko Maapallosella. 


Ekaks oli tää Korona! 

Kun alkoi näyttää siltä, että siitä päästäisiin vähemmällä niin tuolla Itämaalla alkoi se käsittämätön rähinä. 

Kohta loppuu bloggaus ja laatukahvin juonti kun sähkö kallistuu ja kahvi kallistuu. Vaan että mihkä suuntaan se kahvi kallistuu. 


Oon viime viikkoina ehkä omaa turvallisuuden tunnettani lisääkseni kuunnellut vanhoja Alivaltiosihteeri ohjelmia. 

Siellä tuli vastaan kaikenlaista Naurettavaa, joista äsken tuli mieleeni sketsi, jonka päätteeksi laulettiin, että: "Hotelli Palacesta riippuu mun leipäni maailmalla." 


Välillä on tuntunut, etten jaksa tehdä tätä blogia. 


Toisinaan tulee palautetta blogin sähköpostiin. 


Viime aikoja on erityisesti ilahduttanut tämä toisen blogistin antama tunnustus. 

 

"Hän näkee. Ei niinkun me, mutta hän elääkin kuplivassa maailmassa." 


Tekstin kokonaisuudessaan voit lukea halutessasi tästä.


Valtavan Suuret Kiitokset! 

Tää on ilostuttanut kevättäni Suunnattomasti!



Näiden kuluneiden vuosien aikana blogini on päässyt myös mukaan parille listalle, joka on hämmästyttänyt mua. 

Ne listat on: 

 

Kirjasampo.fi-palvelun 

 Suomalaisia kirjablogeja
Tälle sivulle on koottu listaa suomalaisista kirjablogeista. Listalle on kerätty sellaiset blogit, joista on saatavilla rss-syöte. 


Listaan pääsee tästä.


Kupliva maailmani löytyy myös Kotimaiset kirjablogit-listauksesta, jonne pääsee tästä



Eniten palautetta on tullut tärkeiden kirjamaailman epäkohtien esiin nostamisesta. 


Lisäksi aika-ajoin tulloo palautetta oman elämän käsittelystä. 


Molempia on luvassa niin kauan kuin Kupliva maailmani pyörii. 


Netissä kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Jos sulla on kuva, että tätä kirjoittaa vihainen ihminen. Niin pidä kuvas. 

Totuus voi olla toisenlainen. 


Onhan ollut hienoa päästä muutamiin tapahtumiin blogin kautta. 

Työmäärä on ollut valtaisa niistä kirjoittaessani. 

Arvostelukappaleita kirjoista on kivaa saada. Tälläkin hetkellä niitä on useampi odottamassa lukemista. 


Olis ihan kivaa, että kustantajat huomiois enempi eri formaatteja käyttäviä ihmisiä. Nyt joudun aina erikseen varmistaan, että toiveeni tietystä formaatista on tavoittanut ihmiset, ettei kotiini kanneta paperisia kirjasia. 


Viime aikoina oma sähköpostini on täyttynyt erään nimeltä mainitsemattoman kirjakaupan kutsuista liittyä suureen Suomalaiseen KirjaKerhoon. 


Kyllä liittyisin jos ne kirjat kyseisessä kerhossa olisi muussakin kuin painetussa muodossa! 


Tekstin otsikko on Nora Robertsin kirjasarjan kakkos osasta. Kirjan nimi Toinen koitos. 


Täytys lukea uudestaan se Ensimmäinen vuosi ja sen jälkeen ne kaks jatko-osaa. 


Tarkoitus oli, että olisin siitä kakkos osasta kirjoittanut nyt, mutta toisin kävi. 


Osa päivästä menee uutisten lukuun. Sen vuoksi arvosteltavat kirjatkin odottaa lukijaansa. Kyllä ne tulee luettua. 

 

Nyt toistan itseäni. Tämä teksti oli hieman erillaisena jo vuosi sitten.



"Kupliva maailmani on ollut olemassa nyt kahden vuoden verran. Kiitos Läheiselle ideasta sekä etenkin nimestä. Kiitos myös Jokaiselle joka on tavalla tai toisella auttanut sivun ulkoasun tai kuvien kanssa. Kiitos myös niistä Lukuisista Arvostelukappaleista kustantamoille ja muille tahoille, joilta olen esim. saanut kuvien käyttöoikeudet ja myös varsinaisia kuvia olen saanut pyytämällä, koska sivustoilla vaikka kuvat olisi merkattu jonkinlaisella tekstillä niin en voi tietää mitä kuvassa on yms." 



En ole blogilla tienannut vielä tuhansia eurosia, mut sekin päivä tulloo! 


Kiitos kuluneesta ja Hyvää Vappua Kaikille! 


Kuplivaan maailmaan pääsee myös näissä somekanavissa: 


Blogit.fi

BlogJungle

Bloglovin

Facebook

Instagram

Twitter.






torstai 14. huhtikuuta 2022

Helmet musahaaste 2022


 

 

 

 

Kokosin soittolistan biiseistä tähän haasteeseen. 

 

Käyn läpi listan kohtakohdalta ja biisin nimi on kohdan jälkeen ja biisin nimen jälkeen on mun ajatuksia aiheesta. 

Luovuin siitä, että oisin yksittäisesti linkittänyt joka biisin kuhunkin kohtaan. 

 

Kiitos Helmet kirjastolle luvasta logon käyttöön! 

 

 

Helmet-lukuhaaste on vuodesta 2015 kannustanut ihmisiä löytämään uutta mielenkiintoista luettavaa ja jakamaan lukukokemuksia muillekin. Vuonna 2018 myös musiikin kuuntelijat haastettiin ensimmäistä kertaa etsimään uusia elämyksiä itsekseen tai yhteisöllisesti. Haaste otettiin innokkaasti vastaan.
Nyt musahaaste käynnistyy jälleen. Tarjolla on uudet 50 erilaista tapaa valita kuunneltavaa musiikin valtavasta moninaisuudesta.
Taas mennään ja kuunnellaan, tule mukaan!
Mikä on musahaaste?
Musahaasteessa on tehtävänä kuunnella vuoden 2022 kuluessa 50 itselle entuudestaan tuntematonta kappaletta / teosta / julkaisua / äänitettä / levykokonaisuutta.
Kenelle?
Musahaaste sopii kaikille, ja jokainen voi suorittaa sen omalla tavallaan, omaa mielimusiikkilajiaan kuunnellen tai suuntaamalla kohti tuntematonta. Haastetta voi täydentää myös konserteissa ja keikoilla. Haasteen avulla voi päivittää musiikintuntemustaan, saada uusia elämyksiä, testata tai laajentaa omaa musiikkimakuaan tai yksinkertaisesti vain nauttia musiikista!
Miten?
Kuuntelutehtäviä voi suorittaa omaan tahtiin kuten lukuhaasteessakin, tai voi myös edetä järjestyksessä viikko viikolta. Lisäksi musiikkikirjastolaiset antavat kuunteluvinkkejä musahaasteen Facebook-ryhmässä. Ryhmässä voi myös jakaa kuuntelukokemuksia ja keskustella muiden haasteeseen osallistujien kanssa.
Lähde kalastelemaan musahelmiä! Löydä kuuntelun ilo, heittäydy musiikin vietäväksi, tartu musahaasteeseen!


Helmet-musahaaste 2022

Soittolista lähtee soimaan tästä

Hyviä kuunteluhetkiä! 


1. Laulussa annetaan elämänohjeita

 

Céline Dion - My Love - Boston Show

 

Valitsin tämän, koska minun mielestä tämä laulu kertoo siitä kuinka ollaan jo nähty kaikki ja toivotaan kuinka voitas jo vaan olla. Se käy kyllä elämänohjeesta. 


2. Vuonna 1922 syntyneen artistin musiikkia

 

Doris Day - I'm Confessin' (That I Love You)

 

Tämä löytyi internetin syövereistä kun kirjoitin hakuun vuonna 1922 syntynyt artisti. 


3. Laulun nimessä on jonkin kaupungin nimi

 

Pojat - Tampereen yöt

 

Tampere! Tietenkin! Tiesin heti tämän kohdan luettuani, että tää biisi se tulee olemaan.


4. Kappale tai albumi, jolla soitetaan harvinaista soitinta

 

Kate Bush - Breathing

 

Tämä on albumilta Never for Ever, jolla soitetaan erikoisia, harvinaisia ja vanhoja  soittimia esim. sitari, mandoliini, saha,  balalaikka ja koto.


En tosin tiedä soitetaanko mitään niistä  tällä kyseisellä kappaleella, mutta biisi sopii tähän aikaan, koska kuvaa ydinräjähdyksen vaikutuksia äitinsä kohdussa olevan lapsen näkökulmasta. Laulussa kerrotaan, kuinka ydinlaskeuma etenee äidin kudosten kautta lapseen, joka rauhoituttuaan hengittää säännöllisen rauhalliseen tahtiin. Vauvan hengitystä kuvailleet sanat (”ulos–sisään, ulos–sisään”) saivat erään aiheesta väärän käsityksen saaneen EMI-johtajan ihmettelemään, mitä Bush oikein luuli tekevänsä levyttäessään moista pornografiaa. Muuan toinen johtoportaan jäsen kuitenkin liikuttui laulusta syvästi. Kappaleesta tehtiin musiikkivideo, jonka alkuosassa Bush on lapsen paikalla kohtua esittävässä muovikuplassa. Video päättyy takaperin näytettyyn ydinräjähdykseen, mitä ennen Bush ja muusikot ovat tulleet esiin järvestä säteilysuojapukuihin sonnustautuneina. Ohjelmassa Top of the Pops esitettiin ainoastaan musiikkivideon alkuosa. BBC:n ajankohtaisohjelmassa Nationwide video kuitenkin näytettiin kokonaisuudessaan ja Bush osallistui aiheesta käytyyn keskusteluun ilmaisemalla oman ydinasevarustelun vastaisen näkökantansa.

Videon voi katsoa tästä.
 

5. Laulussa mainitaan jokin sanoma- tai aikakauslehti

 

Boyz II Men - Girl In The Life Magazine

 

Tämän laulun löysin Musahaasteen Facebook ryhmästä. Muutoin olisikin ollut vaikeuksia keksiä tähän sopivaa tuotosta. 

Kappale on vuodelta 1997. En muista koskaan aiemmin tätä kuulleeni. 


6. Saamenkielistä nykymusiikkia

 

Amoc, Ailu Valle - Horagállis

 

Tämä löytyi netistä. 


7. Albumi tai kappale, jonka antaisit lahjaksi ystävälle

Kokonaista albumia en linkittänyt soittolistaan vaan kolme biisiä. 

Ruusut - 555 (feat. Paperi T), 

Ruusut - Siamilaiset - edit,

Ruusut - Haluun et sä kaipaat mua

 

En yksinkertaisesti osannut päättää vain yksittäistä biisiä. Näiden kaikkien lyriikoissa on jotakin niin osuvaa. Erityisesti Siamilaiset biisissä "Tapasin sua ensin eri kaupungissa. Siellä missä on valot, muttei katuja/Mun pitäis olla siellä sun. Mä kaipaan sua. Täällä yökin nukkuu/Ota musta sydän vaa, mut jätä kätes halaamaan."


8. Urheilulajiin liittyvää musiikkia

 

ABBA - Dancing Queen

 

Olisin halunnut laittaa tähän vanhan laulun nimeltä Skate With Me, mutta haluamaani versiota ei Spotifyssä laisinkaan ollut. 


9. Suosikkiartistisi suosittelemaa musiikkia

 

Enya - And Winter Came...

 

Johanna Kurkela sanoi joskus jossain haastattelussa laittavansa talven tultua soimaan Enya - And Winter Came... albumin, joten otin listalle levyn nimilaulun. 


10. Afganistanilaissyntyisen naislaulajan esittämää musiikkia

 

Aryana Sayeed, Mahdieh Mohammadkhani - سرزمین من - Live

 

Tämä löytyi netistä. 


11. Kelttiläistä musiikkia

 

Bear McCreary, Raya Yarbrough, Griogair Labhruidh - Outlander - The Skye Boat Song (Duet Version) (feat. Raya Yarbrough & Griogair Labhruidh)

 

En ole varma sopiiko tämä tähän tyylillisesti, mutta laitoin silti. 

Vinkkinä: Outlander eli Matkantekijä-sarjan kuudes kausi on Areenassa katsottavissa ja esitetään TV:ssä tiistaisin, jolloin uusi jakso myös tulee Areenaan. 


12. Teoksen nimessä on sääilmiö

 

Kitaro - As The Wind Blows

 

Tämä on hurjan kaunista musiikkia. Muistan kun olen ensimmäisen kerran kuullut tämän laulun kesällä 2008. 

Musiikkityyli on kait New Age. 


13. Eino Leinon runoihin sävellettyä musiikkia

 

ELE - Kun kello seisoo

 

Mietin mitä ihmettä tähän voisin laittaa. Kunnes jostain mieleni syövereistä muistui mieleeni Joulupäivä kymmenen vuoden takaa. Olin silloin yökylässä eräässä Pohjois-Suomessa sijaitsevassa kaupungissa ja kuulin tästä ELE projektista. 

Joitain vuosia myöhemmin näin heidät livenä ja kuuntelin albumia Spotifystä. 

Albumin nimi on ELE. 

Laulajana Eva Louhivuori. 

Mielestäni aivan liian vähälle huomiolle jäänyt julkaisu. 


14. Suomalaisen romanimuusikon esittämää musiikkia

 

Leif Lindgren - Liljankukka

 

Tähän olisi tietysti voinut laittaa vaikka mitä muutakin, mutta päädyin nyt tähän Tenavatähteen. 


15. Teoksen nimessä on hedelmä

 

Puolikuu - Kranaattiomenoita - Single Version

 

Olin luullut tämän listan koostamiseen saakka, että tämä on Pekka Ruuskan esittämä kappale. Ihminen on erehtyväinen. 


16. Mielestäsi hyvin kielestä toiseen käännetty laulu

 

Tessa Virta - Sun Silmissäs Näen Rakkauden (The Look of Love)

 

Alkuperäisen esittää ainakin Dusty Springfield. Sanat tähän versioon kääntänyt Jaana Lappo. 

Innostuin tästä biisistä valtavasti kymmenisen vuotta sitten joitain viikkoja ennen joulua. Eräs entinen "ystävä" oli luonani käymässä ja puhuttiin tästä laulusta, sekä elämääni saapuneesta uudesta Ihmisestä ja suunniteltiin jo minun ja tämän Uuden Ihmisen häitä. 

Häitä ei tullut, mutta terveys meni. Näin se kohtalo kuljettaa. 


17. Musiikkia, jota haluaisit olla mukana soittamassa

 

Aino & Hajonneet - Hullui unelmii

 

Tässä on niin sitä soittamisen riemua! 


18. Kappale tai albumi, joka joutui ensin julkaisukieltoon tai sensuroitiin

 

Simo ja Spede - Keltainen jäänsärkijä - Yellow Submarine

 

Tämä on ainakin ollut soittokiellossa. 


19. Pohjoismaisia euroviisuedustajia

 

Yohanna - Is It True?

 

Islannin viisukappale vuodelta 2009. Tuli toiseksi. Olisin niin suonut voiton. 


20. Musiikkia yhtyeeltä, jossa on yli kymmenen jäsentä

 

Ultra Bra - Ilmiöitä 

Rehellisesti en tiiä mikä muukaan bändi tähän olisi sopinut. 


21. Suomalaista bluesia

 

Dave Lindholm - Pieni Ja Hento Ote - Live in Kajaani 11.2.1992

 

Kirjoitin Spotifyyn hakusanaksi Suomi blues ja löysin jonkun soittolistan ja siltä tämän. 

Sitä en tiiä onko tämä bluesia, mutta menköön.


22. Laulu, joka liittyy jollain tavalla omaan elämääsi

 

Lambretta - Perfect Tonight

 

Syksy 2003. Sunnuntain aamuyön hetki Tampereella. 

 

Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogiini. Etsivä löytää. 


23. Saksalaisen yhtyeen esittämää musiikkia

 

Bad Boys Blue - Where Have You Gone

 

BBB tietenkin tähän! 

Levyhyllyssäni on edelleen kyseisen esittäjän cdt. Niitä on järkyttävä määrä. 

Rakastan tätä bändiä ja tämä olisi voinut olla biisinä myös edellisessä kohdassa.


24. Suomalaista elokuvamusiikkia

 

Jean Sibelius, Lahti Symphony Orchestra, Osmo Vänskä - Finlandia, Op. 26

 

Jokin aika sittten törmäsin Spotifyssä levyyn Sibelius: Music From Timo Koivusalo's Film. 

Päätin, että kyllä aina yks Finlandia soittolistaan mahtuu. 

Lisäsin myös muutaman muun kappaleen tuolta soundtrackilta. 


25. Suomen- tai ruotsinkielistä reggaemusiikkia

 

Puppa J - Tyttö sä liidaat - Radio Edit

 

Reggae ei ole ominta osaamistani tietämyksen saralta, joten tämäkin laulu löytyi Spotifystä muistaakseni joltain Suomi reggae listalta. 


26. Albumi, jonka ottaisit mukaasi autiolle saarelle

 

Madonna - Ray of Light 

 

Listalla on tuolta albumilta laulu nimeltä Little Star. 

Jos mulla olisi lapsi niin tää kuultais nimijuhlissa. Joo Madonna tulisi sinne esiintymään... 

Tietenkin siinä tapauksessa, että kumppani olis ökyrikas, jonka tavotteena saaha laps Suomen. Meillä voiskin sitten muuten olla omat elämät. ABBA esiintyis häissä ja Madonna nimijuhlissa. Niin ja tietenkin Céline Dion synttäreillä. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Vai mitenkä se meni. 

 


27. Muunsukupuolisen artistin musiikkia

 

Tero Hetero, Hilda - Tahdon 

 

Netistä hakemalla löytyi tää Tero Hetero. 

 

Tuli mieleen Blondi tuli taloon-sarjan kohtaus, jossa Liisa Tähtinen ja Tero Tirri ovat kohdanneet ja Liisa kysyy äidiltään miten se voi ihastua tuollaiseen haperoon ja Liisalle sanotaan, että se sano kyllä hetero. 

 

 

Blondi tuli taloon on paras sarja heti Metsoloiden jälkeen, tietenkin.


28. Goa-trancea

 

Zopmanika - Cosmic Intelligence

Kirjotin Spotifyyn Goa Trance ja löysin kokoelman nimeltä Goa Trance 2020 ja tämän laulun. 

Mietin missähän "tiloissa" tällasta musaa tehdään. 


29. Laulun nimi tai sen osa on naisen nimi

 

Ulpu - Anna 

 

Tää kappale sopii elämääni varsin hyvin. 

"Anna sun mies mulle. Et sä sillä mitään tee kuitenkaan. Mä rakastan häntä enemmän kuin sä koskaan." 


30. Klassista musiikkia, jota kuuntelet ulkona aurinkoisena päivänä

 

Pyotr Ilyich Tchaikovsky, Philharmonia Orchestra, Santtu-Matias Rouvali - Swan Lake, Op. 20, Act I No. 2: ValseSwan Lake, Op. 20, Act I No. 2: Valse

 

En oo varma miten toi laulun nimi tulee kirjoittaa. Aurinkoisesta päivästä tulee mieleen Tampere Filharmonia puistokonsertti ajalta ennen Koronaa. 


31. Ukrainalaisen artistin tai yhtyeen musiikkia

 

Jamala - 1944 

 

Ukrainan euroviisubiisi muistaakseni vuodelta 2016.


32. Kissa-aiheinen teos tai laulu

 

Karviaiset - Kissa Kehrääväinen 

 

Kissaihmisen unelmakohta tämä. 


33. 2000-luvulla syntyneen artistin musiikkia

 

Isac Elliot - Waving At Cars

 

En tiedä nykymusiikista, mutta onneksi netti auttoi tässäkin.


34. Lauluja mereltä

 

M - Tähdet meren yllä 

 

En voinut laittaa tähän mitään muutakaan. 


35. Laulun sanat ovat kuin kirje tai viesti

 

Alma Sipilä - Enemmän kuin toinen meistä

 

Tää on niin upea. Aikoinaan naapurista kuului lähes päivittäin pianon pimpsutusta. Kyseinen artisti se siellä soitteli. Itse nautin siitä, koska se kuului keittiööni ja näin ollen oli ruokahetkien ja kotitöiden taustamusiikki taattu. 

Naapuri vaihtui ja nykyään keittiössäni rämistää radio taustalla kun puuhailen siä. 

Vaan tää biisi. 

Tää on just niinkun kirje. 

"Mut se ei riitä, että toinen meistä vain sua rakastaa."


36. Rockyhtye tai -artisti lavalla klassisen orkesterin kanssa

 

Bonnie Tyler & City Of Prague Philharmonic Orchestra - Against All Odds

 

Tää on upea versio ja suosittelen kuuntelemaan koko albumin. 


37. Geffen Records -levy-yhtiön julkaisu

 

Aerosmith - Water Song/Janie's Got A Gun

 

Tää löytyi Spotifystä.


38. Musiikkia esitettynä kielellä, jota et ymmärrä

 

Céline Dion - Comme Un Coeur Froid

 

En osaa ranskaa. Tämä on vuodelta 1987 albumilta Incognito. Levyn viimeinen biisi. 


39. Matkalauluja

 

Sarah Brightman - Only An Ocean Away

Tässä ollaan meren takana. En tiiä minkälaista matkalaulua tässä haettiin. 


40. Juju-musiikkia Nigeriasta

 

Edgar Opcional - Sol 

 

En osaa sanoa tästä mitään. 


41. Teoksen nimessä on tähden, tähtikuvion tai planeetan nimi

 

Movetron - Tellusnainen 

 

Olisin halunnut tähän 2000-luvun alun kappaleen nimeltä Water From Venus, mutta sitä ei Spotifystä löytynyt. 


42. Livealbumi konsertista vuodelta 1972

 

Curved Air - The Germersheim Jam / Vivaldi - Live

 

Tämä kappale kestää vain noin 31:47 ja on albumin nimeltä The Second British Rock Meeting 1972 (Live) päätösraita. 


43. Post-rockia

 

Caspian - Book IX - Remastered

 

Tää löytyi genreen vihkiytyneeltä soittolistalta. 


44. Ruotsiksi laulavan suomalaislaulajan musiikkia

 

Carola - Förbjuden lek - Romance de amor

 

Kielletyt leikit ruotsiksi. 


45. Laulu, joka piristää ankeimmankin päivän

 

Maustetytöt - Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään

 

Tää nyt vain on viime vuosien paras rakkauslaulu!


46. Laulun nimi tai sen osa on miehen nimi

 

Leevi and the leavings - Jani 

 

Tää on huippu biisi vaikka surullinen tarina onkin. 


47. Laulun sanat on osoitettu nuorelle henkilölle tai lapselle

 

Céline Dion - At Seventeen 

 

Tästä on varmaan monia versioita. Taitaa Céline olla hieman yliedustettuna tällä listalla. 


48. Fyysiseltä toimintakyvyltään rajoittuneen muusikon musiikkia

 

Signmark - I Can't Change

 

Tää artisti tuli heti mieleen.


49. Laulun sanoissa esitetään kiitos jollekulle tai jostakin

 

ABBA - Thank You For The Music 

 

ABBA on myös yliedustettuna tällä listalla. 


50. Jouluista instrumentaalimusiikkia 


Festive Harp - The Christmas Song (Chestnuts Roasting)



Tää oli haastava, mut jonkun soittolistan kautta löysin.



Seuraava teksti tulee kuukauden lopulla. Silloin aiheena eräs merkkipäivä Kuplivaan tapaan.

torstai 7. huhtikuuta 2022

Céline Dion: Unison


 

 

 

 

 

 

 

Aloitan uuden sarjan, jossa esittelen kerran kuussa yhden Céline Dionin  englanninkielisen albumin. 

Ranskaksi levytetyt  on vähän avoin kysymys, koska en osaa tuota rakkaudenkieltä. 

 

Olen yhä tilanteessa, jossa odotan tietoa missä ja milloin Célinen Suomen keikka on. 

 

Ensimmäisenä esittelyssä albumi vuodelta 1990, joka on Célinen yhdeksäs albumi, mutta ensimmäinen englanniksi. 

Singleinä levyltä julkaistiin kappaleet (If There Was) Any Other Way, Unison, Where Does My Heart Beat Now, The Last to Know ja Have a Heart.

 

 

Celine Dion - Unison 

 

℗ 1990 Sony Music Entertainment Canada Inc.

 

 

Spotify 

 

 Youtube

 

Tracklist: 

 

 

1.

If There Was) Any Other Way
Paul Bliss
Christopher Neil
3:59


 

 


 

 

 

 

Pakko sanoa, että jos äänestä ei tunnistaisi laulajan olevan Céline Dion niin tämä koko levy voisi hyvin olla jonkun tuon ajan artistin yhden albumin ihme. 

Tästä avausraidasta on vaikeaa kuvitella mitä Dion voi äänellään tehdä ja minkälaisia upeita balladeja tulevaisuudessa saammekaan kuulla häneltä. 

Kappaleen soundit ovat niin tyypillisiä ajalle 1980-1990-lukujen vaihde. 

 

Lisäksi olen varmaankin ainoa ihminen maailmassa, jolle kappaleen introsta tulee mieleen

 Dana Dawson - Romantic World-kappale, jonka saa tuosta soimaan. 


Tämän vuoksi pengoin omia cd arkistoja ja laitoin soimaan kokoelman, jolla on tuo Romantic World ja muita tuon ajan hittejä, kuten artisteilta The KLF ja 2 Unlimited. 

Mietin toimiiko tuo vuosia untaan uinunut Mr Music-kokoelma vielä, mutta oikein hyvinhän cd soi soittimessaan. 

Samaan aikaan kuuntelin tietokoneelta langattomilla kuulokkeilla tätä Unisonia, keittiön cd-soittimesta raikasi tuo kokoelma ja puhelimen kautta sillä kätevällä lauluja tunnistavalla sovelluksella tunnistin muutamat tuon kokoelman biisit ja kuuntelin niitä myös puhelimella  Spotifystä eri profiilin kautta kuin mitä koneelta soi Unison. 

Tällaista multitaskaamista. Kodissani huutaa aina joku, mutta tuo olikin kyllä jo aikamoista kakofoniaa. 

 

CD-kuuntelua haittaa, ettei yli kymmenen vuotta palvelleet Yamaha stereot soita enää cd-levyjä. Ainutkaan cd ei lähde soimaan. 

Aikaisemmassa elämässä tiesin keltä olisin saanut vinkkiä ja apua tähänkin cd ongelmaan. Mutta koska elämme nykyisyydessä niin totisesti elämme... Niin. Alan asiantuntijat on vähissä. 


 

2.

If Love Is Out the Question
Bliss · Phil Palmer
Neil
3:53
 

En ole varma kuinka tämä laulun nimi pitäisi suomentaa. Olisiko se "Jos rakkaus on ulkoistettu kysymys". Vai olisiko se "Jos rakkaus on ulkona kysymyksistä?"


Soundit on niin tyypillisiä ajallensa, että tämäkin voisi olla jonkun täysin eri artistin esitys.

 

 

3.

Where Does My Heart Beat Now
Robert White Johnson · Taylor Rhodes
Neil
4:33
 

 

 


 

 

 

Tässä kappaleessa on sitä jotain! 

Kysellään Missä mun sydän lyö nyt? 

Tämä muistuttaa etäisesti niitä lauluja, joita myöhemmin olemme kuulleet. Tämä on samalla pop/rock, kuin balladikin. 

Tuntuu, että aina kun laitan siis lähinnä jos laitan suomalaisen kaupallisen radiokanavan soimaan niin sieltä tulee Dionilta joko tämä tai se Titanic tunnari. 

 

 

4.

The Last to Know
Brock Walsh · Phil Galdston
Neil
4:36
 

 


 

 

 

 

Tämä kappale on alunperin Sheena Easton - The Last To Know

 

Biisin saa soimaan tuosta. 

 

En ollut koskaan aiemmin kuullut tätä alkuperäistä versiota ennen tätä projektia. 

Pakko sanoa, että pidän tietenkin enemmän Dionin versiosta, joka sopii mielestäni hyvin tälle levylle ja on kuin tehty Dionille. Ehkä onkin. Ainakin versio on hyvin Dionmainen, kun taas alkuperäisessä versiossa on todella 80-luvun soundimaailmaa. 

 

Kappaleen nimestä minulle tuli väistämättä mieleen tämä vuoden 2000 hitti. 

 

Britney Spears - Don't Let Me Be The Last To Know

 

 

5.

I'm Loving Every Moment with You
Tom Keane · Eric Pressly · Tyler Collins
David Foster · Keane
4:08
 

 Biisiä on ollut tekemässä David Foster ja sen kyllä kuulee. Foster on tehnyt lukuisia tunnettuja lauluja, joista ei tosin välttämättä tule aina ajatelleeksi, että ne on Fosterin. 

Minulle tulee tästä etäisesti mieleen Toni Braxtonin Secrets albumin äänimaisema. 

 


6.

Love by Another Name
Foster · Clif Magness · Glen Ballard
Foster
4:52
 

Kappaleen alkaessa minulle tulee mieleen, että tämä sopisi aamuyön automatkalle taustaksi. Aamuöinen  liikennetunnelma häipyy kuitenkin viimeistään kertosäkeessä, jossa käytetään erittäin epämiellyttävää ja hermojaraastavaa robottisoundia toistelemaan kappaleen nimeä. 

Mietin mistähän se robottisoundi käytännössä on? Vai onkohan siihen käytetty Dionin omaa ääntä. 

Tämän ansiosta on olo, että tällä laululla koetetaan olla jotain muuta kuin mitä ollaan. Ikäänkuin otetaan kaikki irti sen aikaisesta äänenkäsittelytekniikasta. Etenkin kun robottiäänen käyttö vain lisääntyy laulun loppua kohden. 

Varmasti tuollaisellakin soundilla on paikkansa, mutta Dionin tuotantoon se ei sovi! 


 

7. 

Unison
Andy Goldmark · Bruce Roberts
Goldmark
4:12
 

 

 


 

 

 

En tiedä mitä levyn nimi Unison tarkoittaa. Löysin kyllä netistä kaikenlaisia merkityksiä, mutta en silti ymmärtänyt. 

En siis ymmärrä miten tämä kappaleen nimi liittyy siihen mitä tässä lauletaan. 

"We are one. We do it in the unison." 

 

 

 

8.

I Feel Too Much
Keane · Pressly
Foster · Keane
4:09

 

Fosterin kuulee tästäkin ja kappaleen intro on niin 80-lukulainen, että voiko edes 80-luvulla oikeasti tehty musiikkikaan kuulostaa enemmän tai aidommin kyseiseltä vuosikymmeneltä. 

Kertosäkeen lyriikoiden ja miksei myös kokonaisuuden kannalta tämä voisi olla hyvin esim. Kylie Minoguen tuotannosta. 

Yllätyin valtavasti kuinka perin popsoundia Dionin alkutuotannosta löytyykään! 


9.

If We Could Start Over
Stan Meissner
Foster
4:23
 

Kappaleen alusta en meinaa tunnistaa Dionin ääntä. Se kuulostaa jotenkin täysin erilaiselta kuin levyllä muuten. Biisin edetessä alkaa kuulostaa tutummalta. 

Tää on kyllä niin tyypillinen Foster biisi kuin olla voi. Muutenkin upea pianosoundi ja jotenkin tosi elokuvallinen teos. 

 

 

10.

Have a Heart
Aldo Nova · Billy Steinberg · Ralph McCarthy
Foster
4:15
 

 


 

 

 

 

Kaunis rakkauslaulu. Ennakoi tulevaa tuotantoa. Tämäkin on kuitenkin laulu, josta ei ensimmäisenä tule Dion mieleen.

Levy olisi voinut päättyä upeaan edelliseen lauluun siis biisijärjestys olisi voinut olla toisenlainen.

 

Total length:
43:00
Personnel[edit]
Adapted from AllMusic.[27]
• Celine Dion – lead vocals, background vocals
• René Angélil – personal manager
• John Barnes – keyboards, synclavier, synthesizer, vocoder
• Andy Batwinas – assistant engineer, mixing assistant
• Paul Bliss – drums, keyboard programming, keyboards, programming, background vocals
• Michael Boddicker – percussion, programming, synthesizer, synthesizer programming
• Rev. Dave Boruff – programming, synthesizer programming
• Richard Bowen  – programming
• Rick Bowen – programming, synthesizer, synthesizer programming
• Mike Brooks – engineer
• Robbie Buchanan – keyboards, programming
• Alan Carvell – background vocals
• Keith "KC" Cohen – mixing
• David Dachinger – engineer, programming
• Andy Duncan – drums and percussion (track 3)
• Chris Earthy – production coordination
• Charles Fearing – guitar
• David Foster – arranger and producer (tracks 5, 8), keyboards, background vocals
• Humberto Gatica – engineer, mixing
• Andy Goldmark – arranger, drum programming, keyboards, producer, programming, synthesizer, synthesizer bass
• Art Graham – artwork
• Simon Hurrell – engineer
• Paul Jackson Jr. – guitar
• Randy Jackson – bass (track 5)
• Tom Keane – arranger, keyboards, producer, programming, synthesizer, synthesizer programming, background vocals
• Randy Kerber – arranger, keyboards, programming, synthesizer programming
• Michael Landau – guitar, soloist
• Laura Livingston – assistant engineer, mixing assistant
• Vito Luprano – executive producer, producer
• Clif Magness – keyboards, programming
• Francis Manzella – programming
• Stan Meissner – arranger
• Christopher Neil – producer (tracks: 1-4), background vocals
• Aldo Nova – arranger
• Phil Palmer – guitar
• Paul Pesco – guitar
• Steve Pigott – bass and drums (track 4), keyboards, percussion
• Ruth Pointer – background vocals
• Jeff Porcaro – drums
• Dave Reitzas – assistant engineer, percussion
• Norene Rill – production coordination
• Bob Rosa – mixing
• Jack Rouben – engineer
• Biti Strauchn – percussion, voices
• Hugh Syme – artwork
• Linda Taylor – background vocals
• Fonzi Thornton – background vocals
• Freddie "Ready Freddie" Washington – bass
• Paul "Wix" Wickens – bass, keyboards (track 3)
• Jeffrey "Woody" Woodruff – engineer
• Richard Zuckerman – executive producer, producer 



Annan albumille kaksi tähteä. 

Tämä on aikansa äänimaisemilla höystetty sillisalaatti. Vähän tätä ja vähän tuota.


On todella harmillista ettei 80-luvulla äänitettyjä ranskankielisiä levyjä saa käytännössä mistään. Haluaisin kuulla ne pari joululevyä ja muutenkin tämän varhaisen vaiheen soisi tulevan myös Euroopassa kuulluksi.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Eppu Nuotio: Leinikkimekko - Raakel Oksa ratkaisee


 

 

 

 

 

 

Eppu Nuotio - Leinikkimekko - Raakel Oksa ratkaisee

 

Gummerus 2022 

 

ISBN 9789512428496

 

 

Raakel Oksa saa kunnostusprojektikseen kahden asunnon yhdistämisen Töölössä. Raakelin ja hänen luottoremontoijansa Dannen purkaessa väliseinää he löytävät rakenteista peltisen keksipaketin, johon on säilötty katkaistu letti ja leinikkimekko.¿
Kesällä 1960 lahjakas viulistityttö matkustaa Kainuusta Helsinkiin kesäkurssille saatuaan maakuntajuhlassa stipendin. Hilkka asettuu vanhapiikatätinsä asuntoon. Unelmien kesä, jolloin Hilkka omistautuu viulunsoitolle ja ensirakkaudelle, päättyy kuin saksilla leikaten.
Eppu Nuotion dekkarisarjan avaus esittelee intohimoisen käsityöläisen, Raakel Oksan, joka puusepän työnsä ohessa tempautuu selvittämään rikoksia eri kaupunginosissa. Raakel Oksan tähdittämä sarja sammuttaa janon, jonka Nuotion Ellen Lähde -sarja jätti lukijoihinsa.  


Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

E-kirjana tämä. 

 

Luin yhdeltä istumalta. 

 

Kirjassa on kaksi aikatasoa, joissa ollaan nykyajassa, sekä vuodessa 1960 Kainuussa ja Helsingissä. 


Hilkka on lahjakas viulisti ja pääsee stipendin ansiosta Helsinkiin soittoa opiskelemaan ja asumaan tätinsä luo. 

Hän lähtee Kainuusta niinkuin me muutkin. 

Kesä 1960 on täynnä onnen odotusta ja viulun soittoa! 

Rakkaus löytyy ja pidin erityisesti kohdasta, jossa huristellaan raitiovaunulla kesäillassa kaksin. 


Viulunsoitto häiritsee naapureita ja Hilkasta alkaa tuntua, ettei halua jatkaa soittoa vaan haluaa takaisin kotiin Ristijärvelle. 

Hän tekee päätöksen, mutta ennenkuin ehtii toteuttaa sitä tapahtuukin peruuttamattomia asioita. 

Suku on pahin. Totesin lukiessani. 


Sukulaisuussuhteiden äärellä ollaan myös kirjan toisessa aikatasossa nykyajassa, jossa Raakel alkaa tutkia leinikkimekon tapausta. 


Raakel myös ikäänkuin syntyy uudelleen kuullessaan omaa elämäänsä järisyttävän tiedon. 


Tätä dekkaria kutsuttaisiin kait nimellä cozzycrime. 

En tiedä mikä olisi hyvä suomennos tälle sanalle. 


Itse olisin ollut enemmän kiinnostunut tästä 1960-luvun osuudesta. 


Ajattelin, että tämä kirja varmasti on taattua Eppu Nuotio laatua ja olihan se hyvin kirjoitettu ja toteutettu. 

Jäin silti kaipaamaan jotakin. 


Annan kirjalle kolme tähteä. 


Aikoinaan rakastin Eppu Nuotion Pii Marin-sarjaa. 

Jos kirjojen hahmoista voisi joitakin tavata oikeassa elämässä niin haluaisin kohdata Piin ja Rebecka Martinsonin. 


Leinikkimekossa oli eräs varsin osuva lausahdus, jolle annan kunniamaininnan tässä: 


”Aune oli Kainuusta ja se osasi juhlia paremmin kuin kukaan.”

 

 

 

 

Edellisestä kirjamaailmaa käsittelevästä  tekstistä sain niin kannustavia kuin negatiivisia kommentteja. 

Toisaalla oltiin sitä mieltä, että kirjoitin tärkeästä aiheesta, jota näkevä ei tuu ajatelleeksi ja myös ihmeteltiin kuinka kummaa on kaikkialla. Ei siis sitä vaan että kuinka kummaa on, etten saanut e-kirjaa tai pdf-vedosta kun pienkustantamotkin niitä pystyy nopeella aikataululla antaa. 


Kiitos näistä <3 


Sain niin ikään kuulla olevani lukijana pohjasakkaa. 

Minkä kustantajat voi jos on toimitettavissa vaan painettu kirja. Kyllä kuule voi kun vain on tahtoa!

Tää ei ole mitään syrjintää ja verrattiin tilannetta siihen, että Elisakirjasta saa vaan ilmaisina kirjalahjoina e-, ja äänikirjoja, eikä ollenkaan paperikirjoja. 

Nää nyt ei ole mitenkään verrannollisia asioita. Elisakirjan asiakas tietää, että kirjat ovat siellä tarjolla vain e-, ja äänikirjoina. 

Minulla sen sijaan ei ole mahdollisuutta lukea painettua kirjaa lainkaan. Siksi en ole yhdenvertaisessa asemassa muiden lukijoiden kanssa jos kirja on vain painetussa muodossa. 

Vuonna 2022 kustantajat ja kirjakaupat eivät vieläkään koe lukijoina muita kuin painetun kirjan lukijat. 

Samaan aikaan kaunistellaan todellisuutta uutisoimalla äänikirjojen olemassaolon räjähdysmäisellä kasvulla. 

Ikäänkuin äänikirjat olisivat samanlainen viihdekäyttökokemus kuin vaikkapa alkoholi, jonka vuosittaisen litramääräisen myynnin tilastoja seurataan ja uutisoidaan. 

Kirjakauppojen ja kustantajien mielestä minulla ei ole oikeutta lukea, koska en näe tekstiä siitä paperisesta kirjasesta. 

Kirjatapahtumissa äänikirjoista keskustelee ihmiset, jotka on julkisuudesta tuttuja. Eivät sellaiset ihmiset, jotka lukevat äänikirjoja, koska eivät voi painettua formaattia käyttää. 


Monen mielestä minä vouhkaan aivan turhista ja toissijaisista asioista. 

Turhaksi vouhkaamiseksi tätä voi kutsua henkilöt, joilla ei ole lähipiirissään muita kuin heidän kanssaan just samalla tavalla toimivia ihmisiä. Sillä sellaisessa tilanteessa ihminen ei tule ajatelleeksi, että on muitakin tapoja elää jos vaikka joku aisti puuttuu yms. 

Asioita ei kyetä kohtaamaan ennenkuin ne tulevat tarpeeksi lähelle. 


Monien mielestä olen negatiivinen ja vihainen ihminen. 

Näin voi ajatella jos ei ole koskaan nähnyt mua livenä ja lisäksi netissä kuka tahansa voi esiintyä minkälaisena haluaa. 

Tokihan mielipiteeseesi minua kohtaan on oikeus. 

Minullakin on oikeus mielipiteisiini ja oikeus ilmaista ne kuten haluan!

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Yona: Uni johon herään


 

 

 

Yonan Uni johon herään albumi julkaistiin maaliskuussa 2021. 

Minulle tuli yllätyksenä yhteistyö Tapiola Sinfoniettan kanssa. 

Kun laitoin levyn soimaan ekaa kertaa yllätyin vielä iloisemmin. 

 

Tässä arvioni. 

 

 

Yona & Tapiola Sinfonietta  - Uni johon herään 

 

Johanna Kustannus 2021 

 

Spotify 

 

 

Kappaleet: 

1. Ooksä unohtanu? – 8.21

Tää on niin upea. Kaikki toimii! Orkesteri on hyvin mesissä. 

Samaistuin vahvasti laulun lyriikkaan. Pitäisikin Googlettaa mikä tai mitä on konkriitti, joka mainitaan sanoituksessa. 


2. Kultavehka – 4.05

Tämän laulun introa voisin kuunnella vaikka kuinka kauan repeatilla jos se olisi mahdollista. 

Tässä ilmeisesti soittaa Yonan bändi ja hyvin soittaakin! 

Joku tässä kappaleessa muistuttaa vahvasti Yonan aiemmasta tuotannosta löytyvästä laulusta nimeltä Uusi taivas, jonka introa voisin kuunnella myös aivan mielinmäärin. 

Kultavehka on myös samaistuttava lyriikoidensa osalta ja tämä kappale olikin itsellä Spotifyn Vuoden 2021 suosikki kappaleissa Top vitosessa. 


3. Heihei – 2.13

Haikean kaunis surumielinen jäähyväislaulu. 

Lyhyt ja ytimekäs.


4. Irti – 3.42

Tää on julkaistu singlenä ja saanut paljon soittokertoja. 

Pidän tästä valtavasti kuin myös laulun pohdiskelevaisuudesta. 


5. Vitun unelmat – 4.09

Me Naiset julkaisi Yonasta keväällä 2021 haastattelun, jossa hän puhui rajatilahäiriöstä, joka hänellä on. 

Tässä kappaleessa sanotaan, että suuris tunteis niissä mä oon hyvä. 

Sitähän se rajatilahäiriö on. 

Pakko mainita vielä lause "uni ei oo uni enää jos siitä herää". 


En valitettavasti voi täysin kaikkea kirjoittaa tähän siitä miten kappaleista löysin yhtymäkohtia omaan elämääni. 


6. En saa rauhaa – 3.45

Kappaleen ensi hetkistä tulee mieleeni Disneyn Kaunotar ja hirviö elokuvan soundtrackilta löytyvä prologi ja sen alun musiikki. 


7. Se ei ikinä lopu – 3.54

Kappaleessa todetaan, että jos ei ois rakkautta niin ei ois mitään. 


8. Solut herää eloon – 4.11

Tässä puhutaan kivun siis hyvän kivun tuntemisesta ja siitä on tärkeää puhua. 

Jotenkin tää niin sopii kevääseen. 


9. Sanomatta selvää – 3.58

Tää on erityisesti tähän maailman tilaan sopiva laulu. 

Tässä sanotaan, että "Sanomatta selvää ne aina sotaa jatkaa". 


10. Kannolla – 4.26 


Biisi kertoo siitä kun istahdetaan kannolle ja itketään, sekä mietitään, että ehkä elämä kantaa kuitenkin. 


Biisi on kirjoitettu tosi elämästä. Yona oli nähnyt mitä hänen elämässään tulee tapahtumaan. 

Tämän hän kertoi helmikuun 2022 Tampereen keikalla. 

Keikalla hän puhui myös rakastumisen kannattavuudesta ja kannattamattomuudesta. 



Annan tälle levylle täydet viisi tähteä. 


Tämä on yksi viime vuoden kuunnelluimpia levyjäni.

maanantai 4. huhtikuuta 2022

Catherine Rider: Kiss Me – Rakkautta Mykonoksella


 

 

 

 

Vastustamattoman viihdyttävä sarja vie lukijan romanttisille matkoille ympäri maailmaa.

New Yorkin kasvatti Izzy viettää kesää, joka ei muistuta hänen haaveitaan edes etäisesti. Paahtavasta auringosta ja kutkuttavasta lomaromanssista nauttimisen sijaan hän kaitsee lapsia risteilyaluksen uumenissa! Chicagolainen Zach puolestaan on saapunut synnyinseudulleen Mykonokselle keskelle eripuraista sukukokousta.Kohtalo tuo nuoret yhteen, ja vaikka rakastuminen ei ole kummankaan suunnitelmissa, idyllisen Kreikan sinisenä kimmeltävä meri ja huumaavat auringonlaskut päättävät heidän puolestaan.
Alkuteos: Kiss Me 1 Mykonos
ISBN e-kirja: 978-951-1-42935-7
Kääntäjä: Terhi Leskinen 

 

 

 

Tämä ei ole kirja-arvio vaan kannanotto asiaintilaan. 

 

Suomalainen kirjakauppa lähestyi minua viime viikolla sähköpostilla, jonka otsikkona oli "Ilmainen lukuelämys romantiikan ystäville!" 


Viestissä tarjottiin ennakkokappaletta luettavaksi Catherine Rider - Kiss Me – Rakkautta Mykonoksella-teoksesta. 


Vastineeksi tästä ilmaisesta ennakkokappaleesta olisi pitänyt kirjoittaa arvostelu Suomalaisen sivuille. 


Ilmottauduin mukaan viestin linkistä, jonka jälkeen laitoin sähköpostia ja kysyin, voisinko saada tämän ennakkokappaleen luettavakseni e-kirjana, koska en voi lukea painettua tekstiä ja kerroin kuinka mieluusti osallistuisin tähän lukijaraatiin. 


Vastaus jonka Suomalaisesta sain oli aivan käsittämätön ja vain alleviivasi sitä etten minä ja miljoonat muut maailman kansalaiset ole lukijoina saman arvoisia painettua tekstiä lukevien kanssa. 


Heidän vastauksensa oli joltiseenkin tällainen: 

"Lukuraatilaiset saavat luettavaksi vain ennakkokappaleita ennen kirjan virallista julkaisua, eli e-kirjaa ei valitettavasti ole mahdollisuus tässä tilanteessa antaa arvioitavaksi."


Vastasin heille itse näin: 


"Hei. Kiitos tiedosta. Käytäntö on tavallaan syrjivä, koska tässä huomioidaan vain painettua tekstiä lukevat. Ikäänkuin muiden formaattien lukijat eivät olisi samasssa asemassa."


En jaksanut alkaa vääntää asiasta yhtään enempää ja puhua saavutettavuudesta ja yhdenvertaisuudesta. 



Rikotaanpa tässä heidän vastauksensa atomeiksi ja ihmetellään yhdessä. 


Näinä sähköisen aikakauden aikoina kirjan teksti on jokatapauksessa olemassa tietokoneella tai jos ei tietokoneella jollain yksittäisellä ihmisellä niin varmasti ns. Pilvessä jollain palvelimella julkaisua ja virallista epub/pdf-

vedosta odottamassa. 

Jopa minä ehkä merkonomi taustasta johtuen tai juuri siksi osaan itse muuttaa tekstin pdf-tiedostoksi. Ja Ei! En tarvitse siihen näkevän apua vaan tietokoneeni ruudunlukuohjelma ja pistekirjoitusnäyttö tai tuttavallisemmin pistenäyttö hoitavat asian oikein mallikkaasti. Siis toki varsinaiset ohjelmat kuten Word jne asiat tekee, mutta jotta pääsen tekstin muuntamisessa etenemään vaihevaiheelta niin tietokoneeseeni asennetut ja liitetyt apuvälineeni avustavat siinä prosessissa. 


Menikö liian tähtitieteelliseen suuntaan? Tämän selkeämmin en osaa sokeana toimimista tietokoneen kanssa kuvailla. 


Aiheena oli tässä vaiheessa kirjan tekstin olemassaolo tietokoneella. 


Tätä olemassaolevaa aineistoa ei voida kuitenkaan syystä tai toisesta jakaa eteenpäin, vaikka painettua fyysistä kirjaa voidaan jo lähettää ennakkokappaleena lukijoille? 


Mistä johtuu? Mistä johtuu väkivalta? Mistä johtuu päihdeongelma? 

Ei nyt kuitenkaan mennä nuihin kahteen viimeseen kysymykseen ja niiden asioiden äärelle. Aina kun joku kysyy johonkin asiaan liittyen, että "Mistä johtuu?" Niin minulle tulee mieleen nuo äsken mainitsemani kaksi kysymystä. Ne saattaa ehkä olla jostakin punk biisistä, mutta voin myös olla väärässä, koska en voi millään muistaa aivan jokaista minulle pakkokuunnellutettua punk biisiä.



Olin kysymässä sitä mistä johtuu, että painettua kirjaa kyllä jaetaan ennakkoon, mutta e-kirjaa ei? 


Tällainen käytäntö nimittäin asettaa lukijat eriarvoiseen asemaan ja koska tämä käytäntö on olemassa niin herää kysymys miksi? 


Miksi vain fyysistä kirjaa lukevat on huomioitu tällaisissa kampanjoissa? Miksi ajatellaan, että kaikki lukevat fyysistä kirjaa? Samaan aikaan uutisoidaan äänikirjojen kuuntelun räjähdysmäisestä kasvusta!

Miksi e-kirjan lukijoita ja äänikirjan lukijoita (kuuntelu on lukemista) ei pidetä samalla viivalla fyysisen formaatin kanssa? 


Miksi asenteet kirjamaailmassa ovat niin syvään juurtuneita ja luutuneita? 


Itse en näe, joka tarkoittaa sitä, etten voi lukea fyysistä kirjaa. 

Vallalla olevain asenteiden ja käsitysten mukaan en ole lukijana samassa asemassa. 


Minuun ja lukutapaani suhtaudutaan siten kuin olisin joku eriävä yhteiskunnan osanen. 

Olen useissa Facebook ryhmissä törmännyt tähän. Jos osallistun keskusteluun ja kirjoitan, että en voi lukea painetttua tekstiä niin saan kaikenlaista skeidaa osakseni, kuten vaikka kommentteja siitä, että on olemassa Celia-kirjasto, lainaa kirjasi sieltä, halveksuntaa siitä, että kehtaan valittaa siitä ettei joku kirja ole samaan aikaan e-, tai äänikirjana kuin se on painettuna. 

Vaadin kuulemma liikaa kun perustelen tätä saman kirjan eri formaateissa julkaisua tasavertaisuudella ja yhdenvertaisella lukijuudella. 

Koen, että tällaisissa keskusteluissa muut osapuolet nauravat partaansa tai kuka minnekin ja halveksivat näkemyksiäni. 

Seuraavaksi joku esittää kysymyksen voiko sokealla ihmisellä olla näkemyksiä? Kyllä voi! 


Kun keskustelemme kirjoista internetissä niin mikä antaa Sinulle Oikeuden määrittää olenko minä vakavasti otettava lukijana kun en lue painettua tekstiä? 

Sillä Sinä, joka tätä oikeuttasi käytät voit myös itse vaikka joutua onnettomuuteen, joka vammauttaa sinut siten, ettet voi vaikkapa pitää fyysistä kirjaa kädessäsi, etkä vaikka istua siten, että fyysisen kirjan luku olisi mahdollista. 

Voit myös tavalla tai toisella vaikkapa iän myötä menettää näkösi, jolloin et myöskään voisi lukea fyysistä kirjaa. 

Mitäs sinä silloin tekisit? 

Loppuisiko lukeminen kohdallasi? 

Vai opettelisitko kuuntelemaan äänikirjoja, joiden lukijoita aiemmin syvästi halveksit ja olit sitä mieltä, että he eivät ole lukijoita ensinkään, koska se ainoa oikea lukutapa on lukea fyysistä kirjaa? 


Sinä Kirjakeskusteluun osallistuva oikeuttasi käyttävä ihminen luulet olevasi niin kaikkivoipainen, ettei fyysisesti vammautuminen, näön menetys tai mikään muukaan fyysistä lukemistasi rajoittava asia sovi sinun ajatuksiisi, eikä mielestäsi näin ollen voisi koskaan toteutua kohdallasi! 


Voin kertoa Sinulle, ettei kukaan tässä elämässä selviä vaurioitta. Ei ilman henkisiä, eikä fyysisiä. 



Edelleen kysyn kirjamaailmalta miksi ette pidä lukijoita samanarvoisina käytetystä formaatista riippumatta? 


Catherine Rider saa ainakin paljon ilmaista näkyvyyttä tämän tekstini ansiosta! 


Haluan tällä tekstillä ravistaa kirjamaailmaa, jotta tulisin lukijana arvokkaaksi, tasavertaiseksi, yhdenvertaiseksi, nähdyksi ja kuulluksi riippumatta käyttämästäni formaatista!

Miksi yhä vuonna 2022 kaikki kampanjat suunnitellaan paperikirjan ehdoin? 


Olen aiemmin käsitellyt suhtautumista lukijuuteen vaikkapa näissä teksteissä: 


Barack Obama: Luvattu maa


Helsingin kirjamessut 2020: kooste & tunnelmia

 

Helsingin kirjamessut 2021: Fiiliksiä & viiltävää analyysia 

 

ja 

 

Tampereen kirjafestarit



Nautinnollisia Lukuhetkiä Ihan Jokaiselle!



perjantai 25. maaliskuuta 2022

M: Lauluja 1960-luvulta


 

 

 

M: Lauluja 1960-luvulta
Album
SOL-137
Release:
Digital / CD : 25.3.2022
Vinyl LP: 22.4.2022
Solina Records will release the fourth album by M, one of the most interesting creators in Finnish pop music, on March 25, 2022. From the forthcoming album “Lauluja 1960-luvulta” has previously released very beautiful singles “Maailmain”, “Sinun omasi” and “Tanssilaulu”. Along with three previously released albums, M has received rave reviews, the best Finnish album of the year, nominations for the Emma and Teosto awards, and gigs at major domestic festivals. Minja Koski’s aka M`s fourth album is exceptionally a cover album that contains Finnish schlager classics from the 1960s. Tracklist includes songs made famous by Laila Kinnunen, Carola, Anki and Tamara Lund, among others. The singles “Maailmain”, “Sinun omasi” and “Tanssilaulu” have received already an ecstatic reception. The album is produced by Miikka Ahlman. Arranged and played by Minja Koski, Miikka Ahlman, Aleksi Kaufmann, Jussi-Pekka Parviainen and Simo Saukkola.
 

Levy lähtee soimaan tästä.

 

 

 

Viime Juhannuksen Sinun omasi singlen julkaisusta asti mietin tuleeko jatkoa ja tulihan sitä Tanssilaulu ja Maailmain sinkkujen verran ennen levyä. 

Tämä levy on omalla tavallaan tyylillisestikin erityinen. 

Tunnistettava soundimaailma ja kuitenkin artistista tulee esiin uusia puolia. 

Levyn päätösraita on niin riipaiseva ja en tiennyt, että M tulkitsee noin upean kauniisti. 

Mielenkiintoista kuulla livenä nämä laulut. 

Osa lauluista on itselle tuttuja, mutta joukossa myös tuntemattomia, joiden alkuperäisiä versioita en ole koskaan kuullut. 

 

 

Tracklist:


1. Sinun omasi

 

Tätä kuuntelin repeatilla viime Juhannuksena, jotenkin vain niin upea versio kuin on myös biisin syntyyn liittyvä tarina. Siis siihen Tamaran alkuperäiseen.


2. Tähdet meren yllä

 

Kun jokin aika sitten luin levyn biisilistan niin mietin minkälainen versio tämä mahtaa olla ja että kykenenkö kuuntelemaan sitä koskaan. 

Rakastan tämän laulun lyriikkaa erityisesti. 

Joitain vuosia sitten Juhannuksena löysin tästä kappaleesta aivan upean version ja yleensä kesällä juurikin Juhannuksen aikaan kuuntelen tätä.

 

Minjan versio on sanoinkuvaamattoman kaunis ja tiiän, että tulen tätä jatkossa soittamaan paljon. 


3. Maailmain

 

Carolan versio on aivan ihana ja tämä vetää vertoja sille. 

 

Itse tutustuin tähän lauluun kesällä 2004 kun Agnetha Fältskog julkaisi albumin, jossa oli coverbiisejä. En tiennyt niiden olevan versioita vanhoista kappaleista ja sillä levyllä oli tämä englanniksi. 

Olin just muuttanut Tampereelle; kaikki oli uutta ja jännittävää.

Kuuntelin sitä Agnethan levyä valtavasti. 

Osan kesästä vain makasin silloisessa kodissani, en jaksanut nousta, peseytyä yms. Olin psyykkisesti huonossa kunnossa, mutta ei siitä sen enempää. 

Meni vuosia ennenkuin pystyin kuuntelemaan sitä levyä sen kesän jälkeen. 

Tässä se versio; 

 

Agnetha Fältskog - The End of the World


4. Tanssilaulu

 

Tästä tiedän vain tämän version, joten en osaa antaa vertailua. 


5. Valoa Ikkunassa

 

En tiedä mistä johtuu, mutta en voi sietää Laila Kinnusta. Siis hänen ääntään. 

Mietin, että vaatii suurta rohkeutta tehdä omanlaisensa versio näin ikonisesta laulusta näin 2020-luvulla. Pidin.


6. Ne kesäyöt

 

Anki on myös artisti, jota itse en voi sietää. Tiedänkin hänen tuotannosta oikeastaan vain tämän laulun. 

Pakko sanoa, että Minjan versio on parempi! 


7. Kun

 

Tää on täysin vieras. Ei aavistustakaan alkuperäisestä, mutta tälle levylle tällaisena tämä sopi.


8. Niin aikaisin

 

Tämän ja tuon seuraavan raidan kohdalla mietin kuinka paljon on musaa, jota en ole milloinkaan kuullut. Sillä näitä en. 

Upea lyriikka kenen teksti tai tekemä suomennos lieneekään. 


9. Älä kiiruhda 


Kun kuuntelin tätä laulua toiseen kertaan totesin, ettei tätä kannata ainakaan ikinä milloinkaan kuunnella kun istutaan iltaa ja kiitin onneani, että kevään suuret juhlat siis synttärit juhlittiin alta pois jo tuossa aiemmin kun minulla ei vielä ollut tätä laulua. 

Jos nimittäin oltais nyt juhlistamassa niin haluisin kuitenkin soittaa tämän jossain vaiheessa iltaa ja saada muutkin itkemään. 


Annan levylle kolme tähteä. 

Jäin kaipaamaan jotain. 

Huomasin myös kirjoittaneeni levy-yhtiön väärin aiempiin M postauksiin tunnisteisiin. Niissä lukee Solina Recors vaikka pitäs olla tietenkin Solina Records. 

Pahoittelut. 

Tämän tekstin tunnisteissa on sekä oikea, että se aiempi väärä tag. 


Hävettää! Voikohan sitä enää jatkossa blogatakaan?

Heart Presents a Lovemongers' Christmas

        Heart Presents a Lovemongers' Christmas   ℗ 2013 2004 Heart General Partnership  Spotify   YouTube   Palaan hetkeksi Heartiin, j...